Nyt tuli kesäikävä

 

 

 

 

 

 

Joka vuosi näihin aikoihin 

se iskee hurjasti. 

 

Kesäikävä. 

 

Siltä ei voinut välttyä 

tänäkään keväänä...  

 

 

 

 

Kesäikävään auttaa 

kun katselee 

  menneiden kesien kuvia... 

 

 

 

 

Osa kuvista on jo vanhoja, 

mm entisen rintamamiestalon 

pihamaalta, mutta osa on 

viime ja toissa keväältä ja kesältä, 

kakkoskodin tanhuvilta. 

 

 

 

 Lasken jo päiviä, kun pääsee jälleen 

kakkoskodille... 

 

Minulla on jo muutamia multapurnukoita 

keittiön pöydällä kasvivalon alla. Kasvamassa 

on muun muassa kesäkukkia kakkoskodille, 

jossa pihamaan teko jatkuu, sitten kun 

pääsemme taas sinne... 

 

 

Kesäikävä

Keittiön astiakaapin päällä 

on kuivatettuja kesämuistoja, 

varmaankin äidiltä heinäkuussa 
nimipäivänäni saatuja ruusuja 

ja pihan hortensioita ja minä kuvittelen 

ne tuoreiksi ja tuoksuviksi 

ja minulle tulee niin kesää ikävä... 

Minä ja niveleni emme 

ole ollenkaan talvesta innostuvia. 

Onhan se kaunista kun 

koskematon lumivaippa 

peittää pehmeästi maiseman 

mutta minulle ihan liian kylmää... 

Äiti-mamakin pystyi vielä viime 
heinäkuussa 
ajamaan meille itse autollaan. 
Nyt hänen liikkumisensa on 
hyvin vaikeaa... 

Ruohontuoksuikävä

Ruohontuoksuikävä 

iskee välillä 

talven keskellä 

Una Reinman 

Kun kesää on ihan kamala ikävä

On onneksi olemassa Plantagen, 

jossa voit hurmaantua vaikkapa 

näiden erikoisten jalopelargonien 

värien äimistyttämänä. 

Saat ihastella kevätiiriksiä 

pikku ruukuissaan... 

Voit suunnitella ovenpieleen 

ja parvekkeelle minitete-ruukkuja...

Voit kiljahtaa 

kerrattujen jouluruusujen kohdilla... 

Voit myös tuoda sieltä kotiin 

uuden 

kukkivan 

ihanan 

orkidean... 

Ah.  

Nyt jaksaa taas 

odottaa... 

Vertailun vuoksi

Tänään osa pihasta näyttää tältä, 

kun pihalunta kuvioittavat meidän ja villieläinten jäljet. 

Kesäkuussa näyttää ehkä jälleen tuolta kuin alakuvassa. 

Kaikki tuo vehreys uinuu lumen 

ja jään alla paukkuvassa pakkasessa. 

On se jännää miten ne kaikki sieltä 

ouhkeavat esiin ja heräävät henkiin. 

Toivottavasti.

Nyt on niin vähän lunta että jännitän 

jälleen ainakin viime syksynä istuttamieni 

sipulikukkien puolesta. 

Toivon totisesti että ihan kaikki 

kukkaset nostavat mullasta päänsä 

ja etteivät hedelmäpuutkaan paleltuisi. 

 

Kaiho iski

Kesäikävä

 Tyhjästä pihasta puutarhaksi...

Pelargonit alkavat heräillä

Pakenen mielessäni Suomen hassua talvea
reilun kuukauden takaisiin tunnelmiin 
ja muistelen kauniita näkymiä reissulta,
niin kuin nyt näitäkin pelargoneja
hienoissa ruukuissaan...

Omat pelargonitkin alkoivat jo luonnonvalon lisääntyessä

piristyä siihen malliin että kannoin 

ne vintistä alakertaan
ja sijoitin eri ikkunalaudoille.

Ehkä noin neljän kuukauden päästä ne
pääsevät pihalle, jonne niillä takuulla
on kova ikävä.

Siihen asti me
- minä ja kukat -
katselemme vain ikkunasta
ja toivomme lumien sulavan
ja lämmön taas saapuvan.

Tässä omat pelargoniraaskut vielä yläkerran ikkunan lähistöllä,
kaiken maailman kaappien päällä...

Pikkuhiljaa saa ostella jälleen multaa 

ja uusia ruukkuja ja on minulla muutamia
itsekerättyjä koesiemeniäkin odottelemassa
jonnekin kylvämistään...

Jospa kokeilisin kuinka
Mårbackan, kuningatar Maryn
 ja Prinssi Nikolain
siemenet lähtisivät kasvamaan,
ihan vaan mielenkiinnosta...

