Järvenpäässä tuttu kasvi Kalevalasta

Syksyinen valo on jotenkin 

herkempää ja hellempää 

kuin hellekesän raju valo. 

Syksy maalaa jo varovasti 

lehtiin värejä... 

Täällä kävimme poikien, Satusen ja 

Hanin kanssa piipahtamassa...

Koivujen rungot ilta-auringossa 

hohtavat lohduttaen 

koti-ikävää potevaa... 

Muistin väärin, Sanoin pojille 

ja Hanille näitä kallan kukan marjoiksi... 

Oikeasti kasvi on nimeltään Suovehka, ja nämä ovat sen marjoja. 

Vehka edustaa luonnossamme  trooppista vehkakasvien heimoa. Monet suomalaiskotien suosituimmista huonekasveista, kuten kirjo-, viiri- ja huonevehkat, peikonlehti ja flamingonkukat ovat sen lähisukulaisia ja varsinkin kukinnossa on samaa näköä.

Kukinnon iso, valkoinen tukilehti nostaa sen viehättävyyttä ainakin ihmisen silmissä.

Kukista kehittyy meheviä marjoja, jotka kelluvat helposti uusille kasvupaikoille. Vanhemmiten marjat hajoavat, sillä siemenperien erittämä lima paisuu vettyessään ja murtaa lopulta kuoren paljastaen siemenet.

Tahmean liman avulla siemenet saattavat takertua esimerkiksi vesilintuihin ja päästä uusille kasvupaikoille. Vehka levittäytyy paitsi siementen, myös helposti katkeilevien juurakonkappaleiden avulla. 

Vehkan kaikki osat marjoja myöten ovat myrkyllisiä, erityisesti juurakossa on myrkyllisiä yhdisteitä joiden koostumusta ei kaikilta osin tunneta.

Keitettäessä tai kuivattaessa myrkyt kuitenkin häviävät ainakin valtaosin ja vehkasta onkin tehty pula-aikana sekä karjan rehua että leipäjauhojen jatketta.

Juurakon ravintoarvo voi olla hämmästyttävän hyvä ja vehkan onkin sanottu olevan parasta hätäravintoa, mitä Suomen luonnosta voi saada.

Vehkan juurakkojen keräämisestä on maininta jopa Kalevalassa. Kun Ilmarinen ryöstää Pohjolan nuoremman tyttären, tämä valittaa joutuneensa ”suolle karpalohon, vehkahan vesiperälle”. Vehkan upottavat ja kosteat kasvupaikat ovat kieltämättä usein hankalakulkuisia: vehka on raatteen ja kurjenjalan kanssa merkittävimpiä vesistöjemme umpeenkasvattajia.

Teksti ja kuva: 

 Luontoportti/Vehka 

Tänään on Migreenipäivä josta olen kertonut tuolla:
http://hallatar.blogspot.com/2018/09/migreenipaiva.html?m=1

Taikametsää taikasuon ympärillä

Teimme kävelylenkin pienehkön suon ympäri eräänä iltana 

kun ei ollut muutakaan tekemistä.

Reissu oli ihana, vai mitä sanot näkymistä?

Ihan epätodellista. =)

Hymyilin itsekseni 
moneen kertaan 
sille miten kauniita 

näkymiä suon 
reunamilla olikaan. 

Tupasvillatkin hurmasivat.

Lapsena niitä piti keräillä pomppien soilla sinne tänne 

jotta talveksi saisi niitä kimppuina kotiin
jotain hyllynreunaa maljakossa sulostuttamaan.

Hyttyset yrittivät piirittää ja piikitellä meitä heti kun 

kävelyvauhtimme pysähtyi ottaaksemme kuvia. 

Kyllä suomalainen metsä voikin olla kaunis ja tunnelmallinen. 

Pitkospuita pitkin pääsee
kipittelemään kuivempaan paikkaan. 

Tänne haluan taivaltamaan 
vielä monesti uudestaan. 

Otetaan seuraavalla kerralla 
termospulloon kahvia mukaan...