This is Finland

 

Erityinen jokamiehenoikeus antaa meidän 

vaeltaa luonnonrauhaan aina kun me 

sinne kaipaamme. Saamme kerätä luonnostamme 
mielin määrin marjoja, sieniä ja sieluumme kokemuksia. 

Näin ihan kuka vaan voi tuntea puna-apilan, 

Trifolium pratense, ihanan tuoksun 

tulvivan nenäänsä niityn laidalla.

 

Viimeiset maitohorsmat loistavat 

kaikkialla todella runsaina 

Niiden violettipuna on kaunista 

 kun miltei kaikki muut tienvierikasvit 

ovat helteiden ansiosta 

  jo viikkoja sitten kukkineet 

Maitohorsma on todella 

kaikkien rakastama lemmikkikukka 

Lempinimiä sillä on lukemattomia; 

 hepohäntä, horma, häränhäntä, 

  maitiainen, maitohorma, paloheinä, palohorma, palohorsma, palokukka, paloruoho, rieskaruoho, 

tuliheinä, tulivormu, vormuruoho 

 ja mitä lie kaikkia muita. 

 

Rubus arcticus, kuva: Wikipedia 

Mesimarjalla on runollinen ja kaunis nimi 

ja se maistuu viehkolle. Tätä ihmeellistä 

maamuuraimen marjaa voit tavata 

hyvällä onnella jopa tienvarsillakin. 

Achillea millefolium

Tässä on kukka jonka nimi on outo, siankärsämö.  

Olen aina ollut pahoillani siitä nimisuomennoksesta, 

koska silläkin kukalla olisi ollut useita hauskojakin nimivaihtoehtoja, kuten aivastusjuuri, akantupakki, hurstinkukka, häränhukka, häränhäntä, juhannuskukka, kaljanen, kuperkeikka, kärsäheinä, mäntäheinä, mäntäpää, nenätiisti, pellonpekko, pellonvanhanen, peltohumala, pietarinkukka, pyörtänäpöllö, satalatva, siankärsäheinä, timpurinkukka, tupakkikukka, jne.

Mutta siitä tehtiin sitten sikapossun kärsäkukka. 

Se tyytyy silti nimeensä 

kuin suomalainen omaansa, koska 

eihän nimi miestä, eikä kukkaakaan 

ainakaan pahenna. 

Phleum pratense

Timotei jakaa mielipiteitä.

Toiset silmäilevät sitä hymyilevin 

silmin ja toiset nuhaisin nenin. 

Se on niin tuttua suomalaisellekin. 

Kaikkia ei voi aina miellyttää, 

vaikka sitä kuinka parhaansa yrittää. 

Tällä pellolla on rypsiä tai rapsia. 

Suomalaisella sisulla olemme täällä 

pohjoisessa maassa keksineet itse jopa oman 

ruokaöljymme. Menemme vaikka läpi harmaan 

kiven ja litistämme siinä samalla kuivasta keltaisesta 

kasvista tipan kultaista öljyä ja sillä ylpeilemme, 

kehottaen kaikkia edes sitä maistamaan 

vaikka salaa ostammekin oliiviöjyä kaappiimme

niin silti kotimaista puolustamme... 

Rakastamme myös villiniittyjämme. 

Rakastamme soitamme. 

Rakastamme pohjoisen vaarojamme 

ja tuntureitamme. 

Rakastamme merenrantojamme ja 

kesämökkikuntiamme. 

Rakastamme kyläkauppojamme, 

peruskoulujamme ja lapsiamme... 

Rakastamme vuodenaikojamme. 

Rakastamme maalaismaisemiamme. 

Rakastamme mummoloitamme ja 

rintamamiestalojamme. 

Rakastamme sorateitämme. 

Jotkut rakastavat jopa ralleja 

niillä pölyävillä teillä ja sama porukka 

hurraa talvella kuraisilla hangilla 

nille kovaäänisille autoille. 

Jotkut rakastavat hengellisyyttä, 

 jotkut raskaampaa heviä. 

Jotkut laulavat kansanlauluja 

tai tanssivat lavatansseja.

Rakastamme metsiämme, peltojamme, 

puistojamme, puutarhojamme ja takapihojamme. 

- Ja me rakastamme niitä kaikkia kasvejamme, 

joskus jopa rikkaruohojamme.  

Elämä on ylä- 

ja alamäkiä, 

ja sen me suomalaiset 

jos ketkä tiedämme. 

Kaikki meistä tietävät 

millaista on mäen alla. 

Ihan melkein ojassa, 

muttei kuitenkaan 

ja josta ainoa reitti on nousta... 

Pitkän ylämäen päällä voi huokaista

ja katsella maailman kauneutta. 

Voisi samalla myös itseään kiitellä 

mutta sitä harva suomalainen osaa...  

