Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kettu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kettu. Näytä kaikki tekstit

19.7.2020

Pelloilla nähtyä





Reissuilla näkee pelloillakin kaikenlaista...



Saatat nähdä haikaroita ruokailemassa...





Kurkia kaulailemassa... 



...tai vaikka ketun hiippailemassa... 












7.2.2018

Lumen maa






Sunnuntaina oli kaunis päivä, 
se tämän vuoden toinen aurinkoinen 
sellainen. Se oli ihan liian ihana 
sisätiloissa vietettäväksi. 

Lämpökerrasto vaan alle, 
villaa ja toppavaatetta päälle 
ja eikun menoksi. 




Ajelimme katsomaan miltä 
Huovilan puistossa näyttää talvella. 
Ja siellähän näytti kauniilta. 

Täällä kesäkuvia aiemmista 
käynneistämme... 



Maalaisidylli nukkui kylmän lumipeittonsa 
alla ja kaikki näytti hartaan kauniilta. 




Kuinkahan monta piikaa näissä 
luhtiaitoissa on joskus kesiään viettänyt? 





Puistotie odottaa kevättä...





Ruususauna on kesällä koivujen 
takana piilossa. 







Pakkanen oli piirrellyt 
aikansa kuluksi kukkia 
ikkunaruutuihin. 
Jospa sekin salaa 
rakastaa kesäaikaa? 
Josko senkin niveliä 
kylmyys kolottaa? 



Puistossa ei ole talvisin 
toimintaa emmekä mekään 
päässeet kuin päätietä 
edestakaisin jonkin matkaa 
hyytävässä tuulessa. 





Tässä ikkunassa pakkanen on 
selvästi koettanut kukkaketoa 
piirustaa. Kauniisti tuo punamulta 
on hirsiseinistä harmaantunut. 





Ruusumuurien takana 
nukuttiin talviunta 
tuulelta suojassa. 

Kylläpä ruusut olivatkin kasvaneet 
hurjasti sitten viime näkemän! 




Kahvikaan ei ollut nyt kuumana. 
Kylmä viima ajoi meidätkin 
takaisin autolle. 




Punatulkku lauleli haikeasti 
jossain kuusen oksien piilossa. 




Poispäin ajellessamme 
ohitimme hiljakseen ajaen 
pari ratsukkoa. 




Kirkonkylä jäi taakse. 




Lehtipuissa kimalsi jäätimantteja 
niin houkuttelevasti, että niitä 
oli pakko pysähtyä ihailemaan. 




Kaikenlaisia taloja ja latoja 
maa päällään kantaa. 
Olisiko tämä sitä 
romuromantiikkaa? 




Samassa kettu juoksi tien yli 
ja katosi metsään. 
Ehdin hädintuskin 
napata siitä pikaräpsyn 
auton ikkunan läpi 
ennen kuin se katosi. 





Jättimäiset kuuset veivät 
hetkeksi auringovalon, 
niin kuin ne tekevät kyllä 
kesälläkin. 

Kuusimetsässä on 
helteelläkin viileää. 









Havupuiden jälkeen 
jäätimantein koristellut 
lehtipuut hurmasivat jälleen. 















29.4.2017

Nyt kaikki lintuja tarkkailemaan







Lintujen bongaus on hauskaa ja hyödyllistä, 
jossa saat hyvää mieltä, raitista ilmaa
ja kuntoilunkin suhteenkin 
se on loistava harraste  

Tänään on Lintujentarkkailun päivä




Jos linnut ja niiden rengastus kiinnostavat, 
mene ihan ensiksi rengastajien mukaan 
saamaan kokemusta ja kipinää.  


Pelkkä lintujen bongaus on 
edullinen harrastus, 
mutta jos ryhdyt lintujen rengastajaksi, 
välineet kasvattavat saldoa.  
Pitää olla kaukoputkea, kiikareita, 
saalistusverkkoja, linnunlaulua 
tallenteilla, tikapuut, kiipeilyvälineitä, 
kahluusaappaat, pihtejä, vaakoja, 
punnituspussukoita, mittoja, suojakypäriä, 
jne, jne.  

