Näytetään tekstit, joissa on tunniste nimipäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nimipäivä. Näytä kaikki tekstit

25.7.2024

Talviturkin heitolla on jo kiire

 




 

Vanhan uskomuksen mukaan Jaakko heittää tänään vesistöt kylmäävän kiven järveen ja kokoaa kaikki paarmat pussiin. Tarina Jaakosta ja kylmästä kivestä on syntynyt  kuitenkin entisen, juliaanisen kalenterin aikana. 

Nykyisessä gregoriaanisessa kalenterissa, (johon Suomessakin siirryttiin jo vuonna 1753) entinen juliaanisen kalenterin 25. heinäkuuta vastaakin 5. elokuuta ja juuri siihen aikaan järvivedet alkavatkin tilastojen mukaan kylmetä. 

Edes nämä 271 uuden kalenterin vuotta eivät ole saaneet suomalaisia uuteen uskomukseen. Jaakko sen kylmän kiven meilläpäin silti vielä sisukkaasti kansan mukaan heittää! 



 

 Salme sen kylmän kiven ihan oikeasti nakkaa syyskesän merkiksi nykyään.

 

- Joten vielä on lämmintä uimavettä, ainakin kaksi viikkoa.

 Mutta paarmat saisivat kyllä jo tänään kadota! 








Vielä on kesää 

jäljellä 

Ehkä minäkin 

ehdin 

talviturkkini 

pois heittää 


- Una Reinman








18.7.2022

Nimipäivät

 

 

 


 

 

Nimipäiviä vietetään enää harvoin. 

Kun olin lapsi, meille piipahti vieraita aina kun oli 

jonkun perheenjäsenen nimipäivä. 

Ja meiltä piipahdettiin muiden nimipäivillä. 

Jossain vaiheessa se sitten loppui... 

 

Aika aikaansa kutakin? 

 


Nimipäivän vietto juontaa juurensa keskiaikaisesta pyhimyskalenterista. Sekä katolinen että ortodoksinen kirkko nimesivät kalenteriin pyhimysten muistopäiviä, usein joko heidän syntymä- tai kuolinpäiviensä mukaan, ja nimipäivät vakiintuivat osaksi suomalaista arkielämää jo 1300-luvulla. Nimipäivät olivat tärkeitä vuodenkulun merkkipäiviä; niiden mukaan ajoitettiin vuotuiset työt, kuten kylvö, sadonkorjuu, teurastus ja niin edelleen. Reformaatio karsi luterilaisesta kirkosta suuren osan katolisista perinteistä, mutta nimipäivien vietto oli niin vakiintunut käytäntö, että se jäi elämään.

Erioikeus almanakan julkaisemiseen oli yliopistolla, jonka kansanalmanakka ilmestyi suomenkielisenä vuodesta 1705. 1800-luvulle tultaessa nimipäiväkalenteria alettiin täydentää myös ei-kristillisperäisillä nimillä.

Suomenkielisen väestön etunimistö suomalaistui kansallisuus- ja suomalaisuusaatteen myötä melko perinpohjaisesti vuosien 1880–1930 aikana. Omakieliset tai suomalaistetut etunimet tulivat esille etenkin Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882. Suurimmat muutokset yliopiston nimipäiväkalenteriin tehtiin vuosina 1890, 1908, 1929 ja 1950. 
 
Vuonna 1929 tehtiin erityisen suuria muutoksia, jotka muuttivat selvästi suomalaisen ja suomenruotsalaisen kalenterin nimipäiviä. Tuolloin aikaisemmin yhteissuomalainen nimipäiväkalenteri eriytettiin suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen versioon. Suomalaisesta nimipäiväkalenterista poistettiin varsin suuri joukko ruotsinkielisiksi katsottuja nimiä, mutta ne jäivät yleisesti suomenruotsalaiseen nimipäiväkalenteriin. Poistettujen nimien tilalle otettiin vielä suurempi määrä uusia ja varsinkin omakielisiksi katsottuja nimiä. Tällöin almanakkaan otettiin joukko sellaisiakin muinaissuomalaisia nimiä, jotka eivät olleet tulleet uudestaan käyttöön, mutta jotka tällä tavoin pyrittiin elvyttämään.

