Pysähdys metsässä

...
Oxalis acetosella



















Ketunleipiä ihailemassa...





© UR

Tämän amppelikukan myötä

...
Petunia surfinia





























Toivotan erittäin kaunista helluntaita.
Pääskyset kiljukoon riemusta ja
varpuset höpöttäkööt teidänkin lähistöllänne.
Niin ne tekevät täälläkin.






© UR

Suuri helpotuksenhuokaus

...

Hybridspirea














Maman leikkaus on takana
ja voimme kaikki huokaista helpotuksesta.






© UR

Onnentoivottajat

...
Convallaria majalis





























Parikymmentä hentoa kieloa
vesilasissa herkästi tuoksumassa.
Onnea matkaan toivottamassa:
-Sairaalaan joutuneelle Mamalle.
-Kevätjuhlaa viettävälle tyttärelle.
-Armeijan leiriltä kotiin palaajalle.
-Suurisydämiselle esikoiselle.
-Matkalle lähteneelle rakkaalle.
-Ja kaikille muille onnea tarvitseville...




Edit 28.5.2009: klo 18.48

Sydämeni
on aika syrjällään
Mamani huomisen leikkauksen vuoksi...
Kaikki läheiseni
ovat niin liki
syrjällään olevaa repaleista sydäntäni.





© UR

Kevät ja minä

...









































































Kevät on päässyt jo pitkälle
Minä en
Minä vain haistelen
Kevättuulia hitaasti maistellen



© UR






Kuvattu Tykkimäellä Kouvolassa 24.5.2009

Kiharia koukeroita näkyvissä

...

Pteridophytina






















































Saniaiset ihanaiset
pienet täydelliset
rullille kerääntyneet
Valon aistivat
Nuokkuvat
Päänsä nostavat
kohti aurinkoa





© UR


Kuva Maman ihanasta puutarhasta...

Tälle sunnuntaille

...

Viola













Orvokinsinisiä ajatuksia...




© UR


Kuva Maman ihanasta puutarhasta...

Kohta kukkivat

...





























































Ihan vielä näillä leveysasteilla
ei ole omenapuun kukkien aika.
Puut vasta heräilevät.
Silmujaan availevat...

Tuomissa, kirsikka- ja luumu- sekä koristeomenapuissa näkyy jo ihania kukkia...



© UR



Kuva Maman ihanasta puutarhasta...

Eipä kummempia

...

















- Mitäpä ajattelit tänään tehdä kisuseni?
- En mitään erikoista. Ajattelin vain nuolaista huuliani, tipuseni...




© UR

Walkabout!

...

Dicentra formosa














Kävin alkuvuodesta Hanin kanssa katsomassa Baz Luhrmannin Australia-leffan ja itkin Hanin olkapään märäksi... Se ihmeellinen pikkupoika Nullah sai minut kyyneliin. Rakastan onnellisia loppuja. Niitä ei ole koskaan liikaa.

Näin eräänä menneenä yönä ikään kuin "jatkoa" tuolle elokuvalle unissani... Siinä seikkailivat jälleen Kidman, Jackman sekä Brandon Waltersin esittämä Nullah, - joka mielestäni on pääroolissa koko elokuvassa. =)

En muista enää (pitäisi aina heti herättyään kirjoittaa unensa ylös paperille tms) mitä kaikkea vauhdikasta pölyävässä Australialaisunimaailmassa hevosineen laukkaaville unihenkilöilleni tapahtui... Sen punertavan pölyävän maan ja iltaruskomaisemat muistan ja varsinkin sen, että aivan unen lopussa Nullah on aivan edessäni, katsoo minua ihmeellisillä lumoavilla silmillään ja kuiskaa:
- Walkabout! 

Ja siihen minä herään...

Alitajuntani on sekoittanut keskenään elokuvan sekä Australian turismimainoksen "Sometimes, we have to get lost to find ourselves. Sometimes, we gotta go walkabout"...



Kuvituksena kesäpikkusydän (Dicentra formosa) eli Pieni särkynytsydän,
Broken Heart Flowers. 



© UR

Ja roosaa

...

Queen Elisabeth















Kerta kiellon päälle vielä roosaa väriä ja
rakkaita ruusuja testaamaan.





