Ainakin minä olen leikannut jo kauan sitten mökkipuutarhassa alas särkyneet sydämet, akileijat, salkoruusut, orvokit, sormustinkukat, ritarinkannukset, osan harjaneilikoista, ukonhatut jne, jne, jne.
Tässä sivulla meidän Cottage garden kuvia sikin sokin sekaisin, tältä hetkeltä ja aiemmin kesältä:
Puutarhamme (kovia kokeneita) patsaita. Olen saanut nämä tällaisina, enkä tiedä, mitä ihmettä niille on joskus tapahtunut. Jokaisessa kolmessa patsaassa on vähän jotain rikki. Mutta kauempaa ne ovat ihan täydellisiä.
- Vähän kuin me ihmisetkin. =D
Kosmoskukkia pitää olla joka kesä.Ne kasvavatkin täällä biodiversiteettirikkaalla saarella minua pidemmäksi!Saarenmaan merellinen ilmasto ja kalkkipitoinen maaperä auttavat asiaa. =D
Itoh-pioni Hillary on kyllä ihastuttava.Sen juurakon ostin alkujaan Kuressaaren Bauhofista. Yksi lempikaupoistani tällä saarella. 💗
En ole ikinä käynyt esimerkiksi yhdessäkään saaren naistenvaateliikkeessä, mutta Bauhofiin on aina pakko päästä kun ajellaan pääkaupunkiin. Jos vähän siemeniä? Kasveja? Kukkia? Puita? Ruukkuja? Tai vaikka pari pussia multaa!
Pionien aikaan kukkia tietenkin piti viedä myös sisälle maljakkoon...Tässä kimpussa pilkottaa mukana vaaleanpunaisia harjaneilikoita.Valkoinen pioni Duchesse de Nemours on paikalliselta Saaremaa puukool puutarhaltaja vaaleanpunainen rakas Sarah Bernhardt on Kuressaaren Bauhofista.
Salkoruusuja tietenkin pitää kasvattaa joka kesä. Se on kaksivuotinen, eli ensimmäisenä kesänä siemenestä kasvaa lehtiruusuke ja jos se kestää seuraavan talven, siitä kasvaa komea, parimetrinen kukkasalko.
Malvan siemenet ovat alkujaan Punaisen Pikkutalomme puutarhasta. Sattumalta niiden siemeniä löytyi kirjekuorellinen ja ne lähtivät vielä kasvamaan, vaikka olivat olleetsäilössä vuosia!
Kurkistin muutes yx päivä entisen kodin tienoota google mapsista ja se piha ja talo-parka oli villiintynyt, osin tuhottu ja osin jopa ränstynyt... Voih... 😞
Malvaa ei sitten kannata istuttaa kukkapenkkiin vaan aivan omaksialueekseen. En itse -kröhöm- muistanut. Pitää keväällä siirtää tuo...
Valkolumimarja. Vihdoin minulla kasvaa sitä pihalla. Se muuten myös leviää herkästi, eli sillä pitää olla tilaa valloittaa maailmaa.
Erivärisiä ritarinkannuksia olen siemenistä kasvatellut sinne tänne. Se tykkää puolivarjosta ja kohopenkistä. Tässä tummansiniset yksilöt.
Tässä vaaleansinisiä ritarinkannuksia.
Niitä on minulla vielä valkoisinakin,
mutta valkoiset eivät jaksa kukkia niin komeasti kuin sinisävyiset.
Tässä kuvassa näkyvät lisäksi hieman tuolla taustalla parvekkeen korkeudella Hanin puutavarasta rakentamat rakennustelineet mökin tämän kesän puuöljyämistä varten. Telineiden vuokraus olisi ollut kallista. Hani käytti puutavaran sittemmin tukirakenteena meidän kauniin uuden puuvajan rakentamisessa. Taloudellista, kekseliästä ja ekologista. Vai mitä?
Dame de Coeur kukkii muhkein kukin joka kesä. Sen kukka peittää helposti avoimen kämmenen.
Esikois-Jake oli kesällä kolme vuotta sitten kaverinsa kanssa meillä viikon ja kiitokseksi majoituksesta he ostivat minulle tämän ihastuttavan, runsaasti kukkivan Natasha Richardson-ruusun. 💗 Natasha kukkiikin ahkerasti. Ja tuoksuu ihanalle!
Jaloruusut olemme istuttaneet mökin eteläseinustalle.
Siinä ne kestävät myös paremmin talven pohjoistuulet.
Tämän kesän persikkasatoa.