Nimipäiväkalenteriin lisätään nimiä nykyisin yleisyysperiaatteen mukaan. Aikaisemmin nimellä täytyi olla tuhatkunta kantajaa, vuodesta 2010 alkaen noin viisisataa. Nimipäiväkalenteriin otetaan uusia nimiä nykyisin viiden vuoden välein, seuraavan kerran vuonna 2025.

Jos henkilön nimeä ei ole nimipäiväkalenterissa, juhlapäivä voidaan kiinnittää itse sopivaan ajankohtaan tai nimipäiväjuhlat voi järjestää toisen tai kolmannen etunimen päivänä. Myös suomalaiset etunimet -sivusto koostaa omaa nimipäiväluetteloa nimistä, joita ei edellä mainituista luetteloista löydy. 

Yliopistolla on tekijänoikeus omaan nimipäiväluetteloonsa, eikä kilpailevia nimipäiväluetteloita ole toistaiseksi tullut. On julkaistu myös kalentereita, joissa on lueteltu yleisimpiä lemmikkieläinten nimiä. 
 
Nimipäiväsankari saa usein ottaa vastaan onnitteluja nimipäivän johdosta. 1950-luvun Emännän tietokirjassa kehotetaan nimipäivän viettäjää varustautumaan vastaanottamaan onnittelijoita esimerkiksi kahvitarjoilulla. Työpaikoilla tällainen käytäntö elää vahvasti esimerkiksi Ranskassa ja Puolassa. 
Suomessa lapset saavat usein nimipäivänään pieniä lahjoja. Suomen lisäksi samaan tapaan nimipäivää on vietetty viime aikoina vain Ruotsissa, joskin Norjassa on perinteen palaaminen kasvussa. /Wikipedia

 



Mitenkähän tämän seuraavan viikon
nimipäiväsankarittaret? 

- Saavatkohan he onnitteluja, kakkua,
kukkia ja lahjuksia? =)


Naistenviikosta olen kirjoittanut aiemminkin. 


 

Mätäkuukin ehtii alkaa  

naistenviikon lopulla, eli 23.7. 2022 

 

 

 

16.7.2021

Naistenviikolla sataa

 


 









 

Jos elämä olisi nyt ns normaalia, olisi ensi viikolla
monessa kodissa kahvipannut kuumina
ja pöydillä herkkuja naistenviikon johdosta.
Monella suomalaisnaisella on silloin nimipäivä. 

 

💗

- Vai vietetäänkö enää nykyään nimipäiviä? 




Entä se naistenviikon sade? 



"Entisaikaan naistenviikolla säätä seurattiin
erityisen tarkkaan, sillä se ajoittuu heinäntekoaikaan.
Vanha kansa väitti, että naistenviikko ei mene ilman sadetta,
sillä naiset ovat kovia itkemään.
Syy sateeseen laitettiin kunkin nimipäivänviettäjän tiliin,
ja syntyi kaikenlaisia sanalaskuja.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan täysin poutaisia
naistenviikkoja on keskimäärin kerran 10 vuodessa
ja saman verran on naistenviikkoja, jolloin sataa kuutena
tai kaikkina seitsemänä päivänä.
Tyypillisintä on, että naistenviikolla sataa
kolmena tai neljänä päivänä."/Wikipedia

- Mutta saadaanko juuri nyt sadetta?


Kuka tietää? 

 


 💗  


Kuvassa erään oman nimpparipäiväni kahvitusta... 


19.11.2020

Hieman joulun taikaa & Hyvää miestenpäivää!

 





 


 
 
Tämän verran meille mahtuu tähän tämänhetkiseen Pikkukotiin joulua.

Tarjolla olisi ollut kolmessa joulukoristelaatikossamme vielä vaikka kuinka paljon ja vaikka mitä kivaa, mutta kun ei vaan ole niille kaikille tilaa.

 

Paitsi ehkä parille joulukukalle. Tänään onkin mm amarylliksen päivä, sekä Liisan ja Elisan nimipäivä. Onnea sankareille!