Renkaat saa Rengastustoimistolta, 
joka valitsee ja kouluttaa rengastajat. 

Rengastajan pitää suorittaa tentti
näyttääkseen pystyvänsä tunnistamaan 
Suomen linnut, läpimuuttajat,
tietävänsä niiden latinankieliset nimet, 
tuntevansa niiden laulut 
ja osaavansa käsitellä niitä. 

Paikannus on myös 
erittäin tärkeä vaihe rengastusta. 
Onneksi siinä tietotekniikka auttaa, 
kulkemalla älypuhelimessa 
mukanasi.  

Täältä löytyy tietoa siitä 
Miten pääset rengastajaksi, 
Luonnontieteellinen keskusmuseo.  

Miten kauas linnut lentävät
voi hieman valjeta tästä listasta 
jossa on mielenkiintoisia rengaslöytöjä




Meille pihabongaajille riittää 
kun tunnistamme pihapönttölinnut, 
kesäpaikkalinnut, 
ja metsässä kulkiessamme sen
kuka kulloinkin laulaa. 

http://www.kevatseuranta.fi/


**************************** 
 
 

Metsästäjienkin olisi
myös tunnistettava 
riistalintunsa. 
 
 
-On muuten hirmuista, kun toiset 
retostelevat fb:ssa metsästys-
saaliidensa kuvilla!!!! 
 
On hirveää nähdä kasa supikoiria, 
kettuja tai hirviä verisenä 
kasana hymyilevän metsästäjän 
vierellä...!!! 
 
Minun oli pakko poistaa fb-ystävistäni tällainen ihminen, joka koko ajan laittoi tappamistaan eläimistä kuvia esiin. Minusta se oli brutaalia ja kamalaa! =( 

Kuvat aiheuttivat minussa pahoinvointia ja suurta surua! 

En voi ymmärtää miksi hän laittaa sellaisia kuvia esiin!!! 





****************************





Asiasta toiseen, tänään on myös  
Maailman toivomuspäivä
Mitä sinä toivoisit juuri nyt? 

Minä toivoisin näkeväni 
 punarinnan ja kuulevani 
mustarastastaan laulua... <3 






19.1.2017

Kaupungilla tammikuussa







Jouluruusuja upeassa kukassaan 
Lahden K-raudassa. 

En ostanut vaikka huokailinkin. 
Kaikkea ei tarvitse aina omistaa. 
Riittää kun saa ihailla... 





Joulun jälkeen Lahtelaisissa tavarataloissa 
oli tungokseen asti mm näitä 
kettumaisia ovistoppareita. 
Olin vaan unohtanut kuvat 
puhelimeeni... 

Ihastuin kettuihin ikihyviksi. =) 
En kuitenkaan sellaistakaan ostanut. 
Näistäkin jäi kuva muistoksi. 
Ihailen sen oikean ketun 
tassunjälkiä 
aamuisin 
aina pihamaalla...  




11.11.2016

Nokkavia ja pitkähampaisia






Tilhilauma saapuu yleensä talven tullen popsimaan 
loppuja pihlajanmarjoja ja niitä on ihana katsella 
ja kuvata. Tänä vuonna kuitenkin ahneet räkättirastaat 
söivät kaiken harakoiden kanssa kilpaa, 
eikä ihanille tilhille jäänyt kuin rippeet joten 
ne jatkoivat matkaansa jonnekin muualle, 
etten ehtinyt edes kameraa hakea 
- saati kissaa sanoa. 

Mustarastaskin kävi paikalla vain toteamassa 
ettei pihapuissa ollut enää omenia, 
eikä yhtään pihlajanmarjaa. 

Olisi pakastimessa ollut hieman 
pihliksiä, mutta olen varannut ne 
mahdollisen joulunpunaisen 
pihlajanmarjamarmeladin tekoon... 