Olemmehan niin vaatimattomia. =D

Vaikka viime vuonna juhlittiin Suomen itsenäistymisen 

satavuotista taivalta, ei Suomi ole vasta 100-vuotias. 

Suomi, Finlandia on paljon vanhempaa perua.

Suomen kielikin on jo yli 6000 vuotta vanha. 

Sisukkuudellaan tämä pieni kansa piti kiinni 

sisimmässään suomalaisuudestaan ja sinnitteli 

 jo tuhansia vuosia. Kansa kertoi iltapuhteillaan 

toisilleen Kalevalan taruja ja sisuuntui entisestään. 

Heidän ansiostaan Suomi on mitä on, meille rakas 

rauhantyyssija, täynnä sisukkaita, sielukkaita, 

rehellisiä ihmisiä. 

On se sitten iäkäs ihminen tai 

esine jolla on jo historiaa mukanaan, 

niin muistaa pitää että vanhoissakin 

on voimaa joka on kulkenut kanssaan... 

Suvun vanhinta pitää arvostaa. 

Niitä hartioita pitää halata. 

Heidän sanoihinsa paneutua. 

Sanoissa on mukana 

salaisuuksia, jos vain osaat kuunnella. 

Juuri kun olemme unohtamaisillamme 

identiteettimme, luonto hellii meitä 

sinisillä lähteillä, kukilla ja kesätaivaalla... 

Trifolium repens

...talven valkoisella hangella, kesän 

pilvilampailla ja vaikka tällä viattomalla apilalla. 

Kesäinen heinänteon taika 

on monelle kesän paras aika. 

On onni vaeltaa vapaana pitkin 

maamme mutkaisia teitä, sinne tänne. 

Mutkan jälkeen on tietenkin 

taas uusi mutka 

ja tie jatkuu loppumattomiin. 

Päättyen usein järvien rannoille, 
mökeille ja  

maalaistalojen pihoille... 

Tie vie viljapelloille ja levenee 

antaakseen tietä kaupungeille. 

Niissäkin asuu sisukasta kansaa 

rakastaen betonista kotiaan, 

niin kuin me muut maalla 

omiamme.

Tällainen on minun Suomeni. 

Se on kaunis maa. Se on ollut sitä aina. 

Finland. Se voisi nykyään olla myös Windland, 

koska meillä usein tuulee, paitsi nyt kun on helleaalto... 

Tämä tavallinen, tavallisten ihmisten maa, jossa 

on vielä sininen taivas, valkoisia pilviä ja 

raikas ilma hengitellä. 

Jossa on niemiä, saaria ja notkoja mutta ei vuoria. 

Jossa ihmiset rakastavat luontoaan ja antavat kaikelle 

mahdolliselle lempinimiä. Kukillekin. 

Tämä on maa, jossa ollaan puolueettomia 

ja diplomaattisia. 

Jossa rakastetaan omaa maata ja ollaan 

ystävällisiä naapureille. 

Toivotetaan heidät tervetulleiksi ja 

kestitään vieraanvaraisesti vatsansa pulleiksi. 

Vilkutetaan lähtiäisiksi ja 

toivotaan hyvää kotimatkaa. 

Ja jos naapuri tarvitsee apua, 

sitä empimättä annetaan.

Koska sellainen on suomalainen. 

Onko se suomalaisuutta?

Onko kateus suomalaisuutta? 

Ei osata iloita muiden onnesta. 

Onko suomalaisuutta, 

kantaa vuosia kaunaa jostain

ja kun jollakulla olisi 
suuri onnellinen päivä,

tai herkkä ja kivulias hetki, 

 kaikki musta kauna kannetaan esiin 

raivoisan rumin sanoin, 

antaen sen tervan pietä kaiken, 

 myös ne kaikki hyvät hetket 
synkkään pysähtyneisyyteen? 

Onko suomalaisuutta

ajatella aina vain itseään. 

Onko sekin suomalaisuutta, 

vaikka miten monesti

pyydät anteeksi muinoin tekemiäsi 

ei anteeksiantoa heru 

vaan pelkkää virheidesi toistoa. 
- Ei osata paiskata kättä päälle 
ja aloittaa alusta. 

Onko se suomalaisuutta, 
ettei kuunnella toista? 
 Onko suurta inhimillisyyttä  

lyödä jo maassa sätkivää? 

Potkaista uudelleen ja uudelleen 

ettei se koskaan tokene tuosta? 
Onko fiksuutta seistä
seinäkukkasena muiden takana 
ja olla puolustamatta potkittua? 

Ja vielä yksi kysymys: 
Mitä saavutetaan kostolla? 

  Una Reinman

PS: 

Ulla Appelsin kirjoitti 

IS:ssa hyvän kolumnin. 

 

Turismimietteitä

Voin samaistua tähän, meille turisteille suunnattuun viestiin,
jonka kuvasin erään Barcelonalaisen rakennuksen ovesta.