 

 

 



 

 

 

#miestenpäivä 
Tänään on myös  kansainvälinen miestenpäivä.

 

💙 
Hyvää miestenpäivää teille, ihan kaikki miehet!  

Allakan mukaan sitä ei kuulemma Suomessa vietetä vaikka miestenpäivä on jo 21-vuotias juhlapäivä ja  melkeinpä tärkeämpi kuin isänpäivä, koska miestenpäivä koskee ihan kaikkia miehiä!
Oletko koskaan silti kuullutkaan tästä päivästä? 


#sininenpäivä

 

Tänään on myös Sininen päivä, joka on osa valtakunnallista eturauhassyöpäkuukautta, jota vietetään marraskuussa.

 

Eturauhassyöpä on Suomen  yleisin syöpä


Sininen päivä -kampanjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta eturauhassyövän yleistymisestä sekä kannustaa miehiä hakeutumaan tutkimuksiin ja hoitoihin ajoissa. Samasta syystä miehet kasvattavat Movember-viikset marraskuussa. 

 

#eturauhassyöpäkuukausi 
#pidetäänhuoltamiehestä 

 

Sinistä päivää vietettiin Suomessa ensimmäistä kertaa vuosi sitten.

 

 

💙  

 





25.1.2020

Tämän päivän sää on enne






Uskotaan että tähän päivään mennessä on satanut puolet talven lumista
niillä seuduilla joilla lunta on ylipäätään satanut...  





Meillä täällä eteläisessä
Suomessa
ei ole lunta, joten ei passaisi
olla pakkastakaan,
etteivät kasvit ja eläimet kärsisi.













18.7.2019

Sataakohan tällä viikolla?










Tänään alkaa Naistenviikko. 
Mummoni sanoi ennen, että jos 
naistenviikolla sataa, niin 
sataa viisi viikkoa. Kaikenlaisia 
muitakin uskomuksia on naistenviikosta 
olemassa. Tosin kyllähän ne kasvit 
ja puut sadettakin välillä tarvitsevat, 
mutta viisi viikkoa perätysten olisi 
sentään hätävarjelun liioittelua. 

Täytyy siis vaan toivoa, 
ettei sada... 

Mutta monet nimipäivä-
kahvit ovat kyllä tällä 
viikolla tiedossa. =) 

- Ai niin, paitsi ettei 
nimppareita enää oikein vietetä... 
Se on kai vanhanaikaista...   


Silti, hyvää nimipäivää 
kaikille viikon sankarittareille. 


******



Tänään on myös mm Kaviaari- 
sekä Chili-dog-päivä. 









3.3.2019

Mitä jos lemmikeillä olisi peukalot?











Tänään on taas teemapäiviä paljon, mm 

jolloin voit juhlia oman 
etunimesi historiaa, jos vain 
satut tietämään sen. 
- Ja jos et tiedä niin kysy ihmeessä!  
Vanhemmat nimeävät usein
lapsensa tietyn nimisiksi jonkin 
tuntemansa tai ihailemansa ihmisen 
mukaan... On tietenkin tapauksia joissa 
nimi itsessään on niin kiva että sen nimen 
vanhemmat haluavat ehdottomasti lapselle. 






Tänään on myöskin 
sekä vielä yllättäen 
hehkuviini- eli/tai/vai Glögipäivä.
- Hehkuviini olisi kyllä kauniimpi nimitys.








13.2.2019

Radioita ja omenoita








Tänään on I Love Me, 
Opiskelijan omppupäivä, eli
YTHS:n terveyden edistämisen teemapäivä 
sekä
Kansainvälinen epilepsiapäivä. 










9.12.2018

Leivotaan leivonnaisia, kirjoitellaan joulukortteja ja kuunnellaan musiikkia







Voit viettää tänään tosiaan vaikkapa 
lempileivonnaisesi leivontapäivää. 




Tänään olisi myös joulukorttipäivä.






Tänään on myöskin 
Teknomusiikin päivä 
sekä Kuorolaulun päivä. 
Näistä kahdesta kuorolaulu 
kolahtaa enemmän, sellaisissa 
itsekin joskus mukana laulaneena.




