Talvi palasi takaisin

 

Vaikka kesää jo odotankin, näyttää
tämä asuinseutu todella talviselta.
Suorastaan sellaiselta, miltä jouluisin pitäisi
maailman näyttää. 

Valtteri myräkkä toi lunta tienoot täyteen.


Ohessa lumisia kuvia Tuusulanjärven rantatieltä,
Keravalta, hieman Järvenpäästä ja taitaa olla
Sipoostakin... 

 

Tuusulanjärven vaaleanpunaisen sukukartanon mailla

 

 

 

Kevään valo ja varjot leikittelivät kauniisti tässä pienessä niemekkeessä. 

 

 

Vietimme kaunista, aurinkoista mutta kovin tuulista helmikuun viimeistä päivää Tuusulanjärven ympäristössä ja itse järven rannalla.

 

 

Jopa jään päälläkin kävimme kävelemässä nyt kun siihen vielä oli mahdollisuus, sillä kevät vie jäät nopeasti...

 

 Jäällä näkyi kaikenlaista... 

 

 

Kaunis, vaaleanpunainen Vanhankylän kartanon päärakennus houkutti jälleen kuvaamaan menneiden aikojen muistoja, puuvanhuksenkin muodossa. Kukahan sen on alunperin istuttanut?

 

Olemme kerran, pari, kesällä käyneet täällä aiemminkin kesäaikaan jäätelöllä, kun kartanon kahvila on ollut avoinna. 

  

**********

Ihan mielenkiinnosta aloin toimia tutkivana journalistina, vanhojen toimittajanaikojeni muistoksi ja löysin seudusta mielenkiintoisia asioita

 

Vanhankylän kartano sijaitsee suomalaisen kulttuurin kehdossa Järvenpään Vanhankylänniemessä, kauniin Tuusulanjärven rannalla. Nils Larsson Ståhlhane, alunperin Niilo Laurinpoika tai Nils Larsson, eli vuosina (noin) 1594-1657 ja oli syntyjään vihtiläisen ratsutilan poika. Nils aloitti sotilasuransa ratsumiehenä jo 18-vuotiaana, sillä Ruotsi kävi tuolloin lähes jatkuvasti sotia rakentaessaan ja turvatessaan suurvalta-asemaansa ja siihen aikaan Suomi oli Ruotsin vallan alainen, jolloin suomalaisperheistä joutuivat sotilaiksi ja sotiin kaikki sopivanikäiset miespuoliset henkilöt.... 

 

Nils Larsson hiipi eräänä yönä sotilaspalveluksessaan ollessaan vihollisleiriin, poistaen heidän asevarastonsa aseista lukot. Seuraavana päivänä Larssonin joukot yllättäen voittivatkin sen taistelun. 

Tästä teosta Larsson sai lisänimen ”teräslukko” eli Ståhlhane, johdettuna hieman myöskin siitä, että Nils palveli Stålhandsken rykmentissä.

Ansioistaan sotilaana Nils sai aikanaan kuningatar Kristiinalta palkkioksi aateelisarvon 13.08.1641, hänet ylennettiin ratsumestariksi ja hän muutti sukunimensäkin muotoon Ståhlhane. Hän sai aatelisena oikeuden omaan sukuvaakunaan, jossa on kuvattuna tietenkin pistoolin rataslukko. (Kuva alla.)

 

Vanhankylän kartano syntyi siten, että Ståhlhane sai haltuunsa vuonna 1621 kaksi autioitunutta Vanhankylän tilaa, jotka olivat hänen vaimonsa myötäjäisiä ja perintömaita. Nils alkoi kunnostaa ja laajentaa tilaa, liittäen siihen muutkin kylän seitsemän taloa ja muuttaen tilan kartanoksi. 

Perinnetiedon mukaan Nils Ståhlhane oli hyvin aktiivinen ja harras kirkossakävijä. Hän saapui järven yli kirkkoveneellään silloiseen kirkkoon täsmällisesti, eikä kirkonmenoja aloitettu ennen kuin hän oli paikan päällä. (Kartanon mailla on yhä muistona kirkkovene noilta ajoilta.)

Useimmat Tuusulan kylät kuuluivat keskiajalta 1600-luvun alkupuolelle asti Sipoon seurakuntaan. Tuolloin kirkko alkoi vaatia kirkossakäyntiä yhä useammin.

