Sitruuna ja amaryllikset

Sitruunapuu on viety jo sisätiloihin

keittiön ikkunalle, 

koska yöt ovat jo suhteellisen kylmiä. 

Jännä juttu... miten

ensin oli viikkokausia älytön helle 

ja sitten ilma viileni niin 

että sisällä tarvii jo villasukkia. 

Outo kesä. 

Nyt syksy yhtäkkiä on jo pitkällä. 

Annoimme puutarhakasveille 

eilen syyslannoitetta ja kalkkia. 

Juuri eilen Hani osti sitruunapuulle oman 

kasvilampun että se pärjäisi talven. 

Tuo nääntynyt minttu on jo viety yrttimaalle 

talvehtimaan. Pärjää se siellä tahi ei.  

Viiniköynnös on siirretty suuresta saviruukusta 

maahan jälleen talveksi eikä se onneksi 

loukkaantunut siirrosta. Tai ne. Niitä 

on kaksi, tummarypäleinen ja vihreärypäleinen.

Keväällä maahan istuttamani amarylliksen sipulit 

unohtuivat muun kasvillisuuden alle kukkapenkkiin, 

 jäivät melko vähäiselle kastelulle, ja sen 

tuloksen voit nähdä kuvaa katsomalla. 

Suurin osa sipuleista oli mennyt pilalle 

ja vain nämä sain pelastettua. 

Perhanan helle. =(

Normikesänä ne ovat juuri siinä paikassa 

pärjänneet kesän omillaan. 

Tuo isoin sipuli on äiti ja sillä on 

neljä poikasta ja selkeästi ne ovat sitkeämpää 

lajia kuin muut. Niiden selviytymisprosentti 

oli 100. Muille kävi kehnommin. Äitisipulin laitoin 

multapurkkiin ja muut ovat lepolomalla kaapissa. 

Ne tulevat jossain vaiheessa kaapista ja 

ehkä kukkivatkin syksymmällä. 

Tai talvella, tai jouluna jos niitä huvittaa. 

Tai ei koskaan. 

- Ei sitä koskaan tiedä.

 

Ritari Hani

Hanin synttärikukka minulle. =) 

Wagner-säästöpossukka 

sitä hieman ihmettelee. 

Amaryllisten eli jaloritarinkukkien sipuleista ei 

tällä haavaa tule enempää kukkia joten ne 

muuttivat yläkertaan. 

Kukkia keskellä talvea

Ostin ystävänpäivänä itselleni kaupasta hieman 
tulppaaneja piristämään mieltä ja tuomaan 

huoneisiin jo kevään tunnelmaa. 

Nämä olivat Pirkka-tulppaaneja,  

ja niitä erityisesti myyjätär kaupassa minulle 

suositteli kun pysähdyin kukkien viereen. 

Jo heti paketit kotona avattuani havaitsin tulppaaneissa 

aika keltaiset päällislehdet joten poistin ne. 

Onneksi niihin jäi vielä sisemmät lehdet 

vihreydeksi. Tai ainakin lehtien riekaleita...

Jo seuraavana päivänä ne olivat täysin
kaikkensa antaneita ja nuutuneita,
eli ilo kukista oli aika lyhyt. 

Vaikka leikkasin kukat lyhyiksi 

etteivät niin roikkuisi ja poistin 

kellastuneet lehdet, 

ne nääntyivät maljakkoonsa. 

Mutta muistatko pyttyni johon keräsin kaapista kaikki 

amarylliksen sipulini? Tässä viimeisimmät 

kukkijat siinä astiassa. 

Kaksi komeaa valkoista ja yksi punainen ritarinkukka 

pullahtivat kukkaan. 

Leikkasin kukkavarret jälleen leikoiksi 

koska niin ne kestävät pidempään.

Ne kestivätkin, todella kauan! 

Punainen ama pääsi ihan omaan 

astiaansa ja avasi kaikki nuppunsa. 

Kun punaisen aman viime hetket koittivat. 

laitoin sen saattohoitoon terassille auringonpaisteeseen 

jossa se vielä pari päivää pakkasessa oli kaunis 

kuin kuva. Vasta suojasää masensi sen olon ja 

elon ja kukka nuupahti ikiuneen. 

