Kroatian kissoja

Näimme reissullamme paljon kissoja 

kadulla liikenteessä, metsissä, 

talojen rappusilla, raunioilla, 

puistoissa, majapaikkamme ovella, 

hautausmailla, jne. 

 

Eli näistä kissakuvista alkaa 

reissukuvien kavalkadi... 

Tässä eräs, jolla oli 

vaativa nauku.

Arvonsatunteva pitempikarvainen 

ohikulkija, jonka kanssa matkamme 

hetkeksi ristesi. 

Surullinen harmaa kissa. 

Smelly-cat yritti syliin, mutta se 

haisi niin kissankakalle että 

en huolinut... =D 

Hän oli varmaan jonkun kotikissa 

mutta nyt ulkoilemassa. 

Vai karannut kotoaan? 

Puiston musta kissa haistoi 

jotakin kiinnostavaa... 

Valkoinen kissa kahvilan lähellä 

katseli kaikkea hieman epäluuloisesti. 

Tämä sinisilmäkissa kävi tutkimassa 

ovellamme Kierosilmäkissan jättämiä 

hajumerkkejä ja poistui äkkiä. 

Uljas ja peloton Kieris 

eli Kierosilmäkissa 

vielä kerran. 

Kiitos, oli kiva kohdata! 

Hän istui ihan hiljaa kun 

silitin päätään ja kuunteli 

kun höpötin hiljaa suomen kieltä 

ja kerroin ettei meillä 

kummallakaan ole mitään hätää... 

On siellä viiniköynnöksen takanakin 

kissa. Tuo punaraidallinen sinne käveli 

lepäilemään muurin päälle... 

Hän katseli ja kuunteli meitä 

tovin ja jatkoi sitten matkaansa. 

Kielimuuri. Kielimuuri. =) 

Siinä niitä muutama. 

Onnellisen kissan kuukausi loppuu

Syyskuu niin vaan nyt loppuu ja  

seuraavan kuun alku on jo esillä. 

Tänään on viimeinen päivä 

Onnellisen kissan kuukaudesta, 

jota koko syyskuu on ollut. 

Onko sinun kissasi onnellinen? 

Oletko sinä onnellinen kissastasi? 

Meitä kävi Kroatian reissullamme 

melkein päivittäin 

tervehtimässä kierosilmäinen 

musta kollikissa, jonka kynnet 

olivat aina esillä. 

Se sai ruokaa ja silityksiä. 

Silitettäessä se sulki silmänsä 

ja kehräsi kuuluvasti,

ja joskus tuntui että se 

kosketus oli ruokaakin tärkeämpää. 

Lakkasin kuitenkin silittelemästä 

kissaa koska se aivasteli 

ja sen nenusta tursusi räkää, 

eli sillä oli jonkinlainen 

kissaflunssa. 

Annoin kyllä 

Kierikselle ruokaa aina ja  syötyään

se jäi tunniksi pesemään turkkiaan 

meidän kynnysmatollemme, 

ja poistui sitten turkki kiiltävänä 

taas omille teilleen. 

Oma vastustuskykyni 

ei ole kovin häävi suolistosairaudesta 

johtuen, joten Hani alkoi toppuuttelemaan 

silityksiäni. Hän pelotteli että kissasta 

tarttuu minuun jokin virus tms... 

Samaa sanoi fb-ystävä Suomessa kun 

kerroin kierosilmäkissasta ja 

muistakin tapaamistani katukissoista.

En tiedä olivatko kaikki ne 

kulkukissat onnellisia, mutta uskon 

että ainakin joku niistä oli. 

Ainakin tämä pikku Smelly-cat 

eräillä raunioilla... 

Sillä taisi olla ADHD koska se 

ei pysynyt niin kauaa paikoillaan 

että olisin saanut siitä hyvän kuvan. 

Laitankin seuraavalle sivulle 

lisää Kroatianreissun katukissoja. 

