Hetken hengähdys & keväänmerkkejä

 

 

 

Olimme pääsiäisenä mökkisaarella. 

 Siellä näimme kevään ensimmäiset sinivuokot. 

 

Pihaan oli ilmaantunut krookuksiakin. 

Peurat eivät olleet vielä rusakoiden kera popsineet niitä pois. 

Mökillä tosin oli tähän asti meidän peurapelätti Jukka-poika, 

joka aika hyvin oli suojellut pihaa koko talven! 

Nyt Jukka näytti jo niin väsyneeltä, että se piti päästää

varhaiseläkkeelle...

Ensimmäiset valkovuokotkin bongattiin. 

Niitä tosin oli vain muutaman kappaleen parvina.  

Onhan vielä vasta huhtikuun alku...

 

Rakastan kaikenlaisia lumikelloja, lumipisaroita, 

kevätkelloja, kevätlumipisaroita jne! 

Näitä tahdon meidän omaankin mökkipihaan. 

 

 

 

Mitä enempi, sen parempi! 

 

 

 

 

Mökkisaarella onneksi ei ole ilkeitä ukko-fasaaneja, 

joka mm edellisessä kotipihassa söi kaikki lumikellojenkin sipulit, 

siinä kuin muutkin...  

 

 

 

Poltimme pihalla oksia ja risuja iloisessa nuotiossa. 

Tai oikeastaan Hani oli kipinävahtina, koska minulla 

on yhä kipeänä 27.3. murtunut kylkiluu. 

Eikä se pääse paranemaan kun/jos rehkin...

 

 

Siivoilin hissukseen kukkapenkkejä 

& syksyn kukkaistutuksia pois, 

kuunnellen, kuinka vähän väliä mökin yllä lenteli auroissaan 

ja parvissaan joutsenia, kurkia ja hanhia kohti pohjoista... 

 

Tässä eräs parvi pellolla lepäämässä. 

 

Sydän aina sykähti 

kun näitä paluumuuttajia katseli. 

Uusi kevät... 

Kuvasin myös keväänmerkkejä. 

 

Nämä heleät aurinkoiset, 

pääsiäisenkeltaiset krookukset 

kukkivat kaupunginpuutarhassa. 

 

 

 

 

 

Linnanpihalla tapasimme taas 

paikallisen kuuluisuuden, 

Kaktus-kissan. 

 

Kaktus on varsinainen terapiakissa. 

Se tietää jos joku kaipaa lohdutusta... 

Niinpä se tuli ihan juosten minun luokseni, 

kehnäsi jaloissani, kehräsi ja puski ja 

karvasi housuni... 

 

********

Ennen mökkireissua meidän takapihallamme oli 

vielä lunta, mutta melkein kaikki oli sulanut 

kun palasimme 10.4. maanantaina

ja tässäkin pihassa kukki jo muutama krookus: 

 

Lisää ilmestyy sitten kun lumi sulaa myös kukkapenkeistä jonne 

piilotin syksyllä niin ikään krookuksia, tulppaaneja jne 

kevät- ja kesäkukkasipuleita. 

 

Eihän kukkia voi koskaan olla liikaa? 

Edes pienellä pihalla? 

Eihän? 

Mökkireissulta saapuessamme Hani vielä vei minut 

puutarhaliikkeisiin, joissa sain ihailla sydämeni kyllyydestä 

mm näitä uhkeita liljoja. 

 

Mukaan lähti vielä pari daalian juurakkoa 

ja mm muutama orvokki 

kodin ovenpieleen amppeliin. 

 

 

 

Näin on kevät virallisesti toivotettu tervetulleeksi. 

Vanhemmat daaliat ovat nyt tässä vaiheessa. 

 

- On tuossa Otossakin pieni punerva alku...

Taaemmassa ruukussa on yksi ennen reissua istutettu 

Rebekka's wordl ja joukkoon liittyi vielä reissusta 

ostetut kaksi uutta; Zippity Do Da & Arabian Night.

 

 

Tuleva kesä taitaa olla daaliakesä... 

 

 

 

 

On se aika kesästä

Minun orvokkiamppelilleni tuli jo se aika kun orvokit piti leikata alas. Se on hyödyllinen toimenpide vaikka orvokit hetken aikaa ovatkin surullisen näköisiä, mutta pian ne jälleen punkevat uusia nuppuja ja kukkivat nopeammin kuin voisit kuvitellakaan. 

Niin olen tehnyt niille aina, jopa kolmekin kertaa kesässä.

Lopulta olen syksyllä istuttanut juurakon jonnekin maahan ja yleensä seuraavana keväänä ne samat orvokit ovat heränneet uuteen kevääseen. 

Kuten huhtikuussa viimeksi kerroinkin...

Istuta orvokkeja

Orvokki ei pakkasista hätkähdä. 