PS: Pelargoni on kuulemma laiskan kukka,
mutta en ehkä ihan ole kuitenkaan samaa mieltä. :) Laiska ei edes talveta edellisen kesän kukkia vaan nakkaa syksyllä kesäkukat ekopönttöön. Laiska ei jaksaisi viikottain poimia pelakuiden kuivuneita lehtiä pois ja tarkkailla, koska niille voi antaa vesitilkkasen. Laiskalla ei riittäisi mielenkiintoa katsella nurkissaan talvisen surullisia pelakuun raaskuja (tuommoisia kuin kuvissani) noin yhdeksän kuukautta, saadakseen sotkea keittiönsä vaihdellakseen ruukkukasveilleen keväällä multia, uusia ruukkuja, leikatakseen kasvejaan jonkun viikon kuluttua, ottaakseen kasveista uusia pistokkaita istuttaakseen ja kasvattaakseen lisää pelargoneja ja valaistakseen kaikkia aarteitaan jopa erityisillä keinovaloilla, niin että koti näyttää keväisin muutaman kuukauden kasvihuoneelta.

Laiska ei viitsisi lannoitella, kukitella ja odotella että kasvit jälleen keväällä kukkisivat tutuin kukinnoin... 
Kun se talvetushan ei toki yksin riitä.

Eikä meillä kaikilla ole kellareita tms säilytyspaikkoja talvettamiseen vaan kaikki tämä on esillä siinä kotona, arjessa, usein  viemässä jopa keittiönpöydästäkin kaiken tilan, kun niin odotamme kesää ja niiden aarteidemme kukkimista uudelleen...   
Ei. En todellakaan usko pelargonin olevan yhdenkään laiskan ihmisen kukka.

Tässä viime kesän viimeisiä kukintoja
omista pelargoneistani.

Kevätilo 
valtaa vähitellen 
hymyn kera 
omankin mielen.

Joulu on haikeudella siivottu pois

Suuresti odottamani erityinen viimeinen joulu pikkutalossa

 ei mennyt ihan niin kuin olin unelmoinut. 

Pikkukammari odotti jouluisena että me kaikki 13 istuisimme sen suuren pöydän äärelle rupattelemaan, maiskuttelemaan jotakin ja kuuntelemaan taustalta joululauluja, lukemaan satuja, pelaamaan jne...

Kaakaon kanssa syötäisiin suklaatähtitorttuja...

Eihän sitä koskaan tiedä.

Ihmeitäkin tapahtuu.

Nyt ei kyllä tapahtunut ihmeitäkään.

Siksipä mekin päätimme lopulta karata etelään

kun pikkutalojoulusuunnitelma oli kuroutunut tyngäksi.

Maman ja osan perheestäni näin reilusti yli kolme viikkoa joulusta, sitten vasta kun paranin influenssasta, joka iski palatessamme etelänreissusta.

Mamalla on slaavilaisen runsaasti kaikkea ihanaa koristelua 

kauniissa kodissaan jossa jollain lailla on joulu aina. 

Osa Murusista kävi viimein viime viikonloppuna jouluilemassa 

luonamme ja toi meille lahjuksiakin. Muistivat mm minun kirsikkasuklaarakkauteni ja Late sai vihreitä kuulia... =)

Siksi joulu odotti meillä vielä, että kaikki halukkaat näkisivät millaiseksi olin pikkutalon koristellut. 

Joulukukat kyllä olivat siihen mennessä kuvia,

muistoja ja muistikuvia vain. 

 Toissapäivänä keräsin joulun 

pikkukammarin pöydälle. 

Pakkasin kaiken huolellisesti 
kolmeen laatikkoon.

Yhteen valkoiset, toiseen kultaiset. 
Kolmanteen laitoin punasävyiset 
joulukoristeet. 

Yhteen laatikkoon livautin mukaan 
kaikki 13 joulukorttia 
(miten hassu sattuma!) jotka tänä 
jouluna saimme. 
Meiltä oli lähtenyt maailmalle 70 korttia. 

Niiden saatujen korttien 
perusteella lähetetään ensi vuoden joulukortit. 

Syystähti ehti kasvattaa reissumme aikana
paljon uusia vihreitä alkuja.

Pikkukammarimme katselee ensi jouluna jonkun muun perheen joulunviettoa. Kohta meillä alkaa ahkerointi ja pohdinta siitä, minne laittaisimme ylimääräisiä tavaroita ja huonekaluja, 

jos me jonnekin kaksioon tästä vaikka muutamme.

Joululahjaksi jo jotain muistoja jaoin pois
tänne ilmaantuneille Murusille. 

Pari hassua joulukuusta alkoi kasvatella uusia alkuja.
Tämä kuusipuu saa vielä olla sisätiloissa,
tuolla kahden kerroksen välissä.

Ihan selvästi puulla 
on jo kevät mielessä. 

Niin on minullakin.