...
♥♥♥
Toukokuussa Maman puutarhassa.
...
30.6.2010
Valkoista vihreydessä
Toukokuussa Maman puutarhassa.
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
29.6.2010
Ikävä
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
28.6.2010
No se on harakankello
...
Campanula patula
Eikä kukaan koskaan varmastikaan arvaa, minkä ihanan aarteen miun poikani lahjoittivat minulle lauantaina 26.6.2010? Saatesanoilla, että tätä ei saa jättää kahvilaan... Lupasin etten takuulla jätä! Tämä olisikin jo kokonsa vuoksi vaikea unohtaa mihinkään, edes puoleksi tunniksi. Oi, olen ihan hurmaantunut tähän aparaattiin.
Kiitollisia kissan-eikä-kun-harakankellon värisiä
♥♥ sydämiä kummallekin sweet-poikaselle!
♥♥ sydämiä kummallekin sweet-poikaselle!
PS:
Poissaolijaa
on kamala ikävä!
Poissaolijaa
on kamala ikävä!
♥
...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Älkää vaan sanoko
...
että blogissani on liikaa kuvia? Se edellinen sivupohja ei suostunut toimimaan miun tietsikallani joten yksinkertaistin pohjaa mutta edelleen koneeni takkuaa, lakkoilee ja nykii. Niin teki aikoinaan muuan Fiat Unokin käytössäni... =)
...
♥
♥
että blogissani on liikaa kuvia? Se edellinen sivupohja ei suostunut toimimaan miun tietsikallani joten yksinkertaistin pohjaa mutta edelleen koneeni takkuaa, lakkoilee ja nykii. Niin teki aikoinaan muuan Fiat Unokin käytössäni... =)
♥
♥
...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Kuvia viime viikonlopulta
...
Kaikkia sinisiä kellokukkiatuli lapsena nimiteltyä kissankelloiksi.
Se (paha) tapa pitää yhä.
Tässä siis jälleen kissankelloja
ruhtinaallisen suurena kimppuna
pation pöydällä...
Hetki ennen kuin ovikello soi...
Kaikki ollos tervetulleet...
Kaikki ollos tervetulleet...
Mansikkainen Pavlova odotti saapuvia...Grilliherkuista ei ehditty ottaa kuvia. =)
Paikalla Juhannusta juhlimassa olleille lämmin halitus ja kiitos.
Ja kiitos ihanasta lahjasta!!
Kaikki eivät saapuneetkaan... =/
Nyt ymmärrän
miksi ihmisillä
on rakkaiden kuvia
piironkien päällä
Näkee edes kuvassa piirteensä
aina kun tulee ikävä
-Una Reinman-
PS:
Iso lasikaappi
on muuten ystävällisisltä immeisiltä lahjoituksena saatu
ja toisten ystävällisten ilmatteeksi pakulla meille rahtaama...
Kuvassa vilahtava alempi puinen tuoli oli toisen samanmoisen
kanssa menossa Esikoiselle, appelassa liimauksessa
käynnin jäljiltä.
Molemmat viety jo Esikoisen opiskeluboxiin.
...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Yllätys pensasaidan sisällä
...
Kun viime viikolla kiskoin Juhannusta juhlistaakseni ja hiukan lainapihamaatakin siivotakseni pois nokkosia pensasaidan alta, hämmästyin nähdessäni aivan ilmielävästi nokkosen näköisen kasvin jossa kasvoi kuin renessanssiasuisena myllynkivikauluksisena vihreän varren ympärillä lehdyköidensä päällä kauniita valkoisia kukkia! Ihanaa!
-Eikä se kasvi pistellyt tippaakaan näppylä/(pyöräily)hanskojeni lävitse niin kuin piikikkäät serkkukasvinsa jotka siinä vieressänsä pituutta itselleen keräsivät.
Minähän jätin tietenkin myllynkivikauluskukkaisen rauhaan ja kaikki sen sukua ja perhettä olevat, ja karsin vain ne polttiaiskarvaiset hurjat kasvit sen ympäriltä.