© UR

Se ihan tavallinen

Bergenia crassifolia













Vuorenkilpi siellä mummolan pihan perällä
onkin oikeasti salaa puutarhan kaunotar.














Se on vaan niin tavallinen näky, että harvempi
katsoo sitä kahta kertaa tahi lähempää.














Moni ei huomaa, mikä kauneus piileekään
tuon vaatimattoman kukan yksityiskohdissa.
Tavanomaisuudessaan se onkin
aika sievä.





© UR

Otatko banaanin?

...

















Puistosta ja sinisestä tuli mieleeni:
Matkalla puistoon lauantaina miltei tyhjällä kadulla polkee liian pienellä potkulaudalla pitkä laiha mies, joka on pukeutunut silmiinpistävän värikkääseen ihonmyötäiseen asuun. Hänellä on päässään iso sähkönsininen kypärä jonka alta pursuaa sekainen samaan sävyyn kypärän kanssa sointuva sininen kiharainen tekotukka. Selässä miehellä jotenkin keikkuu muovipussi jossa on jotakin...

Yleensä en tuijota ihmisiä mutta nyt salaa aurinkolasieni suojasta saatoin kurkistella hämmentyneenä moista sirkuspellen oloista miestä. Jatkan kävelyäni kohti ilmestystä ja hän potkuttelee vastaan. Kohdallani hän tokaisee:
- Otatko banaanin?
Olen revetä nauruun, tipauttaa aurinkolasini ja saada hikan, mutta saan hillittyä itseni ja toistan vaan kysyvällä intonaatiolla:
-Banaanin?
- Joo. Mä myyn banaaneja, mies selittää ja ajelee samalla sinne tänne ympyrää sillä ihan liian pienellä potkulaudalla kuin pikkupoika.
- Ahaa. Ei mul oo nyt rahaa mukana. En mää nyt, selitän ja yritän samalla olla asiallisen totinen. Ihmiset tulee ottaa aina vakavasti...
- No ei sitte, mies sanoo ja jatkaa potkulaudan potkimista paikasta toiseen, taakse, ohitseni. Jatkan matkaani eteenpäin ja kohta hän saapuu taas taakseni kolistellen potkien potkulautaansa samaan suuntaan kuin minä, jolloin huomaan edessä vastaan kävelevät kaksi virnuilevaa miestä videokameran kanssa.
- Otetaas uudestaan toi sun ajelu kun ei saatu äsken hyvää kuvaa, huutelee videokameran kanssa kävelevä mies ja mie nopeutan vauhtiani aution kadun yli, etten tule ikuistetuksi (ainakaan enempää) mahdollisesti polttarivideolle, tms...? =D





© UR

Niin sen olla pitää

...















Nurmikolla
siellä
täällä
Sinistä
Pieninä
väriläiskinä
Sininen silmää viehättää

















© UR

Rantapuistossa

...
Puita kuvailemassa...















Puukuja vihertää jo hennosti. Vapun sotkut
on siivottu. Kaikki on kauniina kesää varten.




















Jotkut puiston puut itsepäisesti
pidättelevät yhä lehtiään.


















Näkymä Pikku-Vesijärvelle puistosta.
Vastarantanäkymä noille kuville.









© UR

Kansainvälinen keliakiapäivä

...

















Tänään vietetään kansainvälistä keliakiapäivää. Täällä Lahdessa sitä vietettiin Päijät-Hämeen keliakiayhdistys ry:n toimesta reippaasti sauvakävellen iki ihanan Vesijärven ulkoilureiteillä ja lopuksi satamakahvilavierailulla. Paikalle oli saatu vieraiksi alueen kansanedustajista Jouko Skinnari sekä Tuija Nurmi, joille P-H:n keliakiayhdistys luovutti eduskuntaan tuliaisiksi vetoomuksen, jossa esitetään että keliakiaa sairastavien KELA:n ruokavaliokorvausta tulisi korottaa 35 euroon ja että korotus olisi sidottava indeksiin. Tällä hetkellä ruokavaliokorvaus yli 16 vuotiaille keliaakikoille on 21 euroa kuukaudessa. Näillä nykyeurohinnoilla se on aika pieni summa. Ihan tavallisillakin ruoka-aineksilla kauppakori on järkyttävän kallis, saatikka sitten kun kaikki tuotteet pitää tarkistaa gluteenin varalta ja ostaa keliaakikolle erikoistuotteita...