Tuusulalaisten mielestä suomenkielisiä jumalanpalveluksia ei pidetty kunnolla. Tästä suuttuneena kyläläiset rakensivat oman kirkon vuonna 1643, heillä ei kuitenkaan ollut kirkon rakentamiseen lupaa. Kiistassa Vanhankylän kartanonherra Nils Stålhane tuki tuusulalaisia ja niinpä Tuusulaan perustettiin oma kappeliseurakunta. Tuusula sai myös oman kirkkoherran ja itsenäisen seurakunnan aseman vuonna 1654.

(Ensimmäinen, nykyistä paljon pienempi kirkko, sijaitsi nykyisellä sankarihautausmaalla. Se oli nopeasti rakennettu, yksinkertainen ja vaatimaton hirsirakennus. Vanha kirkko purettiin v. 1735 heti, kun uusi valmistui. Vanhasta kirkosta on jäljellä vain muutama esine. Huomattavampia ovat puiset hautavaakunat 1600- ja 1700-lukujen vaihteesta. Ne ovat kirkon lattian alle haudattujen aatelismiesten muistomerkkejä. Vaakunat kuuluvat von Berg-, Kuhlman- ja Stålhane-suvuille.) 

 

 Tuusulan kunta syntyy 

 

Tuusulan kunnan ikä lasketaan alkaneen vuodesta 1643, jolloin  kappeliseurakunta perustettiin. Tuusulan alueella asui 1600-luvun alkupuolella noin 600 henkeä. Pääelinkeinona oli maatalous.

Ståhlhanen suku hallitsi kartanoa lähes 200 vuoden ajan. Tila ajautui vaikeuksiin, kun sen omistaja vänrikki, niin ikään nimeltään Nils Ståhlhane (1713-1805) jätti jälkeensä 27 perillistä ja epälukuisan joukon muita jälkeläisiä. (!!!) 

1700-luvun lopussa kartanossa oli omaa maata noin 1000 hehtaaria. Niitä viljelemässä oli palkattua työväkeä ja 20 torppariperhettä. Lisäksi kartanolla oli neljä aputilaa kylän laidoilla. 

 

Vuonna 1810 Karl Peter Nyberg osti huonokuntoisen sukukartanon. Hän oli poikamies ja toi tilalle työnjohtajaksi ystävänsä sotakomissaarin Johan Henrik Åströmin. Uusi omistaja ryhtyi tarmokkaasti nostamaan rapistunutta tilaa. Nyberg teki testamentin, jonka mukaan kartano siirtyi Åströmille ja hänen perillisilleen. Tilan peri lopulta sotakomissaari Åströmin poika merikapteeni Johan Åström. 

 

Vanhankylän kartanon nykyinen päärakennus on 1800-luvun puolivälistä. Silloinen kartanonomistaja kapteeni Henrik Åström oli avioitumassa Sipoon nimismiehen Vilhelmiina-tyttären kanssa, ja puitteet häitä ja tulevaa emäntää varten piti saada kuntoon. Häitä vietettiinkin uudessa päärakennuksessa vuonna 1852. Vilhelmiina Åströmistä tuli Vanhankylän kapteenska.

 

Tuusulan toinen kirjasto    

Vanhankylänkartanon lainakirjastoa varten koottiin varoja v.1862 alkaneen rautatieliikenteen Järvenpään pysähdyspaikalla, kukkavihkoja myyden. Kirjaston perustajaksi mainitaan kapteeni Åström, mutta "kapteenska" Wilhelmiina Åström oli vankka taustavaikuttaja, olivathan Vanhankylän puutarhan ohjein tehdyt kukkavihkot ympäristössä tunnettuja. Kerätyillä varoilla, 125 ruplalla, ostettiin sata suomenkielistä ja sata ruotsinkielistä nidettä. 

 

Kapteenin kuoltua v 1873 tilaa hallitsi leskirouva Wilhelmiina, joka yhdessä tyttärensä Anna, tai Anni Natalia Åströmin (1861-1949) eli Anni-tädin kanssa pisti järjestykseen yhtä lailla kartanon kuin pitäjän yhteisiä asioita aina vuoteen 1915 jolloin kartanon omistajuuksia järjesteltiin uudelleen. 

