Elonkorjuukuu

Niin vaan sitten alkaa jo elokuu, 
kuukausi, jona peuransarvet putoavat, niin kuin esivanhempamme tätä loppukesän aikaa kutsuivat.

 

Elonkorjuukuussa viimeistään alkavat sadonkorjuuajan huippuhetket. Monet säilövät, hilloavat, pikkelöivät, pakastavat ja kuivaavat kesän satoa, niin puutarhoista kuin luonnonantimistakin. Mites sinä? Onko urakkaa tiedossa?  

 

Meillekin tuli mansikkaa reilut 10 kiloa pienestä mansikkamaastamme, joten minulla on muutama purnukka mansikkamollukkahilloa ensi talveksi, kuin muumimammalla konsanaan, kakkuja ja plättylettuja varten. 

 

 

Pian saavat lapset jo herätä aamuisin koulutielle... 

Mutta huomenna voit vielä kaivaa värityskirjat esille ja värittää sielusi kyllyydestä, jos sinulla sellaisia sattuu olemaan. 

- Niitä värityskirjoja meinaan... =D 

  

 

 

Se viimeinen kesäkuukausi

 

 

Elokuu. 

Tämän vuoden viimeinen kesäkuukausi. Ulkona tuntuukin jo toisina päivinä ihan syksylle ja se on himpskatin surullista... Mie en tahtoisi! 

Minusta syksy on aina niin kamalan surullista aikaa, kun kaikki kaunis ja ihana puutarhasta ja luonnosta kuolee pois... 

Äläkä tule sanomaan, että se ois rikkaus kun on monta vuodenaikaa. Minä tahdon pysyvän kesän ja sillä siisti. Piste.

Tai ei vielä pistettä, ehkä pysyvä kevätkin olisi ihastuttava!

Tänään on myös elokuun uusikuu. Mää ja sää voimme istuttaa yhä kaikkea ihanaa huomisesta alkaen sisälle tai pihalle: hedelmäpuita, muita puita, pensaita, perennoja yms, yms, ajalla 5.8. - 18.8... 

- Ja siirtää kasveja,

ottaa pistokkaita ja jopa

kylvää vielä mm syksyyn hyvin

mausteisilla väreillään sopivia

oransseja kehäkukkien siemeniä,

ehtivät kyllä...

Kuvissa liljojani jotka tuuli kaateli pitkin poikin pikku puutarhaamme ja jotka piti sitten laittaa kylpyhuoneeseen kun ne tuoksuivat niin voimakkaalle.

Tämä on toinen kesä ikinä, kun olen ollut allerginen siitepölylle, heinille, jne... 

Kesälle?

Eih! En saa olla kesälle allerginen! Kestän sen niiskutuksen ja jos en niin otan vähän pieniä sinisiä pillereitä joita antihistamiineiksikin sanotaan.

Tuoksuille ja hajuille olen ollut jo aiemminkin herkkä. Ja allerginen. Eikä astmakaan tykkää...

Esimerkiksi miesten partavedet ja dödöt... OMG... 

 

 

 

 

 

 

Huomenna, 5.8. Salme heittelee niitä
kylmiä kiviä - joista aina Jaakkoa syytetään - kaikkiin vesistöihin. 

Huomisesta päivästä alkaa myös jo syyskesä,
eli loppukesä, mutta kesää tämä on silti vielä...

 

 

 

 

 

Vaahtokarkkien ja kadonneiden päivä

Tänään on
Vaahtokarkkien päivä.

Vaahtokarkki on makeinen,
joka valmistetaan yleensä liivatteesta,
sokerista, vedestä, maissista ja siirapista.

Voit tehdä vaahtokarkkeja itsekin. 
Tässä esimerkkinä 
Dansukkerin Vaahtokarkki ohje: 

7 liivatelehteä

3 munanvalkuaista
2 rkl tomusokeria
(elintarvikeväriä)
2 ¼ dl taloussokeria
2 rkl glukoosisiirappia
½ dl vettä

½ dl vettä liivatteiden liuottamiseen
2 dl tomusokeria
1 dl perunajauhoja 


- Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
- Vaahdota valkuaiset ja tomusokeri kestäväksi vaahdoksi. 