Mitä on keliakia? Kts Keliakialiitto



PS: Mukana olleille lähetän pyynnöstä kuvia sähköpostitse.
Laita kuvapyynnöt osoitteeseen hallatar.haaveilija@gmail.com
...

Sallittuja piristeitä

...
















Kadulla vastaan kävelee kaksi tummapintaista miestä pahvilaatikoita olkapäillään kantaen. Kohdallani toinen heistä laskee laatikkonsa alas ja sanoo minulle oikein leveästi hymyillen pehmeästi l-kirjaimia korostaen:
- Hellou!
Ja minä tietenkin seisahdun paikoilleni ja vastaan automaattisesti jotta "Hellou" hänelle ja se hänen hymynsä tarttui minuunkin ja hymyilen takaisin.
- Hyvää iltapäivää, mies sanoo seuraavaksi suomeksi johon vastaan
- Kiitos samoin.
Mies vaan edelleen hymyilee leveästi silmiinsä asti, ja toteaa seuraavaksi:
- You look very happy!
Johon mie hetken päästä tyhmästi (ensin epäuskoisena mielessäni ihmetellen, minäkö näyttäisin onnelliselta mutta hymyilen silti) ja epäkorrektisti sinkautan kohteliaisuussäännöt tyystin unohtaen:
- You too!
- Thank you! vastaa mies salamana ja nauraa makeasti ja mie hymyillen ja äkkiä hämilläni käännyn ja jatkan matkaani, vielä kauan itsekseni virnistellen.


Ehkä murheistani huolimatta
olen kuitenkin
sisimmässäni tyyppi onnellinen
jos jopa ventovieras näkee sen?


On harvinaista että joku hymyilee ja puhuu jotakin kadulla. Vielä harvinaisempaa on että joku puhuu jotain muuta kieltä. Tavallisempaa on kyllä kuulla tässä kaupungissa venäjää, enkä heillekään osaa paljoa puhua. Tien kysyjille juuri ja juuri selittää että ensin oikealle ja sitten vasemmalle ja anteeksi en osaa sanoa enempää. Silloin on parasta itse lähteä mukaan näyttämään reittiä.

Joskus viereeni bussissa tuli nainen joka kysyi venäjäksi puhunko venäjää, johon mie selitin venäjäksi että en, puhun ja ymmärrän hyvin vähän venäjää, anteeksi vaan. Nainen sanoo melkein pettyneellä äänellä suomeksi jotta olin äsken "puhunut kuljettajalle suomea ihan venäläisittäin." Hups. Noo, loppumatkan me puhuimme sitten naisen kanssa yhdessä suomea venäläisittäin. =)








© UR

Mie toivotan

...





















Kaunista viikonloppua
ja vaniljahalauksen kaikille.





© UR

Kolea kevät

...

Ollaan reilusti
kuun puolessa välissä
Sää on koleankylmää
Ulkona tarvitsisi toppatakin
Jos vaan kehtaisin
sen päälleni laittaisin
Kuka rontti se ennusti
lämmintä kevättä?
Näpit jäässä pyörälenkin jäljiltä
en ole samaa mieltä


-Una Reinman-

....

Menneen voi nähdä

...

Rakkaudesta jää

meihin jälkiä

Silmien väritys

Askeleen keveys

Hiusten kiharuus

Otsan kaarevuus

tai hassu varvas

Hymykuoppa tai kaks

Tahi vino hammas

Hiusten heilautus

Naurunremahdus

Kaikki ovat muistoja

esivanhempien rakkaudesta

-Una Reinman-

© UR

Faraway

...













Piti käydä vilkaisemassa.
Heiluvalla laiturilla tuulessa
suosikkivenettä kuvaamassa.
On se taas paikoillaan satamassa.
Jonnekin kohta menossa.
Kauas pois seilaamassa...