Saattaa se näyttää 

pakkasyön jälkeen aamulla hassulta 

mutta älä hätäile, 

se virkoaa kyllä. 

Orvokki on ihana jokapaikan kukka, 

jonka voit jo nyt laittaa pihalle, 

parvekkeelle, terassille tms.
Minullakin on ruukullinen orvokkeja jo parvekkeella.  

Tein edellisessä kodissamme niin, että siirsin orvokit

alasleikkuuvaiheessa (se tulee aina orvokkien omistajille jossain vaiheessa kesää, kun orvokit ovat kasvaneet liian hujopeiksi ja lakanneet kukkimasta) orvokit juuripaakkuineen kukkapenkkeihin, joissa ne saivat aloittaa uuden kukintansa ihan rauhassa. 

- Joskus leikkasin ne alas toisenkin kerran saman kesän aikana, niin jälleen muutaman hetken päästä orvokit kukkivat hurjasti. 

Annoin syksyllä orvokkien olla paikoillaan ja melkein aina kävi niin, että seuraavana keväänä  orvokit olivat hengissä, jotkut jopa kukassa ja heräsivät jälleen innolla uuteen kevääseen. 

- Eli jos sinulla on omaa pihaa, älä heitä pois orvokkeja syksyisin. 

Ne yllättävät sinut seuraavana keväänä. 

Ne muistuttavat, miten ihmiset liian usein pitävät kaikkea kertakäyttöisinä, myös ihmissuhteita, ja heittävät pois sellaista, mitä eivät juuri sillä hetkellä tunne tarvitsevansa. 

Jos annat asioille aikaa, saat nähdä 

miten kaikki puhkeaa uudelleen kukkaan. 

Kevät on kaiken uuden aikaa 

Siinä on mukana 

salaperäistä taikaa

Taskutietoa orvokista: 

Orvokki symboloi rakkautta, kaipausta, 

mietiskelyä, kainoutta ja vaatimattomuutta. 

 

Orvokit (Viola) on orvokkikasveihin kuuluva kasvisuku, joista useimmat elävät pohjoisella pallonpuoliskolla. Useimmat orvokit viihtyvät kosteissa ja varjoisissa paikoissa, kuten puiden ja pensaiden alla.

Orvokeilla on tyypillisesti sydämenmuotoiset lehdet ja epäsymmetriset, viisiterälehtiset kukat, joissa yksi iso terälehti suuntautuu alaspäin ja loput neljä ovat pareittain symmetriset sen yläpuolella.

Useimpien orvokkilajien kukat ovat violetin värisiä, ja sana violetti johtuukin ranskan kielen sanasta violette.

Orvokin latinankielinen nimi Viola on useassa kielessä yleinen naisen nimi.

Viulu-soittimen nimi on johdettu orvokeista.

/ Teksti Wikipedia 

Lokakuun värejä pihamaalla

Minä en kyllä hirveästi pidä 

syksystä vaikkei olekaan mediaseksikästä 

myöntää moista.

Kaikki väittävät blogeissaan 

kuinka on ihanaa kun on neljä vuodenaikaa 

kuinka syksyssä on taikaa 

ja "sitä jotakin" 

- mitä se sitten lieneekin. 

Talvea kaivataan ja sen 

pakkasia ja luminietoksia. 

Tulkaa talvenrakastajat 

 kolaamaan meiltä lumivallit, 

ettei miun tarvii kipeillä nivelilläni 

jotka suuttuvat muutenkin kylmästä... 

Ne suuttuvat jo nyt tästä viileästä 

ja kosteasta, eli syksystä. 

Huoh. 

- Joku reumaattinen sukuvika...

Kohta puut ovat kaljuja... 

Tämä pieni orvokki oli ilmestynyt  

nurmikolle vastustamaan talven tuloa. 

Sillä on sisua... 

Terassi on yhä ihana

Synttärisitruunapuu tykkäsi olla ulkona 

ja kasvatti uusia komeita oksia 

ja kukki kesällä innokkaasti.  

Nyt se on jo tosin viety sisätiloihin 

koska yöt ovat olleet jo niin viileitä. 

Se kasvattelee muutamaa sitruunaa. 

Niistä ensimmäinen pitäisi valmistua jouluksi. 

Sitruuna kestää kypsyä yhdeksän kuukautta. 

Pelakuut kukoistavat yhä 

mukavasti. 

Harmi kun sisällä ei ole tilaa 

niiden kaikkien talvetukselle... 

Lankaköynnöksistä osa saa jäädä 

talven koristeiksi ja ainakin yhden niistä 

ajattelin viedä sisäkasviksi. Kokeilumielessä. 

En ole koskaan ennen nähnyt näin 

muhkeita lankaköynnöksiä!

Matkamuistomuratit kasvoivat myös 

muhkealehtiksiksi. Niistä otan latvuksia 

jälleen multapurkkeihin sisätiloihin... 