Kiskoin samana iltana Haninkin kameroineen pensasaidan sisälle kurkkimaan hauskaa kukkaa, jota hetken silloin pillikkeeksikin epäilin, ennen kuin jostakin iski päähäni kuin alitajunnan kuiskauksena: se voisi olla valkopeippi. Ja tutkimaan netistä ja eikun sehän se olikin. Valkopeippi. Se pitää, lukemastani päätellen, samanlaisesta vahvasta typpipitoisesta maasta kuin nokkosserkkunsakin.
Kaivelin seuraavana päivänä kasvin juurineen pois pahasta paikastaan ja istutin sen kukkapenkkiin jonne muitakin löytökukkia olen istutellut. Yksi peipin oksa katkesi siinä vesisateisessa irtiottorytinässä vaikka hyvin varovainen yritinkin olla. Se oksa pääsi maljakkoon sinisen kaunokin kanssa. Ainakin omaksi hehkuajakseen. Tarjoilemaan silmillemme yhdistettyä sinivalkoista näkyä.
Kun kukkapenkin peippi kasvaa isoksi ja vahvaksi, se saattanee luovuttaa muutaman kukan yrttisalaattimme joukkoon, jossa jo viuhahtelee voikukannuppusia ja voikukan nuoria lehtisiä.
Kuivatuista valkopeipin kukista keitetty tee sopii kuulemani mukaan kuukautiskipujen hoitoon. Nokkoskeittoa/nokkoslettuja yms tehdessä pataan voi laittaa mukaan myös valkopeippiä, sillä se on myrkytön, vaikka ravintoarvoltaan ei olekaan nokkosen luokkaa. Suolaheinä sopii pikanttina lisänä salaattiin, samoin valkopilan nuoret lehdet, vesiheinä sekä vadelman ja lehmuksen lehdet.
Niin ja salaatin joukkoon keitettyä kananmunia, tomaattipaloja, tuoretta kurkkua, oikeaa lehti- tai jäävuorisalaattia, Vihannes/voileipäkrassia ja ketunleipiä. Ja wannabefetajuustopaloja. -Eli ei niitä oikeita. =)
Melita blogissaan toi uusvanhan ihastukseni vihanneskrassiin mieleeni, tutun jo lapsuudesta: Melita esitteli munavoin ja krassin kera houkuttelevan herkullisia kolmioleipiä. =)
Voileipä- eli vihanneskrassi on ihanaa leivän päällä sinälläänkin pienen keijumargariini-sipausun myötä. Krassissa on sellainen samanlainen pähkinäinen maku, kuin sinimailasen (alfalfan) iduissa. Loput sinimailaset päätyivät lainayrttimaassamme ihan koristekasveiksi ja odotamme, ehtivätkö kukkimaan.
Ehkä ensimmäinen oma uusiperuna-annoskin odottaa meitä ensi viikonloppuna... Nam. Sen kanssa persilja-ruohosipuli-valkosipulivoita, jota on oltava aina pakastimessa... =)
Ystäväni Sari-pieni, keksi hauskan keinon ruukkusalaatin uusiosadottamiseen, kasvattamalla loppusalaatin tyngän kukkaruukussa ulkona. Mie nappasin hyödyllisen idean matkaani ja aloin tökkiä täällä lainamaalla yrttimaahan myös ne purkissaan kasvaneiden salaattien jäänökset, tosin ilman sitä niiden juuria ahdistavaa muovikoteloa. Hyvin kasvavat.
Etanoita vastaan laitetaan pallogrillistä salaattien ympärille tuhkamuuri. Tulee sillekin jäännökselle sopiva uusiokäyttö.
Nyt on mukavaa pureksia kaupan salaattien lisukkeena noita "omia" purkkisalaattien jälkeläisiä ja itsekasvatettua lehtisalaattia, sekä niitä kolmea eri sipulimerkkiä sitten aikanaan kun hiukan tuosta vahvistuvat. Herneenversot antavat ihan pian oman lisänsä voileipien päälle tai salaattiannoksiin...
Kevään ensimmäisten nokkosten kuivatut lehdet odottelevat pääsyä lettu- ja sämpylätaikoinoihin...
Itse vanha tuttavuus, pisteliäs nokkonen...
