Sururunoja

 

Kävi niin

sinut menetin

Luulen jotenkin

kuitenkin

kantavani

sinua mukanani

lopun elämäni

- Una Reinman

♡ 

Minulla on aina ikävä heitä 

toiseen ulottuvuuteen menneitä 

Tänään sytytän heille kynttilöitä 

katsellen lepattavia liekkejä 

miettien kanssaan vietettyjä 

kaikkia hyviä hetkiä 

hymyillen hellästi 

kipeänhaikeille muistoilleni 

- Una Reinman 

♡ 

Sitä ei koskaan 

etukäteen tiedä 

kauanko sielun 

täytyy surra 

Suru tekee 

sydämeen reikiä 

Eikä sydän ole enää 

koskaan eheä

Jokainen uusi päivä 

on sille lääkettä 

Huomaat reikien 

olevan jo arpia 

Uusi suru 

avaa arpikudosta 

Tekee sieluun 

muutosta

Sitä ei koskaan 

etukäteen tiedä 

loppuuko kipu 

milloinkaan 

mutta arpia 

ja muistojaan 

oppii kyllä 

varovasti kantamaan 

- Una Reinman 

♡ 

Mitä surevalle sanoisi 

Miten sen kertoisi 

että suru muuttaa muotoaan 

Vähä vähältä muokkautuu 

Uuteen asuun pukeutuu 

Tänään suru on musta 

huomenna harmaan sävyjä 

mutta jo ensi kesänä 

se mukana kulkee 

kenties sinisenä   

Silti mustia raitoja  

silloinkin 

voi tuntea siinä aaltoina 

yhä tuskaisina 

- Una Reinman 

  

♡ 

Jos rakkaasi 

lepää liian kaukana  

laita kaipaavan 

kynttilä palamaan 

hänelle pihallesi 

parvekkeellesi 

ikkunallesi 

tai pöydällesi 

Hän näkee sen 

kyllä sieltäkin 

 

- Una Reinman

 ♡

Valoja marraskuun pimeydessä

 

♡

 

 Jos rakkaasi 

lepää liian kaukana  

laita kaipaavan 

kynttilä palamaan 

hänelle pihallesi 

parvekkeellesi 

ikkunallesi 

tai pöydällesi 

Hän näkee sen 

kyllä sieltäkin 

 

- Una Reinman

 

 ♡ 

♡

 

 

 

Halloween vs Kekri

Lokakuu päättyy ja nyt olisi

Halloween 

- jos uskallat sitä viettää!

Halloweenista täällä lisää. 

Muita 31.10. päivän 
teemoja ovat: 

Taikapäivä

Karamellisoidun omenan päivä

Lisää psyykkistä energiaasi -päivä

Kansainvälinen säästäväisyyspäivä

 

Kuvituksena mm otoksia kolmelta 

eri hautausmaalta Kroatiasta.  

Täällä puolestaan 
ollaan Italialaisilla 
hautausmailla...

****************

Millainen juhla Kekri oli? 

Se oli satovuoden lopettajaisjuhla, sadonkorjuun juhla ja karjamarkkinoiden aikaa, ja runsaalla ruoalla kestittäminen oli kekrinvietossa tärkeässä asemassa.

Esimerkiksi kekripyörykät ovat lihapyöryköitä, joihin on laitettu sadonkorjuusta tulleita aineksia, kuten esimerkiksi punajuurta. 

 Lammaspaisti oli toinen tyypillinen juhlaruoka, 

jota syömään kutsuttiin myös suvun vainajat. 

Myöhempinä aikoina kekrin osuminen samaan ajankohtaan kirkolliseen pyhäinpäivän kanssa johti toisaalta siihen, että se alettiin käsittää myös vainajien muisto­juhlaksi, jollainen se ei kuitenkaan alun perin ollut.

Kekri kuuluu suomalaisten työnjuhlien piiriin. 
Se oli ilon juhla. Silloin laulettiin, leikittiin ja tanssittiin. 