Yksi kesän ihanimpia juttuja oli, kun persikkapuu teki ensimmäisen kunnon sadon, yli kolme kiloa persikoita! Oli niitä vähän enemmänkin, mutta linnut ehtivät maistella niitä joten ne syödyt laitettiin perhosbaariin jossa perhosilla oli sitten juhlat. Juhlaa oli meilläkin kun sai kerrankin syödä persikoita niin paljon kuin halusi. =D
Tein mie niistä persikkapiirakankin...
Persikkapuu on ostettu kolme kesää sitten Tallinnalaisesta Juhani puukoolista. Se on ihana paikka, josta tekee mieli ostaa aina kaikkea! Ruusuja, puita, pensaita, perennoja... Sieltä onkin hankittu paljon pihamme kasveista. Puutarhaliike sijaitsee sopivasti mökkimatkan varrella. =)
Baltialainen, hyvän makuinen ja kuulemma hidaskasvuinen Alro -niminen omenapuu on hankittu ihan ensimmäiseksi hedelmäpuuksi mökille seitsemän vuotta sitten. Nyt se kasvaa jo kaksikerroksisen mökin katon reunan yli! Se on ostettu Kuresaaresta pienestä paikallisesta puutarhamyymälästä. Omenapuita on vielä tämän lisäksi kuusi lisää sekä pari paratiisiomppua. Jotenkin tuo Alro on rakkain kun se on pihan ensimmäinen...
Lisäksi meillä kasvaa kirsikka-, päärynä- ja luumupuita, sekä aprikoosi (joka ei ole vielä edes kukkinut koskaan), viinirypäleitä, hunajamarjaa, mustikkaa, mansikkaa ja yksi saskatoon. Lisäksi vielä pari koristekirsikkaa ja koristeomenapuu, kastanjoista itse kasvatettuja hevoskastanjoita jne...
Saat sormustinkukat kukkimaan kolmantenakin vuonna, kun leikkaat niiden kukkaravat kukinnan jälkeen ja jätät lehtiruusukkeen paikoilleen talveksi. Poista siitä keväällä nuutuneet lehdet ja pian se tekee jo uuden kesän kukkia. Tavallisestihan se on kaksivuotinen: ekana kesänä lehtiruusuke ja toisena kukat. Näin saat sille vielä bonusvuoden tai jopa vielä enemmän vuosia ja kasvi muuttuu hetkeksi ihan kunnon perennaksi. Ainakin täällä kakkoskotisaarella tämä onnistuu.
Kaunopunahattuja valkoisina.
Siskolta saaduissa kesäkukkien siemenissä on ollut mm näitä hurjasti kukkivia Maariankelloja. 💜
Syyssyriköitä on ihan ekaa kertaa ikinä.
Minun kukkapenkeissäni kukkivat enää loput ruusut, syyshortensia (ihan punaisena), kosmoskukat, samettiruusut, kehäkukat, kaunopunahatut, viimeiset malvat ja kaikkein viimeisimmät pikkuruiset harjaneilikat ja osa syyssyriköistä.
Violetti syyssyrikkä. Toivottavasti nämä pensaat komistuvat ensi kesäksi. =)
Rakkaiden pionien ja ritarien varret vielä vihreine lehtineen törröttävät yhä pystyssä ja keijun- ja haltijankukkien koristeelliset lehdet sekä sormustinkukkien lehtiruusukkeet. Ihana jouluruusu aloittelee kukintaansa. Niitä minulla on monta! Villiviinin lehdet ovat punastuneet ja hehkuvat auringon valossa. Onhan sitä tietenkin siinäkin...
Ei kasvin tietenkään välttämättä tarvitse kukkia. Jotkut perustavat puutarhansa kasvien värien ja muotokielen perusteella. Joillakin taas kasvaa pihassaan vain pensaita. Jotkut keskittyvät ainavihantiin kasveihin, jne...
Seitsemän vuotta sitten oli vain metsää ja siellä mökki. Piha on syntynyt pikkuhiljaa rakkaalle saarelle näiden vuosien aikana.
#tyhjästäpihastapuutarha
#cottagegarden
PS:
"Avaruusasema ISS on näkyvissä taivaalla joka ilta Etelä- ja Keski-Suomessa 12.–22.9., joinain iltoina jopa kahdesti. Asema ylittää horisontin vain muutamassa minuutissa, joten tarkka näkymisaika kannattaa selvittää etukäteen. Parhaiten sen näkee paikalta, josta on esteetön näkyvyys kaakon, etelän ja lounaan suuntiin." /Ursa ry
Keskiviikkona 23. syyskuuta 2026 on taas syyspäiväntasaus, eli voimme viettää ensimmäistä virallista syyspäivää.
#AutumnEquinox
#SeptemberEquinox
































.jpg)