 (Samassa pytyssä ovat ne 

nuupahtaneet tulppaanit. 

Niistä ei saanut enää kunnon kuvaa...) 

Minä aina talvisin siirrän loput 

leikkokukat ulos ilahduttamaan 

talvista pakkasmaailmaa jossa ei 

muuten ole kukan kukkaa. 

Tuolla yksi esimerkki... =) 

Ritarinkukkia ja talvetettuja söpöläisiä

Amaryllikset elikkäs ritarinkukat 

hohtivat aivan erityistä valoa tämän vuoden 

toisen aurinkoisen päivän valohehkussa. 

 Tuntui ihan siltä kuin ne 

olisivat jotenkin lämpimiä 

auringonsäteiden 

osuessa kukkiin.

 Maljakossa leikkona paremmin 

kestävät amat ovat rakkaita miulle.

 Piti kurkistaa vielä tältäkin puolelta. 

Ja juu, ihania ovat. 

Ja lisää on tulossa... =) 

Otin komerosta talvitauolta nämä vanhat

sipulit ja niistäkin alkoi heti muutama 

punkea kukkaputkea esiin. 

Ah, ihanaa! 

Mikäli nimilaput olivat oikeissa 

sipuleissa, on tiedossa pian 

jotain punaista kauneutta. 

Parhaillaan auki oleva 

aman kukkaputki keittiön 

ikkunan takaa kuvattuna. =) 

Barcelonalainen jättimurattikin voi 

taas paremmin päästyään keittiön 

ikkunalle maailmaa katsomaan. 

Talvetetut palargonit 

eivät selvästi ihan vielä 

uskalla innostua keväästä, 

mutta ainakin ovat 

hyvin sitkeästi hengissä. 

Talvi saapui sittenkin

Jouluna maa oli paljas ja karu, 

kuin marraskuu olisi yhä routinut 

ja kääntänyt talikolla maata kuraiseksi. 

Nurmikko oli niin vehreänvihreä että 

mietimme jostain lentäneiden 

lehtien silppuamista ruohonleikkurilla. 

 Jätimme naureskellen ajatuksen 

kuitenkin pelkäksi vitsailuksi. 

Toissapäivänä viimein, aamusta alkaen, 

myös meille ilmaantui lumimyräkällä 

pyryttämällä oikea talvi. 

*´¨`*´¨`*

Lumi muunsi maailman 

aivan jouluiseksi.  

*´¨`*´¨`*
 

Pari viikkoa myöhässä tosin 

mutta eikö vanhat viisaasti 

aina lohduta tällaisissa tapauksissa 

jotta parempi myöhään... 

Valo ja ilokin palasi. 

Amaryllikseni elävät oman aikataulunsa 

mukaan, kukkien milloin tahtovat, 

vaikka heinä- ja syyskuussa, niin kuin  

muutamaan kertaan on tapahtunutkin. =)

Nämä valkoiset kukkivat paraikaa ahkerasti. 

Leikkaan amat aina leikoiksi 

koska ne kestävät maljakossa 

paljon kauemmin kuin sipulissaan, 

usko vaan. 

Takapihan muutaman puun muodostama suojamuuri 

tuulia vastaan muuttui hetkessä lumiseksi. 

Onneksi en laittanut ihan kaikkea 

joulua jo pois, vaan jätin esiin 

tämän oman tähtitaivaan. 

Hämärän tultua pikkutaloon tuli 

kaunis ja rauhaisa tunnelma.

Myöhemmin pilvet väistyivät 

ja oikeat tähdet valtasivat puolikuun 

kanssa taivaankantta. 

Pakkanen saapui eli talvi on todellista.

*´¨`*´¨`* 

Vaikka tämä pakkasallergikko 

ei talvesta niin välittäisikään 

niin kaunista aikaa tämä on 

se täytyy myöntää. 

PS: TUONNE laitoin näin 
jälkikäteen Pikkutalon joulua kuvina. 

Kukkivia kuusia

Valkoiset amarylliksenkukat sopivat suloisesti yhteen 

kuusen oksien kanssa. 

Tässä niitä on keittiössä. 

Kun kukka on miltei nuupahtamasillaan saat sille 

jatkoaikaa laittamalla sen ulos pakkaseen. 