Siitä muodostui 1800-luvulla myös palvelusväen läksiäisjuhla, jonka jälkeen heillä oli kaksi viikkoa vapaata ennen uuteen taloon siirtymistä. Kekrinä alkoi palveluväen vapaaviikko. Kun talossa oli syöty, juotu ja juhlittu, saivat piiat ja rengit lähteä vierailemaan kotiseudulleen. 
 
Koska kekrin käsitettiin vanhastaan merkitsevän vuoden vaihtumista, liittyi siihen usein myös erilaisten enteiden kuulustelua ja tulevaisuuden ennustamista samaan tapaan kuin nykyisin uuteenvuoteen.

Kekri-perinne alkoi hävitä teollistumisen ja kaupungistumisen myötä, ja monet kekriin liittyneet tavat ja perinteet ovat siirtyneet joulun ja nykyaikaisen uudenvuoden viettoon. Pisimpään perinne säilyi Itä-Suomessa. 

Kekrin vietto on kuitenkin yleistymässä, muun muassa Talonpoikaiskulttuurisäätiö on edistänyt kekrin viettoa ja kehittänyt uusia tapoja eri alueilla, maalla ja kaupungeissa vietettävään syksyiseen juhlaan ja tuottanut kouluille mittavan kekrin opetusmateriaalin, joka on maksutta käytettävissä. 
Säätiö järjestää mm lasten kekripipari- ja -askartelupajoja. 

Suomessa kekriä vietetään nykyään Kajaanissa polttamalla kekripukki, jonka paikalliset toimijat ovat rakentaneet. 
Kekripukin polttoon liittyy yleensä myös muuta ohjelmaa, esimerkiksi tanssiesitys, musiikkia jne. 
 
Talonpoikaiskulttuurisäätiö on vuonna 2013 julkaissut maailman ensimmäisen kekriaiheisen lasten seikkailukirjan Ahmattien yö, jonka on kirjoittanut Kreetta Onkeli ja kuvittanut Jussi Kaakinen. 

Toisen maailmansodan jälkeen Maalaisliitto omaksui Kekrin omaksi juhlapäiväkseen. Valtakunnallista kekrijuhlaa Maalaisliitto vietti ensimmäisen kerran vuonna 1945, ja sitä alkoivat viettää myös puolueen paikallisjaostot. Kekrijuhliin sisältyi kansantanhuja ja pelimannimusiikkia sekä maaseutuun liittyvää koristelua./Wikipedia

 

 

Meillä ei siis enää vietetä varsinaista Kekriä, 

mutta kekriperinteet on sijoitettu muihin juhliin: 

Kekri: Kuolleet esivanhemmat tulevat katsomaan, ovatko nuoremmat sukupolvet pitäneet paikat kunnossa. Heille katetaan ruokaa pöytään ja lämmitetään sauna.
Pyhäinpäivä: Edesmenneitä läheisiä muistetaan viemällä heidän haudalleen kynttilöitä. 

Kekri: Jokaisen pitää syödä ja juoda enemmän kuin jaksaa. Jos joku jättää vatsaan yhtään tyhjää tilaa, hän vaarantaa seuraavan vuoden sadon. Erityinen juhlaruoka on kekriporsas.
Joulu: Sama.

Kekri: Perinteisiä koristeita ovat olkipukit ja himmelit, jotka symboloivat hedelmällisyyttä.
Joulu: Sama, vaikka koristeiden symbolinen merkitys on unohtunut.

Kekri: Juhlaan liittyy hiljainen aika, niin sanottu kekrirauha.
Joulu: Sama.

Kekri: Nuoret miehet pukeutuivat kekripukeiksi vetämällä päälle turkin ja kasvoille naamarin. He kiertävät taloissa tivaamassa, onko sato korjattu ajallaan.
Joulu: Muuten aika sama, mutta pukki kysyy: “Onko täällä kilttejä lapsia?”