Toisinaan kuuluu haukan huutelu, 
mutta en ole nähnyt sitä koskaan joten en tiedä 
mikä haukka se mahtanee olla. 
Mutta sen aterioiden jäännöksiä olemme joutuneet 
kyllä näkemään ja siivoamaan pois pihasta. 
Milloin kohtaamme rastaan, 
varpusen ja toisinaan jopa harakan jäännöksiä. 

Yleensä linnuista jää jäljelle 
vain siivet... =(


Varpuset rakastavat Valamonruusupensaita, 
joiden suojasta niitä ei voi napata kulkukissa, 
haukka eikä kettukaan. 




Punatulkku-urokset eivät siedä muita lintuja lintulaudalla, 
ainakaan täälläpäin. Vain puoliso saa tulla 
syömään yhtäaikaa uroksen kanssa. Muut linnut 
uros ajaa tiehensä. Tämä onkin siksi harvinainen 
kuva että viherpeippo sai napattua 
auringonkukansiemenen ennen kuin tulkku 
käveli sitä kohti ja ajoi sen uhmakkaasti tiehensä.




Muut linnut ruokailevat hyvässä sovussa keskenään. 
Paitsi kun harakka ryntää liippaamaan nokallaan 
ison määrän siemeniä laudalta maahan, 
lentävät pienet linnut tiehensä ja lauma 
muita harakoita saapuu laudan alle juhlimaan. 


KK:ssa oli artikkeli, kuinka pihaan saa toivomiaan lintuja:

Linnuilla on lempiruokia siinä missä ihmisilläkin. Lintulaudan kattauksella voi 
vaikuttaa siihen, mitä siivekkäitä pihapiirissä lentelee.
Mustarastas on huilisti ja kaunotar, jolle kannattaa järjestää ihan omaa syötävää: 
kuivia omenanpaloja tai kuivattuja pihlajanmarjoja.
Kanta-asiakkaita lintulaudoilla ovat tiaiset ja peipot, joille maistuvat auringonkukansiemen ja murskattu maapähkinä.
Ravintolan suosio voi houkutella paikalle myös närhin tai urpiaisen. Perussetti siemeniä 
ja pähkinää kelpaa niiden lisäksi varpuselle ja usein pyryjä ennakoivalle punatulkulle. 
Vanha kunnon kauralyhde maistuu keltasirkulle ja punatulkulle, mutta ruokana se on aikamoista höttöä. Parasta voimaruokaa on tali, jota nokkivat kiitollisena tiaiset, varpunen ja mustarastas, joskus jopa tikka.
Jos kaupan talipallot eivät innosta, tee itse kauniimpia. Muotiksi sopivat pienet ja kauniin 
muotoiset esineet kuten piparimuotit ja silikoniset muffinssivuoat. Kattilassa sulatettuun 
taliin voi sekoittaa pähkinämurskaa ja siemeniä sekä upottaa narun.


Käytännössä se menee kuitenkin niin, että harakat (joita ei oltu 
edes tilattu vaan ne tulevat yllätyksenä)  sekä orava käyvät 
nopeasti nappaamassa pähkinät ja muut herkkupalat, 
ja naakkalauma hotkii harakoiden kanssa ne talipallot, 
rastaat tyhjentävät ennen etelään lähtöään pihlajat marjoista 
ja omenapuut omenista, rusakot nousevat takajaloilleen 
ja syövät pihasta pois kauralyhteet ja pikkulinnut 
jäävät koputtelemaan niitä auringonkukansiemeniä. 
Jos laitat kauraa siemenseokseen, se toki houkuttelee 
keltasirkkuja ja punatulkkuja, monille muille linnuille 
se on outo siemen jota ne välttelevät ja tiputtavat 
kaurat hangelle. 

Kauraryyneistä pitävät kaikki linnut. 
Yleensä vaan harakat hotkivat nekin 
ennen kuin muut linnut edes niitä näkevät. 


Meidän pihamme lintulaudoilla piipahtaa 
enimmäkseen varpusten parikymmenpäinen lauma, 
tali-, ja sinitiaisia, viherpeippoja, punatulkkuja, 
keltasirkkuja sekä toisinaan kuusitiaisia, tiklejä, 
urpiaisia ja tietenkin oravat, varikset, harakat, naakat, 
tuhma käpytikka ja *kakkiaisfasaanit laudan alla.