Tänään on lisäksi mm erään minulle 
hyvin rakkaan henkilön nimipäivä... 
Onnea sinne missä oletkin. 


Musiikkina soi tänään 
Joulupukin töissä 
J. Karjalaisen tahtiin.









19.7.2018

Kakkua ja daiquireja






Tänään on Vadelmakakkupäivä. 
Siispä vinkvink, sillä nimipäiväänsä viettävät:
Sari, Saara, Sara, Sarita, Salla ja Salli. 




Epävirallista nimipäivää viettävät tänään 
Seidi, Salla-mari, Salka, Sarianna, Sarri, Serri, Samira,
Sarianne, Saranna, Sarisa, Sariina, Sarika, Sarissa, Saritta, Priscilla,
Sara-Maria, Serene, Sarah, Serita, Sairi, Sara-Helmi, Sallamari,
Sarai, Sallamaari, Sarafiina, Sarleena, Saralia, Sarla, Sarlena ja Sallariina. 

Saamenkielistä nimipäivää viettää: Sárá. 

Ortodoksista nimipäivää viettävät:
Riina, Serafim ja Teijo.





Tänään on myöskin Daiquiripäivä, joten ehkäpä illemmalla 
saattaa olla tilaisuus tällaiselle juomalle.



18.7.2018

Naistenviikolla sataa aina






Sateen tuoksu
 
  johtuu tutkimusten mukaan siitä 
- ei kovin romanttisesta seikasta - 
että bakteerit kastuvat, 
mutta minä
pidän silti sateen tuoksusta 
ja kaipaan sitä juuri nyt.


Superhelle saisi jo riittää... 




Nyt olisi -asiasta toiseen-
luvassa lukemattomia nimipäiväkahveja ja 
-kakkuja, koska sattuu olemaan ajanjakso, jolloin 
kalenterissa on viikon ajan vain naisten nimiä. 
Tällä viikolla juhlitaan Riikkaa, Saaraa, Mariaa, 
Markettaa, Johannaa, Leenaa, Oilia, Kristiinaa  
ja Tiinaa lukemattomine nimimuunnoksineen. 


Harmilista ettei nimipäiviä vietetä enää yhtä innokkaasti
kuin ennen, jolloin nimipäivä oli hyvä syy poiketa
kahveelle, vaikkapa kukkapuskan kanssa.



Entisaikaan naistenviikolla seurattiin erityisen tarkasti säätä, sillä viikko ajoittuu heinäntekoaikaan. Vanha kansa sanoi ettei naistenviikko ei mene ilman sadetta, sillä naiset ovat kovia itkemään.

Syy sateeseen laitettiin kunkin nimipäivänviettäjän tiliin, 
ja syntyi kaikenlaisia sanalaskuja, esimerkiksi "Mataleena itköö mielellään" 
tai "Reeta pissii pirahuttaa". Syynä käsitykseen naistenviikon sateisuudesta 
lienee se, että heinäkuun loppupuolisko on tyypillisesti sateista aikaa. 

Otsikon Naistenviikolla sataa aina, on 
todennut monesti oma mummoni 
sekä äiti-mamani. 

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan täysin poutaisia naistenviikkoja on 
keskimäärin kerran 10 vuodessa ja saman verran on naistenviikkoja, 
jolloin sataa kuutena tai kaikkina seitsemänä päivänä. Tyypillisintä on, 
että naistenviikolla sataa kolmena tai neljänä päivänä. 







Pidätkö enemmän juustokakusta 
kuin täytekakusta? 
Itse tykkään ehkä enemmän 
kunnon täytekakusta.







Asiasta ihan toiseen, 
tänään on myöskin Nelson Mandelan -päivä. 
On 100 vuotta hänen syntymästään.










24.4.2018

Koiran, koe-eläinten ja Pertti Kurikan päivä









Kennelliiton tavoitteena on tehdä Koiranpäivä 
tunnetuksi ja saada se virallisesti almanakkaan. 