Terassillakin on kuusen oksia joiden suojaan 

nostin viimeisen kukan. Kuusi kävi näin kukkimaan. 

Pakkasessa kukat säilyvätkin 

monta päivää, mutta suojasää koituu niille tuhoksi. 

Kukkaruukun harmaat hiippalakit

Bongasin nämä tonttukolmoset Lahdessa käydessämme 

Trion K-kaupasta josta ne piti ostaa kotiin. Sain niistä idean...

Kaksi valkoisen amarylliksen sipulia on ollut kasvamassa
(joskus kierrätyskeskuksesta ostamassani) sinkkipytyssä,
joka on samanlaista harmaata kuin tontut.

Minä siis yhdistin harmaat löydöt keskenään 

ja näkyvät hyvin sopivan yhteen. 

Tontut suorastaan nauttivat olostaan sammalmättäällä 

kelliessään. Siirsin koko astian jo lämpimämpään paikkaan ja 

kukat saivat luvan jo ruveta kukkimaan ettei mene joulu niiltä ihan ohi. 

Koetan luvata kuvata kokonaisuutta sitten paremmin 

kun kukat suostuvat aukeamaan. =) 

Pienet hautajaiset

Meitä ei ollut montaa,
niin kiltin ja rakastetun miehen hautajaisissa. 

Ketään ei oltu kai kutsuttu... 

Päivä oli harvinaisen kaunis ja kuulas. 
Aurinko kultasi hautausmaalla mäntyjen latvoja. 


Paikalla oli vain hänen poikansa ja tyttärensä (jota pääsin halaamaan pitkästä aikaa ja joka kuiskasi korvaani: ihana kun tulitte!) 
perheineen, yhteensä kolme poikaa, 
muutama kantaja ja me kolme, joita ei oltu
selkeästi edes odotettu paikalle: 

kiltin miehen sisko ja siskon tytär miehineen. 

Kun enon jälkeläiset laskivat 
yhden valkoisen ruusunsa arkulle kappelissa, 
alkoi suntio soittaa hurjasti parvella urkuja. 

Yhtäkkiä pappi näyttikin hänelle jotta stop, 
musiikki lakkasi ja pappi kutsui meidätkin
sieltä takapenkistä suurine kukkavihkoinemme
laskemaan kukat enon valkoiselle, 
yksinkertaiselle arkulle.

Ihan turhaan! 

Ravistimme päätämme mutta pappi alkoi huutelemaan meitä ja viittilöi tuomaan kukat... 

Talutin huonosti liikkuvan äidin kappelin etuosaan ja mekin laskimme omat kukkamme 
 vaivautuneen hiljaisuuden
vallitessa enon arkun päälle. 

Siihen olisi varmaan pitänyt laskea vain se yksi ruusu, joka muillakin oli. 

- Emme tienneet... 

Nyt arkku näytti pituiselle... 

Mamalle hetki
oli hyvin raskas. Siellä lepäsi
hänen rakas veljensä.

(Olisimme laskeneet ne omat kimppumme vasta haudalla...) 
Miksi niitä kahteen kertaan asetellaan arkulle 
kun ne joutuu sitten hakemaan välillä pois...????!!!! 

Pappi puhui enosta, mutta ei
enon eikä veljen ominaisuudessa,  
 ehkä n. 10 minuuttia! 

Eno oli ollut veli myös äitini lisäksi yhdelle veljelleen. Tätäkään ei papille oltu kerrottu. 

Sitten soi virsi jonka jälkeen ne kukat piti 
hakea taas pois?!!!

Sitten arkku vietiin ulos, 
ja me perässä kukkakimppuinemme,
minä murheellista Mamaa talaten ja Hani
perässämme kävellen, muutaman
kuvan muistoksi Mamalle ja hänen 
toiselle veljelleen ottaen. 

Pappi lähti kanssamme kävelemään
arkun perässä kysyen yhtäkkiä:
"Niin mikäs suhde teillä oli vainajaan?" 

Takaamme oli muu porukka lähtenyt kävelemään
yhtäkkiä jotakin toista polkua pitkin haudalle... 

"Äitini on xxx:n sisko, vastasin papille.

- Ahaa. 

Pappi ei siis ollut todellakaan tiennyt että enolla oli sisko. 

(Ja veli?)... 