Vanhankylän kartanon pinta-ala oli 1900 luvun alussa noin 2000 hehtaaria. Pääosa rakennuksista sijaitsi myllykalliolla tai päärakennuksen välittömässä läheisyydessä. Rakennuksia oli kaikkiaan lähes 60 ja kartano muodosti omavaraisen yhteisön, jossa oli asukkaita noin 480. Pihapiirin ympärillä oli laaja puutarha, kartanon navetoissa 250 lehmää ja talleissa oli paikat yli 50 hevoselle.

 

Annista tuli pitäjän merkkihenkilö. Hän oli mm Tuusulan vanhimman neulomaseuran puheenjohtaja yli 60 vuotta. 

Jean Sibeliuksen kerrotaan yrittäneen ostaa Vanhankylän kartanon mailta tonttia tulevaa Ainolaansa varten. Samaan aikaan Helsingissä (1894) julkistettiin Akseli Gallen Kallelan Symposium-taulu, jossa taiteilija ystävineen visioi tulevaisuutta viinilasien äärellä. 

Raitis Anni näki sanomalehdessä kuvan taulusta ja päätti ettei tonttia myydä, koska Sibelius oli ”viinaan menevää” sorttia. (Siinä Anni oli kyllä oikeassa, koska Sibeliushan oli alkoholisti, vajaan seitsemän vuoden taukoa lukuunottamatta vuosina 1908 - 1915 kurkkuleikkauksen vuoksi.)  

Anni Åström menehtyi 88-vuotiaana vuonna 1949, kun hieho potkaisi häntä. Anni-tädin kerrotaan silti edelleen kummittelevan Vanhankylän kartanossa...  

Kartano toimi pitkään retkeilymajana ja siirtyi yrittäjältä toiselle. Nyt kartano on restauroitu 1800-luvun asuunsa Museoviraston avulla. Pinkopahvikerrosten alta löytyi mm 1800-luvun kattomaalauksia jotka restauroitiin esille. Löydettiinpä remontin yhteydessä puretun päärakennuksen alta luurankokin.  

 

**********

Vuonna 1943 Tuusula muutettiin virallisesti kaksikielisestä kunnasta  suomenkieliseksi kunnaksi.  Kun Järvenpää erosi Tuusulasta vuonna 1951, se sai Vanhankylän kartanon läksiäislahjaksi naapuripitäjältään ja omistaa kartanon edelleen. 

-Vaikka Nils Stålhane tavallaan miltei perusti Tuusulan ja hänen sukukartanonsa oli Tuusulassa, se luovutettiin maineen 1951 Järvenpääläisille... 

 

 

Tuusulan kunnanvaakuna on saanut aiheensa alueen historiallisista vaikuttajista. Pistoolinlukko on myös pitäjässä pitkään vaikuttaneen Stålhanen suvun tunnus, ja laakerinoksa puolestaan viittaa Tuusulassa 1900-luvun alussa vaikuttaneeseen merkittävään taiteilijayhteisöön.

Vaakunan on suunnitellut Olof Eriksson, ja se vahvistettiin käyttöön 28. tammikuuta 1953. Vaakunassa on puna-hopeisen kilven yläkentässä hopeinen pistoolinlukko ja alakentässä vihreä laakerinoksa punaisin marjoin.

 

 

 Lähteet:

Vanhankylän kartano

Tuusulan srk, kirkon historia 

Virtuaali Tuusula

Tuusula/Wikipedia

Jean Sibelius ja nautinta-aineet 

 

 

 

 

Järvenpäässä tuttu kasvi Kalevalasta

Syksyinen valo on jotenkin 

herkempää ja hellempää 

kuin hellekesän raju valo. 

Syksy maalaa jo varovasti 

lehtiin värejä... 

Täällä kävimme poikien, Satusen ja 

Hanin kanssa piipahtamassa...

Koivujen rungot ilta-auringossa 

hohtavat lohduttaen 

koti-ikävää potevaa... 

Muistin väärin, Sanoin pojille 

ja Hanille näitä kallan kukan marjoiksi... 

Oikeasti kasvi on nimeltään Suovehka, ja nämä ovat sen marjoja. 

Vehka edustaa luonnossamme  trooppista vehkakasvien heimoa. Monet suomalaiskotien suosituimmista huonekasveista, kuten kirjo-, viiri- ja huonevehkat, peikonlehti ja flamingonkukat ovat sen lähisukulaisia ja varsinkin kukinnossa on samaa näköä.