Jos haluat, voit lisätä seokseen elintarvikeväriä.
- Mittaa kattilaan taloussokeri, glukoosisiirappi ja vesi.

- Anna kiehua, kunnes seos on 100-asteista. 

Käytä lämpötilan mittaamiseen digimittaria.

- Kuumenna ½ dl vettä esimerkiksi juomalasissa 

ja liuota joukkoon vedestä puristetut liivatelehdet.
- Jatka sokeriliemen kuumentamista.
- Kun seos on 127-asteista, ota se pois liedeltä 

ja kaada valkuaisvaahdon joukkoon 

koko ajan voimakkaasti vatkaten.
- Lisää liivateneste vaahtoon ja jatka vatkaamista, 

kunnes massa on kiinteää ja kiiltävää ja alkaa jäähtyä.
- Sekoita tomusokeri ja perunajauhot keskenään 

ja kaada uunipellille. 

Laita karkkimassa pursotinpussiin 

ja pursota uunipellille tomusokeriperunajauhoseoksen 

 päälle tankoja tai yksittäisiä vaahtokarkkeja.
- Anna jäähtyä huoneenlämmössä. 

Leikkaa tangot paloiksi.
- Pyörittele palat tomusokeri-perunajauhoseoksessa.

Säilytä vaahtokarkit suljetussa purkissa 

huoneenlämmössä.

Rocky road

Sulata suklaata josta itse pidät, hyvin miedolla lämmöllä 
kattilassa/vesihauteessa, sekoita ja lisää seokseen tilkka voita, 
suolapähkinöitä ja pieneksi leikattuja vaahtokarkkeja, 
keksejä, kuivahedelmäpaloja, muroja, rusinoita, 
gojimarjoja, jne, vain mielikuvitus on rajana. 

Sekoita kevyesti 
ja kumoa seos astiaan leivinpaperille. 
Anna jähmettyä jääkaapissa. 
Leikkaa sopiviksi paloiksi. 
Nauti hyvässä seurassa.

Pohjois-Amerikassa, Britanniassa, Uudessa-Seelannissa 
ja Australiassa on tapana paistaa vaahtokarkkeja nuotion 
äärellä. Joskus paahtunut vaahtokarkki laitetaan 
vielä keksien väliin, = S'more, sen päälle suklaapalanen 
ja sitten nautitaan...  

Elokuun 10.s on muuten
S'mores päivä. 

Tänään on myös  

Kansainvälinen 
kadonneiden päivä. 

Minäkin olen kadottanut jonkun 
ja tunnen asian vuoksi suurta surua. 

Hän on ollut kadoksissa jo monta vuotta. 

Kun kaipaa jotakuta 

jokaikinen päivä on odotusta... 

Tärkeintä on 
ettei luovu toivosta. 
Toivo pitää sielunkin elossa... 



Onko sinulta kadonnut joku elämästäsi? 
Ystävä? Sukulainen? 

Mausteiset syysvärit

Loppukesä hemmottelee meitä 

vähän murretummilla mausteisilla 

värisävyillä. Nämä viime syksynä 

istutetut liljat sen sopivasti todistavat. 

Punainen hehku 

tekee sydämeen 

lämpimän ailahduksen. 

Liljojen hehku on 

pian ohi. Nautitaan näistä hetkistä. 

On monia ihmisiä jotka 

valittavat heti toisen tavattuaan 

kuinka oli kurjat kelit tänä 

kesänä ja kuinka kesää ei tullutkaan. 

Tuli se. Sitä Suomen kesää tämä 

kaikki on ollut joka päivä. 

Tuntuu että ihmisillä on 
liian monimutkaiset ja suuret 
vaatimukset, jopa sään suhteen. 
Kun sää ei olekaan sellainen 
kuin toivottiin, on pettymys suuri. 

PS:

Jos haluat helteitä, mene lähi-itään... 