Kekri: Nuoret naiset pukeutuvat päästä varpaisiin valkoisiin ja peittävät kasvot valkoisella harsolla. He kiertävät talosta taloon yhdessä kekripukkien kanssa ja pyytävät herkkuja. Jos niitä ei heru, he uhkaavat rikkoa talosta uunin.
Halloween: Aika sama, paitsi että kummituksiksi pukeutuneiden lasten vuorosanat kuuluvat: “Karkki vai kepponen?”

Kekri: Vanha vuosi päättyy sadonkorjuuseen ja uusi vuosi alkaa kekristä. Vuoden vaihtuessa tehdään taikoja ja ennustetaan tulevaa esimerkiksi valamalla lyijyä.
Uudenvuodenaatto: Sama. Tosin nykyisin valetaan tinaa. (Sekin tulee muuttumaan kun tina on todettu vaaralliseksi...) 

Kekri: Kekrinä kuljeskelevien vainajien joukossa saattoi olla pahantahtoisiakin henkiä. Heidän karkottamisekseen oli viisasta polttaa tulia. Myös kekripukki poltetaan...
Pääsiäinen/juhannus: Kokkoja poltetaan. Pääsiäisen alla liikkuvat pienet trullit ja noidat. /Talonpoikaiskulttuurisäätiö

**************

Kotoisaa juhlintaa sinulle 
kumpaa sitten päätätkin viettää! 

Hautausmaalla on oma tunnelmansa

Katolisilla hautausmailla 

on kaunista. 

Rakkaus ja kaipaus 

näkyvät monin eri tavoin 

heitä kohtaan 

jotka ovat siirtyneet 

 rajan taa. 

Tunnelma on hauras 

ja kunnioittava. 

Lähdit kosketukseni 

 silmieni 

ulottumattomiin 

Mielessäni elät 

 ikuisesti 

Tuhansissa muistoissani 

-Una Reinman 

Osittain kauneus 

näillä hautausmailla 

on uskonnon 

aikaansaamaa.

Mutta suurin syy 

kaikelle 

kauneudelle 

 on rakkaus. 

Poisnukkuneiden päivä

Muutaman kerran vuodessa hautausmaat ovat hyvin 

kauniita ja tunnelmallisia paikkoja ja tämä ilta on yksi niistä. 

Monilla haudoilla kynttilät palavat koko viikonlopun.

Kynttilöiden lisäksi useat käyvät laittamassa

rakkaidensa leposijoille myös talvenkestäviä somisteita 

 viimeistään Pyhäinpäiväksi.

Jos rakas poisnukkunut lepää liian kaukana,
voit laittaa kynttilän palamaan hänelle pihallesi,
parvekkeellesi, ikkunallesi tai vaikka pöydällesi.
Hän näkee sen kyllä sieltäkin. 

Haudanhiljaisuus

Vuosia sitten kävimme äiti-Mamani kanssa Caprin saarella  hautausmaalla ja se kokemus oli jotain aivan erityistä. Etelän maissa kaivattu vainaja on esillä kuvana hautakivessä tai -paadessa, kukat olivat tuoreita ja monella haudalla paloi ikuinen liekki. Äitini löysi saaren ulkomaalaisten hautausmaalta paaden, jossa oli sivukuva nuoresta naisesta, joka oli äitini mielestä minun näköiseni. Se hautausmaa oli täynnään valkoista marmoria. 
Kaikki oli häikäisevän vaaleaa ja hyvin kaunista. 

Tällä pohjois-Italialaisella hautausmaalla pääväritys oli tummanharmaa graniitti. Varmasti viereisten vuorten ansioista. Täälläkin paloi ikuisia liekkejä, hautakivissä oli kuvia ja kukat olivat tuoreita. Käyntimme aikana tuotiin uusia kukkia hautapaasille sekä lipastomaisille hautasijoille, joiden kukkienvaihto onkin astetta haasteellisempaa, koska siinä tarvitaan tikapuitakin...

