Hae tästä blogista

25.5.2020

Jos ei heiliä Helluntaina








 
...on juhannuksena jono ovella. 




Sunnuntaina, viimeisenä päivänä toukokuuta on Helluntai.


Helluntai oli joskus Suomessa kolmanneksi suurin
juhla joulun ja pääsiäisen jälkeen.


Sitä ei
kuitenkaan juhlittu mitenkään erityisesti, se oli vain juhlava pyhäpäivä.


Ruuaksi ehkä oli jotain juhlavampaa, vähän niin kuin nykyäänkin... 




 



Minä varmaan menen
Helluntaina metsään katsomaan
ihmeellistä luontoa.



Ehkä otan heilinkin mukaani.






PS:
Eikö ole ihana sormus?
Minäkin haluaisin tuollaisen!
Minun sormissani ei tarvitse olla timantteja vaan herkkä ruusukvartsi juurikin olisi kaikkein ihanin!










Maailman kilpirauhaspäivä on tänään









Kilpirauhanen, pieni perhosenmuotoinen elin, vaikuttaa meihin monin tavoin.

25.-31.5.2020 on  Kansainvälinen kilpirauhastietoisuuden viikko.



Tänä vuonna viikon teemana on Äiti ja lapsi. Hoitamattomana kilpirauhassairaudet voivat aiheuttaa tahatonta lapsettomuutta sekä miehissä että naisissa, lisätä raskauskomplikaatioiden riskiä sekä vaikuttaa haitallisesti sikiön ja myöhemmin lapsen kehitykseen.
Kilpirauhasella on valtaisa merkitys sekä raskauden alkamiselle että jatkumiselle.



Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi: 

Kilpirauhasen vajaatoiminta syntyy, kun kilpirauhanen ei pysty tuottamaan normaalia määrää kilpirauhashormonia, tyroksiinia

Yleisin vajaatoiminnan syy on kilpirauhasen autoimmuunitulehdus, jossa elimistössä muodostuu vasta-aineita kilpirauhasen rakenteita kohtaan. Tällöin sairaus kehittyy hitaasti kuukausien ja vuosien kuluessa.

Kilpirauhashormonin puute hidastaa aineenvaihduntaa, mistä seuraa väsymystä, paleluherkkyyttä, painonnousua, ummetusta, sydämen sykkeen hidastumista ja ihon kuivumista. Usein esiintyy turvotusta silmissä, kasvoissa ja säärissä. Oireet alkavat hitaasti ja pahenevat hiljalleen kuukausien tai vuosien aikana.
Vaikeaan kilpirauhasen vajaatoimintaan voi liittyä mielentilan muutoksia ja muistihäiriöitä. 

Sairauteen ei voi elintavoilla tai muulla itsehoidolla vaikuttaa.

Hoitona on tyroksiinihormoni, jota nautitaan tabletteina kerran päivässä. Sen avulla oireet väistyvät muutamassa viikossa.

Tietyt lääkkeet vähentävät tyroksiinin imeytymistä suolesta elimistöön. Näitä ovat mahahappoa neutraloivat närästyslääkkeet antasidit (alumiinihydroksidi) sekä sukralfaatti, rautavalmisteet, kolestyramiini, kolestipoli ja polystyreenisulfonaatti. Näitä lääkkeitä käytettäessä pitää odottaa kuusi tuntia ennen kuin ottaa tyroksiinia, jotta sen imeytyminen varmistuisi.  
  Kun oikea annos on löytynyt, se ei yleensä muutu vuosien mittaan. Poikkeuksena on raskaus, jolloin tyroksiinin tarve lisääntyy ja annosta suurennetaan.
Tyroksiinihoito on elinikäistä. 







Hypotyreoosin ehkäisy 
 
Kilpirauhasen vajaatoimintaan ei tunneta mitään ehkäisykeinoja. Ravinto ei vaikuta kilpirauhaseen.



Synnynnäinen kilpirauhasen vajaatoiminta


Synnynnäisessä sairaudessa kilpirauhanen puuttuu kehityshäiriön vuoksi täysin tai on huomattavan alikehittynyt. Suomessa todetaan 3 500 syntynyttä lasta kohti yksi synnynnäistä vajaatoimintaa sairastava. Hoitamattomana sairaus johtaa vaikeisiin kehityshäiriöihin. Sen vuoksi kaikilta vastasyntyneiltä tutkitaan napaverestä kilpirauhaskoe, jotta sairaus voidaan todeta ajoissa. Vastasyntyneellä on vielä veressään äidiltä saatua kilpirauhashormonia, jonka avulla hän pärjää viikon pari. Jos verinäytteessä todetaan kilpirauhasen vajaatoiminta, aloitetaan tyroksiinihormonihoito, jolla uhkaavat häiriöt voidaan kokonaan estää. Lapsen kasvun aikana tyroksiiniannostusta lisätään asteittain. Tyroksiinihoito on elinikäinen. 







Kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi:

 

Liikatoiminnassa kilpirauhanen tuottaa liian paljon tyroksiinihormonia. 


Liikatoimintaan sairastutaan yleisimmin 30–40 vuoden iässä, mutta se voi ilmaantua muunkin ikäisillä. Sairaus on yleisempi naisilla. 

Oireet johtuvat liiallisen kilpirauhashormonin aiheuttaneesta kiihtyneestä aineenvaihdunnasta. Potilas hikoilee herkästi ja laihtuu, sydämen syke on kiihtynyt, usein suolen toiminta kiihtyy ja esiintyy ripulia. Toiminta (puhe, liikehdintä ym.) saattaa muuttua tavallista vilkkaammaksi. Kunto huononee, ja väsyttää tavallista enemmän. Oireet syntyvät asteittain viikkojen ja kuukausien aikana.
Kilpirauhasen liikatoiminta voi laukaista sydämen eteisvärinän, johon liittyy tihentynyt ja epäsäännöllinen sydämen rytmi.
Osalle potilaista kehittyy silmäoireita: silmissä on hiekan tunnetta, voi esiintyä kaksoiskuvia, silmät voivat pullistua ulospäin ja vaikeissa tapauksissa näkö huononee.

Epäiltäessä kilpirauhasen liikatoimintaa pitää hakeutua parin päivän sisällä lääkäriin.
Kilpirauhasen liikatoimintaan ei elintavoilla tai muulla itsehoidolla pystytä vaikuttamaan. Liikatoiminta todetaan yksinkertaisella verinäytteen tutkimuksella.

Välittömästi sydämentykytystä ja muita oireita lievitetään beetasalpaaja-lääkkeellä. Kilpirauhasen toimintaa hillitään karbimatsoli-nimisellä lääkkeellä, jolla hormonin tuotanto hiljalleen normaalistuu muutamassa viikossa. Tämän jälkeen pyritään lopulliseen hoitoon, jossa on kolme mahdollisuutta.

Karbimatsolia voidaan käyttää 12–18 kuukautta. Tämä hoitomuoto voidaan valita, jos kilpirauhanen ei ole paljoa suurentunut ja esiintyy silmäoireita. Hoidon jälkeen noin puolella potilaista sairaus pysyy kokonaan poissa

Toinen mahdollisuus on radioaktiivinen jodi, jota nautitaan suun kautta. Se kertyy kilpirauhaseen ja tuhoaa sen soluja, jolloin liikatoiminta lakkaa. Usein hoidon seurauksena on alitoiminta, joka hoidetaan tyroksiinilla. Radiojodihoidossa elimistön säderasitus on hyvin pieni, eikä sen ole todettu aiheuttavan haittoja. Radiojodia ei voida käyttää raskauden eikä imetyksen aikana. 

Kolmas mahdollisuus on leikkaus, jossa osa kilpirauhasta poistetaan. Leikkausta käytetään, jos kilpirauhanen on huomattavasti suurentunut.
Radiojodihoidon ja leikkauksen jälkeen kehittyy usein kilpirauhasen vajaatoiminta, joka voidaan helposti hoitaa tyroksiini-valmisteella. Pitkä lääkehoito ei aiheuta vajaatoimintaa.



Kilpirauhasen silmäsairauden hoito

Liikatoiminnan hoito ei paranna silmäoireita. Niitä hoidetaan jaksoittaisilla suurilla kortisoniannoksilla. Joskus, onneksi harvoin, joudutaan painetta silmäkuopassa vähentämään leikkauksella. Hoitoon kuluu aina tupakoinnin lopettaminen, sillä tupakoinnin jatkaminen selvästi heikentää silmäsairauden hoitotulosta.
 
 




Liikatoiminnan ehkäisy



Kilpirauhasen liikatoiminnan syntyä ei elintavoilla tai muilla toimenpiteillä voida estää, mutta tupakointi lisää voimakkaasti vaaraa sairastua liikatoimintaan liittyvään silmäsairauteen. Tupakoinnin lopettaminen parantaa silmäsairauden hoitotuloksia ja vähentää sen uusiutumisriskiä.



