Elonkorjuukuu

Niin vaan sitten alkaa jo elokuu, 
kuukausi, jona peuransarvet putoavat, niin kuin esivanhempamme tätä loppukesän aikaa kutsuivat.

 

Elonkorjuukuussa viimeistään alkavat sadonkorjuuajan huippuhetket. Monet säilövät, hilloavat, pikkelöivät, pakastavat ja kuivaavat kesän satoa, niin puutarhoista kuin luonnonantimistakin. Mites sinä? Onko urakkaa tiedossa?  

 

Meillekin tuli mansikkaa reilut 10 kiloa pienestä mansikkamaastamme, joten minulla on muutama purnukka mansikkamollukkahilloa ensi talveksi, kuin muumimammalla konsanaan, kakkuja ja plättylettuja varten. 

 

 

Pian saavat lapset jo herätä aamuisin koulutielle... 

Mutta huomenna voit vielä kaivaa värityskirjat esille ja värittää sielusi kyllyydestä, jos sinulla sellaisia sattuu olemaan. 

- Niitä värityskirjoja meinaan... =D 

  

 

 

Elokuun kuutamoilta

 

 

 

 

 

Tuskin kukaan on voinut olla kuulematta Erkki Junkkarisen klassikkoa Elokuun ilta, jossa hän pyytää väräjävän haikeasti: "tule kanssani elokuun kuutamoiltaan tummentuvaan, taas kun kukkivat puistojen punaiset ruusut kauneimmillaan." 

 Joku ihanaääninen laulaja voisi tehdä tästä uusversion.

 

Tänä yönä taivaalla loistaa jälleen ihana valo:  elokuun täysikuu. 

 

 🌕 

 

Kerään viimeiset 

kaikenväriset 

villit ihanuudet 

niityn perukoilta mukaani 

Punon niistä seppeleen 

aika herttaisen 

omille kutreilleni 

elokuun iltaa juhlien 

Illalla ripustan sen 

kuivumaan seinälleni 

Muuttumaan muistoiksi 

tämän kesän helteisen 

- Una Reinman 

 

 

🌸🌸🌸🌸🌸

Se viimeinen kesäkuukausi

 

 

Elokuu. 

Tämän vuoden viimeinen kesäkuukausi. Ulkona tuntuukin jo toisina päivinä ihan syksylle ja se on himpskatin surullista... Mie en tahtoisi! 

Minusta syksy on aina niin kamalan surullista aikaa, kun kaikki kaunis ja ihana puutarhasta ja luonnosta kuolee pois... 

Äläkä tule sanomaan, että se ois rikkaus kun on monta vuodenaikaa. Minä tahdon pysyvän kesän ja sillä siisti. Piste.

Tai ei vielä pistettä, ehkä pysyvä kevätkin olisi ihastuttava!

Tänään on myös elokuun uusikuu. Mää ja sää voimme istuttaa yhä kaikkea ihanaa huomisesta alkaen sisälle tai pihalle: hedelmäpuita, muita puita, pensaita, perennoja yms, yms, ajalla 5.8. - 18.8... 

- Ja siirtää kasveja,

ottaa pistokkaita ja jopa

kylvää vielä mm syksyyn hyvin

mausteisilla väreillään sopivia

oransseja kehäkukkien siemeniä,

ehtivät kyllä...

Kuvissa liljojani jotka tuuli kaateli pitkin poikin pikku puutarhaamme ja jotka piti sitten laittaa kylpyhuoneeseen kun ne tuoksuivat niin voimakkaalle.

Tämä on toinen kesä ikinä, kun olen ollut allerginen siitepölylle, heinille, jne... 

Kesälle?

Eih! En saa olla kesälle allerginen! Kestän sen niiskutuksen ja jos en niin otan vähän pieniä sinisiä pillereitä joita antihistamiineiksikin sanotaan.

Tuoksuille ja hajuille olen ollut jo aiemminkin herkkä. Ja allerginen. Eikä astmakaan tykkää...

