Avantouimarit

He menevät paikkaan jonne minua ei saa kyllä millään! Hui!
Palelen muutenkin koko talven! Jo ajatuskin kylmää. =D

Nämä pelottomat ja kylmäveriset keskitalvellakin avantouintia 

sisukkaasti harrastavat sinisorsat paistattelivat sunnuntaina ihanassa 

auringonpaisteessa päivää lähijoella. Tai sitten ne olivat nokosilla.

Välillä juostiin oikein kilpaa puolison kanssa pulahtelemaan 

sulaan avantoon. Kiire oli niin kova että sorsat näyttivät toisinaan 

juoksevan ilmassa kiiruhtaessaan toistensa kintereillä, samoja 

kavereiden räpyläreittipolkuja pitkin. 

-Kvaak, kvaak! Hopi-hopi! Kuka eka!? 

Sorsat pulikoivat hetken, kunnes tuli aika siirtyä 

toiseen altaaseen. Niinhän me ihmisetkin kylpylöissä 

vaellamme porukalla toisesta altaasta toiseen...

Urokset olivat komeita. 

Ja naaraat somia. 

Jään alta peilikuvastakin katsoo soma sorsa. 

-Kääk! Joko te lähdette! 

-Niin, oliko sulla muutes pullaa mukana!? 

-Jaa, jos ei sulla ollut pullaa, niin heippa sitten vaan, 

kvaak, kvaak, KVAAK! Pois meidän auringon edestä. 

Lahti viime lauantaina

Ajelimme Lahden Ruoriniemeen, seudulle 

jossa itsekin asustin lasten kanssa muutaman vuoden. 

Hani asui tuon Vesijärven vastarannalla Jalkarannassa 

siihen aikaan. ❥ ❥ ❥ 

Monta kertaa haaveilimme omasta veneestä, 

jolla pääsisimme kätevästi katsomaan toisiamme... 

Lähinnä mie ja mussukat oisimme pitäneet 

soutuveneestä ja järvellä soutelusta. 

Mikä olisikaan ollut huimempi auringonlaskukokemuspaikka.
❥ ❥ ❥

Moottoriveneellä olisi päässyt vielä nopeammin perille. 

Sellainen olisi sopinut Hanille. =) 

Mutta ei meillä kummallakaan ollut tahoillamme varaa 

minkäänlaisiin veneisiin. 

Kumpikin järveä vaan ihailtiin 

ja puhelimessa tuntikausia juteltiin... 

Tuo sama pieni saareke näkyi silloin aikoinaan meidän 

keittiömme ja olohuoneemme ikkunoista.
❥ ❥ ❥

Podiceps cristatus 

 Silkkiuikku sukelsi piiloon heti, 

kun sain kameran tarkennettua siihen... 

Gallus 

Seuraava lintuosaston eläin onkin kirjava kukko. 

Lahdessakin on alettu huomaamaan, miten paljon 

nätimpiä sähkökaapit taiteiltuina ovatkaan. 

Haematopus ostralegus 
❥ 

Hämmästyin iloisesti nähdessäni meriharakan Lahdessa! 

Siellä se käyskenteli Ruoriniemen kärjessä 

ja kuunteli älämölöä -eikun konserttia- 

Niemen satamasta.

Ikinä en ole ennen meriharakkaa mantereella nähnyt. 

Viimeksi ihailimme niitä muutama vuosi sitten 

Kalajoella, ja ne edelliset harakkakuvat jäivät ikuisiksi ajoiksi
muiden kivojen reissukuvien kera silloiseen Canonin pokkariini joka

varastettiin Seinäjoen ABC:llä.

Olispa mukavaa jos saisi vielä jonkun ihmeen kautta 

sen muistikortin kuvineen takaisin...

Mutta se olisi suuri ihme.  

Yksi Lahden satamista oli niin täynnä väkeä, 

että sen väenpaljouden nähdessämme
emme poistuneet edes autostamme.


Me ajelimme vaan takaisin kotiin.
Enpä saanut talviturkkia vieläkään heitettyä. =)

Sydänpuuta

Talvella sydämen syke
on hitaampaa.
Kohmeaa ja tasaista.
Askel verkkaista.
Ei ole missään sulaa vettä.
Maailma on kokonaan
valkoisuuden peitossa.
Puut ovat jäistä sydänpuuta.

Jälleen keväällä
askel taittuu kipakammin.
Sydän lyö nopeammin,
kesänodotuksen siivellä.
Jossakin on jo
näkyvillä
hileistä vettä
ja huurteista sydänpuuta.

Kesällä meno on mahdotonta.
Kilpaa kaikkien kukkien puhkeamisen kanssa
sydän lyö niin kuin ei koskaan
lakata tahtoisi.
Kesä saa mielet sekaisin.
- Onnesta tietenkin.-
Jälleen on sulaa vettä
ja rakasta sydänpuuta.

Syksy hiljalleen
hidastaa askeleet
-sekä sydämet.
Tauottaa innostukset.
Jäämme jälleen kaihoten kaipaamaan
puuta kahisevissa lehdissään,
ruohoa vihreissä väreissään.
Taivasta syvässä sinessään 
sekä sulaa vettä
ja sydänpuuta.





-Una Reinman-

Vielä vesi olisi lämmintä...

Kohta Jaakko heittää jälleen kylmän kiven järveen ja vedet jäähtyvät...