Kirsikankukat valloittavat

 Rakastan kirsikoita ja kirsikkapuita!

 Hanami tarkoittaa Japanissa  kirsikkapuunkukkien katselua.

Suomessa tätä kirsikankukka-aikaa 

ei tarvitse kutsua sillä nimellä 

kuin jossain muussa maassa. 

Ei se Suomessa ole mikään hanami.

Meillä tämä on kevään ihme. 

Katso! 

Kirsikkapuut kukkivat! 

Varsinkin koristekirsikat!  

Ihaile siis ja innostu! 

 

Olen niin odottanut tätä aikaa kuvatakseni ja ihaillakseni näitä ihania kukkapuita ja nyt ihailenkin Keravan kirsikkapuita täydestä sydämestäni. 💖

Nämä Sirkushevosten lähellä sijaitsevat kirsikkapuut ovat tuttuja jo reilun 10 vuoden takaa ajalta, kun asuimme täällä edellisen kerran.

 

 

Valitettavasti Keravan Sirkushevosten lähellä olevat kirsikkapuut 

ovat pahoin vahingoittuneita koska niissä on kiipeilty. =( 

 

Kenen ihmeen mieleen tulee kiipeillä 

hentoisessa kirsikkapuussa? 

Ihanien puiden oksia on murjoontunut 

ja puunhaaroja on haljennut... =(  

Tässäkin kaupungissa on ihan erikseen kiipeilytelineitä leikkipaikoilla, 

joissa jälkikasvu voisi kiipeillä. 

 

Tai he voisivat mennä metsään ja kiipeillä 

vankassa kunnon metsäpuussa. 

 

Ei kirsikoissa, kiitos!

Lopuksi yllätykseksi västäräkki joka tepasteli tänään pihamaalla.

Nämä loput kirsikkapuut on kuvattu jo 2.5.2020 
kun kukinta alkoi siellä täällä Keravaa...  

Ja täällä ylläriksi suloinen violetti kyyhkynen, joka piilotteli männyssä. 

 

Pesääkö mieli sinne?

En tiedä...

Ehkä. 

Kyyhkysten pesänrakennustaito on kyllä aika olematonta. 

Ihme että niiden pesät edes pysyvät tuulessa puiden oksilla kun niiden pesä on kuin joku olisi vaan nostanut risuja puun oksalle. =) 

Ensin oli vain tyhjä oksa

...  

 

Joulun tienoilla muuan kuorma-auto asioi naapurissa ajaen läheltä pihapuutamme josta miltein irtosi oksa. Nipin napin oksa pysytteli heiluen puussa kiinni muutaman seuraavan kuukauden. Se kesti hengissä kaikki ne piinaavat pakkaset ja lumikuormat. Silti sen silmuista näkyi pienen pieni elämän liekki punertavin pikkuruisin silmuin. Ennen pääsiäistä siivotessani pihaamme kurkotin harjan varren avulla vaatimattoman näköisen roikkuvan oksan puusta lähelleni ja taitoin sen kokonaan irti. Koska silmuissa näkyi selvästi vielä elämää, vein oksan sisälle, leikkasin terävällä veitsellä sille ihan uuden viiston imupinnan ja laitoin sen samaan maljakkoon ruskoliljani kanssa. Mietin sitten että jommasta kummasta oksasta saattaisi veteen tulla jotakin toista oksaa ja sen kukoistusta estävää joten erotin ne toisistaan. Lilja sai kukkia yksinään ja puun oksan vein Hanin veljen hiekkapuhaltamassa pullossa (josta Hani suunnittelee tekevänsä joskus lampunvarjostimen, mutta ei ole vielä tehnyt...) työhuoneen pöydälle näyttöni vierelle ja toivoin että oksa saisi lehdet... Toive vaiko puun oma sitkeys auttoi sillä oksa alkoi elämään sisällä lämpöisessä. Sen pikkuruiset silmut turposivat ja se näytti vihreää minulle, silmuja uteliaana tutkiessani. Ihanaa, vihreä oksa. Kevään merkki! Oksan silmujen kärjet näyttivät muutakin kuin vihreää. Ne punersivat hennon vaaleanpunaisena kuin kukkanuput. Oi. Kukkiiko se myös? 

 

 

 

 

Muutimme tähän asuntoon sellaiseen aikaan, että miltein kaikki tuonkin pihapuun lehdet olivat jo tipahtaneet, enkä ollut miettinyt edes mikä puu se saattaisi olla. Se oli vain puu. Tai ei vain puu, vaan joku ihana puu, jollaisia olisi saanut olla enemmänkin asunnon ympärillä. Siirsin oksan olohuoneeseen, valoisampaan ja ehkä lämpimämpäänkin paikkaan jossa se alkoi toden teolla sykkiä auki kukintojaan ja minä etsimään kirjoista ja netistä tietoa siitä, minkä puun oksa se saattaisi olla. Päädyin lopulta koristekirsikkaan sen oksien kasvutavan ja kukkien ulkonäön perusteella... Ehkä se on se, ehkä se on joku muu, mutta odotan jo innolla sitä aikaa, kun koko puu alkaa iloksemme kukkia tuolla ulko-oven läheisyydessä. 

 

Puu paljastui loppujen lopuksi koristekirsikaksi. Se oli ihana! 

♥ ♥ ♥ ♥ ♥

...