Esimerkiksi miesten partavedet ja dödöt... OMG... 

 

 

 

 

 

 

Huomenna, 5.8. Salme heittelee niitä
kylmiä kiviä - joista aina Jaakkoa syytetään - kaikkiin vesistöihin. 

Huomisesta päivästä alkaa myös jo syyskesä,
eli loppukesä, mutta kesää tämä on silti vielä...

 

 

 

 

 

Me ja tähdenlennot

Lähtisitkö kanssani illalla

kuuta katsomaan

Huovalle viereeni istumaan

Lasillisen kuplivaa nauttimaan

Kesäiltaan rakastumaan

Pöytämme on katettu

meille

kuulle

tähdille 

tähdenlennoille 

ja onnentunteelle

-Una Reinman 

Elokuu on vielä kesäkuukausi

 

Tervetuloa elokuun tuulet 

pehmopilvet 

tuleentuneet viljapellot 

heinätyöt 

ja lämpimät yöt 

- Una Reinman 

💛

Kesä muuntuu vähitellen sadonkorjuuajaksi, 

mutta kesää se on silti! 

Älä sano siis elokuuta syksyksi... 

💛

Lintutuokio

Joutsenen poikaset ovat vielä kovin pieniä... 

  Kattohaikaroiden poikaset alkavat olla jo vanhempiensa kokoisia...

Nämä haukkakuvat ovat kahdesta eri linnusta, vaikka molemmat paalilla istuvatkin.

Ylempi on eri lintu kuin kolmen alakuvan lentoon lähtenyt lintu...  

 Hanhet ja kurjet kokoontuvat jo pelloille... 

Onko nillä jo muutto etelään mielessään? 

Mökillä

  Matka mökille on aika pitkä poikki 

erilaisten maisemien ja mantujen mutta matka sinänsä on viihdyttävä ja yhtä odotettu kuin määränpää... 

Mitä mökin metsiköstä, Haltijametsäksi nimeämästäni, löytyykään? No ainakin seuraavia:

Sudenmarja (Paris quadrifolia) on tuoreissa metsissä ja lehdoissa kasvava monivuotinen, ruohovartinen kasvi. Siitä käytetään myös kansanomaisia nimityksiä karhunmarja, kuolemanmarja ja käärmeenmarja. Sudenmarja on myrkyllinen.

Sudenmarjan tieteellinen sukunimi Paris on viittaus antiikin ajan kreikkalaisen mytologian samannimiseen Troijan prinssiin, jonka Hermes-jumala pyysi antamaan kultaisen omenan jumalattarista kauneimmalle. Nimenantajan näkemyksen mukaan sudenmarjan neljä lehteä ovat Paris ja kauneuskilpailun kolme jumalatarta, omena puolestaan latvaan kehittyvä marja. Sudenmarjan tieteellisen lajinimenkin kantama viesti kasvin nelilehtisyydestä ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa. Hyvillä kasvupaikoilla lehtiluku on joskus viisi ja parhaimmillaan jopa seitsemän; pohjoisessa, karuilla mailla ja nuorissa yksilöissä usein vain kolme. Sudenmarja on muutenkin mainio maaperän ravinteisuuden mittari, sillä maan täytyy olla vähintään kohtuullisen viljavaa jotta laji ylipäätään menestyy. Sudenmarja on tuoreiden lehtojen indikaattorilaji. Parhaimmillakin paikoilla se kasvaa yleensä harvakseltaan, toisinaan se sentään muodostaa kunnon kasvustojakin. Sudenmarja on yleinen tai vähintäänkin jokseenkin yleinen Kainuuta myöten, mutta esiintyy harvinaisena myös Pohjois-Suomessa.