Lamium album
Kun viime viikolla kiskoin Juhannusta juhlistaakseni ja hiukan lainapihamaatakin siivotakseni pois nokkosia pensasaidan alta, hämmästyin nähdessäni aivan ilmielävästi nokkosen näköisen kasvin jossa kasvoi kuin renessanssiasuisena myllynkivikauluksisena vihreän varren ympärillä lehdyköidensä päällä kauniita valkoisia kukkia! Ihanaa!
-Eikä se kasvi pistellyt tippaakaan näppylä/(pyöräily)hanskojeni lävitse niin kuin piikikkäät serkkukasvinsa jotka siinä vieressänsä pituutta itselleen keräsivät.
Minähän jätin tietenkin myllynkivikauluskukkaisen rauhaan ja kaikki sen sukua ja perhettä olevat, ja karsin vain ne polttiaiskarvaiset hurjat kasvit sen ympäriltä.
Kiskoin samana iltana Haninkin kameroineen pensasaidan sisälle kurkkimaan hauskaa kukkaa, jota hetken silloin pillikkeeksikin epäilin, ennen kuin jostakin iski päähäni kuin alitajunnan kuiskauksena: se voisi olla valkopeippi. Ja tutkimaan netistä ja eikun sehän se olikin. Valkopeippi. Se pitää, lukemastani päätellen, samanlaisesta vahvasta typpipitoisesta maasta kuin nokkosserkkunsakin.
Kaivelin seuraavana päivänä kasvin juurineen pois pahasta paikastaan ja istutin sen kukkapenkkiin jonne muitakin löytökukkia olen istutellut. Yksi peipin oksa katkesi siinä vesisateisessa irtiottorytinässä vaikka hyvin varovainen yritinkin olla. Se oksa pääsi maljakkoon sinisen kaunokin kanssa. Ainakin omaksi hehkuajakseen. Tarjoilemaan silmillemme yhdistettyä sinivalkoista näkyä.
Kun kukkapenkin peippi kasvaa isoksi ja vahvaksi, se saattanee luovuttaa muutaman kukan yrttisalaattimme joukkoon, jossa jo viuhahtelee voikukannuppusia ja voikukan nuoria lehtisiä.
Kuivatuista valkopeipin kukista keitetty tee sopii kuulemani mukaan kuukautiskipujen hoitoon. Nokkoskeittoa/nokkoslettuja yms tehdessä pataan voi laittaa mukaan myös valkopeippiä, sillä se on myrkytön, vaikka ravintoarvoltaan ei olekaan nokkosen luokkaa. Suolaheinä sopii pikanttina lisänä salaattiin, samoin valkopilan nuoret lehdet, vesiheinä sekä vadelman ja lehmuksen lehdet.
Niin ja salaatin joukkoon keitettyä kananmunia, tomaattipaloja, tuoretta kurkkua, oikeaa lehti- tai jäävuorisalaattia, Vihannes/voileipäkrassia ja ketunleipiä. Ja wannabefetajuustopaloja. -Eli ei niitä oikeita. =)
Melita blogissaan toi uusvanhan ihastukseni vihanneskrassiin mieleeni, tutun jo lapsuudesta: Melita esitteli munavoin ja krassin kera houkuttelevan herkullisia kolmioleipiä. =)
Voileipä- eli vihanneskrassi on ihanaa leivän päällä sinälläänkin pienen keijumargariini-sipausun myötä. Krassissa on sellainen samanlainen pähkinäinen maku, kuin sinimailasen (alfalfan) iduissa. Loput sinimailaset päätyivät lainayrttimaassamme ihan koristekasveiksi ja odotamme, ehtivätkö kukkimaan.
Ehkä ensimmäinen oma uusiperuna-annoskin odottaa meitä ensi viikonloppuna... Nam. Sen kanssa persilja-ruohosipuli-valkosipulivoita, jota on oltava aina pakastimessa... =)
Ystäväni Sari-pieni, keksi hauskan keinon ruukkusalaatin uusiosadottamiseen, kasvattamalla loppusalaatin tyngän kukkaruukussa ulkona. Mie nappasin hyödyllisen idean matkaani ja aloin tökkiä täällä lainamaalla yrttimaahan myös ne purkissaan kasvaneiden salaattien jäänökset, tosin ilman sitä niiden juuria ahdistavaa muovikoteloa. Hyvin kasvavat.