Heiluttele varpaitasi ja mussuta mustikkapiirakkaa

Kuvassa esikoisen jalanjälkiä
ja varpaat joskus... =)



Mikä onkaan 
nautinnollisempaa 
kuin lomapäivä, 
kesänlämpöinen sää 
ja paljaat varpaat. 

Maadota itsesi maaemon kanssa ja voit paremmin. 

Heiluttele tänään varpaitasi! 

Tänään on myös Mustikkapiirakkapäivä! 

Mustikkapiirakka on yksi suomalaisten tärkeimmistä perinneherkuista. Tänään, sunnuntaina 6.8. vietetään ensimmäistä kertaa kansallista mustikkapiirakkapäivää, joka on samalla Suomi 100 -juhlavuoden Syödään yhdessä -hankkeen elokuun juhlapäivä. Nauti juuri kypsyneestä sadosta lähtemällä sunnuntaina metsään, leipomalla mustikkapiirakka ja herkuttelemalla yhdessä läheistesi kanssa!

-Suomen luonto-

Tänään on 
myöskin 
Siskojen päivä. 


Sisaruksista kannattaa 
pitää kiinni. 

Sisaruus 
on ihmisen 
pisin ihmissuhde. 

<3

Unikeko

Unikeonpäivä pohjautuu vanhaan 

legendaan, jossa seitsemän nuorukaista 
pakeni luolaan ja nukkui siellä 200 vuotta.  
- 100 v enemmän kuin Prinsessa Ruusunen!  
Aikamoiset unenlahjat... 

Unikeopäivää vietetään 27. heinäkuuta.  
Suomessa päivää on vietetty ainakin 
1600-luvulta asti. 

Unikeonpäivään liittyy kaikenlaisia 
uskomuksia. Esim: Jos unikeonpäivänä 
sataa, niin sitten sataa seitsemän viikkoa! 

 Viimeinen joka Unikeonpäivänä nukkuu, 
joutuu leikillisen nimittelyn kohteeksi. 

 Unikekoja heitetään järveen tai mereen, jotta 
he heräisivät. 

 Eri kaupungit valitsevat omat unikekonsa.

Näkyvimmin päivää vietetään Naantalissa 
jossa Unikeonkesteissä joku julkisuuden 
henkilö herätellään heittämällä hänet 

sängystään venesataman altaaseen. 

- Toivottavasti hän on uimataitoinen...  

Unikeko on myös eläin 

Unikeko (Glis glis) on pieni nisäkäs, joka elää pääosin Keski- ja Etelä-Euroopassa. Britanniassa sitä esiintyy pienellä alueella istutettuna. Aikuinen unikeko on noin 16 cm pitkä, ja sillä on pitkä ja tuuhea häntä. Selkäpuolelta se on harmahtava tai ruskea, vatsapuoli on valkoinen. Unikeko on yöeläin eli nukkuu päivisin ja liikkuu lyhyen ajan öisin. Se nukkuu jopa 20 tuntia vuorokaudessa ja lisäksi talviunta 7 kuukauden ajan, mistä se on saanut nimensäkin. Saksaksi unikeon nimi on Siebenschläfer, ”seitsennukkuja”.

Antiikin roomalaiset kasvattivat unikekoja ruoaksi ja söivät niitä välipaloina. He kasvattivat niitä mm terrakotta-astioissa, jotka muistuttivat etäisesti nykyajan hamsterihäkkejä. Unikekoja syödään edelleen Sloveniassa harvinaisena herkkuna. Unikekoa pidetään nykyään joskus lemmikkieläimenä.

Unikeko esiintyy muun muassa Lewis Carrollin kirjassa Liisan seikkailut ihmemaassa, jossa Unikeko ( kirjan suomennoksissa murmeli) osallistuu hatuntekijän teekutsuille. Hahmo kertoo tarinan siirappikaivossa elävistä sisaruksista ja lopuksi höperö jänis ja hatuntekijä työntävät sen teepannuun.