Sudenmarjan kukka ei hurmaa ulkonäöllään eikä sen tuoksukaan tavoita ihmisnenää. Kukassa aika runsaina häärivät kärpäset aistivat siinä kuitenkin jotain kiinnostavaa, ehkäpä tumman emiön, jonka on arveltu jäljittelevän mätänevää lihanpalaa. Latvaan kehittyvä sinisenmusta marja muistuttaa siinä määrin jättiläismäistä mustikkaa, että saattaa mustikanvarpujen seasta pilkistäessään joutua erehdyksessä poimijan suuhun tai marjakoppaan. Marja on ihmiselle myrkyllinen: jo muutamasta marjasta voi saada oireita. Marjojen ällöttävä maku estää onneksi tehokkaasti kohtalokkaan määrän syömisen. Lisäksi marjoja on sudenmarjan latvassa vain yksittäin, joten kukaan tuskin tulee keränneeksi niitä kourakaupalla epähuomiossaankaan. Vanhat toisintonimet karhun-, käärmeen-, kuoleman-, mörön-, noitu- ja pirunmarja viestivät vaaraa – kuten nykynimi sudenmarjakin. 

Linnut voivat syödä marjoja haitatta ja ne levittävät sudenmarjan siemeniä. Sammalikko ja karike estävät kuitenkin melko tehokkaasti siementaimien kehityksen, joten sudenmarjan säilyminen ja leviäminen on monin paikoin pääasiassa juurakon varassa.

Lähteet: Luontoportti ja Wikipedia

Oravanmarja (Maianthemum bifolium) Oravanmarjan tieteellinen sukunimi Maianthemum, ’toukokuun kukka’, tunnetaan myös nimellä metsäoravanmarja, on oravanmarjojen sukuun ja parsakasvien heimoon kuuluva monivuotinen juurakollinen ruohokasvi jonka marjat myrkyllisiä, myös koko kasvi on lievästi myrkyllinen.  

Hedelmä on aluksi harmaanvihreä, punapilkullinen, pyoreähkö, kypsänä tummanpunainen n. 6 mm marja. Siemeniä 1–3. Syksyllä kypsyvät tummanpunaiset marjat, kuten muutkin kasvin osat, jotka ovat lievästi myrkyllisiä.

Marjat sisältävät sydämen toimintaan vaikuttavia aineita, ja jo muutaman gramman syöminen sattaa olla vaarallista. 

Lintuihin oravanmarjan myrkyt eivät vaikuta, mutta eivät nekään syö marjoja erityisen innokkaasti. Usein vielä ensilumen alta pilkistävissä varsissa on marjoja jäljellä. Ne näyttävät kelpaavan ravinnoksi vasta paremman puutteessa, sitten kun paljon muutakaan syötävää ei ole enää tarjolla. Tiheässä kuusikossa ei ole yleensä paljon lunta, joten linnut voivat syödä marjoja pitkin talvea aina kevääseen saakka. Marjoja syövät linnut levittävät siemeniä, jotka itämään päästessään muodostavat oravanmarjalle tyypillisiä laikkukasvustoja.

Oravanmarja vakiinnutettiin kasviin suomenkieliseksi nimeksi jo reilusti yli 300 vuotta sitten, ensimmäisessä suomalaisten kasvien nimien luettelossa. 

Se on yleinen kasvi lehtomaisissa tuoreissa kangasmetsissä.  Ei viihdy suorassa auringonpaahteessa ja on herkkä halloille. Se viihtyy kuusen seuralaisena, sillä tämä tarjoaa lajin kaipaamaa varjoa. 

Lähteet Luontoportti ja Wikipedia 

 

Lillukka (Rubus saxatilis) on Euraasiassa kasvava monivuotinen, hyönteispölytteinen vatukkakasvi. Sitä tavataan koko Suomessa.

Lillukka on tunnettu myös kansanomaisilla nimillä, kuten linnunmarja, lintukka, ämmänmarja, ämmänhillikka, kissanlillukka ja hämmälillukka.

Lillukka kasvaa 10–30 cm korkeaksi. Varsi on pysty, karhea ja harvakseltaan hienopiikkinen. Pintarönsyt voivat kasvaa yli kolme metriä kesän aikana. Rönsyissä on kukattomia, juurehtivia ruusukkeita. 