Tämä kurre arvasi että hänelle ne 
auringonkukansiemenet oli tarkoitettukin. 
Katso miten sievästi ja säännönmukaisesti 
se napsii siemenet kukkapohjasta. 


Usein ne tarkistavat muuten vaan kukkapurkit. 
Olenpa nähnyt kun ne ovat kaivaneet ruukusta 
 harsokukan juurakon ja vieneet sen mennessään.  

Niin että kyllä ne oravatkin osaavat tehdä 
tuhoja. Kun kerään kuusenkäpyjä terassille 
ne käyvät viskelemässä osan lattialle 
ja osan vievät mukanaan hopeapajun 
oksalle ja kohta puun alle lentelee kävyn 
suomuja ja keskusruoti. 

Hupsuja olioita. 

Eräs orava oli niin rohkea että se tuli 
ovelle asti ja tykkäsi riisikakuista, 
joita se natusteli mielellään. 
Mutta sitä oravaa ei ole enää 
näkynyt. Kesällä hautasin jälleen 
erään auton alle jääneet... 
Jospa se oli juuri se. =/ 



Toisinaan oravat popsivat pikkulintujen kanssa 
siemeniä lintulaudoilla, mutta yleensä ne syövät 
lautojen alta, lupsakoiden varisten kanssa. 

Käpytikka ei ole kovin mukava tuttavuus. 
Tämän vanhan lintulaudan suuaukkoakin ne ovat 
yrittäneet laajentaa, usein nokkaisevat pikkulintuja 
päähän sattuessaan samaan aikaan laudalle, 
ja keväällä pesintäaikaan ryöstävät linnunpoikasia 
pöntöistä. En tykkää! =(



Tällainen jännän värinen varis 
on joskus varisparvessa mukana. 
Onneksi muut eivät tippaakaan 
kiusaa eivätkä ylenkatso sitä 
vaikka sen höyhenpuku muistuttaakin 
enemmän harakkaa, joille varikset 
kyllä antavat hatkoja ruokintapaikalta. 





Jänistuhoja vastaan ostimme Viron reissulla jänis- 
 ja peurakarkotetta. Se liuotetaan veteen ja sillä 
suihkutetaan ne kasvit, joita ei voi verkottaa, 
niin kuin vaikkapa aitataimet. 

Vuosi sitten testasimme ainetta ensimmäisen kerran 
ja tuloksista rohkaistuneina päätimme tänä syksynäkin 
suihkutella kasveja sillä. 
Aineen teho kestää puolisen 
vuotta paketin mukaan, 
eli sopivasti talven. 

Pihassa on kyllä verkotettu hedelmäpuita 
ja muita rusakoiden mielestä herkullisia kasveja, 
mutta usein ne syövätkin jotakin muutakin 
josta eivät muina talvina ole olleet 
lainkaan kiinnostuneet. 


* Fasaanit ovat syöneet hirmuisen määrän kukkasipuleita
pihastamme, siksi pilkkanimitys. =(
Kukkapenkitkin pitää suojata verkoilla niiden 
vuoksi. Jos ei pakkanen niin sitten joku eläin 
on kasvien tuho tällä pihalla. 

Mutta sellaista se on 
kun yrittää rakentaa puutarhaa. 
Ylä- ja alamäkiä 
niin kuin koko elämä. 


 


29.8.2016

Yksinäisen ystäviä




Siellä se ihanuus on vielä 
mutta ihan kohta se lähtee 
etelään 
ja minulle 
tulee niin ikävä... 

Pihalla puuhaillessani, 
kitkiessäni mansikkapenkkiä
tai maalatessani piharakennuksia, 
on lähelläni ollut tällainen,
pieni ihana, peloton punarinta.


Se seuraa touhujani joskus ihan likeltä, 
mutta eipä sitä kameraa ole käsillä silloin kun 
keikkuu tikkaiden varassa maalaamassa 
seinää tai kun kitkee rikkaruohoja. 

