Näytetään tekstit, joissa on tunniste unimaailma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste unimaailma. Näytä kaikki tekstit

15.3.2019

Uni on tärkeää






Uni palauttaa elimistön rasituksesta ja väsymyksestä ja tasapainottaa hermoston toimintaa. Uni vahvistaa vastustuskykyä aktivoidessaan sairauksien ja tulehdusten torjuntamekanismeja elimistössä. Se vaikuttaa myös muihin elimistön säätelyjärjestelmiin, kuten hormoneihin.

Unessa mieli käsittelee tietoa ja tunteita


Mieli ja aivot tarvitsevat unta, joka poistaa väsymyksen, palauttaa vireyden ja havaintokyvyn sekä ylläpitää hyvää mielialaa. Uni on oppimisen ja muistamisen keskeinen edellytys.  Unen aikana aivot ovat vapaat välittömistä virikkeistä, joten mielellä on tilaa käsitellä edellisen päivän tapahtumia ja tietoa. 


Unessa aivot lajittelevat tietoa edeltävien päivien tapahtumista ja omaksutut asiat tallentuvat pitkäkestoiseen muistiin. Näin kaikkialta tulvivat virikkeet ja tieto voi jäsentyä mielekkäiksi, ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi. 


Unen aikana mieli käsittelee myös tunteita, jotka usein päivän askareissa jäävät vaille huomiota. Alitajunta saa unessa tilaa työskennellä.  Nukkuminen on näin myös mielikuvituksen ja luovuuden edellytys ja auttaa ihmistä sopeutumaan muuttuvissa tilanteissa. 

Unen tehtävät pähkinänkuoressa:


•    Palauttaa elimistön voimatasapainon ja lataa akut.
•    Ehkäisee stressiä, ylläpitää vastustuskykyä ja torjuu sairauksia.
•    Ylläpitää aineenvaihdunnan ja hormonitoiminnan tasapainoa.
•    Palauttaa henkisen voiman ja vireyden.
•    Auttaa käsittelemään tunteita.
•    Ylläpitää muistin ja oppimisen edellytyksiä. 






Tänään on Maailman unipäivä. 


 Miten sinä nukut? 

Nukkuminen tai uni on heikentyneen tietoisuuden tila, jossa liikkuminen ja reaktiot ulkomaailmaan ovat rajoittuneita ja aistiärsykkeet suurimmaksi osaksi suljettu pois tietoisuudesta. Unessa on kevyempiä ja syvempiä vaiheita, ja joinakin hetkinä nukkuja näkee unia. 
Aivot pysyvät unen aikana aktiivisina ja suorittavat erilaisia tärkeitä tehtäviä, kuten lajittelevat, prosessoivat ja taltioivat informaatiota. Aivot myös puhdistuvat kuona-aineista ja keho palautuu. Aikuinen ihminen tarvitsee unta yleensä 7–9 tuntia vuorokaudessa, lapset sitäkin enemmän. Valvominen ja unihäiriöt voivat aiheuttaa väsymystä ja vakaviakin terveysongelmia.

Nukkuminen on elintärkeä osa ihmisen luontaista vuorokausirymiä, eikä ihminen elä kovinkaan kauan ilman unta. Riittävä ja hyvä uni parantaa niin ruumillista kuin henkistäkin suorituskykyä, suojaa sairauksilta ja edistää yleistä hyvinvointia.
Univaje aiheuttaa sairastumisia ja ennenaikaista vanhenemista sekä yleisen suorituskyvyn heikkenemistä. 
 
Glymfaattinen kierto puhdistaa aivoja nukkumisen aikana. Nukkuessa aivot myös painavat valveilla koettuja tärkeitä asioita mieleen ja unohtavat tarpeettomia. Myös kehomme palautuu nukkuessaan, sillä elimistö lisää sellaisten hormonien tuotantoa, jotka kiihottavat elintärkeitä aineenvaihduntatapahtumia ja vahvistavat muun muassa immuunijärjestelmää. /Wikipedia



Minä olen aina nukkunut huonosti... 
Kun nukun, näen paljon unia ja 
valitettavasti myös painajaisia. 
En usko siihen kun jotkut väittävät 
pystyvänsä ohjailemaan painajaisia, 
tai yleensä uniaan. 