Ihananniminenvene. Ilostuin sen nähdessäni.
Olikin ollut sitä näkyä jo pikkuisen ikävä.
Olen ottanut sen suosikkivenenäykseni.
- Purjeveneiden lisäksi-
joita ei tosin montaa ole vielä paikoillaan.
Lama laittanut veneet myyntiin?


© UR

Sain sydämen

---------------------------





Tällaisen herttaisen sydämen
lähetti miulle Tarjuskainen:












Kiitoksia hirmuisesti!
I Love your blog too!


Tästä sen saa napata mukaansa
kuka tahansa blogikirjoittaja joka
mielii itselleen sydämellisyyttä.




---------------------------

Vaihtelevaa

...



















Juuri kun meitä hemmoteltiin lämpimillä kevätpäivillä ja leppeällä tuulella ja vähensimme vaatetta niin ulosmennessä kuin sisällä kotona ja töissä, niin sää muuttuikin viileämmäksi ja rakkaat villasukat pitää ottaa jälleen käyttöön kotioloissa. Lohduttamaan. Kynttilä pitää sytyttää illalla pöydälle. Sadepilvien tuomaa hämärää karkottamaan.

Mutta hei, en valita.
Mää pidän villasukissa hiippailusta ja kynttilän valosta. =)



PS: Muitakin villasukkien vannoutuneita käyttäjiä on
ilmoittautunut. Esimerkiksi Blogisisko pitää villasukista,
samoin Anna sekä Jarna. Mymskäkin pitää sukkasista,
sekä Arjaanneli, kuin myöskin Tarjuska sekä MK,
joilla miun laillani on villasukat yölläkin jaloissaan. =)






© UR

Pilvistelyä

...













Sunnuntain iltapäivä kului leppoisasti Felipen kanssa
reissatessa pitkin Etelä-Suomea. Pilvet muuttuivat
hattarapilvijatkumoista vähitellen kaiken kattavaksi
tummaksi pilvimassaksi, josta tuli vettä ihan kiitettävästi
luonnon ylle.

Selkeästi maailma on nyt vihreämpi, helpommin
hengitettävä, ja tienpientareet kukkuroillaan
valkovuokkosia ja voikukkasia, ihan kaikkien silmien iloksi.

Jännittävä episodi oli joutua poliisin ratsiaan,
johon tosi moni muukin autoilija oli pysäytetty
tsekattavaksi. Hyvä on kun tarkistelevat.
Autoilijoitakin on niin moneksi.



© UR

Eiliseen palatakseni

...

















Miekin sain herttaisia ruusuja, kun äiti kerran olen.
Kiitos kaikesta, muruset! =)











Ja kaakkuakin tuli syötyä.
Niin kotona kuin kylässä.






© UR

Pitäisi osata leijailla

...



















Voi surku. 14 vuotta palvelleet saapikkaat hajosivat ihan osiin ja vielä kaksin parein. Samoja saapikkaita korjautin suutarissa muunmuassa vuosi sitten ja pidin niitä jaloissani viime kesänäkin. Viime syksynä pohjat jällehen liimattiin saman suutarin toimesta vielä kertaalleen paikoilleen. (Oli muuten jo aikas mones kerta...) Nyt en niitä enää kehdannut kiikuttaa mihinkään. Olisi suutari vaan nauranut partaansa. Kuluneet olivat niin jo muutenkin ihan surkeiksi ja reikäisiksi...

Viime viikonloppuna valkovuokkoja kuvatessani saapikkaat keräsivät puoli metsää mukaansa ja tarttuivat jokaiseen maasta irvistävään juurakkoon ja miulle sanottiin jotta heitä ne saappaat jo roskiin! Mutta enhän mää silloin vielä raaskinut... Piti yrittää niillä vielä kävellä kunnes eilen toisen saapikkaan pohja jo rötkötti irtonaisena aikas pahasti. Nauratin sillä saapikkaalla lähikaupan kassaneitiä. =)










Tänään kaivelin esiin sen toisen saapasparin ja kuin ollakaan, sama saapas oli niissäkin vailla pohjaa... Hmmm. Oudon lyhytikäisiä. ;D Ehkä Suomen vähälumisessa kesässä pärjää hetken ilman saapikkaita. Vaikka niihin olinkin jo NIIN tottunut, että ne olivat kuin osa jalkojani.

