Tiistaina aamukahdeksalta alkoi kuulua läheltä
moottorisahan meteliä.
Katsoin pahaa aavistaen olohuoneen ikkunasta,
arvaten oikein.
Pikkumetsässä oli mies oranssissa turvakypärässä
ja sadetakissa
moottorisahan kanssa puita kaatamassa!
Noin lähellä metsuri kävi pikkutaloamme...
Noista ikkunoista pelokkaasti katselin,
kaataako hän aivan kaiken... =(
3.11.2014 kuvattu näkymä
jäi viimeiseksi kuvaksi
kokonaisesta pikkumetsästä...
Rakas pikkumetsä
jossa tykkäsin kävellä
ja sen ihmeitä kuvata,
on suojannut tähän asti
pikkutaloamme liikenteen ääniltä
ja tuulelta ja nyt joku kaataa
sieltä pois niitä
suojaavia puita!
Kun viime sunnuntaina, isänpäivänä,
katselin ikkunasta
vielä kokonaista metsikköä,
olin murheissani kammottavan, törkeän
ja tarkoituksella ilkeän tekstiviestin saatuani.
Mun sydän, joka oli ollut jo ihan tarpeeksi
murheissaan muistakin asioista
oli nyt entistä muljahtelevamman kipeä.
Koetin rauhoittua.
Viestin nähnyt hani käski unohtamaan koko jutun...
Mutta tekstiviesti koski muitakin ihmisiä, ja
olin siksi ihan romuna. Jotain kuoli sisimmässäni... =(
Kyynelteni läpi näin jonkin ruskean
vilahtelevan
edestakaisin parissa havupuussa pikkumetsän rajamailla.
Piti
pyyhkiä kyyneleet, jotta näkisin paremmin
mikä viuhtoo edes takaisin kuusen
ja männyn oksistossa.
Se oli pieni orava
jonka masu oli jo muuttunut
talvipuvun valkoiseksi. Se katkoi pikku
hampaillaan pieniä oksia
männystä ja hyppeli oksa suussaan salamana
kuuseen jonne se teki talvipesää...
Oi
sitä ihanaa pientä ahkeroijaa!
Se sai
melkein vietyä
murheeni pois,
sen hetkeksikään lakkaamatonta ahkerointia katsellessani.
Sitä katsellessa oli
pakko hymyillä läpi kyynelten.
Mutta muuten tulen ikuisesti yhdistämään isänpäivän tuohon
järkyttävään tekstiviestiin...
Koetin sillä kurjan tekstiviestin sisältäneellä kännykällä
kuvata
oravaa, mutta en onnistunut, pikku tupsukorva oli liian nopea.
Ei kuva onnistunut alakerrasta hakemallani kamerallakaan,
kun orava oli niin täpinöissään.
Päätimme Hanin kanssa lähteä kauppaan ostamaan sille pähkinöitä
mutta unohdin, ettei
ip-sunnuntaina ole kaupat auki.
Sekin vielä.
Ja nyt joku ilkimys on pikkumetsän kimpussa.... =(
Siksi tiistaiaamuna hetken moottorisahamiestä ikkunasta katseltuani
etsin nopeasti hanin tavaroista lippusiimarullan,
jonta hän on
varmaan rallikisoja varten joskus hankkinut ja lähdin solmimaan nauhaa puihin,
joita en halunnut kaadettavan,
ja vein
samalla lintulaudalle auringonkukkiensiemenien
joukkoon vihdoin maanantaina
hankittuja pähkinöitä.
Onneksi oravan talvipesä sijaitsee kuusessa
joka ON meidän puolellamme,
mutta eivät tunnu tonttien rajat olevan
muutenkaan tiedossa
uudella naapurillamme... =/
Jossain vaiheessa
oranssiasuisia miehiä oli kaksi ja
he osoittelivat turvanauhojani...