Uni on omakohtainen, subjektiivinen nukkumisen aikana koettava elämys, jossa esiintyy ajatuksia, tunteita, mielikuvia, ääniä ja muita aistimuksia. Unen sisältö saattaa muistuttaa tarinaa, joka etenee epäloogisesti ja absurdisti; arkielämän ilmiöt näyttäytyvät vääristyneinä ilman minkäänlaisia ”rajoja”. Erityisesti REM-univaiheen aikana esiintyvät unet ovat surrealistisia ja epäloogisia.
Pahaa tai ahdistavaa unta sanotaan painajaiseksi. Unta, jossa unennäkijä tiedostaa unensa olevan unta, sanotaan selkouneksi. /Wikipedia 


Unen merkitys terveydelle

Unen aikana aivo-selkäydinneste huuhtoo aivoissa soluja kuin vuorovesi rantaviivaa. Unitilan, niin luontaisen unen kuin nukutuksen aikaisen tajunnantilankin, aikana aivo-selkäydinneste pääsee huuhtelemaan soluvälitiloja syvemmältä kuin valvetilan aikana ja kuljettaa solujen aineenvaihdunnan kuona-aineet pois. Siten voidaan sanoa, että uni puhdistaa aivot. 

Unen aikana soluvauriot korjautuvat ja hermosolujen väliset kytkennät vahvistuvat etenkin muistin kannalta tärkeillä aivoalueilla. Toisaalta tarpeettomia synapsiyhteyksiä karsiutuu paitsi tilan säästämiseksi mahdollisesti myös energiakulutuksen minimoimiseksi. 

Mitä pitempi vuorokauden uniaika nisäkäslajilla on, sitä paremmin se on suojassa paitsi loistartunnoilta myös mahdollisesti muilta tartuntataudeilta. Kuten ihminenkin, useimpien eläinlajien poikaset ja nuoret eläimet nukkuvat enemmän kuin täysikasvuiset, mikä viittaa unen merkitykseen myös yksilönkehityksessä. 

Uni on herkkä terveysmittari. Niin psyykkiset kuin fyysiset rasittavat tekijät häiritsevät herkästi unta. Tämän seurauksena yöuni voi lyhentyä tai pidentyä normaalista. 

Myös uni-valverytmin häiriöt ilmenevät joko unettomuutena tai liikaunisuutena. Ne johtuvat ristiriidasta henkilön sisäisen kellon synnyttämän vuorokausirytmin ja hänen ympäristönsä noudattaman ulkoisen aikataulun välillä.

Unettomuuden yleisyys Suomessa

Sekä lyhentynyt että pidentynyt yöuni on epäterveellistä ja lisää sydän- ja verisuonitautien sekä aikuistyypin diabeteksen riskiä.
Esimerkiksi 10 maassa 35 327 henkilölle yhdestä yöstä tehty kyselytutkimus osoitti, että 32 % vastaajista kärsi unettomuudesta kyseisenä yönä. Vähintään kolmena yönä viikossa ilmenevästä unettomuudesta kärsii joka viides aikuinen.
Arviolta 3 % aikuisista ja 15 % nuorista kärsii liikaunisuudesta.
 

Unettomuuden hoito

Unettomuus tarkoittaa kyvyttömyyttä nukkua. Se on häiriötila, jossa pääasiallisena vaivana on nukahtamisen vaikeus tai unesta kesken herääminen ja unessa pysymisen vaikeus. Uneton ei virkisty unestaan vaan kärsii väsymyksestä. 

Se, että ei ehdi tai halua nukkua tarpeeksi, ei ole unettomuutta. 
Liikaunisuus tarkoittaa poikkeavaa uneliaisuutta. Liikaunisuus on häiriötila, jossa pääasiallisena vaivana on liiallinen väsymys. Liikauninen ei virkisty nukkumastaan unesta, vaikka se on kestoltaan normaalia pitempi, ja kärsii uneliaisuudesta. 