Laskimme kukkamme (jälleen) enon arkulle
 ja Mama paleli ja suri niin että 
häntä piti tukea jotta hän jaksaisi.  
Jotta pystyssä pysyisi.

Lähdimme kohti parkkipaikkaa, 
samoin enon lapset jotka lähtivät 
 ajamaan saman tien omille teilleen... 

Me kolme istuimme Hanin lämpimään
autoon ja ajelimme sitten Maman kotiin. 

Joimme siellä leivoskahvit pitäen
enolle ikioman muistohetkisemme. 

Monta kynttilää oli palamassa 
enolle. Varmasti hän näki ne 
siskonsa luotakin. 

Eno piti aina näistä R-leivoksista. Näitä 

meillä oli hänen muistokahveillaan, 
jossa haikeasti muistelimme häntä. 

Rommileivoksiahan ne tietenkin ovat, 

jos joku nyt jäi ihmettelemään. 

Äiti saneli samalla, miten hänkään ei sitten halua hautajaisiinsa kuin oman perheen ja miten kuolinilmoituskin pitää laittaa vasta hautajaisten jälkeen... Ja me lupasimme tehdä näin. 

Minullakin oli kotona enolle kukkia 
ja kynttilöitä, tässä ei vielä sytytettyinä... 

Amaryllis teki ensimmäisen kukkaputkensa kuin enon muistoksi. 

 🤍

 🤍

Joulu joka päivä

Hippeastrum rosa 

 päätti kukkia toisenkin kerran. 

 Elokuussa se teki jo 
ensimmäisen kukkaputken
 jonka jälkeen aioin laittaa sen vintille lepoon, 

mutta kun vilkaisin sitä 

havaitsin suureksi ilokseni siinä 

jälleen innostuneen kukkaputken.

Niinpä siirsin aman suurine ruukkuineen, 

kukkaputkineen ja 

kolmine poikasineen
takaisin keittiön ikkunalle
jossa se pian avasi ihanan 

nelikukkaisen kukkaputkensa. 

Aman kukka aamuauringossa

 Sitä edellisen kerran sama
jättiläissipuli
oli kukassa 

viime vuoden puolella. 

Kun kaikki kukat olivat auenneet, 

leikkasin kukkaputken maljakkoon. 

Sitten siirsin emosipulin lepoon ja 

vieroitin varovasti sen kolme 

poikasta, muuttamalla ne muiden 

peräkammarin ikkunalla kasvavien 

kanssa samaan laatikkoon asumaan.

Pienin niistä vaikuttaa aika 

hentoiselta mutta toivottavasti 

sekin vielä vahvistuu ja joskus 

jossain vaiheessa tulevaisuudessa 

poikasetkin saavat aikaan 

tuollaisen ilotulitusmaisen 

kukkapurskahduksen jonkun 

silmien iloksi.

Tuossa on sunnuntaina viimein poislaitettu 

viimeinen amankukka pelakuunkukan kanssa 

kimpassa kermanekassa. 

Otsikkoon palatakseni, 

se olisi vaan ihanaa jos olisi 

jotain jouluista esillä joka päivä.
Amaryllikset mielletään
joulukukiksi mutta tämä minun kasvini
vain noudattaa omaa luontaista rytmiään.

Olen kyllä vieraillut usein sellaisessa 

kodissa, jossa on joulu joka päivä, 

samoin pääsiäinen, kesä ja talvikin
yhtaikaa ja voitte uskoa 

että se paikka on aika satumainen. 

Elokuun amaryllis

Hippeastrum rosa 

Toukokuussa ulos istuttamistani amarylliksistä 

eli ritarinkukista puhkesi viimein kukkaan 

jättimäinen sipuli lohenpunaisine jättikukkineen.

Se oli jo kesän toinen amaryllis,
heinäkuussa kukkineen ihanuuden lisäksi. 
Pari vuotta sitten terassilla kukki
heinäkuussa valkoinen ihastus. 

Nostin ruukun ennen kukkaputken avautumista sisään

etteivät tuulet ja sateet katkoisi terassilla 

pitkänhuiskeaa putkiloa. 

Sisällä lämpöisessä se aukesikin muutamassa 

vuorokaudessa. 

Päivän kuluttua se avasi toisenkin kukan 

suureksi ilokseni. 