Kukinnon iso, valkoinen tukilehti nostaa sen viehättävyyttä ainakin ihmisen silmissä.

Kukista kehittyy meheviä marjoja, jotka kelluvat helposti uusille kasvupaikoille. Vanhemmiten marjat hajoavat, sillä siemenperien erittämä lima paisuu vettyessään ja murtaa lopulta kuoren paljastaen siemenet.

Tahmean liman avulla siemenet saattavat takertua esimerkiksi vesilintuihin ja päästä uusille kasvupaikoille. Vehka levittäytyy paitsi siementen, myös helposti katkeilevien juurakonkappaleiden avulla. 

Vehkan kaikki osat marjoja myöten ovat myrkyllisiä, erityisesti juurakossa on myrkyllisiä yhdisteitä joiden koostumusta ei kaikilta osin tunneta.

Keitettäessä tai kuivattaessa myrkyt kuitenkin häviävät ainakin valtaosin ja vehkasta onkin tehty pula-aikana sekä karjan rehua että leipäjauhojen jatketta.

Juurakon ravintoarvo voi olla hämmästyttävän hyvä ja vehkan onkin sanottu olevan parasta hätäravintoa, mitä Suomen luonnosta voi saada.

Vehkan juurakkojen keräämisestä on maininta jopa Kalevalassa. Kun Ilmarinen ryöstää Pohjolan nuoremman tyttären, tämä valittaa joutuneensa ”suolle karpalohon, vehkahan vesiperälle”. Vehkan upottavat ja kosteat kasvupaikat ovat kieltämättä usein hankalakulkuisia: vehka on raatteen ja kurjenjalan kanssa merkittävimpiä vesistöjemme umpeenkasvattajia.

Teksti ja kuva: 

 Luontoportti/Vehka 

Tänään on Migreenipäivä josta olen kertonut tuolla:
http://hallatar.blogspot.com/2018/09/migreenipaiva.html?m=1

Rantapuistossa

Joku heitteli leipää linnuille, 

vaikka kyltit moisen puuhan 

tässä puistossa kieltävätkin. 

Leipä ei kyllä olekaan 

ihan ok ravintoa linnuille. 

 

Toisaalta ymmärrän jos vaikka 

leipää jää yli eikä halua sitä 

heittää pois... 
 

Leipä näytti kuitenkin maistuvan 
lokeille ja sorsille. 

Näkymä oli varsin kuvauksellinen... 

Naurulokit katselivat meitäkin vähän

sillä silmällä että oiskohan noillakin 

jotakin? Ei ollut muuta kuin kamerat 

ja taskunpohjalla jätskirahaa... 

Ulpukoita oli vähennetty järvellä 

sitten viime näkemän... 

Kaislojakin oli nyt siistitty. 

- Siitä on siis parikymmentä vuotta 

kun viimeksi rantapuistossa vierailin... 

Rannan rantakukkia kukassa. 

Kukkapenkkien violettia näkymää. 

Takiaiset olivat melkein minun pituisiani... 

Haisulikukkia. 

Tai niin joo, siis mesiangervoja. 

Ne haisevat todella kamalalle, 

jos niitä tuo sisälle. =D

Ihan joku muu kuin "mesi" 

tulee kyllä mieleen siitä hajusta. =D

Sorsanpoikasilla oli kivenkolossa 

omaa kivaa. 

- Kunnes sorsaäiti vei poikaset uimaan. 

Poikaset ovat miltei aikuisen kokoisia... 

Tämä rohkea sorsa tuli 

tekemään tuttavuutta... 

Kiva pensastuki tällä kuusamalla. 

Puiston terijoensalavatkin ovat kasvaneet 

hirmuisesti viime näkemästä. 

Tällä naakkaperheellä oli 

perhepalaveri... 

Nämä jasmikkeet kasvavat  
rantapuiston parkkipaikalla, 
Järvenpäässä.  

Unohdimme sitten ostaa 
ne jätskit... Mutta jätskiä löytyi myös 
muualta sinä päivänä. Onneksi. =) 


 *******************

Ajelimme sinne tänne, 
kun ei ollut muutakaan tekemistä. 

Kävimme jopa katsomassa taloa, jossa 

joskus asuimme Tuusulassa...