Ymmärrän, että turismi on toimeentulomuoto, mutta

totta kai se on myös suuri rasite, sekä yksittäiselle ihmiselle
että kokonaisille maille, monellakin tavalla.

Joissakin maissa (ei nyt juuri tässä kyseisessä) tuntuu,
että länsimaiset ihmiset ovat alistaneet sen maan

kansalaiset ikään kuin alamaisten rooleihin.

Toisten ihmisten maahan mennään usein
remuamaan ja riehumaan tavalla,
jollainen koskaan kotimaassa ei olisi sopivaa?

Me turistitkin kulutamme,
aiheutamme sotkua,
liikennettä, pyykkiä ja roskaa.

Meidän pitäisi ulkomailla kunnioittaa enemmän
sen maan asukkaita ja tapoja ja muistaa
koko ajan olevamme siellä kylässä.
Kuin vierailijoina, joiden omasta käytöksestä
riippuu, olemmeko me toivottuja sinne
maahan uudestaan. 

Jopa linnut kantavat ihmisten jätteitä
omiin pesiinsä,
tulevien lintusukupolvien ihmeteltäviksi
ja seuraava lintusukupolvi luulee
roskienkantoa perinteeksi...

Kuiskatut sanat eivät herätä luottamusta

...ainakaan jos ne kuiskataan mainoksessa. Vähän niin kuin Vaasan Taikaruismainoksessa, jossa myyjä ei saa yhtään ainoaa sanaa suustaan.

Samaa mietin Valio Plus-mainoksesta, jossa pikkupoika lähtee keskellä yötä omille teilleen oudon miehen kera, (no joo, no onhan se Teemu Selänne) joka vaan kuiskailee ja pihamaalla on muutakin outoa porukkaa ihan vaitonaisina ja luistimista tippuu jäävettä maitolasiin...?

Myöhemmin ilmaantuu saman firman mainos jossa vieras nainen houkuttelee pikkutytön mukaansa ulos keskellä yötä, muka luistelemaan, eihän yöllä edes näe minne luistella... Eikö vanhemmat enää opeta lapsilleen, ettei vieraiden ihmisten mukaan saa mennä?

-Miksi muuten juuri nimenomaan urheilijat valjastetaan naamoineen usein mainostamaan jotakin tuotetta? Myykö tuote silloin paremmin? Vai saako ihan tavallinen kaduntallaaja siitä mainonnasta sellaisen kuvan, että tuote on suunniteltu vain urheilullisille, hyvätuloisille ja raamikkaille kansalaisille? Tavikset ostavat sitten jotakin aivan muuta.
-Sitä mihin on varaa. Tavistuotteita.

Menneiden vuosien ärsyttävimpiä mainoksia ovat kaikki tämän henkilön mainokset. (Ei löytynyt sitä ärsyttävintä apupyöräversiota  juutuupista.) Huvittavaa on sekin että mainokset ovat jo vuosia vanhoja ja hänen oikea jälkikasvunsa on ohittanut äitinsä pituuden jo kauan sitten... Mutta yhä mainosraina rahisten ja epäuskottavasti pyörii...? Hoh hoijaa.

Yhtä vähän valoi luottamusta syötävään tuotteeseen kammottava Pikkunälkähahmo!
Onneksi se hahmo sentään on haudattu jonnekin armollisen unohduksen piiloon! =)

Mielummin ehkä kannattaisi mainoksissa pysyä sitten aivan hiljaa kuten Fazerin Sinisen tunnelmallisessa otoksessa. Mutta Fazer onkin aina osannut satsata laadukkaisiin ja miellyttäviin mainoselokuvapätkiin. =) 

Hurja kiljuminenkaan ei nimittäin sykähdytä. Esim Zalandon mainoksessa jossa ei pidä päästää ainakaan vaimoa, tyttöystävää tai Ziskoa kyseisen firman sivuille... Onneksi tuo mainosrääkymyskiljunta ei taida enää kuulua telkusta. Meillä ainakin mies käänsi äkkiä toisen kanavan tv:sta esille, kun äkkäsi tuon mainoksen. Taisi hänestäkin usein päästä sellainen vaimeanpieni krääk-kiljaisu, ennen kuin se ehti kuulua telkkuruudulta. =)

Siwan mainonnassa kiljunta on onneksi vaimennettu näiltä joustokumisen oloisilta ihmisiltä, joiden mahdollisen paikallaolon vuoksi koko mahdollinen siwakauppareissu tuntuu kyllä pelottavalta. Ne ovat aina niin pieniä ja kapeakäytäväisiä liiketiloja että huh huh jos siellä on tuollainen meno niin eihän sinne mahdu mukaan kukaan.. =)

Lastenäänillä somistetut mainoksetkaan eivät oikein vakuuta ostamaan. Ei autoa, ei juustoissa, ei myöskään sänkyä Unikulman mainoksessa. Lastenäänellä ei järkkykallista älypetiä myydä. En edes löytänyt sitä versiota juutuupista mutta sensijaan löytyi tämä Nukutin...
-Älkää nukahtako. =)