Tänä vuonna teemana on 'Koiraharrastus yhdistää'. Teemalla halutaan muistuttaa yhdessä tekemisen tuomasta hyvinvoinnista niin koiralle kuin ihmisellekin.


Koiranpäivänä korostetaan pehmeitä 
ja lämpimiä arvoja ja kerrotaan koiran erilaisista 
rooleista ihmisen elämässä ja yhteiskunnassa. 

Koiranpäivää vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007. Kennelliiton tulevaisuustoimikunta mietti tuolloin koiran asemaa yhteiskunnassa ja suunnitteli keinoja, joilla koiran tuottamat hyvät asiat saataisiin laajan yleisön tietoisuuteen. 

Koiranpäivän viettämistä ehdotti toimikunnassa mukana ollut kunniajäsen Pertti Kuopila, niinpä valtakunnallista Koiranpäivää alettiin viettää Pertin päivänä, 24.4.











9.3.2018

Paniikkipäivä







Kyllä, 
tänään saa panikoida, 
KOSKA 
on ihan oikeasti  
Iiiik! 


Tänään on myös 
Joillakin on tosin vain yksi 
ainoa etunimi. Minulla on kaksi 
etunimeä ja lapsillani on 
kolmet etunimet. 

Kuinka monta nimeä Sinulla on? 




2.10.2017

Alkoholiton päivä jolloin voit nimetä autosi








Tänään on 
Anna autollesi nimi -päivä. =D 

Onko sinun autollasi jo nimi? 
Jos ei ole, niin tänään voit viettää 
autosi nimeämispäivää. 






Minä voisin helposti viettää 
sellaista päivää vaikka aina! 








17.7.2017

Naistenviikko ja sateet?





Kuvan tyyppinen nakukakku 
löytyy minun leipomanani 
tuon toisen blogini sivulta. =) 
 

Nimipäiviä ei enää vietetä samalla lailla niin kuin ennen, 
kakkukahvien merkeissä, kukkakimpuin onnitellen.  
Välttämättä kukaan ei nykyään edes 
muista lainkaan nimipäivääsi, 
mikäli nimesi edes löytyy almanakasta, 
vaikka viettäisimme jopa paljon mieluummin 
juurikin nimipäivää eikä syntymäpäivää. 



Naistenviikko alkoi muotoutua keskiajalla, kun samalla viikolla vietettiin kahden pyhimyksen, Pyhän Maria Magdalenan ja Kristina-neitsyen merkkipäivää. Myöhemmin samalle viikolle tuli myös muita naisten merkkipäiviä: 1600-luvulla Saara ja myöhemmin Marketta. Olga tuli 1868 Apollinaarin tilalle. 
Vuonna 1929 Fredrikin tilalle tuli Riika ja Rieti, 
jotka syrjäytti vuonna 1950 Riikka. 

Entisaikaan naistenviikolla säätä seurattiin erityisen tarkkaan, sillä se ajoittuu heinäntekoaikaan. Vanhan kansan mukaan naistenviikko ei mene ilman sadetta, sillä naiset ovat kovia itkemään. Sateisuutta kuvataan monilla sananparsilla. Syy sateeseen laitettiin kunkin nimipäivänviettäjän tiliin, ja syntyi kaikenlaisia sanalaskuja, esimerkiksi "Mataleena itköö mielellään" tai "Reeta pissii pirahuttaa". Syynä käsitykseen naistenviikon sateisuudesta lienee se, että heinäkuun loppupuolisko on tyypillisesti sateista aikaa. 

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan täysin poutaisia naistenviikkoja on keskimäärin kerran 10 vuodessa ja saman verran on naistenviikkoja, jolloin sataa kuutena tai kaikkina seitsemänä päivänä. Tyypillisintä on, että naistenviikolla sataa kolmena tai neljänä päivänä.

-Wikipedia- 






Selma-Mummoni aina sanoi, että 
jos naistenviikolla sataa, 
sataa seitsemän viikkoa...





5.7.2017

Ei vieläkään pioneja






Lapsuudenkodissani Mama ojensi puutarhan pioneista 
 tehdyn kimpun minulle aina nimipäiväaamuna. 
Päivä oli talvella olevaa syntymäpäivääkin 
tärkeämpi ja ihanampi, olihan se 
keskellä kesää ja vieläpä mansikka-aikana. 