Kokeilin sitten vaatehuoneesta kaikkia mahdollisia kesäkenkiä ja lenkkareita ja siivosin risat kengät pois. Myös Nunnukan talvikengät lähtivät roskiin. Nekin olivat kaikkensa jo antaneet. Noin kaksivuotiaina. Kaataneet tytön kengännauhoihinsakin syksyllä ja aiheuttaneet käsivarren murtuman. Oli ne jo aika kanssa heittää pois lisätuhoa aikaansaamasta. Mietin tosin, miten risoja saapikkaita ja kenkiä voisi hyödyntää ja jatkokäyttää, mutta tuota roinaa on muutenkin ihan liikaa ilman rikkinäisiä tavaroita joista kenties joskus voisi askarrella jotakin...

Laitoin yhdet avokkaat jalkoihini ja kävelin mukulakivisen markkinatorin poikki asioille ja kohta takaisin ja aijaijai miten kengän reuna hankasi kipiästi oikean jalan jalkapöytää! Jalat tuntuivat sitäpaitsi ihan alastomilta ilman saapikkaita. Pitäisi osata leijailla paikasta toiseen niin ei tarvitsisi kenkiä. Tai jos ei olisi vaaraa lasinsirpaleista, voisi kävellä kesät paljain jaloin...

Kotiin tullessani päätin kävellä tästä lähtien lenkkareilla. Ne ei hierrä. Ja niillä voi mennä metsään. Mutta ne eivät kopise mukulakivillä eikä käytävillä...


© UR

Kaipaan sanoja

...

 

 

 

 

Usein mun sieluni 
kaipaa tiettyjä sanoja 
Tietyllä äänellä lausutuna 
Niitä pehmeitä ja ihania 

-Una Reinman

 

Miun silmiini ei ole kaupoissa sattunut noita ihania litteitä, sileitä kiviä, joissa on sanoja kaiverrettuina. Jäin ihan ikävissäni sellaisia kaipaamaan kun blogeissa näin, että sellaisia on olemassa... 

Jääkaappimagneettirunosanatkin ovat kyllä ihania. Ehkä luppoaikani kuluisi mukavasti järjestellen kivisiä lauseita ja runoja. Ja kokkaukset palaisivat pohjaan kun siirtelisin sanoja runomittaan
jääkaapin oveen.  

 

Miulla oli edellisessä asunnossani jopa kiukaankivinä
muutama maasta löytynyt sydämen muotoinen kivi.
Taisivat jäädäkin sinne kiukaalle... 

 

Aina kävellessä 
etsin kivisiä 
sydämiä

-Una Reinman

Edit: Ihana Minttu lähetti minulle sanakiviä! Kiitos niistä!!!!! Olet ihana! 💗💗💗💗💗

Jääkaappimagneettejakin minulla myöhemmin oli, mutta annoin kaikki kirjaimet tyttärelle. 

Jos nimesi on ruusu

...

















Hyvää Ruusun-päivää. =)





© UR

...

Neljä oikein

...

















Satamissa on vielä hiljaista. Vain muutama vene
ja purjeenmasto on vasta omilla kesäpaikoillaan
kuin kiljuen kilpaa lokkien kanssa:
- Olinko ekana?

















Tuo on ollutkin onnenkantamoinen. Varmaan
markka-ajalta, kun neljällä oikein on voinut saadakin
ihan kunnioitettavan määrän kahisevaa ja oman
pienen laivan.

Nykyisin Lotossa neljällä oikein saa 13 euroa 70 senttiä.
Sillä ei saa edes kumivenettä. =)













Usea laituripaikka vielä odottelee. Tämäkin köysi
on vartonnut kiltisti omistajaansa koko talven...
















Me veneettömät
tyydymme ihailemaan
veden kiehtovaa liikettä
Vedensineä

Odotamme hetkeä
kun laiturilta tarkenee
uittaa varpaita vedessä
Se riittää


© UR






-

Kirppisliinalta nautittuna

...
Sunnuntaina...



















(gluteeniton) Sokerikakku kera kahvin
auttaa sydänsuruihinkin...






© UR