Maaseudun tulevaisuus-lehden mainos, jossa pikkutyttö mukamas kiihkeästi odottaa saada "lukea" tuota tylsää, tosi maaseutuhenkistä lehteä,  (joo, ihan varmasti! Mää muistan kuin kuiva lehti se oli!) tai katsella siis sen sarjakuvat, ja koomillisesti samaan aikaan hän hyräilee Satumaa-kipaletta jossa aavan meren tuolla puolen,  jossakin (muualla kuin Suomessa) on maa...
-Ainakin itse olen aina ymmärtänyt tuon kappaleen sanoituksen selkeänä kaihona jonnekin lämpöiseen muuhun maahan. =)

Mainoksen ei siis kannata herättää ajatuksia jostain ihan muusta kuin mitä sen oli tarkoitus herättää. Esimerkiksi tästä saa sellaisen kuvitelman, ettei kukaan mainospätkän hemmoista halunnut nimenomaan Nokian puhelinta... ;D

Mainoksessa, jos se kestää vain kymmenen sekuntia, ei saa myöskään olla liian monia myytäviä tuotteita... Joskus liika on niin liikaa, ettei kuluttaja enää lopulta muista, mitä tuotetta mainos mainosti... =)

Eivätkä, ainakaan minuun, iske ns eläinäänimainoksetkaan. Ei tämäkään.
Angry Birds-hahmoja inhoan. Miten ihmeessä ne nousivat maailmanlaajuiseen suosioon, että niitä tulee vastaan kaikenmaailman tuotteissa? Makeisissa, jopa täytekakuissa, pussilakanoissa, matoissa, juomissa, pehmoleluina...! Tosin silloinhan se on sepän taottava, kun rauta on kuumaa...

En kyllä ymmärrä sitä pääkalloinnostustakaan joka saa äidin paistamaan tyttölapselleen pääkallon muotoisen synttärikakun ja pukemaan lapsensa pääkallokuosisiin vaatteisiin... On se niin makaaberin söpöä... =/

Kaikista kamalin mainos on Oma aika-lehdellä... =/
Ne kaikki eri versiot ovat kerta kaikkiaan jotenkin hirmuisen töykeän ja masentavan surullisia.  Kyllä oikeastikin todellakin on tällaisia vanhemmuuksia... =(


Mutta meitä on moneksi, joten moni näistäkin tuotteista ja videoista oli jonkun muun ehdottomia lempimainospätkiä! =)
-Minullakin on hassut lempparit nuo lähes kaikki Saunalahden mainokset joissa aina on jotain hekotuttavan hirtehishumoristista! =)


Ja ah, onneksi talvikin on jo kohta kaikkine lumineen ohi!

PS; Ne, jotka nukahtivat tuon yhden mainoksen kanssa, niin heille vaan sitten kauniita unia. ;D 

Riina vaan

...

Jatkoa Rinsessan seikkailuun: 

Niin siinä kävi että sunnuntaisena kylmänä aamuna Rinsessan kuumailmapallokin vihdoin kylmeni ja tipahti tuulenpuuskan haltuunsa nappaamana jonnekin Etelä-Suomen kevääseen. Rinsessa kopsahti kumoon maahan maltillisen hitaasti pudonneessa korissa mutta hänelle ei käynyt sen pahempaa. Vain se toinenkin liian korkeamitoitettu kengänkorko lähti irti. Rinsessa könysi itsensä pystyyn ja haukotteli sykkyrässä korissa nukkumiensa torkahtelujen jäljiltä.

Rinsessa huomasi olevansa järven rannalla mutta keskellä peltoa. Onneksi pallo laskeutui kuivalle maalle. Rinsessalle tuli mieleen, että ilmapallon omistaja ehkä ilahtuisi jos hän keräisi pallokankaan ja asettelisi sen nätisti koriin odottelemaan että Pekka jotenkin löytäisi pallonsa. Kaikki Pekka-nimiset ovat yleensä hyvin viisaita ja varmasti säätieteilijät erityisesti, joten neito toivoi että tämäkin pallo pian oikealle Pekalle saataisiin takaisin.

Rinsessa käveli multaista peltoa metsänreunaan. Sinne jossa oli kylätietäkin jo jalan alla tukevasti ja hiirenkorvaiset koivut nyökyttelivät Rinsessalle huomenia. Lintuset lauloivat ja kauempana siinteli sininen järvi aamuauringossa. Silmiä piti ihan siristellä ja laittaa käsi valon eteen että näki mistä kohtaa se aamuaurinko paistaa järven takaa. Hän jatkoi kävelyään hieman hämmentynein mielin. 