Saattaapa niistä joku olla 

ihan kotikissakin... 

On Neitsytoliiviöljypäiväkin
eli Extra Virgin Oil Day. 
Oliiviöljy on hyvää! 

Rypsi- tai rapsiöljystä en pidä, 
eivätkä ne ole edes terveellisiä. 
Asiasta on olemassa useita tutkimuksia. 

Tänään on myös 
Kotien päivä, 

josta lisätietoa sivulla 
Ruokatieto.



On myös 
Myrskylintujen päivä,

sekä Kasvonaamiopäivä. 

Valkoista suklaata ei ole olemassakaan!

Valkoisen suklaan päiväkin on nyt, 
vaikka "valkoinen suklaa" 

ei oikeasti ole 
mitään suklaata!

Valkosuklaa eli valkoinen suklaa on kaakaovoista, sokerista ja maitojauheesta valmistettu makeinen. Kaakaomassaa siinä ei ole lainkaan, minkä vuoksi kaikki eivät lue sitä suklaaksi. ^{( Niin justiin! =D )}
 
Valkosuklaata valmistettiin ensimmäisen kerran 1930-luvulla, kun kaakaojauheen sivutuotteena syntynyt kaakaovoi (lue: rasva) haluttiin käyttää hyödyksi. 

Kaakaovoi on siis kaakaopavuista puristettava kaakaon makuinen rasva. Se muistuttaa koostumukseltaan hieman voita tai margariinia mutta on huoneenlämmössä kuitenkin niitä kiinteämpää.

Valkosuklaata valmistetaan nykyisin monin tavoin maustettuna. 

Perinteisessä valkosuklaassa on sokeria noin 40 prosenttia, kaakaovoita 30 prosenttia ja maitojauhetta 30 prosenttia, ja joskus siihen lisätään vaniljajauhetta. Väriltään perinteinen valkosuklaa on vaalean norsunluun väristä tai vaalean kullanruskeaa. 

(Silti jotkut väittävät etteivät saa finnejä kun syövät tätä...! )
 
Eräissä tuotteissa 

kallistunut kaakaovoi 

on korvattu palmuöljyllä! 

( Eli senkään vuoksi en niitä suosi! ) 
 
Kaakaovoita on käytetty suppojen, eli suppositorio, peräpuikko materiaalina. 

( Eli kaakaovoi on ihan hmm hmm hmm... =D ) 

/Lähde Wikipedia 

 

On myös Hobittipäivä. 

En ole koskaan lukenut sormusten 

herraa enkä katsonut yhtään elokuvaa 

aiheesta joten en oikeastaan tiedä mitä 

hobitit ovat? Jotain lyhytkasvuisia? 

Vähän niinko minä? =) 

Ehkä joskus otan ja luen tarinan... 

Auttaako tietämättömyyteeni 
jos näen vaikka 
Dome karukosken leffan moisen tarun 
kirjoittajasta?  

Rakas päiväkirja teemoittaa myöskin 
tätä päivää. 

Onko sinulla koskaan ollut päiväkirjaa? 

Onko enää? 

Ja niin, tänään ei sitten autoilla 

minnekään koska on

kansainvälinen Autoton päivä.

Minulla ei taida tänään olla edes asiaa 

niin kauas että autoa tarvitsisin...

Ehkä vaan lepäilen
/lepäilemme reissumme jälkeen. 

Palasimme juuri Kroatian matkalta. 
Laitan kuvia ja tunnelmia jakkas ehdin. 

Sinisen sävyjä

Jossain on jo kevät!

Meille tuli  maaliskuun pakkasissa ikävä lämpöä, Välimerta ja taivaan sineä ja niinpä lähdimme sitä kaikkea jälleen etsimään.