Yleensä Mama teki mansikkakakun nimipäiväkseni 
ja kutsuin ystäviä kakulle. Jatkoin myöhemmin 
lapsuudenkodista pois muutettuani kakkuperinnettä 
itse. Tietenkin mansikkakermakakulla. 

Ennen muuten nimipäiville mentiin 
kyllä ihan ilman kutsuakin.
Nyt ei juuri kukaan enää vietä nimipäiviä.





 Perinteeksi tullut nimpparimansikkakakun 
leipominenkin on jäänyt... Hani kun ei niin välitä 
makeasta eikä varsinkaan kermavaahdosta 
joka minun mielestäni on täytekakussa se must. 
Sokerikuorrute ja voikreemi taas ovat 
ehdottomasti ihan oh-no-no-no! 




Pionikimpun olisin kyllä mielelläni nähnyt 
ilonani olohuoneen pöydällä, vaan ne ovat yhä 
pampulamaisina nuppuina pihallamme. 
Eilen kurkistelin niitä ja yksi punainen näytti 
hieman jo siltä että se saattaisi aueta 
jos onni olisi myötä, ihan näinä päivinä. 
Tarvittaisiin vain hieman aurinkoa. 




En tiedä onko lapsuudenkodin pihamaalla enää 
 ihania vanhoja pioneja, joista nimipäiväkimppuperinne 
alkoi. Lapsuudenkoti on moneen kertaan vaihtanut  
omistajaa ja uusilla omistajilla on aina valta muuttaa 
pihansa miljöötä. 




Tietä pitkin entisen kodin ohi ajamalla 
ei voi nähdä kukkapenkkejä... 






 Kuvituksena menneiden kesien pioninkukkia.







4.7.2017

Heinäkuun neljäs





Kuvassa joskus leipomiani mansikkakakkuja. 

Onnea U.S.A. 


Teemapäivissä on tänään  

Minulle se olisi varmaankin 
loistava saavutus. En ole koskaan 
ollut mikään liharuokien ystävä, 
eikä vatsani sulata punaista lihaa. 

Mutta kalaa söisin kyllä 
vaikka joka päivä. 






10.3.2017

Eväitä, erinomaisuuksia ja säkkipillejä






Syötkö töissä eväitäsi? 
Nyt on Pakkaa evääsi huomiseksi -päivä.  
Mitä syöt mieluiten evääksi?
Vai käytkö työpaikan ruokalassa, 
tai muussa lounaspaikassa 
lounastamassa?



Hedelmä on helppo kuljettaa mukana.





Tänään on myös  
Toisen nimen arvostuspäivä.  
Usein toiset nimemme tulevat 
vanhempiemme joltakin esivanhemmalta 
tai nimi muuten vain miellyttää heitä. 

Suomessa henkilöllä voi olla kolmekin etunimeä. 
Kun on monta etunimeä, voi valita 
mitä niistä haluaa käyttää.  
Joillakuilla ressukoilla on vain yksi ainoa 
etunimi. Onko se vanhempien mielikuvituksen puutetta 
vai mitä, mutta yhden etunimen omistajilla 
ei ole valinnanvaraa 
vaan on tyydyttävä siihen ainoaan. 


Tosin nimilaki antaa meille mahdollisuuden 
muuttaa etunimiämme ja jopa sukunimiämme. 




On myöskin erityinen 
Missä sinä olet erinomainen?  
Jokainen on erinomainen jossakin.



Minä saatan olla 
erinomainen 
sotkemaan kaiken... =D





Sattuu olemaan myös  


"Säkkipilli on useita tuhansia vuosia vanha, alun perin ruokosoitin, joka on levinnyt Lähi-idästä kaikkialle maailmaan, erityisesti Eurooppaan.
Säkkipillin leviämiseen ovat vaikuttaneet kansainvaellukset sekä erityisen merkittävästi Rooman imperiumi vuosituhannen alussa. Keskiajalla säkkipilli sai Euroopassa erilaisia kansallisia ja paikallisia muotoja soitinrakenteen, virityksen ja soittotavan mukaan. Tälläkin hetkellä Euroopassa tunnetaan yli 80 erilaista säkkipilliä alkukantaisesta huippunykyaikaiseen.

