Ulkoakin kuuluivat ihan kaikki roska-autojen, puhtaanapidon yms äänet ja parvekkeen yksilasisen oven alla oli
parin sentin rako josta tuulikin pääsi sisään vierailemaan luonamme...
Mutta meidän peittomme olivat
ihanat!!! Vuoteissamme oli varmaan kaksi ja puolimetriset ihanat kevyet peitot ja vielä
pidemmät pussilakanat! Ah. Tosin ne tietty piti kiskoa aina ensin pois patjojen
alta, jonne siivoojat ne työnsivät, ennen kuin peiton sai mytättyä omalla tavalla ympärilleen yöksi. Oma tyyny
oli minulla taas tietenkin mukana...
Kurjat yöt palkitsi aina uusi ihana lämmin aamu. Heräsin
viiden jälkeen mustarastaan huilumaiseen viheltelyyn. Seuraavaksi alkoivat
varpuset kotoisasti pärpättää. Olen onnellinen kotipihan
varpuslaumastakin, kun niiden äänet tuovat aina etelän maat ja lomareissut mieleeni ja
matkoilla ne tuovat kodin mieleen, niin nykyisen kuin lapsuudenkodinkin...
Kun saavuimme, jotkut omituisesti leikatut kaupunkien puut olivat lehdistä tyhjiä. Viikon varrella kevät saapui Mallorcalle ja amputoidut puutkin alkoivat kuin suurella uhmalla
kasvattaa kilpaa lehtiä ja oksia.
Parkkipaikkamme amputoiduista,
kuolleen näköisistä luurankopuista
on tässä hyviä esimerkkejä...
Italiassakin jouluna ihmettelin tynkäpuita.
Miksi puut eivät saa kasvaa nykyään vapaasti?
Miksi ihmeessä ne leikataan noin rumasti
Peipot laulelivat keväisesti, kuten tämä
kuvan viherpeippokin.
Samaa ryystävää ääntä olen kyllä
kuunnellut jo kotipihallakin.
-
Sitä varsinaista punarintaista peippoa
en ole vielä
Suomessa kuullut.
Ja ah, tässä jälleen rakas Välimeri,
ja sen eri sinen sävyt...
En ollut edes tiennyt kaivanneeni
NIIN paljon tätä Alcudian rannan laituria,
tuttua kahdeksan vuoden takaa...
Se edellinen laituri näkyy tässä
yhdessä runokuvassani. =D
Ja laituri nyt.
Odottelimme ensin että nuo muut tulisivat
pois laiturilta...
Osa poistuikin,
mutta nuo selfieaddiktit eivät lähteneet laiturilta,
enkä saanut kuvaa laiturin nokalta rantaan päin.
Muistinkin, miten yksi laiturin lauta oli maalattu...
Ehkä se lauta on se merkki, josta on tasan 50 metriä
rantaan, sillä niin pitkä laituri on.
Maalari maalasi taloa
sinistä ja punaista...
Tai siis luonto maalasi kaiken sinisen.
Laiturin nokkaan voi jättää veneenkin.
Ainakin pienehkön sellaisen.
Sinisyys elää koko ajan maapallollamme, taivaalla,
järvien, jokien ja merien pinnalla ja vesien syvyyksissä.
Felix-myräkkää enteilevässä
tuulessa hiekkaa lensi silmiimme
ja jäi narskumaan hampaiden välissä...
Koska ei ollut vielä
(onneksi) turistikausi,
ei auringossa löhöileviä juuri
ollut. Taisi se kova tuuli karkoittaa
ihmisiä...
Aaltojen tuomaa...
Kuvissa on Välimerta kuvattuna
saaren eri rannoilta.
Eräällä rannalla jolla söimme
eräänä lomapäivänä eväitämme,
(Hani osaa aina löytää upeat
eväspaikat meille )
tämä lokki katseli meitä kauempaa.
Missään ei näkynyt muita lokkeja.
Kun katsoimme muualle, lokki saapui varovasti
lähemmäs. Jossain vaiheessa huomasin sen ontuvan.
Mietin että se on jätetty yksin ja muut ovat menneet
jonnekin muualle ja heitin sille palan gluteenitonta
muffinssiani. Se lennähti lähemmäs ja nielaisi palan.
Lopulta lokki oli
vain metrin päässä ja luulen että jos olisin ojentanut
ruokaa sille kädestäni, se olisi kyllä syönyt siitäkin
ellei Hani olisi alkanut toppuutella
minua lopettamaan linnun ruokkimisen...
Suostui hän sentään kuvan
siitä ottamaan. =)
Hani tuskastuu aina kun
reissuillamme silittelen kissoja,
ja koetan kesyttää kaikkia eläimiä jne. =)
Hän on varma siitä että kerran reissullamme
sain hirveän flunssankaltaisen taudin
siitä, kun silittelin sataa kissaa ja ojensin
rahaa kerjäläiselle, joka sulki hetkeksi
käteni omiin hikisiin kämmeniinsä...
Nyt sitten koetan matkoillamme
vältellä kohtaamisia, mutta minkäs teet
kun kolhitut hakeutuvat lähelleni.
Haluaisin olla kuin Äiti Amma,
joka halaisi kaikkia halauksen
tarpeessa olevia...
Tiedän kyllä etteivät kaikki
pidä halauksista. Introverttinä
luen sen jo kaukaa silmistään...
Ei silti luen minä ihmisten
silmistä paljon muutakin...
Meri voi olla joskus myös vihreä...
Alcudian satamassa eräs mies
syötti leipää näille kaloille...
En kerro mistä tämä ranta löytyy
koska siellä ei näköjään tykätä turisteista.
En minäkään pidä niistä
jotka eivät anna muille yörauhaa...
Me vain kuvasimme hiljaa
ja poistuimme paikalta...
Myös taivas oli lohduttavan sininen...
Taivas ja maa kohtaavat...
Moni rakastaa seilaamista meren aalloilla.
Minä ehkä odotan mieluummin rannalla
että joku toisi minulle kalaa grillattavaksi...
Ps: 19.3. vietetään
Ulrika Wilhelmina Johnsonin
eli Minna Canthin -päivää
sekä Tasa-arvon päivää.
Niistä enemmän tuolla...