-Wikipedia-

Totuus kylmästä kivestä

 

Ennen vanhaan Jaakon nimipäivää vietettiin vähän samaan tapaan kuin juhannusta ja päivä pyhitettiin Ukolle eli muinaisuskoisten ukkosen jumalalle, ja sitä kutsuttiin Ukkosen päiväksi. 

Ukkosen päivänä ei saanut kolistella eikä muutenkaan metelöidä. 

Äänekkäät työt oli siirrettävä seuraaviin päiviin, koska kova ääni saisi ukkosen äkeänä paikalle, minkä uskottiin pilaavan sadon. Ukkosen päivän aikoihin saatettiin aloittaa sadonkorjuu, mutta itse ukkosen päivänä ei saanut työskennellä.

Vanhan, sitkeän kansanuskomuksen mukaan Jaakko heittää  25.7.  kylmän kiven järveen, jolloin järvivedet alkavat viilenemään.  

Näin olikin, yli 200 vuotta sitten!  

Vuonna 1753 tapahtuneessa kalenteriuudistuksessa tuli parin viikon eroavaisuus entiseen, joten Jaakon päivänkin  paikka muuttui.  

Entisen Jaakon päivän tilalle  tulikin jo elokuun 5.s eli Salmen päivä. 

Ja "tästä päivästä alkaen vedet jäähtyvät, kunnes ne helmikuussa alkavat taas lämmetä, koska vanhan kansanuskomuksen mukaan Talvi-Matti pudottaa 24.2. kuuman kiven avantoon." /Asko Palviainen 

Siksi se onkin Salme, joka sen kylmän kiven veteen nakkaa!  

Jaakko on tähän kaikkeen ihan viaton, mutta vanhat kansanuskomukset elävät niin vahvasti omaa elämäänsä että vain harva on kuullut kalenteriuudistuksesta, vaikka siitä on jo todellakin pitkälti yli 200 vuotta!  😁

- Ei silti, jotta elämä olisi mahdollisimman sekavaa, joissain maissa eletään YHÄ juliaanisen kalenterin mukaan... 

Heillä on esimerkiksi vuodenvaihde pari viikkoa muuta maailmaa myöhässä...  

Mutta ole huoleti, 
eivät ne uimavedet vielä ala viilentyä! 
En minäkään ole vielä edes talviturkkia 
heittänyt! En ole sopivaa vesistöä löytänyt...  

 

Vielä on siis kesää jäljellä, 
ja ehkä minäkin ehdin 
talviturkkini heittää jonnekin, 
ennen kuin pitää pukea uusi... =) 

 

 

 

Metsäretkihetki

 Lauantaiaamuna lähdimme ajelemaan jonnekin 

ja itse oikeastaan olin siinä vaiheessa varsin 

tietämätön matkakohteestamme.

Menomatkalla piipahdimme ensin kahvilla 

 Valkealassa tässä ihastuttavassa 

kahvila-sisustuspuoti Kaarnasydämessä. 

Kuvassa Hanin porkkanakakkupala. 

Siellä olisi ollut myynnissä kaikkea ihanaa sisustuksellista, 

mutta hinnat valitettavasti yli miun kipurajani. 

Siispä tyydyin vain ihailemaan niitä kaikkia ihanuuksia.

Nuo ylimmän kuvan sydämelliset

lyhdytkin olivat tosi suloisia. 

 Repoveden kansallispuiston maisemissa 

oli kovasti muitakin vaeltajia. 

Sinne yllätysreissumme sitten johti. 

Aamupäivällä oli todella kaunis sääkin.

Olin pakannut marjaämpäreitä mukaamme, 

mutta niitä ei sitten tarvittukaan ja minä 

olin ihan väärin pukeutunut sinne paikkaan. 

Minulla oli kangaskengät jalassa 

ja kumisaappaat autossa.

Repoveden metsä oli kaunis, 

sammalmattoineen ja puunrunkoineen. 

Vastarannan kalliot näyttivät jyrkänuhkeilta ja kunnioitettavilta.

