Tekstit

Näytetään tunnisteella lyhty merkityt tekstit.

Happy Halloween!

Kuva
Vuonna 2016 anglosaksinen Halloween 31.10. osuu maanantaille, All Hallow’s Day 1.11. on tiistai, ja meillä Pyhäinpäivä on vasta seuraavana lauantaina 5.11. Suurin osa Halloween-juhlinnasta maailmalla tapahtuu siis jo viikkoa ennen meidän virallisia juhlapyhiämme, lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Halloweenia voi Suomessa mielensä mukaan juhlia joko maanantaina 31.10, perjantaina 4.11. Pyhäinpäivän aattona, tai lauantaina 5.11. Pyhäinpäivänä – tai vaikka kaikkina näinä. Yleisesti Suomessa suosituin päivä lienee 4.11. perjantai, pyhäinpäivän aatto ja lauantai 5.11. Pyhäinpäivä, koska tällöin useimmilla ihmisillä on lauantaina lomaa. Toisaalta kaupat, ravintolat ja baarit varmasti aloittavat juhlimisen jo muun maailman mukana eli lokakuun lopussa. Joten tänä vuonna löytää varmasti Halloween-juhlia kahtena viikonloppuna. Alunperin Halloween on ollut Shamhain, kelttiläinen uuden vuoden ja talven alkamisen sekä kuolleiden juhla , jonka yhteyteen kristinusko on liitt...

Syksyn kylmää

Kuva
Piha alkaa käydä jo talvilevolle.  Kohta saa leikata perennat alas,  öljytä lapiot, pestä varastoon  nurmikonleikkurit, nostaa pois  kastelukannut ja tyhjentää vesitynnyrit...  Nämä kuvat ovat roikkuneet jo jonkin aikaa  koneellani, eli ovat varmaan jo elokuulta.  Nyt piha on jo todella keltaruskea,  nurmikkoa lukuunottamatta. Viimeinen anemonia, (kruunuvuokko) kukassaan. On siinä vielä nuppuja mutta en ole  ollenkaan varma että se jaksaa niitä enää avata  öiden muuttuessa niin kylmiksi.  On hopeapaju vielä harmaa ja vakaa. Se tiputtelee lehtiään vasta  ensimmäisten kunnon pakkasten jälkeen, usein lumihangen päälle.  En olekaan muistanut valaista syysiltoja  näillä hopeapajussa roikkuvilla lyhdyillä...  Lämmityskausikin on jo aloitettu.  Keittiön kamiina lämmittää nopeasti  puoli taloa ja varsinkin keittiöön sen  kotoisen läm...

Mitä tehdä kahdesta kurpitsasta?

Kuva
Meidän kurpitsasatomme.  Tämmöiset muhkeat pallukat.  Pienempi oli viisikiloinen ja  kookkaampi kahdeksankiloinen.  Appelsiinia ei punnattu. =D  Se on kuvassa vain tuomassa  mittasuhteita.  Tuolla, pihan toiseksi komeimman puun  eli raidan takana on pihanperukkamme,  jossa sijaitsee lehtikomposti. Kurpitsantaimia oli keväällä kaksi ja  kuvittelin niiden olevan samaa lajia,  mutta toinen olikin oranssi ja toinen kirjava. Kurpitsat kasvoivat lehtikompostin huipulla ja  saivat ihmeellisen kasvupyrähdyksen ihan loppukesästä.  Olisi kurpitsoja tullut enemmänkin, mutta aina kukkanupun kehittyessä  minikurpitsaksi, isohampainen ja  pitkäkorvainen yöllinen hiippari kävi  puremassa sen poikki ja vei mukanaan.    Ne hiippailivat sinne tänne  ja ulottivat lonkeronsa  metrikaupalla  jopa naapurin puolell...

Lisää lunta

Kuva
•♥•. •♥• . •♥• Viime talvesta poiketen tänä talvena on  satanut kovasti lunta ja vielä lisää lunta. Pihamaamme oli yhteen  väliin todella kaunis ja talvisen runsasluminen. Omasta mielestäni punainen talomme ja samoin punainen piharakennus sopivat  jotenkin suloisesti yhteen juurikin valkoisen lumen kanssa. -Mutta tämä on tietenkin erittäin puolueellinen mielipide. =)  Luoman puutuotteen aitta  on piharakennuksenamme.  •♥•. •♥• . •♥• Linnunpöntöissä käy jo kuhinaa, kun tiaiset  käyvät tutkimassa pönttöjä kevät mielessään. Minusta tuntuu, että ne myös nukkuvat kaikissa  mahdollisissa linnunpöntöissä öisin. Pitänee siis tehdä lintujen - ja meidänkin  - iloksi äkkiä lisää linnunpönttöjä.  =D Lumisade on kaunista...  Mutta aiheuttaa lisätöitä. =) I love my home.  •♥•. •♥• . •♥• Toivottavasti kaikki pienenkin kasvihuoneen  omistajat ovat muistaneet poistaa...

Sisälyhty 13

Kuva
♥•.¸¸.• ♥ •.¸¸.•♥•.¸¸.• ♥ •.¸¸.•♥ Jos ei ole parveketta, voi silti polttaa kynttilöitä  vaikkapa tällaisissa sisätiloihin sopivissa lasisissa lyhdyissä.  Näetkös, mitään muuta ei tarvita.  Tässä on jo joulun tunnelma. Kiitos Merja tästä kivasta lyhdystä. =) 

Lisää joulukukkia 12

Kuva
. •♥•.¸¸. ✿ ¸¸.•♥•.  Puolet joulukalenterin luukuista on nyt täten avattu. Joulu tulla jolkottaa... Ja päivän aiheena on mehitähti. Mehiruusuke. Rakkaalla lapsella on... =) Helppo ihana ruusumainen mehitähti  on simppeli koristella jouluksi.  Se ei hermostu vaikka se olisi  muutaman päivän esim reissun vuoksi  kastelematta. Mehikasveista voi tehdä kivoja  pitkäikäisiä asetelmia.  Kesällä ne voi siirtää ulos ruukussaan tai kukkapenkkiin kasvamaan.  R uukussa kasvatettavien mehikasvien  hoito-ohjeita . Laitoin tällaiseen Rafaelin enkeli-kirppissuojaruukkuun Plantagenin hyasinttipotin, jossa oli valmiiksi kolme kukkasipulia. Valkoisia tietenkin... Ehditte luultavasti nähdä nuo kukat auenneina ennen joulua. =) Hanin sisko ja veli lähettivät eilen tällaisen jättilyhdyn meille kuulemma häälahjaksi . Häät olivat jo useita kuukausia sitten...  Ehkä heillä oli meidän v...