-Huomenta, kuului jostakin Rinsessan lähettyviltä.
-Mistäs sinä siihen tupsahdit? Tippuuko tännään rinsessoja taevaalta? 
Rinsessa kääntyi äänen suuntaan ja näki miehen parhaassa iässään kuusten takaa ilmestyneen sinisen talon portailla istuen katselevan silmät naurunrypyssä neitoa. Jotenkin Prinsessa oli kävellyt ajatuksissaan hänen pihalleen. Miehen silmät olivat siniset ja viisaat ja ääni lempeä, joten Rinsessa uskaltautui kertomaan seikkailustaan Veikoksi esittäytyneelle hieman jo harmaantuneelle miehelle, joka ei yhtään ihmetellyt neidon hassunkurista kertomusta. Nyökytteli vain hymyillen, heinänkortta suussaan mutustellen. 

Mies kertoi puolestaan kuuntelevansa siinä portailla pajulinnun laulua lehdenhakumatkan jäljiltä ja odottelevansa että pannukahvi selkeentyisi pannussaan, jotta hän pääsisi lukemaan päivän lehteään kaffeen kera. Mies jutusteli tavallisesti kyllä juovansa teetä, mutta jokin oli saanut hänet tänä aamuna haluamaan kunnon pannukahvia.

-Mutta mitäs minä näitä tässä... Taidat sinäkin olla kaffeen tarpeessa, mies kysäisi portailta seisomaan nousten ja neito nyökkäsi ja nielaisi ja samassa hänen vatsansakin jo murisi kuuluvasti oman kantansa murkinan suhteen. Ah, kahvia...

Rinsessa nousi raput kauniille kuistille miehen perässä, jätti kiltisti sinne kuraantuneet ja vioittuneet kenkänsä ja pääsi sisälle lämpimään tupaan, jonka nurkassa näkyi takassa puita palamassa ja jossa tuoksui ihana kaffeentuoksu sekä jokin, ah, kuin tuvassa leijuisi jokin herkullinen muukin tuoksu joka oli jotenkin tuttu jostakin lapsuudesta... Ihan kuin pala mummolaa... 

-Paistoin tuossa raparperipiirakkaa kevään ensimmäisistä aikaisista varsista. Sekoitan siihen mukaan aina mansikkaa niin maku muuntuu näin niin kuin aikamiespojan suussa makeammaksi. Kuin mammani aikoinaan leipomaksi. Maistuisikos neidille palanen sellaista piirakkaa?

Ja mikäs, maistuisihan se kurnivavatsaiselle ja jotenkin paljon nöyremmäsi tuulen pyörittelemässä pallossa muuttuneelle Rinsessalle, joka tosin tahtoi ensin päästä pesemään kasvojaan ja käsiään. Veikko ohjasi neitosen kylpyhuoneeseen jossa tämä ihasteli kaikkea puista, ruskeaa, kaunista ja miehisen yksinkertaista. Puun ja tervan tuoksua ja saunan kaunista ovea. Saunassa ritisivät kiukaan palavat puut ja sieltä tulviva lämpö houkutteli Rinsessaa luokseen. Yksin tuohon puhtaaseen tilaan jäätyään neito tunsi vaatteensa ja itsensä niin likaiseksi että pujahti salamana irti hankalista vaaterievuistaan ja hiipi saunaan, sulkien innokkaan hymyileväisenä saunan oven takanaan. Hän istui jonkun, ehkä jo mummovainaan käsinkutomalle pellavaiselle laudeliinalle ja heitti ensimmäisen kuupallisen vettä kuumille kiville kihisemään.
Ah sitä lämpöä, joka oikeasta puukiukaasta iholle ilmaantuukin hyväilemään ja hoitamaan ihosta poistuvan hien mukana kaiken synkän ja ikävän pois mielestä ja lihaksista.

Veikko kuuli neidon heittävän kiukaalle löylyä ja myhäili itsekseen. Tunsi tehneensä jo näin aamuvarhain päivän hyvän työn. Hyviä töitä hän yritti tehdä elämänsä jokaisena päivänä. Ihan pieniä sellaisia. Ihan tavallisia ja arkisia. 

- Oli tyttöraasu tosiaan saunan tarpeessakin, mies mutisi ja meni vaatekaapilleen. Hän pohti käsi yhä kaapin ovinupilla, mitä tytölle kehtaisi tarjota varavaatteeksi kun ne sen raasun kuraiset juhlavetimet olivat niin sotkuisessa kunnossa ettei niistä mikään pesula enää kunnollista päälle pantavaa kudelmaa saisi aikaan.

Mies etsi pienimmät villasukat kaapistaan, nafteiksi jäänet verryttelyhousunsa sekä paksun flanellipaitansa ja otti toisesta kaapista paksun valkoisen pyyhkeen, vieden hiljaa ne kaikki kylpyhuoneen puiselle penkille, ottaen mukaansa sieltä sen surkean ja kuraisen Rinsessan vaatemytyn.
-Näistä ei varmasti enää saa muuta aikaiseksi kuin rasselia autotalliin, mies mutisi itsekseen, laittoi tosin asun muovipussiin ja kuunteli kuinka neitonen heitti jälleen hyräillen löylyä saunassa.