Lillukka voi risteytyä mesimarjan (Rubus arcticus) kanssa, jolloin risteymää nimitetään mesilillukaksi (Rubus × castoreus). Risteymä on vaihtelevan näköinen ja kokoinen mutta muistuttaa useimmiten lillukkaa.

Suomessa lillukkaa kasvaa yleisenä koko maassa. Runsaimmillaan laji on Etelä- ja Keski-Suomessa

Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Varret 2-vuotisia, kuolevat kukinnan jälkeen. Juurakollinen. 

 Lillukka marjoo usein niin niukasti, että harva vaivautuu keräämään marjoja, vaikka ne ovatkin mehukkaita ja raikkaan makuisia. Metsän nisäkkäät ja linnut syövät marjoja ja levittävät kasvin siemeniä, mutta suvullinen lisääntyminen on silti harvinaista.

Lillukka leviää kuitenkin erittäin tehokkaasti kasvullisesti: kasvin tyveltä kasvavat juurehtivat rönsyt ovat sanonnasta kuuluisia lillukanvarsia, joihin kulkija (tai puhuja) voi takertua.

Yhdessä kesässä rönsy voi kasvaa jopa 3,5 metriä ja yhden yksilön rönsyjen yhteispituus voi olla jopa 40 metriä. Rönsyt juurtuvat loppukesästä ja tytäryksilöt itsenäistyvät, kun yhteys emokasviin katkeaa rönsyn lakastuessa.

Lillukka menestyy monenlaisissa kosteahkoissa ja vähintään keskiravinteisissa metsissä, sillä rönsyillään yksi kasviyksilö voi ylittää tai kiertää epäsuotuisat pienympäristöt. Lillukka hyötyy ihmisen toiminnasta, sillä harvennusten ja hakkuiden myötä valo lisääntyy, kasvustot tihenevät ja laajenevat sekä marjominen paranee. 

Lähteet Luontoportti ja Wikipedia 

Karhunvatukka (Rubus fruticosus), musta vatukka, on vatukoihin kuuluva kasvi.

Karhunvatukan suuret ja makeat marjat sopivat useisiin käyttötarkoituksiin. Karhunvatukan lehdistä tehdään yrttiteetä.

Varsinkin Yhdysvalloissa on kehitetty erilaisia vatukkalajien risteymiä; esimerkiksi ulkomailla paljon viljelty boysenmarja on samaa alkuperää. 

Marjojen kypsyminen vaatii aurinkoisen paikan, sillä varjoisammassa paikassa karhunvatukat jäävät helposti raaoiksi.

Varsinkin taimivaiheessa rikkakasvit kannattaa pitää kurissa esim. katteen avulla. Lannoitteita käytetään hyvin kohtuullisesti, sillä voimakas lannoitus saa helposti aikaan liian rehevää kasvua - ja tuleentuminen syksyllä voi kärsiä.

Kukkineista versoista voi heinäkuun puolivälin kiihkeän kasvun aikaan leikata pois noin puolet. Tämä edistää marjojen kehittymistä. Kukkimattomat versot voi puolestaan poistaa kokonaan, jotta marjovat versot saavat riittävästi kasvutilaa ja valoa. Sadonkorjuun päätyttyä kaikki marjoja kantaneet varret leikataan pois maata myöten kuten muiltakin vadelmilta. Keväällä poistetaan paleltuneet ja heikot versot. Jänissuoja kannattaa pitää kasvin ympärillä koko vuoden.
Karhunvatukka kasvaa Keski-Euroopassa villinä ja leviää siellä voimakkaasti. 

-Vattumadot eivät ole kiinnostuneita karhunvadelmasta.

 

Lähteet Puutarha.net ja Wikipedia 

 Pähkinäpensailla on sangen runsassatoinen syksy. 

