Vaikka vedet ovat jo auringonpaahteen
puutteesta johtuen viilenneet, ei
silkkiuikkua näyttänyt palelevan.
Sen kaveri oli sen verran ujo että
sukelsi pinnan alle heti
aina kameran huomatessaan.
Lahden Ruoriniemeä viime sunnuntaina poutasäässä
iltapäivällä kun taivaalla leijaili
tyypillisiä elokuun pilvihattaroita.
Käväisimme kameroiden kanssa Kankolan uimarannalla
ihailemassa hieman Vesijärveä. On ikävä välillä
veden ääreen kun asustaa nyt täällä toisessa kunnassa
kuivalla maalla.
Tuon järven molemmin puolin me ennen asuimme
Hanin kanssa, hän tällä rannalla ja minä lapsineni vastarannalla.
Hanhet katselevat
jo etelän suuntaan.
Lentomatkathan ovat uuvuttavia,
joten ennen matkaa pitää tankata
kunnolla että jaksaa lentää.
Kyllähän kaikki jonnekin päin
lentomatkanneet sen tietävät.
Sorsat viettivät leppoisaa siestaa kolmeen pekkaan.
Minusta ne eivät piitanneet tippaakaan vaikka
ihan vierelle menin niitä kuvaamaan.
Taisivat olla tottuneita linssi...sorsia? =)
Kun käännyin poispäin ne kaikki kolme
lähtivät seuraamaan minua, vaikka
varoittelin etteivät ne saa noin helposti
lähestyä ihmisiä, varsinkin kun sorsan-
metsästyskausikin alkoi.
Ne eivät kuunnelleet, paapattivat vaan
ja tarpoivat perässäni.
Tämä oli kaikkein rohkein ja se istui miltein kenkien
päällä. Luuliko että pullaa olisin tuonut?
Tai sitten se vaan todella tykkäsi
olla kuvattavana. =)
Tällä yksilöllä oli kutinaa vähän
siellä sun täällä. Sitä kirputti.
Ja kovasti!
Vastarannalla Lahden maamerkkejä:
radiomastot ja hyppyrimäet...
