Niin kauan kuin pihassa on linnunpönttöjä ollut,
ovat tiaiset ja kirjosiepot kilpailleet samoista
pöntöistä. Niin taas tänäkin keväänä.
Muutama viikko takaperin havaitsimme sinitiaisen vallanneen
tämän pöntön ja pihassa oli rauha ja muissa pöntöissä muita
tiaisia ja kaksoispöntössä jopa varpusia.
Viinilaatikosta tehdyssä pöntössä ainakin käväisi
varpusia tai sitten se toimii vain niiden suuren
ja alati puhua pulisevan suvun yömajana.
Eräänä aamuna pihalla puuhaillessani kuulostelin
linnunlaulua, joka tuntui kuuluvan sinitiaisen pöntöltä.
Siellähän oli pöntönvaltaaja kirjosieppo itse
lurittelemassa ja kultaa pönttöä katsastamaan
odottelemassa.
Niin siepot aina tekevät.
Toisilta pöntön valtaavat.
Jos ne olisivat ihmisiä,
ne vain muuttaisivat tussilla nimikyltin tiedot
ulko-ovessa, heittäisivät muutaman edellisen
asukkaan huonekalun pihalle, pitäisivät loput itse
ja asettuisivat virnistellen ilman omantunnon
häivää sohvalle telkkaa katsomaan.
Herra sieppo lauloi kovaan ääneen kaihoisasti,
hypellen rauhattomana koivun oksalta toiselle
kuin malttamaton asuntoesittelijä kuralammikkoisella
pihamaalla, kun asunnonkatsojat ovat
myöhässä tai eksyksissä.
Asunto- ja treffi-ilmoituksen mainostaminen laulaen
tuntui tuottaneenkin jonkin ajan kuluttua tulosta,
sillä jostain paikalle pyrähti tyttökirjosieppo.
- No mutta hei! Tule heti katsomaan mun kämppää!
hihkui poikasieppo pikarakastuneena ja kipaisi
nopeasti hämäräperäisin keinoin itselleen
valtaamansa yksiön ovesta sisään.
- Tänne näin! Seuraa mua! Peremmälle!
Neito seurasi vaitonaisena perässä, empien hetken aikaa ovella,
tarkastellen olisiko siellä kaikkea sitä mitä tyttökirjosiepon
mieli halajaa. Pian sekin astui yksiöön peremmälle.
Mutta oliko asunto kuitenkin niin pieni että
jotta neito pääsisi kunnolla tutkimaan paikkoja,
piti uroksen lennähtää pihalle pää kallellaan sydän
pamppaillen odottelemaan.
- Mitähän neito tykkää!?!?
Innoissaan poikamies alkoi hypellä oksalta oksalle
mutta aivan hipihiljaa, varoen päästämästä ääntäkään.
Sisimmässään se varmasti hihkui äänettömästi:
- Jes! Jee, jee, jee!
Pian tyttökirjosieppo ilmestyikin ulos ja nyökkäili
vaitonaisena, kuin poissaolevana.
- Mitä pidit? Mitä pidit? Mitä pidit?
hihkui ylpeä poikalintu.
- Olihan se ihan kiva...
- Ihanaa! Sit perustetaan perhe ja sä jäät kuutosten
kotiäidiksi ja mä lähden kavereiden kans takaisin
keskieurooppaan ja... No hei minne sä nyt menet?
- Kiitti mutta taidan jatkaa etsimistä! Moi!
ja niin neito oli poissa.
- Mutta kun mä ihast... rakast... mutta... Plääh!
Poikalintu mietti sekunnin, nollasi tilanteen ja
laittoi haun uudelleen päälle vihellellen.
- Halojaa! Tulkaa katsomaan! Poikamies ja kämppä
vapaana! Vietä kesä kanssani perisuomalaisen
punaisen talon naapurissa! La la lallallaaa!
Niinpä poikamieheksi vielä toistaiseksi itsensä tituleeraava
herra sieppo jäi edelleen lauleskelemaan uuden talonsa
edustalle, väliin kauniisti, väliin tiukempaan sävyyn kuin suohon
sinitiaista laulaakseen, joka yritti toisinaan turhaan palailla
entiselle kämpälleen.
Sieppo
lauloi kaihoisasti aamulla,
päivällä ja vielä leppeässä alkukesän
illassakin unelmoiden tyttökirjosieposta Suomen kesässä.