 
Veikko asetteli pannumyssyn paremmin kahvipannun päälle ja nosti raparperimansikkapiiraan uunista pirtin vankalle pöydälle. Lisäsi pöytään toisen mukin omaansa vastapäätä liinan päälle. Etsi lusikan mukiin ja lautasen piiraalle. Pöytä näytti heti erilaiselta kuin poikamiehen tavallinen pöytänäkymä.
Maidon hän nosti pöydälle ihan purkissaan. Etsi vielä pakastimesta loppurippeet vaniljajäätelöstä ja nosti ne pienessä lasikulhossa pöytään. Mitähän vielä? Kakkulapio piiraalle.

Mies lisäsi kaksi halkoa takkaan ja laittoi lasiset uuninluukut huolellisesti kiinni. Alkoi olla jo niin lämmintä ettei enää lisää puita tarvittaisikaan. Jossakin olohuoneen puolella soi hiljaa miehen mielimusiikki. Kaikki oli siistiä ja hyvin yksinkertaista. Miehellä oli talossaan vain välttämättömin. Mukavan miehisessä muodossa. Sinisiä saintpaulioita kukki keittiön ikkunalla. Kello raksutti seinällä. Keittiön ikkunasta katsoessa näkyivät äitivainaan aikanaan istuttamat violetit krookukset kukkapenkistä. Kevään ensi airueet. 

Neito kuului olevan suihkussa. Kauan. Loputtomalta tuntuvan ajan. Mies istui keinutuolissa ja keinui ja mietti, miten oli aikonut kerran osallistua leikillään television Maajussille morsian ohjelmaan. Sillä erotuksella että hän itse olisi ollut se Maatilatalous-Jutan sulhasehdokas. Jokin naisenpuoli sen kauan sitten poismenneen ja karanneen sijalle olisi ollut mukava löytää. Onneksi ei ollut sentään tullut mentyä naapurien naurunaiheeksi siihen ohjelmaan, kaikkien keltaisten lööppien otsikoihin. Nyt vaan nolottaisi jos niin olisi tullut tehtyä.

Sujui se elämä näinkin. Yksinkertaisesti mutta varmasti. Joskus aika vaan kävi pitkäksi. Olisi ollut onnellista jos olisi ollut joku, joka olisi silittänyt joskus käsivarresta. Istunut vieressä saunan lauteilla ja laiturilla. Olisi tullut mukaan halkometsään. Onkireissulle ahvenia narraamaan. Syksyisin marja- ja sienimetsään. Talvella hiidellyt niitä samoja ladunjälkiä siinä perässä. Tai mikä ettei edellä. Juonut sitten samasta mukista kuumaa kaakaota tienoon korkeimmalla ja tuulisimmalla kohdalla ja murtanut taskussa eväänä ollutta suklaata hänen kanssaan palasen...

-Anteeksi kun kesti ja kiitos kovasti. Innostuin saunasta ja viihdyin sitten siellä näin kauan! Huomasin omien likaisten vaatteideni kadonneen ja näin nämä vaatteet niiden tilalla ja puin ne sitten päälleni. Kiitos, 
hihkaisi kylpyhuoneen ovesta kesken Veikon mietteitä ilmestynyt saunanpuhdas neito. Rinsessan sotkuiset hiuslisäkkeet olivat nyt kylpyhuoneen roskakorissa ja suomalaisen hennot vaaleat hiukset oli sileästi kammattu taaksepäin pitkin päätä. Posket punoittivat ja silmät hehkuivat vihreinä ihan luonnostaan. Koko neito oli nyt ihan ilman keinotekoisia lisäefektejä luonnonkauniina. Päällään hänellä oli nyt se Veikolle pieneksi käynyt vihreäruudullinen flanellipaita, jalassaan mustat liian pitkät verkkarit jotka Rinsessa oli kääntänyt lahkeista kolmeen kertaan, sopivamman pituisiksi ja lattian viileyttä vastaan Veikon mamman aikanaan neulomat vanuttuneet villasukat.

Kerrassaan lumoava seireeni totta tosiaan!
Veikko hymyili autuaana kun tällainen ilo hänen kohdalleen osui ja hänen piti ihan ottaa lasit pois päästään ja pyyhkäistä kyynel silmänurkastaan. Tämä tilanne oli kuin salaisen toiveen toteutunut hetkinen. Epätodellinen ja kuitenkin ihan totta. Miten hän sen saunankin oli tullut lämpiämään laittaneeksi? Jokin etiäinen... Ja siksikö se pajulintukin niin iloisesti lirkutti, mies mietti.  