Niin unettomuuden kuin liikaunisuuden syy on tunnistettava ja hoidettava asianmukaisesti. Lääkkeettömät hoidot ovat ensisijaisia pitkäaikaisesta unettomuudesta kärsivien hoidossa. 

Lisäksi niin unettomia kuin liikaunisuudesta kärsiviä on kannustettava säännölliseen elämänrytmiin. Lyhyet (10‒20 minuutin) ja ajoissa (kello 12 ja 15 välillä) nukutut päivätorkut usein virkistävät, mutta sitä vastoin pitkät tai liian myöhään nukutut nokoset väsyttävät ja voivat haitata nukkumista seuraavana yönä. /Terveyden ja hyvinvoinnin laitos





  Miten sinä hoidat unettomuutta? 














Teemapäivissä on tänään unen lisäksi mm 
Ihmeellisten lasten päivä  
Kaikki mitä tiedät - on väärin -päivä 
Tunnustuspäivä 
 Maailman kuluttajan oikeuksien päivä 


PS: 
Opiskelijat ja koululaiset osoittavat 
tänään mieltään ilmastonmuutoksen 
vuoksi, mutta hei, maapallo on muuttunut
ihmisistä huolimatta miljoonia vuosia 
ja muttuu meistä huolimatta edelleen... 
Ajatelkaa vaikka jääkausia; vähitellen 
jäästä on päästy prosessi jatkuu yhä. 

Ihmisten tehtäväksi jää tosin pitää 
huolta ettemme me ihmiskunta tuhoa 
tätä rakasta ja ainutlaatuista Tellusta, 
saastuttamalla ja 
liikaa maapalloa muokkaamalla ja raivaamalla, 
jätteitä sen sisuksiin tunkemalla. 


Säästäminen ja hiilijalanjäljen 
mielessä pitäminen ja sen lyhentäminen 
ovat kyllä ok. 


Ilmastonmuutokselle emme oikeastaan 
voi mitään, koska sen määrää avaruus. 







14.11.2016

Kuutamo on kangastusta







Kuu loittonee maasta neljä senttiä vuodessa. 
Silti sen voi tämän täysikuun ajan nähdä tavallista
suurempana. Ei ehkä Suomessa mutta jossain muualla. 

On jännää, miten minä olen aina erilainen kuin muut, 
sillä täydenkuun aikaan minä nukun kaikkein parhaimmin, 
ja sen ajan huonommin kun kuuta ei ole.

Oli siis kuvaava se runoblogini, 
( joka ei enää muille näy, )
nimeltään Moonwoman. 

Vaikka runoissani olenkin 
- toisinaan - 
käyttänyt hyväkseni kuu-unettomien 
tuntoja, ne eivät todellakaan ole 
omia tuntemuksiani.
Pystyn kyllä sisäistämään
niitäkin mielentiloja.

On surullista,
ettei tämä kaikki tuttu
maailmankaikkeus 
jatku tällaisena ikuisesti.



16.11.2016 on
Kansainvälinen suvaitsevaisuuden päivä. 

Kaikkea pitäisi suvaita
mutta joskus se on vaikeaa...


18.9.2016

Puiden latvat hyväilevät kuuta




Kuun mystinen valo 
häiritsee joidenkin 
yöunta. 
Eivät saa nukuttua. 
Minä nukun kuutamossa 
aina paremmin. 
Muiden kuutamoisista 
unettomuuksista 
minä kirjoitan runoja 
niinä valottomina iltoina 
jolloin itse en saa unta, 
kun kuu ei minua 
uneen tuudita. 



-Una Reinman-









9.10.2015

Sinisiä hetkiä











Sininen hetki voi olla vaikka se ikioma hetkinen 
keskellä päivää kun sinulla on aikaa ihan itsellesi... 

Sininen on taivas, 
sininen on mukini mun... 





Joutsenet ja järvi... 
sinivalkoista, kuin äiti-Suomi. 




Valoa sinisessä hetkessä. 