Etanoita vastaan laitetaan pallogrillistä salaattien ympärille tuhkamuuri. Tulee sillekin jäännökselle sopiva uusiokäyttö.
Nyt on mukavaa pureksia kaupan salaattien lisukkeena noita "omia" purkkisalaattien jälkeläisiä ja itsekasvatettua lehtisalaattia, sekä niitä kolmea eri sipulimerkkiä sitten aikanaan kun hiukan tuosta vahvistuvat. Herneenversot antavat ihan pian oman lisänsä voileipien päälle tai salaattiannoksiin...
Kevään ensimmäisten nokkosten kuivatut lehdet odottelevat pääsyä lettu- ja sämpylätaikoinoihin...
Urtica dioica
Itse vanha tuttavuus, pisteliäs nokkonen...
Mutta kaiken kaikkiaan,
mie rakastan tuota pientä lainatakapihaa. =)
-Ja mustarastaan ihmeellistä iltalaulua.
Se uskomattoman kaunis lirkutus
yrittää kertoa minulle jotakin
menneestä maailmasta...
-Ja mustarastaan ihmeellistä iltalaulua.
Se uskomattoman kaunis lirkutus
yrittää kertoa minulle jotakin
menneestä maailmasta...
*sivu kirjoitettu väsyneenä, vilisee virheitä...*
...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
27.6.2010
Montako kukkaa?
Montako kukkaa
ja montako taikaa
sait Juhannuksena aikaan?
PS: Tämä postaus meinasi lipsahtaa esille jo liiankin aikaisin.
Siksi se näkyi kuin neonmainos jo päiväkausia sitten bloggerin hallintapaneelin lukemistossa heillä, jotka ovat lisänneet tämän blogin lukemisen ja seuraamisen arvoiseksi blogiksi.
(Iso-pikku-niijaus heille kaikille! )
Joskus etukäteen syystä tai toisesta postauksia tehdessä saattaa sattua tällaisia pikkuruisia mokahduksia, mutta se on pientä elämän myrkyissä.
Mutta ne taiat?
Onnistuivatko?
Oi kerro?
Onnistuiko Sinun Juhannusjuhlasi?
...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
22.6.2010
On tullut aika taikoa
......
•*`*•..• ♥ Juhannustaikoja ♥ •..• *`*•
Vanha litannia taioista aukeaa Juhannustaikoja-linkistä...
...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Ovenpielessä kesä
...
Kauneimmat asiat
ovat niitä
yksinkertaisimpia
Metsäreissulla
vanhalta niityltä
varovasti poimitut ihanuudet
viihtyvät yhdessä
Silmien ilona
Ulko-oven pielessä
Maljakossa
monta päivää
Karisseiden kukkien siivouksesta
huolehtii
tuuli
ovat niitä
yksinkertaisimpia
Metsäreissulla
vanhalta niityltä
varovasti poimitut ihanuudet
viihtyvät yhdessä
Silmien ilona
Ulko-oven pielessä
Maljakossa
monta päivää
Karisseiden kukkien siivouksesta
huolehtii
tuuli
-Una Reinman-
...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
21.6.2010
Vantaanjoen varrella
...
Kuin pala Suomen karttaa, tämä joki virtaa...
Sunnuntaina Vantaanjoen varrella.
Näitä kuohuja ovat muutkin ihailleetja samoihin kaiteisiin nojailleet.
Kuka yksin,
kuka ystävän,
kuka rakkaansa seurassa.
Korento päivää paistattelemassa...
Lupiinit teiden varsilla ovat parhaillaan niin kauniina.Nythän on Juhannuksen aika.
Keskikesä.
...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
18.6.2010
Sinulle
...
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Pelargonium
Toivotan
pelargonian kukkien varjoista
viikonloppua suloista. =)
pelargonian kukkien varjoista
viikonloppua suloista. =)
...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Pirteyttä
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
17.6.2010
Mmmmmmm....
Fragaria
Näin nämä mansikkaiset kukkivat vuosi sitten.
Toivon että tänäkin kesänä
on mansikkasato runsas ja suun mukainen.