-Saisinko... tyttö aloitti.
-Voisin nyt huolia sitä kahvia ja tuota ihanasti tuoksuvaa piirasta, hän varovasti ehdotti sormillaan pöytään viitaten liian pitkien hihojen lomasta. Rinsessa alkoikin kääriä hihojaan lyhemmiksi ja Veikko kiirehti tytön luo keinustuolistaan ja haavehetkistään ja nosti tuolin esiin tytölle, joka hämillään siihen istahti. Kaatoi tytölle ja itselleen pannumyssyn lämpimänä pitämää kaffetta ja työnsi piirasvatia lähemmäs ojentaen sanattomasti tytölle kakkulapion käteen. Itse hän istui vastapäätä, kaatoi omaankin kuppiinsa kaffetta, sijoitti pannun aluselleen, tuikkasi sen päälle pannumyssyn ja katseli hymyillen omaa kaffettaan sekoitellen tuota ihmeellistä neitoa.

Rinsessa otti aimo annoksen piirasta ja Veikko työnsi jo hieman sulanutta jäätelökulhoa lähemmäs. Tytön silmät havaitsivat valkoisen herkun ja hän näytti piirasannostaan nyökäten jäätelölle päin ja katsoi silmiin Veikkoa joka nyökkäsi. Sanoja ei tarvittu. Veikko nosti pari isoa lusikallista vaniljajäätelöä neidon lautaselle. Jäätelö maistui taivaalliselta velä lämpimän piiraan päällä, leikaten raparperista sen kirpeyttä vähemmäksi. 

 

 

Veikkokin otti lautaselleen samoja herkkuja ja katseli salaa kun neito söi hyvällä ruokahalulla. Kaatoi kahvia tälle, kun huomasi hänen mukinsa juomapinnan huvenneen. Pieni liekki silmissään hän katseli tuota miehen silmissä suloista naisolentoa. Suloista ja kuitenkin nyttemmin niin tavattoman tavallista. 
Veikko antoi haaveidensa kantaa saaden jälleen kyyneliä silmiinsä. Rinsessa vilkaisi häntä, huomasi miehen pyyhkäisevän silmiään ja pelästyi, mikä Veikolla oikein oli, jolloin mies totesi tyynesti tämän hetkisen onnellisuuden vaan saaneen silmät kyyneltymään.

Rinsessa puolestaan katseli nyt miestä mietteissään, sai omatkin silmänsä vetistymään ja tajusi, miten ensimmäistä kertaa moniin, moniin vuosiin hänellä oli nyt juuri niin hyvä olla. Hänkin oli oikeasti onnellinen. Syvä lämpö ja turvallinen olo valtasivat hänet kun hän katseli edelleen vierasta, mutta jotenkin oudosti tutun oloista miestä siinä pöydän toisella puolella puiden rätistessä kotoisesti takassa ja kysyi yhtäkkiä itsekin sanoistaan yllättyen kesken haukattavan suupalansa: 

 -Saisinko jäädä tähän?
Tarkoittaen jäämistä siihen elämään. Siihen taloon. Juuri tämän miehen lähelle.

Kyllähän se Veikolle sopi. Enemmän kuin hyvin. Se sopi loistavasti. Ja sinne tyyntynyt ja kesyyntynyt Rinsessa jäi, muuttaen nimensä ihan tavalliseksi Riinaksi. Oppi rakastamaan yksinkertaisia asioita, arkea, luontoa, puhtautta, terveyttä, yksinkertaisia ruokia, oman kehonsa työllä väsyttämistä, kunnon yöunia, linnunlaulua. 

- Ja sitä sinisilmäistä, hyvin lempeää miestä... 

 

- Una Reinman

💙

..

...

Rinsessan ruostuva ruunu

... 

 

 

 

 

 

Olipa kerran mahdottoman piloille lellitty ja hemmoteltu Rinsessa. Hän oli tottunut aina saamaan kaiken mitä milloinkin sattui haluamaan. Hän halusi lapsena kaikki mahdolliset lelut ja sai ne. Leikki niillä hetkisen ja jätti ne sitten omille paikoilleen, niihin enää koskaan koskematta, kunnes hylätyistä leluista täyttyi kolme mahtavaa varastohallia.

Isompana tyttönä hän tahtoi ensin marsun, silitti sitä kerran ja kyllästyi. Tahtoi uuden, söpömmän ja myös sai sellaisen. Kyllästyi. Jos hän tahtoi ponin, okei, se hankittiin. Jos hän tahtoi joutsenen, ok, sellainenkin haalittiin. Hän sieti tahtoohetieläimiään vain hetken verran, kunnes kyllästyi ja halusi niiden tilalle jotakin muuta. Jotakin uutta. 

- Ja hylätyistä eläimistä täyttyi kolme mahtavaa Never-Neverlandia.

