Hae tästä blogista

31.7.2016

Virran partaalla





Päivällä 
lentelee päiväperhosia 
 illalla iltaperhosia, 
yöllä yökkösiä
ja aamulla aamunkoi. ;) 




Kaikenlaiset kaunokit kukkivat hurjasti joka puolella.
Ainakin täällä Eteläisessä Suomessa.
Ovat juuri nyt kauneimmillaan.






Valitettavasti perhosia oli vähemmän kuin itikoita 
ja paarmoja, jotka hyökkäsivät kimppuun heti kun 
pysähdyin hetkeksi napatakseni kunkin kuvan... 




Jossain seudulla panostetaan siihen
esimerkiksi kilpailuilla, että
allergia- ja astmaoireita aiheuttavat pujot poistetaan
mm teiden varsilta yms, mutta ei täällä...

Tuntuu että täällä suorastaan kasvatetaan niitä.
Nämä yksilöt olivat parimetrisiä. 




Neidonkorentoja on monesti vaikea kuvata,
kun eivät pysy paikoillaan, mutta 
tämän yhden ehdin napata kuvaan kamerallani. 



Viisi vuotta sitten, tänne muuttaessamme,
tämä joki oli vapaa ja avoin. 
Nyttemmin se on paikoitellen
pahasti umpeenkasvanut
rehevöityessään hirmuisen rajusti.
Kanootilla ei enää pääsisi... 



Mm tällaista kasvaa joessa, lilluen veden pinnalla.

Pellot ulottuvat jokeen, samoin eläinten laitumet.





Löysin pitkästä aikaa pillikkeitä ja heti piti tietenkin kokeilla, 
osaanko vielä viheltää sellaisella.



Kyllä osasin. Aika vinkeä ääni olikin. =)



Sain nuo konitkin tuijottamaan kummissaan vihellykselläni.





Jokea myötäillen pääsee vaeltamaan
kävellen miltein sademetsämäisissä 
tunnelmissa rehevöityneellä polulla.



Joen rantapenkka on niin rehevää maata, että nokkosetkin
ovat kasvaneet siellä kaksimetrisiksi.
Meillä oli sortsit jaloissamme,
joten mies ryhtyi sankarikseni,
nappasi pitkän kepin käteensä ja huitoi nokkosia
kauemmaksi ja polkua leveämmäksi,
jotta ne eivät polttelisi minua.

Nokkoset olivat Hania paljon pidempiä,
minusta puhumattakaan.

Ritarini auttoi minua kulkemaan tätä
seikkailupolkua. <3


Kangaskenkäni kyllä viidakossamme kastuivat
sillä lenkillä, mutta ei se mitään.






Pietaryrtissä, yhdessä tämän ajan kukkijassa, 
 istuskeli joku haamunvaalea otus
meitä katselemassa.






Niin se kesä on taas lopuillaan. 
Kasvit ja kukat alkavat nuokkua
ja ruskettua. 




30.7.2016

Vatulointia



Kävimme sunnuntaina viikko sitten kurkistelemassa 
mustikkametsän antimia. Muutaman tunnin saalis oli 
mustikkaa, villivadelmia, metsämansikoita ja muutama 
puolukka, yhteensä 4,5 litraa. 

Villivadelmia saadaksemme meidän piti ylitellä 
suuri oja ja kiivetä kallionreunamille
keikkumaan, jossa pensaat kasvoivat. 
Siellä ne olivat loistavasti säilyneet 
muiden kanssakulkijoiden ulottumattomissa. 

Vatulointi, tuo pöhkö uudissana,
tarkoittanee tietenkin vattujen keräilyä. =D

Saaliina oli myös viisi kantarellia.
Ne ovat minirasiassaan puhdistettuna ja pakastettuna
jos vaikka Mama sattuisi piipahtamaan, 
ja voisin niistä kokata hänelle minikastikkeen...




Tässä marjasaaliimme puhdistettuna. 
- Onneksi molemmat poimivat marjansa 
niin siististi ettei kahdesta puolikasämpäristä 
löytynyt kuin ehkä yhteensä 10 mustikanlehteä. 

Pitihän minun marjapiirakkakin heti 
leipoa. Muut marjat menivät 
pakastimeen odottamaan niitä hetkiä 
kun jälleen tekee mieli maiskutella
kesältä maistuvaa marjapiirasta.


Marjamurupiiraan ohje tuolla. 



29.7.2016

Heinäkuu tuntui jo elokuulta






Pihlajanmarjat punertavat jo...
Kohta saa taas tehdä marmelaadia. 


Rukiisen raaka-ainetta kypsymässä tuulessa.

Todella lämmin huhtikuu aikaisti kevään
ja kesän ja nyt kai syksynkin. 
Kaikki vaikuttaa kaikkeen...



Kaurapuuroaineksia tuleentuu toisella pellolla.








Jättikokoisen karhunputken kukkatertuissa on kuhinaa.
Kaikki tahtovat istua niissä.




Karhunputken kukkatertut olivat
kahden metrin korkeudessa.





Siellä ne heiluivat 
heinäkuun illassa... 




Malvat hehkuvat vaaleanpunaisina
kukkapenkin korkeimpina kasveina.








