Rantapuistossa

Joku heitteli leipää linnuille, 

vaikka kyltit moisen puuhan 

tässä puistossa kieltävätkin. 

Leipä ei kyllä olekaan 

ihan ok ravintoa linnuille. 

 

Toisaalta ymmärrän jos vaikka 

leipää jää yli eikä halua sitä 

heittää pois... 
 

Leipä näytti kuitenkin maistuvan 
lokeille ja sorsille. 

Näkymä oli varsin kuvauksellinen... 

Naurulokit katselivat meitäkin vähän

sillä silmällä että oiskohan noillakin 

jotakin? Ei ollut muuta kuin kamerat 

ja taskunpohjalla jätskirahaa... 

Ulpukoita oli vähennetty järvellä 

sitten viime näkemän... 

Kaislojakin oli nyt siistitty. 

- Siitä on siis parikymmentä vuotta 

kun viimeksi rantapuistossa vierailin... 

Rannan rantakukkia kukassa. 

Kukkapenkkien violettia näkymää. 

Takiaiset olivat melkein minun pituisiani... 

Haisulikukkia. 

Tai niin joo, siis mesiangervoja. 

Ne haisevat todella kamalalle, 

jos niitä tuo sisälle. =D

Ihan joku muu kuin "mesi" 

tulee kyllä mieleen siitä hajusta. =D

Sorsanpoikasilla oli kivenkolossa 

omaa kivaa. 

- Kunnes sorsaäiti vei poikaset uimaan. 

Poikaset ovat miltei aikuisen kokoisia... 

Tämä rohkea sorsa tuli 

tekemään tuttavuutta... 

Kiva pensastuki tällä kuusamalla. 

Puiston terijoensalavatkin ovat kasvaneet 

hirmuisesti viime näkemästä. 

Tällä naakkaperheellä oli 

perhepalaveri... 

Nämä jasmikkeet kasvavat  
rantapuiston parkkipaikalla, 
Järvenpäässä.  

Unohdimme sitten ostaa 
ne jätskit... Mutta jätskiä löytyi myös 
muualta sinä päivänä. Onneksi. =) 


 *******************

Ajelimme sinne tänne, 
kun ei ollut muutakaan tekemistä. 

Kävimme jopa katsomassa taloa, jossa 

joskus asuimme Tuusulassa...

Hopeapajun alla

Pihan vanha suuri hopeapaju eli hopeasalava
Salix alba, tekee aikamoista sotkua. 

Kova tuuli karsii siitä usein oksia, suuriakin. 

Toisaalta eipähän trvitse kiivetä sahailemaan niitä pois erikseen. 

Paitsi pari oksaa on Hanikin siitä joutunut poistamaan. 

Hopeapajun urvut täyttävät pihaa tällä hetkellä.

Syksyllä se luovuttaa lehtensä hiukan viiveellä, 

kunnolla vasta kunnon pakkasten jälkeen. 

Siihen asti se vain ripottelee niitä sinne tänne. 

Silti en luovu puusta. 

Sellaisia on enää harvassa pihassa, 

komeita suuria hopeisia 
riippaoksaisia pajuja. 

Meidän hopeasalavassa on pönttö 
jossa on tänä kesänä jo pesinyt ensin 
sinitiainen ja myöhemmin 
kirjosieppo toisen 
kesäpesueensa. 

Eräänä päivänä tässä 
menneenä, kuulin sisälle 
merkillistä kovaa ääntä. 
Parvi kottaraisia oli valloittanut 
hopeisen puumme ja huuteli toisilleen 
kovalla äänellään, ennen kuin lensivät 
tiehensä jonnekin muualle. 

Oskari Orava torkkuu yleensä päivänokoset 

samaisessa pihan hopeapajussa,
joskus ihmeellisen ohuellakin oksalla roikkuen.

Kettukaverimme joka aika ajoin käy pihavierailulla, 

sai miltein viime tiistaina saaliikseen sorsan, jota se jahtasi 

pihassamme, siinä puuhassaan onnistumatta. 

Sorsa pääsi pakoon mutta menetti muutaman höyhenen 

jotka jäivät aamuun asti pihaan muistoksi jahdista.

Pihakettuja on useampikin 
koska edelliskerran pihalla näkemäni kettu oli 
pulskemmassa kunnossa ja kokonaan keltainen 
hännänpäätä lukuunottamatta. =)

Siellä se samaisen hopeisen puun alla nuuhki
minne sorsa meni! 

Varikset joilla on jo pesästä lennähtäneitä
kookkaita poikasia lähimetsässä,
saapuivat partiona ja ajoivat ketun tiehensä.


Tyttösorsa jäi paapattamaan läheiselle kevyenliikenteen 

kaistalle. Se seisoi keskellä tietä marmattaen 

niin, ettei siitä kohtaa kävelevä vanhempi 

naishenkilökään uskaltanut liikahtaa, ennen 

kuin sorsa otti ja lensi kohti pohjoista.

Sanottakoon että kettu jahtasi pihaamme 

sen etelän suunnalta, emme tiedä mistä, 

sillä lähimpiin järviin on meiltä matkaa 

monen monta kilometriä.

Tarina ei kyllä kerro,
lensikö sorsa myöhemmin mahdollisen
uroksen ja poikasten luo etelän suuntaan...