Hiukan kasvettuaan hän tahtoi käyttää näyttävämpiä vaatteita. Jotakin suurempaa ja kauniimpaa. Pehmeämpää ja ainutlaatuisempaa. Erilaisempaa tietenkin kuin muilla nuorilla neidoilla.
Rinsessa halusi pidemmät ja ihanammat hiuspidennykset kuin misseillä. Komeammat huulientäyteainekset kuin kellään näyttelijättärellä. Korkeammat ja kolisevammat kengänkorot kuin huippumalleilla. Suloisempia käsilaukkuja ja niihin mahtuvia pikkukoiria enemmän kuin kellään toisella. Söpöimmät kynsikoristeet forever ja komeimman poikaystävän ja niin edelleen, mutta hän ei silti ollut onnellinen... 

 

 

 

 

 

 

 

Kerran harmaana sateisena päivänä keikkuvaa kruunuaan päässään kädellään pidellessään, pitkää juhlamekkoaan lätäköiden varalta toisella kädellä nostellessaan mieli ihan maassa, yksi kaunis rakennekynsi kadonneena ja toisen kengän korko katkenneena tepastellessaan, hän näki säätieteilijä Pekan komean kuumailmapallon. Sen pallon hän halusi tietenkin heti, mutta säätieteilijän pallo ei ollut myytävänä.

Rinsessa sai suoranaisen miniraivokohtauksen ja itki kuin putous, kun ei saanutkaan heti palloa itselleen. Hän lupasi pallosta mitä tahansa. Vannoi antavansa kaikki hylätyt lelunsa ja eläimensä köyhille lapsille. Hän lahjoittaisi käsilaukkukoirakennelinsä, lukemattomat hiustenpidennyksensä, jokaisen keräämänsä Pikkunälkä-pehmolelun, kenkämuseokokoelmansa ja hylätyt unelmienpoikaystävänsä muille nuorille naisille, jos vain saisi tuon ihmeellisen valtavan kuumailmapallon, jolla hän voisi matkustaa vaikka mihin ihmeellisiin maihin ja tutustua niiden muiden maiden elämään ja kauniisiin tavaroihin, uusiin ihmisiin ja voisi sitten olla varmasti onnellinen! 

Hän lupasi nyyhkien ja hengästyksissään kruununsa päästään ottaen, ettei enää koskaan ikinä haluaisi mitään muuta, jos vain pääsisi suuren ilmapallon koriin ja kyytiin ja säätieteilijä veisi hänet pois! Minne vain pois, täältä harmaan pilven alta, jossa ei ollut enää mitään uutta ja kiinnostavaa!

Rinsessa heitti kruununsa, joka iskun voimasta katkesi kahtia, sammalikkoon ruostumaan (se ei siis ollutkaan kultaa!) ja polvistui jo kiireissään ilmaan nousua harkitsevan Pekan jalkojen juureen. Lempeän Pekan kävi paksuhuulista itkevää Rinsessaa sääliksi. Ehkä Rinsessan elämä olisi ollut toisenlaista jos hänelle olisi joskus sanottu elämänkokoinen "Ei".
Jokin Rinsessan silmissä ja suurissa kyynelissä esti Pekkaakin sanomasta tytölle heti sitä sanaa ääneen ja hän nyökkäsi tuskin havaittavasti Rinsessalle, aloittaen lempeästi puheensa sanalla ehkä:

-Ehkä jonakin päivänä voisin ottaa sinut mukaani ilmapallolennolle, mutta en nyt juuri tänään koska minun pitää tutkia vulkaanista mustaa pilveä joka...

Samassa Rinsessa tulkitsi riemastuksissaan Pekan nyökkäävän eleen myöntyvyydeksi, nousi pystyyn, suoristi selkänsä, leiskautti hiukset olan taakse kuin Miss Piggy, juoksi kuumailmapallon viereen, tönäisi Pekan kauemmaksi, loikkasi koriin, heitti salamannopeasti kaikki painot, puhelimen, eväät, navigointilaitteet ja mittaamattoman kalliit mittalaitteistot korista maahan, leiskautti lisää kaasua palamaan pallon alle ja nousi mielettömän hurjasti nauraen korkeuksiin, ennen kuin hämmentynyt Pekka ehti sanoa, onko huomenna pouta...

Jos näette tänä viikonloppuna kuumailmapallon jossakin päin Suomea, siellä se hemmoteltu Rinsessa seilaa päättömästi edestakaisin, kun ei osaa hallita palloa ja ohjata sitä niihin muihin ihaniin, lämpöisiin ja kaukaisiin maihin joista haaveili. 

 

Rinsessa lienee nälissään, kylmissään ja jo lopen kyllästynyt ohjausta tottelemattomaan palloon. Olkaa varovaisia jos omistatte jotakin palloa ihanampaa tai olette grillailemassa viikonloppuherkkuja takapihallanne. Rinsessa saattaa haluta nyt jo jotakin muuta, kun pallosta loppuu lentomenokaasu ja hän laskeutuu... 

 

- Una Reinman

Jatkoa Rinsessan seikkailulle löytyy tuolta: Riina vaan... 💗

...