Kävimme syyskuun ensimmäisen päivän iltana katsomassa
saisimmeko auringonlaskukuvia Lahden Ruoriniemestä,
Vesijärven rannalta.
Vähitellen ilta alkoi hämärtymään
ja taivaalle suli kultaa.
Pilvet uivat kultaisessa hetkessään.
Naismeloja lähti liikkeelle lähirannasta.
Muutama muu kuvaaja otti kuvia vain tuosta
auringosta, sen ollessa vielä suuri,
ennen kuin se hyppäsi metsän taakse.
Kuvaajat olivat tyytyväisiä kuviinsa
ja lähtivät pois.
Minusta taivaan näytelmä nyt vasta
alkaakin...
Me kuvailimme niemessä vielä jonkin tovin kunnes
vilkutimme pilvilinnulle ja päätimme vaihtaa
kuvauspaikan Lahden satamaan.
Sataman suunnasta Ruoriniemi on kuin
hotellialue Vesijärven rannassa.
Olemme aina olleetkin sitä mieltä että
sopisi juurikin
Hiivatehdas saisi mennä
muualle haisemaan. =)
Sen rakennuksia voisi
hyväksikäyttää komean
kylpylän rakentamisessa.
Meloja lähestyi myös satamaa...
Hänellä olikin kaunis taivas
melontaretkellään.
Ruoriniemi alkaa tummua.
Kun asuimme tuolla suunnalla,
rakastin tällaisia iltaruskoja.
Minulla oli ihan ikävä
näitä kultaisia hetkiä.
Siinä katsellessamme parvi hanhia
lensi veden yllä kohti rantaa.
Ne melkein juoksivat
lopun matkaa veden päällä.
Siihen ne sitten jäivät rupattelemaan
ja järveltä saapuvaa laivaa odottamaan.
Suomenneito sieltä saapui satamaan
ja kuulimme sen kuulutuksen jossa toivottiin
matkustajat tervetulleiksi pian takaisin.
Myös saunalautta rantautui
sataman suuntaan.
Yksinäinen sorsa piti kovaa pärpätystä
rannalla. Tuntui että se esitti uhmakkaita
haasteita koko luomakunnalle.
Meillekin? Kaipa niin.
Kävelimme sataman aallonmurtajalla ja
napsimme sibbeladosta, eikä kun
Sibeliustalosta kuvia järven puolelta.
Iltarusko kultasi sen kaikki sadat
järvenpuoleiset ikkunalasit
kultaisiksi...
Kukahan muuten pesee kaikki
nuo ikkunat? Onneksi en minä.
Se on minusta tylsä työ! =D
Puolikas kuutakin köllötteli taivaalla.
Se selkeästi seurasi auringon matkaa
kohti länttä, maapallon toisen puoliskon
aamun avausta katsomaan.
Meille saapui jo yö.
Tämä nuoripari oli juhlatuulella.
Joku muukin oli ollut juhlistamassa
kai syyskuun alkua?
Satamassa oli Tivoli.
Se tulee aina Lahteen liian aikaisin
keväällä kun on vielä kylmä, ja
liian myöhään syksyllä kun tarvitsee
jo miltei toppatakkeja...
Niin nytkin.
Tosi kylmä tuuli kävi järveltä.
Todellakaan ei tehnyt mieli
mennä tivoliin... =)
Tivolin kurpitsavaunuja...
Poislähtiessä Sibeliustalon seinässä
oli mielenkiintoinen heijastus
Tivolin maailmanpyörästä.
Kotimatkalla halla peitteli peltoja hyytävään
halaukseensa. En saanut siitä hyvää kuvaa
koska Hanin mielestä ei ollut paikkaa johon
auton olisi voinut pysäyttää.
Semmoinen Lahti by night -reissu.
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