Hautausmaalla kävely tekee mielen hartaaksi. Kaikenlaisilla hautausmailla siis. Olen usein samaan aikaan kävellyt kotomaassakin hautausmailla, kun muut ovat olleet paikallisissa kirkoissa syystä tai toisesta. Itse kirkot ovat usein aika painostavia paikkoja, joissa ei edes ilma liiku, joten niissä en oikein viihdy. 

Mutta surevien tarhat houkuttelevat minua 

sitäkin enemmän luokseen. 

Vanhemmilla haudoilla oli enemmän 

uskonnollisia elementtejä...

Niin kaunista ja samalla hyvin surullista. 

Kaipaavien suru on suunnatonta.

Uudemmilla haudoilla oli vain kukkia.  

Näin jouluna vaikkapa 

kauniita jouluruusuja. 

 

 

Sotien aikoina ei ole ollut varaa 

kuin pieniin kiviin eikä niihinkään 

ole mahtunut paljoakaan kirjoitusta.

Pienet hautajaiset

Meitä ei ollut montaa,
niin kiltin ja rakastetun miehen hautajaisissa. 

Ketään ei oltu kai kutsuttu... 

Päivä oli harvinaisen kaunis ja kuulas. 
Aurinko kultasi hautausmaalla mäntyjen latvoja. 


Paikalla oli vain hänen poikansa ja tyttärensä (jota pääsin halaamaan pitkästä aikaa ja joka kuiskasi korvaani: ihana kun tulitte!) 
perheineen, yhteensä kolme poikaa, 
muutama kantaja ja me kolme, joita ei oltu
selkeästi edes odotettu paikalle: 

kiltin miehen sisko ja siskon tytär miehineen. 

Kun enon jälkeläiset laskivat 
yhden valkoisen ruusunsa arkulle kappelissa, 
alkoi suntio soittaa hurjasti parvella urkuja. 

Yhtäkkiä pappi näyttikin hänelle jotta stop, 
musiikki lakkasi ja pappi kutsui meidätkin
sieltä takapenkistä suurine kukkavihkoinemme
laskemaan kukat enon valkoiselle, 
yksinkertaiselle arkulle.

Ihan turhaan! 

Ravistimme päätämme mutta pappi alkoi huutelemaan meitä ja viittilöi tuomaan kukat... 

Talutin huonosti liikkuvan äidin kappelin etuosaan ja mekin laskimme omat kukkamme 
 vaivautuneen hiljaisuuden
vallitessa enon arkun päälle. 

Siihen olisi varmaan pitänyt laskea vain se yksi ruusu, joka muillakin oli. 

- Emme tienneet... 

Nyt arkku näytti pituiselle... 

Mamalle hetki
oli hyvin raskas. Siellä lepäsi
hänen rakas veljensä.

(Olisimme laskeneet ne omat kimppumme vasta haudalla...) 
Miksi niitä kahteen kertaan asetellaan arkulle 
kun ne joutuu sitten hakemaan välillä pois...????!!!! 

Pappi puhui enosta, mutta ei
enon eikä veljen ominaisuudessa,  
 ehkä n. 10 minuuttia! 

Eno oli ollut veli myös äitini lisäksi yhdelle veljelleen. Tätäkään ei papille oltu kerrottu. 

Sitten soi virsi jonka jälkeen ne kukat piti 
hakea taas pois?!!!

Sitten arkku vietiin ulos, 
ja me perässä kukkakimppuinemme,
minä murheellista Mamaa talaten ja Hani
perässämme kävellen, muutaman
kuvan muistoksi Mamalle ja hänen 
toiselle veljelleen ottaen. 

Pappi lähti kanssamme kävelemään
arkun perässä kysyen yhtäkkiä:
"Niin mikäs suhde teillä oli vainajaan?" 

Takaamme oli muu porukka lähtenyt kävelemään
yhtäkkiä jotakin toista polkua pitkin haudalle... 

"Äitini on xxx:n sisko, vastasin papille.

- Ahaa. 

Pappi ei siis ollut todellakaan tiennyt että enolla oli sisko. 