Yläkuva on jo vanhempaa perua.
Tässä pihassa kun pesii joka kesä 
iloksemme punarintapariskunta. 

Niiden liverrys on suloisuutta. 
Samoin kuin vähän kauempana 
pesivien mustarastaiden laulukin...



Tässä muutama sumuinen
tuoreempi kännykkäräpsy 
ihanasta pikkukaverilintusestani.



Siellä se pikku Robin lavojen päällä seuraa
piharakennusten seinänmaalaustaukoani.
Nyt nekin on siis virallisesti
huoltomaalattu kaikki,
tältä kesältä. 

Lavat olen nostanut sivuun maalauksen tieltä, 
en suinkaan niistä mitään askarrellakseni.
Nou, nou, ne ovat meillä tallessa vain siksi, 
että polttopuukuorma on hyvä kipata niiden 
päälle, josta klapit kannetaan sitten 
puuliiteriin ja lavat menevät takaisin
odottamaan seuraavaa työpaikkaansa. 



Ja kun meinaan napata kottikärryt, 
on ihana Robin myös siellä odottamassa 
mitä tehtäisiin seuraavaksi. 

Niin että jos luulette että itsekseni pihalla juttelen 
niin jollekin eläväiselle mie yleensä. 
Jos en perässäni seuraavalle varikselle, 
niin punarinnalle, kulkukissalle, 
siilille tai ketulle... 

No joo, tai puille, kukille, 
tai jopa tuulelle... 








16.6.2016

Pihakaverini







Ville-varis on tuonut kookkaat poikasensakin hakemaan leipäpaloja. 
Joskus ne huutelevat hopeapajun alaoksalla vaativasti nokka 
kohti ulko-oveamme että joku tulisi ulos ja heittäisi pari leipäpalaa. 
Joskus huutelu kuuluu jo aamuvarhaisella, kun meillä vielä nukuttaisi. 

Jos joku ei heti kurkista ulos ovesta, ne kapuavat portaille, 
ja huutavat vielä kovempaa. Kaikkea ne oppivatkin!

Varikset saavat leipää, joskus maissilastuja, 
pähkinöitä, kauraryyniä, koirannaksuja ja juomaksi vettä.
Siis ei joka päivä kaikkea vaan yhtä juttua
yhtenä päivänä ja toisena toista. 
Erityisesti ne pitävät hasselpähkinöistä,
jotka itseltäni meinaavat jäädä pähkinäsekoitus-
pussista syömättä.
(Suklaalevyyn ne sopivat!)

Olen testannut tyhjien jogurttipurkkien avulla 
saanko ne puuhailemaan ruokansa edestä. 
Kyllä vaan. 
Ne oppivat hyvin nopeasti kaikkea.
Myös kääntelemään oikein päin
jogurttipurkit ja kaipaavat jo ehkä jotain 
uusia juttuja. Jonkinlaista temppurataa.

Kuivat leipäpalat ne uittavat ensin
vedessä, jotta ne olisi mukavampi syödä. 

Hani joskus nauraa ajaessaan töistään kotiin, 
kun istun rappusilla ja katselen kuinka 
varikset etsivät maissilastuja 
jogurttipurkkien alta. 
Yleisempää kai olisi että vaimoilla 
olisi kahvikakkukekkerit tuttaville, 
miesten töistä palattua, kuin että 
vaimot istuisivat pihalla variksia katsellen. =) 

Varis syö muuten hyvin siististi. 
Jos vaikka pähkinästä lentää pala jonnekin muualle,
se menee heti lentäneen palan perään ja nappaa sen nokkaansa,
palaten vasta sitten sen pääateriansa luo.
Syötyään se kapuaa puuhun jossa voi puhdistaa nokkansa
hyvin huolellisesti. Ensin toinen puoli laapataan oksaa vasten
ja sitten toinen. 
Sen jälkeen onkin aika sukia höynenet järjestykseen.