23.5.2020

Evolla retkellä







Olimme Helatorstaina Evolla retkeilemässä kameroiden ja aamupalan kanssa. 




Meilläpäin koivut ja muut lehtipuut ovat jo vahvasti hiirenkorvilla mutta täällä paikka paikoin lehtipuut olivat vielä silmuilla...






Mutta leppä oli jo päättänyt ottaa varaslähdön ja aloittaa uuden kevään. 







Komea siirtolohkare lojui tien reunalla.
Se on takuulla vielä niillä sijoillaan jonne jääkausi sen aikoinaan jätti. 





















Aikamme käveltyämme tulimme lammen rannalle, jossa oli Sorsakolun laavu, jolta lähtevät kyselivät haluammeko tulla nuotiolle, vai samuttaisivatko he tulen. Meillä ei ollut mitään paisteltavaa joten kieltäydyimme mutta eihän laavulle oikeastaan nyt edes kannata mennä koska korona... mutta kiitos ystävällisyydestänne teille, te tuntemattomat. 

Me söimme omat eväsleipämme tuulessa, istuen kivillä ja joimme kahvimme katsellen keväistä luontoa. 
Ulkona kaikki maistuu paremmalle. 















Sielläpäin mustikat eivät ole onneksi paleltuneet niin kuin etelämmässä niillä alueilla, joilla ei ollut lumipeitettä talvella varpukerroksen päällä. 


























Saimme esikois Jakenkin,
- joka asustaa nykyään ei niin kovin kaukana Evolta,
sinne kävelemään kanssamme.



 Jake, joka on käynyt Evolla monesti, käytti meihin eräoppaan taitojaan ja näytti mm tämän hiidenkirnun meille...




...samoin hän tiesi mistä puusta löytyy tämä hauen leukaluu... 

- Hani pohti, miten ihmeessä tuollaisesta joku on eräässä tarussa tehnyt kanteleen... =) 









Oli kiva päivä. 
Sitruunaperhosia lenteli kovassa tuulessa sinne tänne, 
samoin kangasperhosia...





Iltapäivällä väkeä alkoi olla jo liian paljon, joten me lähdimme ajelemaan kotiinpäin ja Jake lähti pohjoisemmille vaellusalueille. 
 




Arkitodellisuus iski vastaan kotimatkalla kun 
autoletka oli pysähdyksissä ja eteni pätkän kerrallaan, kunnes tuli risteys josta pääsimme ruuhkaa karkuun. 






Tuossa letkassa ajellessa huomasin kookkaan sääksen kaartelevan korkealla ja ihmettelevän ihmisten menoa... 
 




Matkanvarren voikukkia... 
Ne ovat kauniita ja mukavia, 
- jonkun muun nurmikolla  kasvaessaan. =D




Tuusulaan saakka ajeltuamme halusin kuvata näitä suloisia valkovuokkoja jotka peittävät isot alueet ihan tien varrella. Samalla huomasin tuomienkin olevan jo kukassa. 




 Onneksi kukaan ei ole tallannut kukkia. 







 





20.5.2020

Hela oli alkujaan kevään juhla










Nykyään tämä vanha juhlapäivä ei monelle merkitse juuri muuta kuin että saa keskellä viikkoa nukkua torstaiaamuna pidempään...



Hämeessä, Satakunnassa ja Uudellamaalla sytytettiin entisaikaan helatorstain aattona aukeille paikoille kokkoja eli helavalkeita.  
Karja ajettiin tulien läpi laitumelle karjatautien ehkäisemiseksi. 

Myös nuoriso juhli helajuhlassa; simaa juotiin, naiset kävivät lemmensaunassa ja tekivät lemmentaikoja.  
Nuoret myös tanssivat kokoilla. 


(Eli vähän kuin juhannus nykyään...) 

Sauna olisi kyllä kiva yllätys...  




Ehkä tänä torstaina voisi syödä hieman juhlavammin...? 

Olemme miehen etätöiden vuoksi syöneet kotona 
yksiössämme mikroruokia jo yli kaksi kuukautta, koska 
keittösyvennykseen sijoitettu hella on hirveän suuri ja hidas ja lämmittää koko yksiön kamalan kuumaksi eikä sitä kuumuutta saa pois millään tästä kämpästä... 

Johan tässä tilapäiseksi tarkoitetussa yksiössä on pian tullut asuttua vuosi. 

Alkaa olla ahdasta, kun kumpikin 
tarvitsee oman nurkkauksensa jossa 
 tehdä töitään... 