Voisin kesällä
elää
pelkillä
mansikoilla
UR
...
Toivon että tänäkin kesänä
on mansikkasato runsas ja suun mukainen.
Voisin kesällä
elää
pelkillä
mansikoilla
UR
...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
16.6.2010
"Huomaavainen mökkivieras tuo herkut tullessaan"
...
"Kesämökin jääkaappi ei vedä suuria määriä ruokaa, ja siksi onkin todellinen helpotus, jos mökkivieraat osallistuvat ruokatalkoisiin. Lomanviettoa suunniteltaessa voidaan sopia yhdessä, kuka tuo mitäkin, mutta ilman suunnitelmaakin huomaavainen mökkivieras muistaa tuoda ruokapöytään oman osuutensa. Jos on epävarma siitä, mitä pitäisi viedä tuliaisiksi, jälkiruoka tai sen ainekset ovat hyvä valinta.
Kesämökin lempivieraita ovat ne, jotka osallistuvat yhteiseen puuhasteluun eli auttavat isäntäväkeä kykyjensä mukaan. Ruokapuolen hoitamisessa voi auttaa vaikkapa tuomalla tullessaan kesän parhaan jälkiruoan. Keittokirjat, ruokalehdet ja tietysti Internet auttavat jälkiruoan loihtimisessa, vaikkei vieras varsinainen jauhopeukalo olisikaan.
Jälkiruoan valintaan vaikuttaa tietenkin myös säilyvyys. Jos matka mökille on pitkä, ei kannata valita kovin helposti pilaantuvia tuotteita. Keksit säilyvät hyvin ja ovat siksi käteviä jälkiruoan raaka-aineita. Lisäksi erivärisiä keksejä käyttämällä jälkiruokiin saadaan vaihtelua.
Yksi kätevä jälkiruoka on herkkumalja, johon voi valita omat suosikkimakunsa. Voiko olla helpompaa tapaa valmistaa kesäinen jälkiruoka kuin laittaa kermarahkaa, keksejä, makeisia ja marjoja kerroksittain joko isoon tarjoilukulhoon tai pienempiin annosmaljoihin?
– Parhaat kesäiset jälkiruoat syntyvät ilman uunia, ja kesän ihanuus maistuu niissä tuoreiden marjojen muodossa. Koristeetkin on kesällä helppo löytää tuoreista yrteistä. Sitruunamelissa ja minttu ovat tuttuja jälkiruoan raikastajia, mutta rohkeammat kokeilevat tänä kesänä jälkiruokiin basilikaa, sanoo kotitalous- ja yritysneuvoja Miia Nätti.
Valkosuklaakakkua ilman uuniaMyös kakun voi valmistaa mökillä, kun varaa vähän enemmän aikaa ja painaa mieleensä kakkuohjeen, jossa ei tarvita uunia. Juustokakkutyyppisistä esimerkiksi valkosuklaakakku on tumman keksipohjan kanssa näyttävän näköinen ja hyvänmakuinen tarjottava. Tätä kakkua varten mökiltä pitäisi tosin löytyä irtopohjakakkuvuoka, mutta sen huomaavainen mökkivieras tuo tietenkin tullessaan.
– Valkosuklaakakun pohja tehdään vuokaan leivinpaperin päälle Dominon-tyyppisistä kekseistä, muutkin suklaakeksit käyvät. Päälle tulee valkosuklaasta, tuorejuustosta, valkuaisvaahdosta, kuohukermasta ja liivatteesta sekoitettu täyte, jonka makua terävöitetään sitruunamehulla, neuvoo Nätti.
Valkosuklaakakku koristellaan mintunlehdillä, suklaarouheella ja kokonaisilla vadelmilla. Kakun annetaan hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai yön yli. Vadelmista sekoitetaan myös kastike valkosuklaakakulle. Vadelmakastikkeeseen saa piristystä, kun höystää sen pienellä tilkalla vadelmalikööriä.
– Valkosuklaakakun saa helposti irti kakkuvuoasta, kun lämmittää veistä esimerkiksi lämpimällä vedellä ja irrottaa kakun reunoista sen avulla. Leivinpaperi auttaa puolestaan kakun siirtämistä tarjoiluvadille, vinkkaa Miia Nätti.