Skotlannissa soitettiin ja soitetaan yhä yleisesti ylämaan säkkipilliä (Great Highland Bagpipe), joka on aikojen saatossa muuttunut vain vähän. Englanti tarvitsi skottirykmenttien sotilaallista voimaa ja säkkipillinsoitto levisi näiden avulla. Lisäpiirteenä soittoperinteeseen kytkeytyi voimakas sotilasmusiikkiperinne, josta säkkipillimusiikki lienee vieläkin parhaiten tunnettu.

Säkkipillinsoitto on lähtenyt kehittymään skotlantilaisesta perinteestä ja se on saanut uusia piirteitä erityisesti Kanadassa ja Australiassa. Uudessa musiikissa on löydetty moniäänisyyttä, monimutkaisempaa rytmiikkaa. Soitinta on yhdistetty myös rockyhtyeiden musiikkiin.

Ylämaan säkkipillin soittoharrastus levisi laajamittaisesti Tanskaan ja Ruotsiin noin 30 vuotta sitten. Harrastajia näissä maissa on noin 400 yhteensä yli 20 yhtyeessä. Norjaan ja Suomeen harrastus levisi 1990-luvulla. Suomessa säkkipilliyhtyeitä on yksi, Helsinki Pipes and Drums." -Wikipedia-

"Säkkipilliä on soitettu täällä Pohjolan perukoilla keskiajalla.Versioita oli erilaisia vaihdellen maakunnittain, mutta yleisesti niitä kutsuttiin rakkopilleiksi. Nimi juontuu siitä, että säkkipillien pussi oli tehty joko sian rakosta tai koiran nahasta." -KiLu-

"Säkkipilli (maha, rakkopilli) on vasikan tai lehmän mahalaukusta tehty soitin. Rakkopillejä on tehty mm. sian virtsarakosta. Vanhan, kansanomaisen mallin mukaan säkkipilliin kuuluu vain kaksi putkea; esimerkiksi luusta tai messingistä valmistettu puhalluspilli sekä oletettavasti 6-8-reikäinen melodiapilli. Melodiapillin puisen sormiaukkoputken yläosassa, soittimen sisällä, on ruokoputkesta valmistettu klarinetin suukappale. Myöhemmin säkkipilleihin on alettu rakentaa eripituisia bordunapillejä säestämään melodiapillillä soitettavaa sävelmää.
Säkkipilli ei juurtunut kalevalaista runolaulua suosivan rahvaan elämänpiiriin keskiajalla, sillä se liittyi lähinnä senaikaiseen kaupunkikulttuuriin ja ylimystön tanssiharrastukseen. Ruotsalaiset ja saksalaiset leikarit eli kiertelevät pelimannit ovat kuitenkin todennäköisesti soittaneet säkkipilliä toreilla sekä mm. häätanssien säestykseksi Länsi-Suomen kaupungeissa 1400-1600-luvuilla. Arkeologisten löytöjen perusteella säkkipilliä on saatettu soittaa mm. markkinoiden yhteydessä myös Satakunnassa, Etelä-Savossa ja Kanta-Hämeessä 1700-ja 1800-luvuilla. Eräs todiste säkkipillin historiasta maassamme on  Taivassalon kirkon kalkkimaalauksessa." -ITE-taiteilija Minna Hokka-