 Ruokapöydässä työkoneineen ja tykötarpeineen on toisinaan niin ahdasta ettei siihen meinaa saada katettua kahta lautasta... 

Siksi olemme alkaneet katsella sillä silmällä
isompaa vuokrakotia Tuusulasta, Mäntsälästä, Hyvinkäältä, Järvenpäästä, Nurmijärveltä sekä vaikkapa Keravalta.

3h+k olisi sopiva. Siinä olisi  huone makuuhuoneeksi, olohuoneeksi ja lisäksi työhuone. Sauna olisi plussaa ja takapiha jossa minä voisin hoitaa luonnonkaipuutani...


PS:
Jos sinulla olisi meille siisteille ja savuttomille tyypeille vuokrata koti niin ota yhteyttä tuolla oikean laidan yhteydenottokaavakkeella. =)















19.5.2020

Paljon onnea Pommac!





   Lempivirvoitusjuomani
Hartwallin Pommac
täyttää 100 vuotta!

Paljon onnea!










Pommery + Cognac = Pommac
Brändin nimi tulee sanasta Pommery, joka viittaa samppanjaan, ja sanasta Cognac, joka viittaa tammitynnyrikypsennykseen.


 




Perinteisen sekahedelmävirvoitusjuoma Pommacin jäljittelemätön kupliva maku saadaan aikaan alkuperäisellä, vuosikymmenten takaisella reseptillä. Pommac on tiettävästi ainoa virvoitusjuoma, jonka raaka-ainetta on kypsytetty tammitynnyreissä rakkaudella kolmen kuukauden ajan. Suomeen 1920-luvun alussa saapunut Pommac on vanhin edelleen valmistettava virvoitusjuoma. Juoma on suomalaisten matkassa aina, kun on syytä kilistellä, ja miksipä ei muulloinkin. 








Maailman IBD-päivä



  

Crohnintauti vaikuttaa koko ruuansulatuselimistön alueella suusta alkaen, aiheuttaen tulehduksia kaikkialle; suutulehduksia, silmäoireita, maksaongelmia,  sekä lisäksi mm niveloireita esim lonkkiin ja polviin... 

-Tiedetään...  =(


En valitettavasti löytänyt parempaa kuvaa Crohnin tuhoista... 


Suolisto on tärkeä osa ihmistä.
Kun se on sekaisin, kaikki on sekaisin... =(






Ja Colitis, joka kuuluu Crohnin tavoin IBD-sairauksiin, sijaitsee potilaan paksusuolessa. 





18.5.2020

Suomalaista sielunmaisemaa englanniksi




Ihan äskettäin sai elämän 
kaksi uutta runokirjaa, 
tällä kertaa englanniksi: 




A little sad book of poetry
jossa todellakin -nimensä mukaisesti-
on surullisia runoja. 

ISBN: 9789528019107 









Sekä A breath of wind
jossa puolestaan 
on iloisempia runoja. 
ISBN: 9789528006916





Käännökset Lari Weck,   
tekstintarkastajaksi pyysin  
Katja Taskisen, 
ystävän vuosien takaa.

Alunperin kirjojen oli määrä ilmestyä hyvissä ajoin ennen äitienpäivää, ja tekstintarkastajana piti olla toinen vanha tuttuni joka on asunut Englannissa vuosia. Mutta kun lähetin tekstit hänelle, hänen isänsä kuoli ja hän suri niin ettei pystynyt tarkastamaan runoja. 

Totta kai peruin työn ja pyysin siksi Katjalta palvelusta, joutuuhan hän mm käyttämään englantia työssään. Mutta samassa hänen naapurinsa kuoli eikä Katja voinut tarkastaa runoja... Ja minä ajattelin jo että runoni ovat pahanilmanlintuja... 

Kun Katja sitten tointui naapurinsa menehtymisestä, hän tarkasti runot ja niin ne lähtivät julkaistavaksi vähän myöhässä mutta parempi myöhään kuin... 













16.5.2020

Kansainvälinen esteettömyyspäivä








Päivittäinen asiointi saattaa olla osalle ihmisistä hankalaa tai jopa mahdotonta, jos ympäristöä ja palveluita ei ole suunniteltu käyttäjäystävällisiksi kaikkia ajatellen. 




Esteettömistä ja saavutettavista palveluista hyötyvät kaikki, mutta erityisen tärkeitä ne ovat mm. ikääntyville ihmisille, lastenrattaiden kanssa liikkuville vanhemmille, fyysisesti vammaisille ja muille apuvälineiden käyttäjille. 

Esteettömyys kuuluu kaikille!