Lopun päivää istun olohuoneessa, vatsa solmussa, neulomassa joululahjasukkia ja
kurkin ikkunasta
moottorisahan raikuessa tuntikausia, toivoen, että lippusiima suojelee
edes ne tietyt puut. Sen pienen metsäneläimen pesäpuun,
sen joka sai pyyhittyä miun kyyneleeni sunnuntaina
pelkällä olemassaolollaan.
Iltaan mennessä pikkumetsästä
oli kadonnut puolet. =(
Eikö metsien reunamilla asujia
suojaa mikään siltä,
että metsänomistaja saakin yhtäkkiä
päähänsä kaataa kaiken pois!?
Pikkumetsä oli ollut yksi syy,
joka oli vaikuttanut aikoinaan
pieneltä osaltaan
tämän talon ostopäätökseen,
kun luulimme sen olevan tuossa aina...
Tänään, keskiviikkoaamuna pikkumetsän tuhoaja palasi
metsikköön, tai siis
pikkumetsän puolikkaaseen
ja moottorisaha raikuu jälleen... =(
Lippusiima on toistaiseksi toiminut,
mutta en tiedä kuinka kauan.
Keskiviikkoiltana metsästä on jäljellä
vain muutama pystyssä oleva puu... =(
Pikkumetsä on kadonnut.
Voi miten minä sitä pikkumetsää rakastin.
Se oli levähdyspaikka jäniksille ja ketulle.
Se oli kotipaikka punarinnalle, mustarastaalle, oraville, Ville-varikselle,
ja sen joka kesäiselle uudelle pesuelle, peipoille, käpytikalle
ja monelle muulle kesälinnulle...
Miksi kaikki vähäkin luonto,
vihreys ja kauneus pitää tuhota? =(

Minkähän linnun pesä
tämä maahan kaatuneiden puiden
mukana pudonnut on ollutkaan...?
Tässä metsuri on osittain meidän
ja osittain VR:n puolella raivaamassa!
Koetin mennä häätämään häntä mutta
hän sattui näkemään minut jo tuolla hetkellä
kun kuvasin häntä kännykällä, ja hän lähtikin...
Torstaihin 13.11.2014 mennessä
kaikenlaiset näkösuojapensaatkin ovat poissa,
jotka itseasiassa kasvoivat VR:n puolella...
Saamme nyt mm nauttia erään autopurkaamo/korjaamon näkymiä
tahtomattamme vaikkapa terassillamme... =(
Anna
(kaupunkilaiselle???)
miehelle tehdas, tontti ja valtaa.
Hän palkkaa avukseen toisen miehen
ja antaa sille moottorisahan
jolla tuhoaa kaiken näkösuojan...
Jotta kaikki kansa näkisi
sen miehen tehtaan...
Pikkumetsää ei enää ole.
Siitä on vain rippeet jäljellä...
Olen tästä niin pahoillani... =(
Pikkumetsä oli minulle rakas.
Enää vintin ikkunasta ei näy metsää,
vaan muutamia puita.
Onneksi taloa lähimmät
säästyivät hiukan kesän paahteen suojina talollemme, ja se
oravanpesäkuusi, joka tosin on meidän puolella
mutta niin oli tontin toisessa päässäkin muutama pajupuska
meidän puolellamme. Rajat häilyvät tietyissä tilanteissa...
Nyt valitettavasti kuuluu
liikenteen äänikin sisälle pahemmin.
Nyt tuulee vielä enemmän
muutenkin tuulisella pihalla.
Ja se metsä,
joka piti olla vasta valmistuneen
terassimme näkösuoja,
on poissa...
Missä punarinta,
varis ja mustarastaat
nyt pesivät?
Jossain muualla... =(
Edit 5.11.2015:
Rakastan punarintaa mutta ne eivät tulleet tänä kesänä lainkaan koska meillä ei ole enää suojaavaa metsää... Myös nimikkovaris Ville muutti muualle. Mustarastas samoin muutti kauemmaksi. Kaipaan niin mustarastaan ja punarinnan laulua...