"Varmaankin tunnetuin säkkipillityypeistä on Skotlannissa soitettu Ylämaan säkkipilli (Great Highland Bagpipe). Se on muuttunut ajan kuluessa vain vähän. Vartiotornin verkkokirjaston sivuilla (http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102002889) kuvaillaan Ylämaan säkkipillin rakennetta. Pilli koostuu seuraavista osista: Puhallusputki: Putken päässä on paineventtiili, ja putki on kiinnitetty säkkiin ontolla puuhylsyllä, joka on sidottu säkissä olevaan reikään. Soittaja puhaltaa putken kautta säkkiin ilmaa ja saa säkkiä puristamalla ilman virtaamaan melodia- ja bordunapillien läpi.
Lehdykät: Parhaat ruokolehdet saadaan Arundo donax -nimisestä heinäkasvista, jota kasvatetaan tätä tarkoitusta varten Espanjassa, Italiassa ja Ranskassa
Melodiapilli: Tällä pillillä soitetaan melodia seitsemän sormiaukon ja alapuolella olevan peukaloaukon avulla. Ääni tuotetaan kaksinkertaisen lehdykän avulla. Pilliin tulee ilmaa säkistä, jota soittaja puristaa käsivarrellaan.
Bassopilli: Bordunapilli, joka on samanlainen kuin tenoripillit, mutta viritetty kaksi oktaavia alemmalle kuin melodiapilli.
Liitoskohdat: Tehty pääasiassa norsunluusta, valaanhampaasta tai muunlaisesta luusta,
Eli tämän soittimen valmistuksessa on käytetty valaan ja norsunluuta!!! =(
Nykyään käytetään myös muovia.
Tenoripillit: Bordunapillejä, joita on kaksi. Molemmissa värähtelee yksinkertainen lehdykkä, ja ne molemmat on viritetty samalle korkeudelle, oktaavin melodiapilliä alemmaksi.
Säkki: Tehdään perinteen mukaan eläimennahasta ja päällystetään tavallisesti skottiruutuisella kankaalla.
Puumateriaali: Alkuaikoina käytettiin jotain vaaleaa paikallista puulajia – usein puksipuuta – joka värjättiin mustaksi. Myöhemmin alettiin suosia eebenpuukasveihin kuuluvaa Brya ebenus -nimistä painavaa, kovaa puuta, jota saadaan Länsi-Intiasta, mutta myös muita puulajeja on käytetty, esimerkiksi Dalbergia melanoxylon -nimistä eebenpuulaatua, jota saadaan Afrikasta."
-KiLu-

Onpa säkkipilliä kuultu jo avaruudessakin: "Yhdysvaltalainen astronautti Kjell Lindgren soitti säkkipilliä Kansainvälisellä avaruusasemalla kuolleen työtoverinsa muistoksi, kertoo BBC. Kappale oli tunnettu hengellinen laulu Amazing Grace." -Hesari-  Ilman maksua en saanut luettua enempää tuosta artikkelista...!

Oma mielipiteeni on 
jotta siinäpä ärsyttävän kuuloinen 
ja omituinen soitin. 

"Eräs seikka jota harvemmin otetaan huomioon säkkipilliharrastuksessa on instrumentin viritys. Kuten muutkin soittimet, säkkipillin huiluosat vaativat asiantuntijan tarkkaa korvaa soidakseen harmoniassa toistensa, ja muiden instrumenttien kanssa. Asiaan vihkiytynyt sivusto muistuttaa, että oikein viritetty säkkipilli on iloinen asia, ja sen ääni suorastaan hivelee korvia. Virittämättömänä säkkipillit taas aiheuttavat "yhteiskunnallisia ongelmia, koiranpuremia, korkeita bensanhintoja ja rauhoittavien lääkkeitten tarpeen räjähdysmäistä kasvua." -shs-verkko.com-


"EU on käynyt säkkipillien kimppuun, kertoo SvD. Unionin terveyslakien mukaan muusikoilla on oltava korvatulpat, mikäli äänitaso ylittää 85 desibeliä. Kunnon säkkipilliorkesteri, joka osaa asiansa, yltää helposti 122 desibeliin – ovathan skotit harjoitelleet satoja vuosia pelottaakseen vihollisen pakoon taistelukentiltä. Moottorisahakin jää kevyesti kakkoseksi." -Uusi Suomi/Säkkipilli vaarantaa terveytesi-


Tosin olen törmännyt tällaiseenkin tekstinpätkään: 
"Jos käyt Skotlannissa ja satut kuulemaan ylämaan säkkipillin kaikuvan laaksoissa, pidät sitä luultavasti unohtumattomana kokemuksena."