Valkosuklaakakku on varmasti jokaisen kahvipöydän suosikki. Rohkeasti kokeilemalla saattaa yllättäen huomata, että näyttävän kakun valmistaminen on helpompaa kuin voisi kuvitella!
Lisätietoja:
Miia Nätti
Kotitalous- ja yritysneuvoja
Uudenmaan maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus
p. 040 5288610
RESEPTIT
Herkkumaljat (6-8 annosta)
2 dl kuohukermaa
2 prk (500g) maitorahkaa
1 rkl vaniljasokeria2 rkl sokeria
2 dl tuoreita tai pakastettuja marjoja
100 g Carneval- tai muita värikkäitä keksejä
1 dl suklaakastiketta tai tummaa suklaata sulatettuna
1 dl Daim- tai muita suklaarakeita
Koristeluun: tuoretta minttua ja marjoja
Vaahdota kerma. Sekoita rahkan joukkoon sokerit. Kääntele kermavaahto ja marjat rahkan joukkoon. Paloittele keksit. Kokoa jälkiruoka annosmaljoihin tai yhteen isoon maljaan kerroksittain. Lusikoi pohjalle rahkaseosta, ripottele pinnalle keksejä ja suklaarakeita. Valuta päälle suklaakastiketta. Tee toinen samanlainen kerros. Koristele tuoreilla mintunlehdillä ja marjoilla.
Valkosuklaakakku ja vadelmakastike (n. 10 annosta)
Pohja:175 g Domino-keksejä
35 g voita tai margariinia sulatettuna
Täyte:
4 liivatelehteä
1 rkl sitruuna- tai limettimehua
200 g valkoista suklaata
200 g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
½ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 valkuaista
2 dl kuohukermaa
Kastike:
2 pussia pakastevadelmia
sokeria
(2-4 cl vadelmalikööriä)
Koristeluun: vadelmia ja valko- ja maitosuklaata rouhittuna
Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Vuoraa irtopohjavuoka, halkaisija 22-24 cm, pohjan muotoon leikatulla leivinpaperilla. Taputtele keksiseos pohjalle.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita tuorejuuston joukkoon sokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota kerma ja kääntele tuorejuustoseokseen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon. Sekoita mukaan myös sulatettu hieman jäähtynyt suklaa sekä kuumennettuun sitruunamehuun liotetut liivatteet. Sekoita täyte nopeasti tasaiseksi ja kaada keksipohjan päälle. Tasoita pinta. Peitä vuoka ja anna hyytyä yön yli. Irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoiluvadille.
Koristele suklaarouheilla ja vadelmilla. Soseuta vadelmat ja puserra sose siivilän läpi. Makeuta sokerilla ja halutessasi vadelmaliköörillä. Tarjoile vadelmakastike yhdessä kakun kanssa. "
Artikkeli: Oy Kraft Foods Finland Ab
Kuvat: Oy Kraft Foods Finland Ab
Kuvat: Oy Kraft Foods Finland Ab
...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Pisaroita
...
Pidän pisaroista
Suloisesta sateesta
Kyynelistä en aina pidä
Niitäkin joskus tapaan yhä
Niistä sokaistunein silmin
toisinaan katselen maailmaa
U.R.
PS:
Tänään syntymäpäiväonnitteluja Kyröskoskelle
ja onnittelut nimipäiväsankareille. =)
Tänään syntymäpäiväonnitteluja Kyröskoskelle
ja onnittelut nimipäiväsankareille. =)
...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
15.6.2010
Kaunokinsinistä
...
Centaurea montana
Komia ja *kookas (*riippuu maaperän koostumuksesta) perenna, Vuorikaunokki, jota kotoisasti olemme jalostetuksi ruiskaunokiksi kutsuneet, on vallannut monet ojanpenkat tällä seudulla. Sitä näkee metsissäkin puutarhakarkulaisena, lähellä asutuksia. Liekö kitkuujätteistä lähtenyt ja jatkanut elämäänsä muualla.