(Ja veli?)... 


Laskimme kukkamme (jälleen) enon arkulle
 ja Mama paleli ja suri niin että 
häntä piti tukea jotta hän jaksaisi.  
Jotta pystyssä pysyisi.

Lähdimme kohti parkkipaikkaa, 
samoin enon lapset jotka lähtivät 
 ajamaan saman tien omille teilleen... 

Me kolme istuimme Hanin lämpimään
autoon ja ajelimme sitten Maman kotiin. 

Joimme siellä leivoskahvit pitäen
enolle ikioman muistohetkisemme. 

Monta kynttilää oli palamassa 
enolle. Varmasti hän näki ne 
siskonsa luotakin. 

Eno piti aina näistä R-leivoksista. Näitä 

meillä oli hänen muistokahveillaan, 
jossa haikeasti muistelimme häntä. 

Rommileivoksiahan ne tietenkin ovat, 

jos joku nyt jäi ihmettelemään. 

Äiti saneli samalla, miten hänkään ei sitten halua hautajaisiinsa kuin oman perheen ja miten kuolinilmoituskin pitää laittaa vasta hautajaisten jälkeen... Ja me lupasimme tehdä näin. 

Minullakin oli kotona enolle kukkia 
ja kynttilöitä, tässä ei vielä sytytettyinä... 

Amaryllis teki ensimmäisen kukkaputkensa kuin enon muistoksi. 

 🤍

 🤍

Pegonioita

Yksi kesäkuun alussa lähikaupasta 

bongaamistani ale-kukkamukuloista 

kuului tälle ihanalle pegonialle,
Begonia pendula white 

jonka kukkimista sainkin odotella 

kokonaista kolmisen kuukautta. 

Ja minä kun olin naivisti kuvitellut sen 

valkoisten kukkien ilostuttavan

terassilla istujia koko kesän.

Eli jos tällaista kesäkukaksi joku 

halajaa, niin mukula kannattaa istuttaa 

multapurkkiin jo helmikuussa. 

Tai: kantaa kasvi kotiin kukkakaupasta
kesäkuussa komeana ja kukkivana. 

Sen kukat ovat hyvin kookkaat. 

Suurimman kukan halkaisija on 10,5 cm
ja lehdistä pisimmät yli 20 cm pituisia.
Koko kasvi on n puoli metriä korkea ja
n 45 cm leveä, eli mahtuu juuri ja
juuri ikkunalaudalle, jossa se
tykkää olla.

Toin ruukun sisälle 

 viime kuussa jolloin se herkesi 

kasvamaan pituutta, paksuutta 

ja kauan kestäviä kukkia.
Mielestäni se on aivan
suloisen ihana! 

Katsotaan, miten kauan 

se sisätiloissa viihtyy. 

Muistan miten mummoni puhui aina 

pekuunioista, miten hän osti haudalle 

keväisin punaisen sellaisen. 

-Sinne papan leposijalle...
Myöhemmin hautaa
jossa sekä mummo että pappa
lepäävät viime untaan,
hoiti äiti-Mamani.
Niinikään keväällä vieden usein
punaisen pekuunin  haudoilleen
ja talveksi jotain muuta sekä
jouluna ja heidän syntymäpäivinään
kauan palavan hautakynttilän.

On muuten tosi inhottavaa
että nykyään tuolle haudalle tehdään 
niin usein ilkivaltaa ettei sinne enää
kannata kynttilöitä & kukkia viedä lainkaan.
Mama sanookin, että hänen vainajansa
näkevät kynttilänsä myös hänen
olohuoneen pöydältänsä. 
Pitäisikö hautausmaillakin olla
kameravalvonta ja vartijoita?

Mutta palatakseni pegoniaan,
tässäpä vielä sen hauskoja suonikkaita
ja siipimäisiä punavihreitä lehtiä.

Teemapäivissä menee Litistä tölkkisi 

-niminen päivä, mutta jos likistelee 

palautustölkit, niistä ei saa panttia.