Mies menetti kesälomansa vaihtaessaan hiljattain työpaikkaa ja hänelle jäi reilu viikko vapaata joten eikun nopeasti äkkilähtöjä katselemaan ja löytyikin vanha tuttu Alcudia, kahdeksan vuoden takainen reissukohteemme Mallorcalta. No, otettiin lennot ja hotelli, ja viikko sitten perjantaiyönä ajelimme punaisella vuokra-peugeotilla Palmasta kohti Alcudiaa.

Hotellin seinät olivat valitettavasti kuin paperia.  

 

Saksalaiset turistit, seinänaapurimme, huusivat (raivosivat? Se heidän kielensä kuulostaa aina muutenkin vihaiselta tappelulta?) joka ikinen yö aamuneljään keskenään, joten yöunemme jäivät heti lyhykäisiksi. =(

 

Samoin ruotsalaiset turistit huusivat ja sekoilivat huoneemme toisen seinän takana... =/ 

 

Usein ruotsalaiset ja saksalaiset tuntuvat olevan "euroopan omistajia" matkatessamme Euroopassa. 

-Heidän on pakko huutaa kamalasti. Miksi? Varsinkin öisin! =(  

 

-Aamuisin huutajaturistit sitten tuntuivat nukkuvan, ja minun teki mieleni laulaa tai viheltää jotakin kovaan ääneen.... mutten uskaltanu... =D 

 

 

Ulkoakin kuuluivat ihan kaikki roska-autojen, puhtaanapidon yms äänet ja parvekkeen yksilasisen oven alla oli parin sentin rako josta tuulikin pääsi sisään vierailemaan luonamme...

Mutta meidän peittomme olivat ihanat!!! Vuoteissamme oli varmaan kaksi ja puolimetriset ihanat kevyet peitot ja vielä pidemmät pussilakanat! Ah. Tosin ne tietty piti kiskoa aina ensin pois patjojen alta, jonne siivoojat ne työnsivät, ennen kuin peiton sai mytättyä omalla tavalla ympärilleen yöksi. Oma tyyny oli minulla taas tietenkin mukana...

Kurjat yöt palkitsi aina uusi ihana lämmin aamu. Heräsin viiden jälkeen mustarastaan huilumaiseen viheltelyyn. Seuraavaksi alkoivat varpuset kotoisasti pärpättää. Olen onnellinen kotipihan varpuslaumastakin, kun niiden äänet tuovat aina etelän maat ja lomareissut mieleeni ja matkoilla ne tuovat kodin mieleen, niin nykyisen kuin lapsuudenkodinkin...

Kun saavuimme, jotkut omituisesti leikatut kaupunkien puut olivat lehdistä tyhjiä. Viikon varrella kevät saapui Mallorcalle ja amputoidut puutkin alkoivat kuin suurella uhmalla 
kasvattaa kilpaa lehtiä ja oksia.

Parkkipaikkamme amputoiduista, 

kuolleen näköisistä luurankopuista 

on tässä hyviä esimerkkejä... 

Italiassakin jouluna ihmettelin tynkäpuita. 

Miksi puut eivät saa kasvaa nykyään vapaasti?  

Miksi ihmeessä ne leikataan noin rumasti

Peipot laulelivat keväisesti, kuten tämä 

kuvan viherpeippokin. 

Samaa ryystävää ääntä olen kyllä 

kuunnellut jo kotipihallakin. 

- 

Sitä varsinaista punarintaista peippoa 

en ole vielä 

Suomessa kuullut. 

Ja ah, tässä jälleen rakas Välimeri, 

ja sen eri sinen sävyt... 

En ollut edes tiennyt kaivanneeni 

NIIN paljon tätä Alcudian rannan laituria, 

tuttua kahdeksan vuoden takaa... 

Se edellinen laituri näkyy tässä 
yhdessä runokuvassani. =D

Ja laituri nyt. 
Odottelimme ensin että nuo muut tulisivat 

pois laiturilta... 