Meillä sitä sattuu olemaan myös kukkapenkeissä. Tuuli riepotteli kukkia viikonloppuna siihen malliin että oli pakko katkoa muutama oksa kokonaan ja asetella maljakkoon. Havaitsin samalla, että kasvi kestää kyllä kauniisti leikkokukkanakin.
PS:
Useissa blogeissa on tapana kertoilla uusista ihanista ostoksista, ostopaikasta ja hinnoista. =) Jospa miekin; tuo klaffituoli maksoi kierrätyskeskuksessa yhden euron ja maljakko on asikkalalaiselta kirppikseltä muutamalla eurolla ja sen pohjassa lukee "ikea", ollen melkein ainoita sen firman tuotteita meidän huushollissamme. ;D (muovipussitelinettä lukuun ottamatta. )
Räsymatot ovat Hanin mummon kutomia...
Pation/kuistin/terassin (rakkaalla paikalla on monta nimeä?) lattiasta ja kaiteesta oli vaikeaa pestä vuosien likapinttymiä keväällä pois. Kyllä ne vähän kirkastuivat mutta sitä tummaa jäi vieläkin joihinkin paikkohin kummittelemaan. Kyllä tuo meille passaa. Tykkään kovin tuosta katetusta patiosta. Lisänä aurinkoa varjostamassa meillä on siinä Hanin vanha aurinkovarjo. Tästä pihasta me nyt nautimme ainakin syksyyn. Vuokrapaikka kun on, ja koko ajan katselemme sitä omaa paikkaa jostakin...
...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
14.6.2010
Pelakuita
ja muita...
Kesä on tuonut kukkia meidänkin takapihamme patiolle.
On vanhaa tuttua ja rakasta vaaleanpunaista pelakuuta...
Tässä pelakuu vanhassa ruukussaan sekaisin kevätkaihonkukan kanssa
Mukana takapihan menossa amppelissa koreileva surfinia,
Pikku-pikkuruisessa yrttimaapläntissä
on salaattia, sipulia, perunoita (pari kpl),
pari papua, basilikaa, ruohosipulia sekä persiljaa...
Toisessa paikassa on sitten lisää sipulia ja herneitä...
Juu, juu, salaatti pitäisi harventaa, mutta otamme siitä
lehtiä tarvittaessa salaatteihin niin harvenee ne siinä samalla...
Perunanvarret ovat todellakin
kasvaneet jo tästä 6.6. otetusta kuvasta...
Ehkä jonakin päivänä sitten loppukesästä
keitämme omat uudet perunat
jotka syömme voin ja vihersalaatin kanssa.
Ja Hani grillaa jotain mukavaa meille...
Ja mie jään edelleen haaveilemaan
rutkasti suuremmaasta ryyti- ja pottumaasta. =)
Toissa päivänä täällä seudulla rieuhui hurja tuuli joka kiskoi oksia koivuista ja pihlajista ja heitteli niitä takapihallemme. Oksat ja tuuli kaatoivat pihan ylioppilasneilikat ja terhakka basilika sai kolhuja. Mutta lohduttelin sitä pikkuista, että saa se kyllä ihan varmasti uusia lehtiä ja oksia tänä kesänä ja talveksi sille on luvattu sisätiloista ruukkupaikka.
Mutta viime yönä oli jälleen sateista ja vesi huuhteli rakeista tuoksua ja voimaa maahan, niin kuin sen pitikin tehdä. Ei siis haisoo enää.
Ruukkukukissa laitan tietenkin rakeet mullan sekaan, mutta esim sipulien kanssa ei oikein voi tehdä niin, vaan luonnonravinne on heiteltävä mullan päälle. Samoin kuin pensasaidan alle, maan päälle. Toivomaan marja-aronia-aitaan suuria pulskia lehtiä...
Muutama söpö vaaleanpunainen uutuuskukka
(joiden nimi jäi kurkistamatta nimilapuista!)
sekä vanha tuttu kesäneilikka kasvavat pajukorissa,
jota tiaiset yhä käyvät syömässä.
Aloittivat sen syömisen jo toisessa kunnassa asuessamme
ja toiset lintuset jatkavat täälläkin pajun kuorien popsimista...
Siksi en kuvaakaan itse (aikanaan roskislöytö) koria. =)
...