 Eilen illalla, kun olin antanut variksille iltaleipäpaloja 
seisoen vielä hetken ovenpielessä, sulkeakseni oven jo 
siltä päivältä, huomasin oravan tuijottavan minua kysyvästi
alimmalta portaalta. Saatoin miltei  kuulla sen masun kurinan. 
Heitin sillekin muutaman leipäpalan jotka se tunki
suuhunsa, vilkaisi minua ja juoksi 
matkoihinsa. 

Viivyttelin vieläkin pienen hetken ovenraossa, 
josko seuraavaksi portaille saapuisi kettu-ystävämme. 
Ketun näkeminen tekee
aina onnelliseksi.
Mutta sitä ei tänä iltana näkynyt. 

Eihän sitä 
nyt kaikkia ystäviään 
voi joka päivä tavata. 


9.6.2016

Hopeapajun alla




Pihan vanha suuri hopeapaju eli hopeasalava
Salix alba, tekee aikamoista sotkua. 
Kova tuuli karsii siitä usein oksia, suuriakin. 
Toisaalta eipähän trvitse kiivetä sahailemaan niitä pois erikseen. 
Paitsi pari oksaa on Hanikin siitä joutunut poistamaan. 

Hopeapajun urvut täyttävät pihaa tällä hetkellä.
Syksyllä se luovuttaa lehtensä hiukan viiveellä, 
kunnolla vasta kunnon pakkasten jälkeen. 
Siihen asti se vain ripottelee niitä sinne tänne. 

Silti en luovu puusta. 
Sellaisia on enää harvassa pihassa, 
komeita suuria hopeisia 
riippaoksaisia pajuja. 

Meidän hopeasalavassa on pönttö 
jossa on tänä kesänä jo pesinyt ensin 
sinitiainen ja myöhemmin 
kirjosieppo toisen 
kesäpesueensa. 

Eräänä päivänä tässä 
menneenä, kuulin sisälle 
merkillistä kovaa ääntä. 
Parvi kottaraisia oli valloittanut 
hopeisen puumme ja huuteli toisilleen 
kovalla äänellään, ennen kuin lensivät 
tiehensä jonnekin muualle. 





Oskari Orava torkkuu yleensä päivänokoset 
samaisessa pihan hopeapajussa,
joskus ihmeellisen ohuellakin oksalla roikkuen.


Kettukaverimme joka aika ajoin käy pihavierailulla, 
sai miltein viime tiistaina saaliikseen sorsan, jota se jahtasi 
pihassamme, siinä puuhassaan onnistumatta. 
Sorsa pääsi pakoon mutta menetti muutaman höyhenen 
jotka jäivät aamuun asti pihaan muistoksi jahdista.

Pihakettuja on useampikin 
koska edelliskerran pihalla näkemäni kettu oli 
pulskemmassa kunnossa ja kokonaan keltainen 
hännänpäätä lukuunottamatta. =)


Siellä se samaisen hopeisen puun alla nuuhki
minne sorsa meni! 

Varikset joilla on jo pesästä lennähtäneitä
kookkaita poikasia lähimetsässä,
saapuivat partiona ja ajoivat ketun tiehensä.


Tyttösorsa jäi paapattamaan läheiselle kevyenliikenteen 
kaistalle. Se seisoi keskellä tietä marmattaen 
niin, ettei siitä kohtaa kävelevä vanhempi 
naishenkilökään uskaltanut liikahtaa, ennen 
kuin sorsa otti ja lensi kohti pohjoista.


Sanottakoon että kettu jahtasi pihaamme 
sen etelän suunnalta, emme tiedä mistä, 
sillä lähimpiin järviin on meiltä matkaa 
monen monta kilometriä.

Tarina ei kyllä kerro,
lensikö sorsa myöhemmin mahdollisen
uroksen ja poikasten luo etelän suuntaan...






Joko jättiläisen olisi aika herätä?

Viron katajaisella Saarenmaalla, jossa on aina asustanut sitkeitä ja vahvoja merenkävijöitä, hallitsi muinoin rohkea jättiläinen Suur-Tõll....