Vuosi sitten syntynyt suolainen lyhty 
on vielä ihan ok. Siihen voi laittaa hieman 
lisää merisuolaa ja tilkan vettä ja suola korjaa 
lyhtyyn mahdollisesti tulleet koloset. 

On terveellistä hengittää suolaa, 
jota leviää ilmaan 
kun suolalyhdyssä polttaa tuikkua. 



Maistoimme Hanin kanssa 
Fazerin uutta Winter-suklaata, 
mutta ei me kumpikaan pidetty tästä. 
Parasta on pelkkä Fazerin sininen. 
Tai se, jossa on mukana 
KOKONAISIA hasselpähkinöitä. 
Omnomn! 




Tässäkin oli jotain sinistä... 




Ne hetket ovat aina täydellisiä 
ja tosi sinisiä, kun pääsee matkustamaan jonnekin 
toiseen maahan ja aivan uuteen maailmaan... 

Jos olet rikas, voit lentää 
sinivalkoisin siivin... 




Unetkin voivat olla sinisiä. 





Tässä varsinaisen wow-sininen hetkinen.







Oman maamme pääkaupunkikin 
voi olla oivaltava reissupaikka.  
Onko tässä sininen hetki? 

Tai sitten se olisi vaan palelureissu sillä ainakin 
minä vilukissa aina palelen Helsingissä... 
Brrrrrr.... 














Mutta onko mitään sinisempää, 
kuin metsästä itse poimitut tummansiniset mustikat, 
sinisessä piirakkavuoassa, sinisessä piirakassa? =) 

Mustikkapiirakka on jotenkin tosi suomalaista 
ja suloista... <3 






1.6.2014

Sinilinnut


 .•♥•.¸¸.•♥•.¸¸.•♥•.


Ja siellä on kultainen metsä,
Ja metsässä kultainen puu,
Ja unien sinilintu,
Ja linnulla kultainen suu,


Ja se unien sinilintu
Se lapsia tuudittaa.
Se laulaa unisen laulun, 
la la lalla la lal la la laa... 



Tapio Rautavaara - Sininen uni 





14.5.2014

Kirjopikarililja



¸.•♥•.¸

Fritillaria meleagris 

Näitä olin nähnyt aiemmin vain siemenkuvastoissa
enkä koskaan todellisessa elämässä. =)


Viime syksynä sitten ostin vihdoin näiden pikkuliljojen sipuleita ja
nepä alkoivatkin kukkia jo aikaisin, muutama viikko sitten. Aluksi olivat 
kovin pikkuruisia mutta ovat aikaa myöten hiukan kasvaneet pituutta 
ja kukinnot ovat saaneet näyttävyyttä.


Suloisia ovat ja olen iloinen kun nyt tässä pihassa 
on tällaisiakin kukkia. 



Hauskasti kaikki muut ovat valkoisia pikarililjoja
mutta seassa on yksi viininpunavalkokirjava...

Toivon, etteivät nämä ole tuhman fasaaniherran herkkua.
Tai myyrien, joita myös on ilmaantunut näille nurkille.




Kukat...


¸.•♥•.¸

Ja kokkaus... 

Ai niin, en ole muistanut kertoa että yks yö näin unta, jossa olin Anthony Bourdainin kanssa ajelemassa hopeanvärisellä avoautolla pitkin öisiä NY:in katuja... Toni ajoi ja samalla esitteli kaupunkia... 
Kaikkea ne kokkiohjelmat saavatkin aikaan...! =D 


8.1.2009

Unessa jossain muualla










 Unessa 
olin jossain muualla
 
Kävelin pitkää kujaa 
päämäärättä 
Olin onnellinen 

Ilmaa 
oli helppo hengittää 
Sää oli sopiva 
Tuuli lempeä 
Taivas sininen  

Kuului puhetta 
Naurua 
Tunsin sikarin ruoan meren 
ja suolan tuoksua  
 
Heräsin omassa 
makuuhuoneessa 
kylmässä suomalaistalvessa  
 
 
- Una Reinman  


 
 
 


-