♥ ♥ ♥
Pelargonium
Kesä on tuonut kukkia meidänkin takapihamme patiolle.On vanhaa tuttua ja rakasta vaaleanpunaista pelakuuta...
Tässä pelakuu vanhassa ruukussaan sekaisin kevätkaihonkukan kanssajota pihalta istuttelin kukkaruukkuihin mukaan,
ja jonka olin toivonut roikkuvan ruukuista alaspäin
mutta joka haluaakin kasvaa, yllätys-yllätys ylöspäin...
Pelakuu illalla...
ja jonka olin toivonut roikkuvan ruukuista alaspäin
mutta joka haluaakin kasvaa, yllätys-yllätys ylöspäin...
Pelakuu illalla...
Mukana takapihan menossa amppelissa koreileva surfinia,jota myös miljoonakelloksi ja riippupetuniaksi kutsutaan...
Pikku-pikkuruisessa yrttimaapläntissäon salaattia, sipulia, perunoita (pari kpl),
pari papua, basilikaa, ruohosipulia sekä persiljaa...
Toisessa paikassa on sitten lisää sipulia ja herneitä...
Juu, juu, salaatti pitäisi harventaa, mutta otamme siitä
lehtiä tarvittaessa salaatteihin niin harvenee ne siinä samalla...
Perunanvarret ovat todellakinkasvaneet jo tästä 6.6. otetusta kuvasta...
Ehkä jonakin päivänä sitten loppukesästä
keitämme omat uudet perunat
jotka syömme voin ja vihersalaatin kanssa.
Ja Hani grillaa jotain mukavaa meille...
Ja mie jään edelleen haaveilemaan
rutkasti suuremmaasta ryyti- ja pottumaasta. =)
Toissa päivänä täällä seudulla rieuhui hurja tuuli joka kiskoi oksia koivuista ja pihlajista ja heitteli niitä takapihallemme. Oksat ja tuuli kaatoivat pihan ylioppilasneilikat ja terhakka basilika sai kolhuja. Mutta lohduttelin sitä pikkuista, että saa se kyllä ihan varmasti uusia lehtiä ja oksia tänä kesänä ja talveksi sille on luvattu sisätiloista ruukkupaikka.
Eilen illalla mietin, haisoovatko kanankakka-merilevärakeet kauan takapihalla yrttimaassa ja kukkasissa? Lakkaavatko ne mokomat haisoomasta edes Juhannukseksi? Kävelyreitillä ohi kulkeva pikkutyttö kun kiljui kovasti äidilleen: "Hyiii! Täällä haisee pahalle!"
Mie hiipsin takapihalta sisälle ja tirskahdin nauruun... ;D
Mutta viime yönä oli jälleen sateista ja vesi huuhteli rakeista tuoksua ja voimaa maahan, niin kuin sen pitikin tehdä. Ei siis haisoo enää.
Ruukkukukissa laitan tietenkin rakeet mullan sekaan, mutta esim sipulien kanssa ei oikein voi tehdä niin, vaan luonnonravinne on heiteltävä mullan päälle. Samoin kuin pensasaidan alle, maan päälle. Toivomaan marja-aronia-aitaan suuria pulskia lehtiä...
Dianthus Barbatus- hybrid
Muutama söpö vaaleanpunainen uutuuskukka(joiden nimi jäi kurkistamatta nimilapuista!)
sekä vanha tuttu kesäneilikka kasvavat pajukorissa,
jota tiaiset yhä käyvät syömässä.
Aloittivat sen syömisen jo toisessa kunnassa asuessamme
ja toiset lintuset jatkavat täälläkin pajun kuorien popsimista...
Siksi en kuvaakaan itse (aikanaan roskislöytö) koria. =)
Ja lopuksi vielä piipahdus Maman suloiseen puutarhaan
jossa on paljon pelakuita muiden ihanuuskukkien ohella.
Muun muassa tämä juhlavan punainen yksilö
joka hengailee auringossa punamultaseinustalla... =)
jossa on paljon pelakuita muiden ihanuuskukkien ohella.
Muun muassa tämä juhlavan punainen yksilö
joka hengailee auringossa punamultaseinustalla... =)
...
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)