Sillä aikaa ulkona säät vaihtelivat... 

Kolmantena päivänä se 

avasi kolmannen kukkasen...

Iso sipuli oli jakautunut joten 

otin jo toukokuussa sen poikaset irti 

emosipulistaan, istuttaen kuitenkin ne 

kaikki samaan isoon ruukkuun, 

etten unohtaisi minkä värisiä 

nämä amasipulit ovat. 

Säiden edelleen vaihdellessa huomasin 

miten kukkaputkessa oli vielä neljäskin nuppunen. 

Ennen kuin se ehti avata neljännen kukkansa, 

olin sitä jo monta päivää ihaillut ja halusin, 

että Mamanikin näkee kukan, 

joten leikkasin sen leikkokukaksi.

Ama kestääkin paremmin leikkona.

Hih. Tämä on kookas maljakko 
mutta mahtava leikkokukka saa sen 
näyttämään minikokoiselta... 

Käärin kukkaputken alaosan
kosteaan talouspaperiin ja muovipussiin
ja pidin sananmukaisesti kuin

kukkaa käsissäni koko matkan 
Maman mökille, jonne vein kukan

ilahduttamaan muidenkin loppukesän 

päiviä, nyt kun luonnossa ei enää  

näin komeita kukkijoita juuri ole. 

 PS: 

Huomasin tänään 29.8.2016 

että sipuliin on tulossa 

myös TOINEN kukkaputki! =D 

 

Tämän päivän terazzaa

On heinäkuu ja minulla kukkii 

terassilla amaryllis. =) 

Laitoin toukokuussa kaikki vanhat sipulit ruukkuun 

vahvistumaan ja yksi niistä alkoi kasvattaa kukkaputkea. 

Nyt se on aukaissut ihania terälehtiään. 

Tässä se on vielä nupuillaan.

Barcelonasta tuodut muratinalut ovat
jo näin komeita. Näiden lehti on jättikokoinen
marketin muratteihin verrattuna.

Sattumalta tämän aman eli ritarinkukan nimilappukin
oli tallessa. Tämä oli kotimainen sipuli. 

Olin aika järkyttynyt siitä, 
miten reilut yli 30 

kukka- ja kasvilajiketta 
kuoli viime talvena 

ja kappaleittain ajateltuna 
se määrä on 
monikymmenkertainen. 

Se määrä tuntuu ja näkyy 
meidän pihallamme. 

Jotenkin tuhon paljastuttua menetin koko mielenkiintoni
pihakasveihin joita olin vähillä varoillani pihaan kerännyt
istutellut ja hoivannut, kun pakkanen ne noin vain tuhosi...

Kaikkea istuttamaani on tahollaan tuhonnut ukkofasaani,
jänikset ja joku lapion kanssa liikkunut kaksijalkainenkin
joka noin vain kävi juurimassa erään kasvin
mukaansa, jättäen vain reiän. Siksi luovutin...
En istuta pihalle enää mitään uutta. 

Olen nauttinut sen sijaan näistä terassikasveista. 

Tämä vaaleanpunainen nimetön pelargoni 

on yksi lemmikeistäni. 

Malabarinpinaattini ei vaan meinaa kasvaa, 

vaikka (hah-hah) istutin niitä terassin köynnöskasveiksi.

Tämä Suomen kesä taitaa 

olla liian lyhyt sille, 

vaikka laitoin siemenet kasvamaan jo helmikuussa. 

Anemonioiden kukkiakin odottelen näkyviksi.  

Samassa yhteisruukussa oleskeleva, viime vuodelta 

(ihmeen kaupalla talven yli säilynyt) 

 timjami sentääs kasvaa ja siitä voi napsia
paistetun broilerin mausteeksi oksia. Nam. 

Ja pelargonit kukkivat vaikka olen tunkenut 

monia eri lajeja samoihin ruukkuihin. 

Mårbackat ovat kasvaneet ulkona hurjasti pituutta. 

Joudun tukemaan niitä tämän tästä etteivät ne 

nojailisi liikaa terassilla kulkijoihin. 

Hups, on sinne Queen Marykin näköjään salaa 

tupsahtanut samaan istutuslaatikkoon. 

Nämä somistavat myös eteistä, 

kun kasvavat 

sen ikkunan takana.