Tänään on rakkaan naapurimaamme
Viron itsenäisyyspäivä.
Olen kirjoittanut päivästä
tietenkin aiemminkin,
mm täällä...
Tänään on rakkaan naapurimaamme
Viron itsenäisyyspäivä.
Olen kirjoittanut päivästä
tietenkin aiemminkin,
mm täällä...
Kolmas kesä saarella on tähän mennessä sujunut
jälleen leppoisasti. Mies tekee päivät etätöitään
ja minä puuhailen kaikkea muuta.
Kesään on mahtunut sattumuksia, ihastuksia
ja vähän hurmaannuksiakin.
Mustarastaat saivat viisi poikasta ja hoitivat niitä
puukatokseen rakentamassaan pesässä.
Tämmöinen kasvihuone ilmaantui meille kesäkuussa ja
äkkiä siinä kasvoi hieman syötävää ja silmänruokaa.
Eihän tästä maasta tai tästä saaresta voi
puhua mainitsematta
unikkopeltoja ja ruiskukkia...
Niitä pitää myös aina kuvata
kun niitä näkee jossakin...
Kettuemo sai neljä poikasta.
Tässä yksi poikasista joka innostui pihistelemään
meidän ja naapurin kenkiä kuisteilta ja piilottelemaan
niitä sinne tänne.
Meillä se piilotti pihasandaalit uusien hedelmäpuiden
alle pehmeään multaan, joten löysimme ne sieltä, mutta
lähinaapurin sandaalit katosivat niin, ettei niitä ole
löytynyt enää mistään!
Välillä kettu käy raapimassa ulko-ovea
ja nuolemassa oven lasia... =D
Se tosin keksi myös syödä kaikki kuukausimansikan
kypsät marjat, joten mansikoita ei enää tule...
Ensi vuonna on keksittävä puutarhan ympärille aita.
Meillä on myös peuroja riesanamme,
edelleen. Ne ovat ehkä hieman pelänneet
Jukka-poika-peurapelättiämme.
Jo tammi-helmikuussa siemenistä istuttamani
ja tänne mukanamme roudaamamme kukat ovat
kukoistaneet kiitettävästi alun takapakin jälkeen
kun joutuivat hieman viileässä pihavarastossa olemaan
ja vähän loukkaantuivat mutta siitäpä sitten
piristyivät.
Tosin nuo vaulat houkuttelevat liikaa
pistäviä hyönteisiä, joten tämä oli eka ja viimeinen
kerta kun niitä laitoin terassille. =D
Mutta kaiken kaikkiaan, kesä on mennyt uskomattoman
nopeasti!
Kävimme kyllä heinäkuun lopulla myös
Suomessa, koska Hanilla oli
työasioita ja minun piti myös hoitaa erinäisiä
menoja.
En tiedä miksi teksti käyttäytyy hassusti,
väliin tehden isoja ja väliin pieniä kirjamia...
Menetän mielenkiintoni tähän postaukseen jos
lähden korjailemaan sitä vielä, joten laitan sen esiin tällaisena.
Tässä siis hieman välillä henkilökohtaisempaakin postausta.
Rakastan meidän vaatimatonta mökkiä.
Jos täällä ei menisi talvella vesi jäähän, niin
jäisin tänne asumaan.💗
Kun me syksymmällä lähdemme täältä
niin mun sydämeni jää tänne...
💔
Ruotsinsuomalaisten päivä / ruotsinsuomalaisuuden päivä on 24. helmikuuta vietettävä merkkipäivä.Sitä on vietetty ensimmäistä kertaa vuonna 2011, eli tämä on 11.s vuosi.Päivän tarkoituksena on juhlistaa ruotsinsuomalaisten vähemmistön olemassaoloa sekä herättää valtaväestön kiinnostus ruotsinsuomalaisia kohtaan.
Ruotsinsuomalaisilla on erityinen keltasiniristilippukin, mutta se on niin kamala, että laitoin tähän Suomen lipun. Miksi hekin eivät saisi käyttää sitä?
Eikö jokainen muualla asuva suomalainen ole aina sydämeltään suomalainen?
💙🤍
"Tallinnan raatihuone on Pohjois-Euroopan vanhin ja ainut säilynyt goottilaistyylinen raatihuone. Rakennuksen tarina ulottuu 1200-luvulle ja nykyisen muotonsa se sai vuonna 1404.
Kaupunkia johdettiin raatihuoneesta noin 700 vuotta.
Nykyäänkin raatihuone toimii kaupungin historiallisena edustusrakennuksena, jossa järjestetään juhlavastaanottoja ja konsertteja.
Raatihuone on vierailijoille avoinna kellarista ullakolle heinä-elokuussa. Upeat goottilaiset holvit ja arvokkaat taideteokset heijastelevat entisen hansakaupungin rikkautta ja ideaaleja."
/Visit Estonia
Myös lapset on huomioitu joulutorilla.
Rakastan näitä vanhoja taloja!
Kaikkialta maailmasta saapuu matkailijoita ihailemaan Tallinnaa, Pohjois-Euroopan parhaiten säilynyttä keskiaikaista kaupunkia, josta löytyy goottilaisia torneja, kiemurtelevia mukulakivikatuja ja lumoavaa arkkitehtuuria.
Kun vietät päivän aidossa keskiaikaisessa ympäristössä, ymmärrät pian, miksi niin monet matkailijat ovat kuvailleet Tallinnan vanhaakaupunkia mystiseksi, lumoavaksi ja jopa riippuvuutta aiheuttavaksi.
Toisin kuin monet muut eurooppalaiset pääkaupungit, Tallinna on onnistunut säilyttämään keskiajalta ja hansakaudelta periytyvän rakenteensa. Kaupungista löytyy alkuperäisiä mukulakivikatuja, niiden varrelta keskiaikaisia kirkkoja ja mahtavien kauppiaiden taloja sekä useita keskiajalta peräisin olevia varastorakennuksia.
Tämän harvinaisen hyvin säilyneen keskiaikaisen kaupunkikokonaisuuden ansiosta Tallinnan vanha kaupunki on vuodesta 1997 lähtien myös osa UNESCOn maailmanperintöluetteloa.
Tiesitkö että 1900-luvun alkupuolelle saakka Tallinnan virallinen nimi oli Reval. /Visit Estonia
Myös Vapauden aukiolla oli koristeluja.
***********
PS: Enemmän kuvia Instagram-tililläni...