Lossilla pääsi yli järvensalmen, käsivoimin. 

Onneksi oli herrasmiehiä mukana 

jotka kävivät töihin heti lossille astuttuamme. 

Metsän kauneus on sen hiljaisuus.

Itselläni oli vaan niin huonot kengät, 

ettei vaeltelusta tullut kovin pitkäaikaista. 

Jos olisin tiennyt minne päädymme, 

olisin pakannut vaelluskengät autoon mukaan. =)

Woikosken kaasutehtaan koski kuohusi kotimatkalla. 

Ihastuin tuohon koskenpartaan kivitaloon...

Meillä oli eväitä mukanamme joita ampiaisetkin 

valitettavasti tahtoivat myös maistella ja niinpä istuskelumme 

huovalla rantakalliolla, jäi tosi lyhyeksi piknikiksi.

(Ulkonasyöminen kävi lyhyeksi myös Lahdessa 

Sinuhen leipomon lounaskahvilassa tässä eräänä päivänä.)

Ovat nuo kaikki lentävät ötökät tosi nälkäisiä, koska kaikki 

mesikukat ovat suurinpiirtein jo kukkineet. Nälkä ajaa ötökän 

jopa istumaan ihmisen eväsleivälle... 

ja leipähän lentää silloin kauas, 

piknik-viltti ravistellaan 

ja ihmiset juoksevat autolleen 

ajaen tiehensä... 

 Heinola sattui olemaan kotimatkan varrella 

joten menimme katsomaan onko Jaakko-papukaija Lintutarhalla 

vielä saunaan menoa kehottelemassa, mutta ei löytynyt 

koko papukaijaa? Mitä sille on tapahtunut? 

Löytyi vaan valkoinen papukaija Kaija, 

jota lapset tuntuivat kutsuvan Kaija Koo:ksi 

ja utelias, mutta selkeästi strrrrressaantunut koputtelija Otto-kakadu,
(oli repinyt itsestään hirrrrrveästi höyheniä yksinäisyydessään...) 

jonka olisin huolinut heti mukaani, komea Julli-korppi, 

joka tuijotti katolla vaeltavia puluja, hassu harmaahaikara 

ja monta muuta nokallista eläintä.

Seikkailusta se tämäkin kävi. =) 

Oranssi ei ole uusi musta

Vääjäämättä kesä alkaa jotenkin menettää otettaan 

ja syksy alkaa kurkistella jo pihlajan muutamasta 

punakeltaisesta lehdestä sen oranssinvihreistä marjoista, 
haapojen parista punakeltaisesta lehdestä ja liljojen mausteisista 

värisävyistä, aikaisimpien syyskukkien nupuista...

Jotkut alkukesän pihassa pesineistä linnuista ovat jo kadonneet 

jonnekin, osa jopa matkustanut jo takaisin etelään. 

Tiaiset huutelevat jo syksyisesti ja kurkistelevat sisään ikkunoista. 

Harakat ja fasaani ovat valitettavasti palanneet 

pesimäkiireiltään takaisin pihapiiriin. 

Mainoksissa esitellään jo koulureppuja. 

Vanhempia kehotetaan kävelemään 

koulutiensä aloittavan kanssa koulumatka 

muutamaankin kertaan... 

Ei kai hektinen kesämme ole jo lopuillaan? 

Toisaalta 
vanha kansa vietti aikoinaan keskikesää 
vasta 13.7. ei siis juhannuksena. 
Silloin tiedettiin kokemuksesta olevan lämpimintä.

- Myös karhunpäivä on ollut 13.7. 

jolloin palvottiin karhua vahinkojen ja vaaran välttämiseksi.

Hanilla alkaa nyt kesäloma. 

Lainaus: Vanhan kansan luontotietoutta

Apilantuoksua

Syksyisennäköisten puna-apiloiden
haikeaa hyvästijättöä kesälle. 

Kyllä ne kesäkukat
vielä himpun verran tuoksuvat,

mutta ihan pian ruskeiksi nuutuvat, 

kunnes kokonaan katoavat.