Euroopanpähkinäpensas eli pähkinäpensas (Corylus avellana) on koivukasvien (Betulaceae) heimoon kuuluva lehtokasvi. Pähkinäpensaiden suvun lajeista käytetään toisinaan myös nimeä hasselpähkinä, joka on myös pähkinöiden kauppanimi. Laji kasvaa 2–7 metriä korkeaksi ja tukevaksi pensaaksi. Se on nuorena hidaskasvuinen ja saavuttaa 15–20-vuotiaana maksimikorkeutensa 

Kukinta tapahtuu ennen lehtien puhkeamista, ja euroopanpähkinäpensas onkin leppien (Alnus) ohella ensimmäisiä kevätkukkijoita Suomessa. Kukinta tapahtuu yleensä maalis-huhtikuussa, mutta leutoina talvina kukinta voi alkaa jo helmikuun puolella.

Kuten lepät ja koivut (Betula), myös euroopanpähkinäpensas on tuulipölytteinen. Pähkinöitten kehittymiseen vaaditaan kuitenkin ristipölytystä eri yksilöistä

 Jääkauden jälkeisellä lämpökaudella euroopanpähkinäpensasta kasvoi yleisenä nykyistä pohjoisempana.

Suomessa euroopanpähkinäpensas kasvaa levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla. Kaikkein runsaimmillaan laji on Ahvenanmaalla ja Turun saaristossa. Lajin luonnonvarainen pohjoisraja on Satakunnassa, Etelä-Hämeessä ja Etelä-Savossa. Pohjoisimmat luonnonvaraiset pähkinäpensasyksilöt kasvavat Suomessa Korpilahdella. 

Pohjoisimmat suuremmat esiintymät ovat Hollolassa ja Hämeen lehtokeskuksen alueella. Suomessa pohjoisimmat esiintymät ovat lämpökauden jälkeisiä, paikallisia ja harvinaisia reliktejä. 

Suomen lounais- ja etelärannikolla euroopanpähkinäpensas on sen verran yleinen, että niiden kukinta keväisin aiheuttaa joillekin ihmisille allergiaoireita.

Euroopanpähkinäpensas viihtyy kuivahkoissa ja tuoreissa, runsasravinteisissa lehti- ja sekametsissä. Laji on kalkinsuosija. Toisinaan sitä kasvaa niin runsaasti, että pähkinäpensaslehdoista puhutaan omana lehtotyyppinään. Parhaiten euroopanpähkinäpensas kasvaa valoisassa, lehtipuuvaltaisessa ja ravinteikkaassa rinnemaassa.

Pähkinähakki, närhi ja orava levittävät pähkinöitä tehokkaasti. 

Koska pähkinäpensas varjostaa tehokkaasti, ei juuri mikään muu kasvi kasva sen alla. Silti se luo ympärilleen omanlaisensa kasvi- ja eläinlajiston. Sinivuokko (Hepatica nobilis) viihtyy selvästi parhaiten pähkinäpensaan alla, ja sen kasvustot ovatkin runsaita alueilla, missä esiintyy pähkinäpensasta.

Euroopanpähkinäpensaan pähkinä, ”hasselpähkinä”, on erittäin ravinteikas, sillä se sisältää noin 60 % rasvaa sekä valkuaisaineita, mineraaleja ja C-vitamiinia.

Euroopanpähkinäpensaan nuoria haaroja on käytetty Ahvenanmaalla silakkatynnyreiden vanteisiin. Tämän vuoksi pähkinäpensaskasvustoja hakattiin säännöllisesti kasvun nopeuttamiseksi. Sitä on myös käytetty polttopuuna, sillä sen lämpöarvo on hyvä

Kovakuoriaislaji pähkinäkärsäkäs (Curculio nucum) munii pähkinäpensaiden pähkinöiden sisään ja toukat kasvavat niiden sisällä. Pähkinöiden pudotessa loppukesästä maahan toukat porautuvat pähkinästä ulos koteloituakseen maan sisään

Syksyn merkkejä

 Pian onkin jo aika syksyn saapua. 
Jotkut eivät vaan halua uskoa että totta se on...