Tekstit

Näytetään tunnisteella I love Vesijärvi merkityt tekstit.

Viikko sitten...

Kuva
Nämä kuvat tulevat esiin nyt hieman viiveellä  sillä nappailin niitä jo viime viikonlopulla.  Kävimme mm Lanupuistossa Lahdessa...  Koivujen silmut olivat jo noin suuria... Muurahaispesässä kävi vilinä  auringossa. Lahtelaisella pellolla uiskenteli  tulvavedessä hanhia, joutsenia, sorsia ja  lokkeja...  Lokit vaelsivat nälissään peltoa pitkin lakkaamatta,  odottaen varmaankin pulleiden matojen löytävän tiensä  jäisen mullan läpi niiden saataville...  Vesijärven satamassa oli paljon väkeä  kahviloissa, ihan jonoiksi asti.  Mekin jonotimme itsellemme  pullakahvit jotka joimme terassilla  jäistä järveä ihaillen.  Itse Vesijärvi oli vielä jäässä,  virtapaikkoja lukuunottamatta. Vieläkään aallonmurtajalle ei ole laitettu  esteitä lokeille, jotka pian pesivät...

Ruskaa, iltaruskoa ja muuttolintuja

Kuva
Viime sunnuntaina päätimme lähteä  kahville Lahden satamaan,  mutta kello oli jo niin paljon  ettei kannattanut mennä sen ainoan  aukiolevan kahvilan jonoon...  Niinpä tyydyimme ihailemaan ja  kuvaamaan maisemia, ruskaa ja iltaruskoa. Maailma hämärtyi nopeasti  auringon laskettua.  Kun aurinko laski,  taivaalle ilmestyi kuunsirppi.  Ajoimme ensin hanhilauman takana  joka muutti koko ajan muotoaan. Lopulta ohitimme lauman joka  laskeutui pellolle  ja me ajelimme kotiimme.

Lahti syysarkena

Kuva
Kosmoskukkia sataman seudulla. Näin syksyisenä arkipäivänä  ei satamassa ollut juurikaan ihmisiä.  Tämä introvertti oli iloinen tästä  avaruudentunteesta.   Sai ihailla rauhassa kukkaistutuksia,  tyyntä vedenpintaa ja laivoja...  Valkoposkihanhia oli pieni joukko paikalla.  - Se suurempi lauma taisi viikko sitten  jo lennellä etelän suuntaan.  Vakiokahvilamme satamassa käydessämme.  Piipahdimme ihailemassa Sibeliustalon  kukkaistutuksia, joissa oli jo  syysväritys.  Läheisten talojen ihana  valkoinen hanhikkipensasaita on  aina kiehtonut minua.  Hanhikit kukkivat ihanasti  silloin kun muut jo ovat lopettaneet  oman kukintansa.