Osa poistuikin, 

mutta nuo selfieaddiktit eivät lähteneet laiturilta, 

enkä saanut kuvaa laiturin nokalta rantaan päin. 

Muistinkin, miten yksi laiturin lauta oli maalattu... 
Ehkä se lauta on se merkki, josta on tasan 50 metriä 
rantaan, sillä niin pitkä laituri on. 

Maalari maalasi taloa 

sinistä ja punaista... 
Tai siis luonto maalasi kaiken sinisen. 

Laiturin nokkaan voi jättää veneenkin. 

Ainakin pienehkön sellaisen.

Sinisyys elää koko ajan maapallollamme, taivaalla, 

järvien, jokien ja merien pinnalla ja vesien syvyyksissä.

 Felix-myräkkää enteilevässä 

tuulessa hiekkaa lensi silmiimme 

ja jäi narskumaan hampaiden välissä... 

Koska ei ollut vielä 

(onneksi) turistikausi, 

ei auringossa löhöileviä juuri 

ollut. Taisi se kova tuuli karkoittaa 
ihmisiä...

Aaltojen tuomaa...

Kuvissa on Välimerta kuvattuna 

saaren eri rannoilta.

Eräällä rannalla jolla söimme 

eräänä lomapäivänä eväitämme, 

(Hani osaa aina löytää upeat 

eväspaikat meille ) 

tämä lokki katseli meitä kauempaa. 

Missään ei näkynyt muita lokkeja. 

Kun katsoimme muualle, lokki saapui varovasti 

lähemmäs. Jossain vaiheessa huomasin sen ontuvan. 

Mietin että se on jätetty yksin ja muut ovat menneet 

jonnekin muualle ja heitin sille palan gluteenitonta 

muffinssiani. Se lennähti lähemmäs ja nielaisi palan. 

Lopulta lokki oli 

vain metrin päässä ja luulen että jos olisin ojentanut 

ruokaa sille kädestäni, se olisi kyllä syönyt siitäkin 

ellei Hani olisi alkanut toppuutella

minua lopettamaan linnun ruokkimisen... 

Suostui hän sentään kuvan 

siitä ottamaan. =) 

Hani tuskastuu aina kun 

reissuillamme silittelen kissoja, 

ja koetan kesyttää kaikkia eläimiä jne. =) 

Hän on varma siitä että kerran reissullamme 

sain hirveän flunssankaltaisen taudin 

siitä, kun silittelin sataa kissaa ja ojensin 

rahaa kerjäläiselle, joka sulki hetkeksi 

käteni omiin hikisiin kämmeniinsä... 

Nyt sitten koetan  matkoillamme 

vältellä kohtaamisia, mutta minkäs teet 

kun kolhitut hakeutuvat lähelleni. 
Haluaisin olla kuin Äiti Amma, 
joka halaisi kaikkia halauksen 
tarpeessa olevia...  

Tiedän kyllä etteivät kaikki 
pidä halauksista. Introverttinä 
luen sen jo kaukaa silmistään...  

Ei silti luen minä ihmisten 
silmistä paljon muutakin... 

Meri voi olla joskus myös vihreä... 

Alcudian satamassa eräs mies 

syötti leipää näille kaloille... 

En kerro mistä tämä ranta löytyy 

koska siellä ei näköjään tykätä turisteista. 

En minäkään pidä niistä 

jotka eivät anna muille yörauhaa... 

Me vain kuvasimme hiljaa 

ja poistuimme paikalta... 

Myös taivas oli lohduttavan sininen...

Taivas ja maa kohtaavat...

Moni rakastaa seilaamista meren aalloilla.  

Minä ehkä odotan mieluummin rannalla 

että joku toisi minulle kalaa grillattavaksi... 

Ps: 19.3. vietetään 
Ulrika Wilhelmina Johnsonin 
eli Minna Canthin -päivää 
sekä Tasa-arvon päivää. 
Niistä enemmän tuolla...