Tiesitkö että keijunmekkokin pärjäisi sisällä 

talven? Olen kerran talvettanutkin sellaisen 

mutta nyt en tiedä minne nämä kaikki 

saisin mahtumaan... 

Terassilta pääsee paljuunkin nykyään. 

Palju oli kesän paras paikka. 

Tuo purje tuo varjoa terassille. 

Olisi pitänyt näin jälkeenpäin ajatellen 

laittaa pelti terassin kattomateriaaliksi, 

eikä läpinäkyvää muovia. 

Toisaalta katon ansiosta kukat kukoistavat. 

Ulko-oven pielessä on vielä yksi pursuileva 

kukkalaatikko jossa kasvaa murattia, 

lankaköynnöstä ja pelargoneja, 

sekä alakuvassa paremmin näkyviä 

valkoisia orvokkeja. 

Kesävieraani tuoma tuoksuva tupsulaventeli 

alkoi tehdä uusia tupsuja, 

leikattuani sen edelliset kukkineet pois. 

Tämä kuva ei ole meiltä mutta se on siksi tässä 

että tämä vain puuttuu, riippumatto. 

Miten ihana siinä olisikaan loikoilla. 

Tänään on Vesuviuksen päivä.

Kukassa juuri nyt

 Kirjopikarililjoja ilmaantui esiin tänä 

keväänä yllättävän vähän vaikka syksyllä 

istutin niitä jopa lisää kukkapenkkeihin. 

 Jokin kato aina käy sipulikukissa... 

 Kesäpikkusydän puolestaan leviää ja 

valloittaa villisti uusia alueita kukinnalleen. 

Särkyneestäsydämestä osa näyttää 

paleltuneen kuoliaaksi talven pakkasissa. 

Harmi, koska pidän siitä. 

Sitä valkoista versiota olen monesti 

uudelleen ja uudelleen istuttanut pihaamme 

mutta aina talvi vie senkin... 

Näitä oransseja tulppaaneja istutin myös 

monta kymmentä! 

Mutta esiin nousi vain kolme kappaletta... 

 Tällaisia aurinkoja ne olisivat kaikki olleet 

jos olisivat elää saaneet... 

Lemmikkejä meillä kasvaa 

tuota noin vähän joka puolella! 

Tunnustan. Syy on minun. 

Olen niitä innoissani joka paikkaan 

levittänyt, jopa naapurin puolelle 

ihan vahingossa... 

Kukkapenkin vahvassa mullassa 
ne suorastaan rehottavat! 

Mutta kun ne ovat niin kauniita.  

Ihme että nämä nelisenkymmentä valkoista 

tulppaania ilmestyivät maan pinnalle. 

Ne olivat tosin kauhean lyhytikäisiä. 

Kukkivat ja lakastuivat 

ihan vaan muutamassa päivässä.  

Aurinko lie näännytti?  

Tämä kuuma kausi näännyttää 

kenet ja minkä tahansa. 

 

Nämä kaksi tulppaania ovat sitkeästi 

aivan ensimmäisten 

tänne istuttamieni peruja.  

Ne kasvavat nyt melkein 

syreenin alla, suojassa paahteelta. 

 Näitä piti olla puolen sataa ja 

vain yksi ainoa ilmaantui paikalle... 

Meillä ei ole edes myyriä...? 

Kai se on tuo julma talvi 

pakkasineen joka nämä aina tuhoaa? 

Nämä sitkeät senjoritat olen siemeninä 

tuonut mukanani Espanjasta, istuttanut multiin 

viime keväänä, ihaillut koko kesän niiden 

innokasta kasvua ja tosi suuria kukkia, 

siirtänyt syksyllä ruukustaan kukkapenkkiin 

ja !hola, siellähän ne yhä ole`! 

Ihania matkamuistoja! 

Helmililjojen aikakin on juuri nyt. 

 Tämän ainavihreän toin 

mukanani Mamani mökiltä.

Pensasaidanteemmekin kukkii. 

On se hieman kasvanutkin. 

 Omenapuut kukkivat, 

kirsikkapuut kukkivat, 
syreenit kukkivat, 

niin ja voikukat... =D

 Ehdinkin jo kertoa että vihdoin 

päärynäpuummekin kukkii! 

Jei!

Näistä narisseista heräsi 

tähän kevääseen vain tämä 

yksinäinen... 

 Hän on yhtä yksinäinen 

hieman erilainen narsissi... 

Huoh.

Olemmekin ajatelleet siirtää 

suuremman kukkapenkin paikkaa, 
jossa tätä talvituhoa koetaan. 

Jospa se auttaisi? 

Metsä- aho ja kuukausimansikat kukkivat, 

mutta ne entiset komeat kasvimaamansikkamme 

(kin) paleltuivat, joten ostin uusia taimia. 

Eihän kukaan voi elää 
kesäänsä, 
ilman makeita mansikoita.