Ensi kesä jo mielessä

Jokaisella pitäisi olla ihan ikioma riippumatto! Eikö vaan!? ♡ Vaikka ollaan vasta marraskuussa ja jotkut ovat siitäkin innoissaan niin minä haaveilen jo ensi keväästä ja kesästä ja toivon että talviaika menee nopeasti, koska intoilen jo toisesta riippukeinusta! Meillä kun on niitä vain yksi ja meitä on kaksi. - Ja molemmille tulee samaan aikaan mieleen mennä loikoilemaan siihen! Siihen meidän riippumattoon tosin voi mennä lököttelemään kaksikin ihmistä yhtä aikaa , mutta minäpä haluan lukea kirjaani ihan yksin, koko riippumaton valloittaen. Täältä Minun riippumattoni -sivuilta löytyy aivan mahtavia riippukeinuja, joihin voi mennä lepäilemään vaikka koko perheen kera! Heillä on myynnissä myös erillisiä jalustoja , joten pihalla ei tarvitse kasvaa kahta vahvaa, vanhaa puuta... Ja hei, heillä on suloisia vauvan riippumattojakin ! Sellaistahan voisi pitää telineineen sisälläkin, vauvan pä...