Niitäkin pidempiä ovat gojimarjan
muutamat esiin punkeneet versot, jotka
ilmestyivät lohduksi talvella paleltuneiden
tilalle, lomittuen nyt niiden yhteensolmittujen
kuolleiden varsien sekaan.




En kauheasti pidä isotähtiputkista, mutta 
tässä kuvassa niiden taustalla on ikään kuin sydämiä, 
jotka hymyilyttävät minua kovin. 

Tähtiputki on tehnyt kovasti 
pienen pieniä alkuja. Tähtiputki-Babyja. 
Annan niiden olla kasvamassa. 
Onpa jotakin kukkapenkissä. 
Pakkasenkestävää lajiketta 
tämä isotähtiputki. 







Niityn hurmaa





Kesä on kuukauden etuajassa, 
joten elokuun kasvit ja kukat ovat 
kukkineet jo heinäkuussa. 

Hani pysäytti kauppamatkalla auton tällaisen niityn varteen 
Lahden Pennalaan ja me kahlasimme sinne 
kameroidemme kanssa kuvaamaan 
etupäässä perhosia ja tietysti niitä niittykukkia. 



Ohdakkeet olivat päivän sana. 




Myös näitä lapsena partasudeiksi kutsumiani 
suuria ohdakkeita oli mielinmäärin. 




Leppäkerttuja olisi tarvittu touko-kesäkuussa 
kun kirvat valtasivat kaiken. Nyt niiden 
läsnäolo on vähän myöhäistä 
Niitä ei ollutkaan näkynyt meilläpäin 
muutamaan vuoteen... 



Ja apilaa...



Punaisena ja valkoisena.



Aika kaunista vai mitä?





Niityn keskellä olo oli 
kuin lapsuudessa   
kun maailmani 
oli vielä uusi.




Oli mukavaa hurmaantua uudelleen niistä 
samoista kukista kuin menneinäkin kesinä. 



Myös muutama uusi ihastus sattui silmiin ja kameran linssiin.


Maariankämmekkä.


Perhosiakin löysimme muutaman. 








Niityn näkymiä.


Hevonhierakka oli lapsuuden leikeissä aina kahvinporoa...=) 


Kuvasin nämä noin viikko sitten. 
Äsken ajelimme jälleen tuon niityn ohi 
ja siellä hohti pumpulimaisina kohtina kaikki 
pienten ohdakkeiden kasvupaikat ja 
ilmassa lenteli paljon ohdakkeiden haituvia. 


Niittykin pitäisi niittää 
ainakin kerran kesässä. 

(Tätä niittyä ei kuitenkaan kukaan
niittänyt tänä kesänä.)


28.7.2016

Älä pelkää tunteita



https://www.facebook.com/tarinankertojanainen/photos/a.149098438463920.35361.121762977864133/1392753120765106/?type=3&theater


Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen, 
joten miksi stressata. 
Virheet kuuluvat elämään. 
Niin myös ilo ja suru. 
Nauru ja itku. 



Sama kuva runosivustolla


24.7.2016

Liljantuoksua



Muut liljani tuhoutuivat viime talvena. 
Myös ihanat puuliljat joihin olin niin kiintynyt.



Punaiset liljat olen keväällä ostanut 
lähikaupasta siinä vaiheessa 
kun niiden mukulapusseja sai 1 euron 
kappalehintaan, kasvattanut 
ruukuissa taimiksi ja siirtänyt 
sitten kukkapenkkiin jatkamaan  
kasvuaan. Ilman niitä euron pusseja 
ei olisi enää paljoa väri-iloittelua 
tähän aikaan pihalla. 

Nämä muutamat oranssit vain putkahtivat esiin enää tänä kesänä 
niistä jo kauan sitten maahan istuttamistani. 

Jättiaukko jäi siis liljoistakin. =(



Kaikki kärsivät, 
jopa lilja, ruusu, kirsikkapuu: 

Liljoista suurin osa katosi. 
Äitienpäiväruusut tuhoutuivat, 
samoin sininen ruusuni, 
kirsikkapuukin on vähän huonoissa 
kantumissa... 





Kuunliljatkin ovat pienempiä kuin koskaan ennen. 
Nekin ovat jotenkin toipumislomalla viime talvesta. 
Pidän kovasti niiden kukista. 


Varjoliljat tuhoutuivat kokonaan... =( 



Väärinkäsityksiä



Internetin ja somen maailmassa voi käydä näin 
jos ei ole katsekontaktia... 

 


22.7.2016

Viimeisiä kellokukkia






Violetteja kelloja soittelemassa 
sointujaan kesän tuulessa.

https://www.facebook.com/tarinankertojanainen/photos/a.201432663230497.55455.121762977864133/1390364431003975/?type=3&theater

Kaikessa alkaa olla 
loppukesän tunnelmia.


Vaaleanpunakirjavat sormustinkukat 
tekevät vielä vasta nuppuja.


Valkoiset sellaiset lopettavat jo 
kukintansa pian tältä vuodelta.





Kukkapenkistä saa leikata 
jo paljon kuihtuneita 
kukkavanoja...