Onneksi taivahalta tulee jälleen
tämän kuivan jakson jälkeen vettä,
niin luonto ei ihan vielä
muutu kokonaan oljenkeltaiseksi.

Tässä valkoapiloita ja sinisiipiä
muutaman kesän takaa...

Käsiinjääneitä ihanuuksia

Ageratum houstonianum,
suomennettuna Sinitähtönen. 

Ihania pehmoisia violetteja miniastereita
ensi kertaa meillä ikinä.

Myös näiden pienet alut ostin keväällä Byggmaxista
kun mies osti remonttitarvikkeita.
Ovat söpösti siitä kasvaneet
ja pajukorejaan täyttäneet... 

Nämä kaksi pajukorillista sinitähtösiä
olivat menossa erääseen paikkaan tiettyyn tapahtumaan,
jossa liilasta väristä olisi ehkä pidetty,
mutta tapahtuma oli ja meni 

eivätkä kukkakorit ehtineetkään mukaan. 

Jäivät siis omaksi iloksi. 

Ihania pehmopallerokukkia. 

Kun varovasti sormenpäällä silittää kukan päältä, 

voi tuntea kuinka niiden terälehdet ovat kuin liilaa samettia.

Syksyn voi jo aistia

Syksyn voi haistaa varsinkin aamuvarhain, 

kun astuu ovesta ulos 

ja uloshengitys jo hieman ilmassa huuruaa. 

Ne ihanat laululinnut ovat kadonneet, niin etten kuule enää
peippoa, punarintaa, mustarastasta, kirjosieppoa, en edes pääskysten lirkutusta.

Pihan varpuset pärpättävät samoin kuin aina ennenkin mutta

tiaiset laulavat jälleen selkeästi yksinkertaisempia talvilurituksiaan.
Kosiomenojen, reviirinpuolustusten ja poikasten opetuksen
aika on linnuilla jo niin ohi. 

Ukkolaukkojen, Allium hollandicum, 
alunperin toukokuun violetti väri on muuttunut 

keskikesän vihreästä elokuun kellertävään. 

Saapa nähdä kuinka paljon siemenistään
ja juuriversoistaan leviävien syysasterien, Aster novi-belgi nupuista
ehtii aueta ennen kuin pakkasyöt lannistavat ne... 

Ojien reunamilla kukkivat ohdakkeet.

Olen koettanut siirtää ohdakkeita pihaamme kasvamaan, 

mutta eiväthän ne tahdo kasvaa ihmisen niille määräämillä 

paikoilla vaan vapaana missä vaan.

Minusta ohdakkeet ovat ihania.
Varsinkin ne paksut, suuret, partasutimaiset. =) 

Kukka jonka aloittelijakin saa kukoistamaan

Petunia, herkullisenpunainen sellainen.

PS: 
Nuo ylimääräiset vihreät lehdet ovat 
tulilatvan lehtiä. Kokeilin huvikseni keväällä, 
miten jouluna hankkimastani pikkuisesta 
tulilatvasta juurrutetut pistokkaat viihtyisivät ulkona, 
ja hyvin ovat viihtyneet. =) 
 

Mutta petunioihin palatakseni,
se on kukka jonka kasvatuksessa ei voi mennä 

mönkään, jos se vaan saa vettä, valoa
ja sen juuret ovat sopivasti mullassa.
 

Tämän kuvan petuniat kaveeraavat
annansilmien kanssa.

Kumpienkin pieniä alkuja ostimme toukokuussa
Byggmaxista samalla kun haimme remonttitavaroita.
Niin ne vaan siitä tulitikkulaatikon kokoisista
kasvoivat isoiksi.

Petunia kukkii sinnikkäästi koko kesän. 

Taidanpa ensi kesäksi ottaa niitä enemmänkin.

Taustalla näkyy kiipeilemässä ystävän lähettämien 

hajuherneiden kukintoja. Niistä lisää huomenissa. =)

Pionipenkin pionit eivät enää kuki.
Niiden aika jo meni...