Vielä hieman kevätkuvia huhtikuun ja toukokuun puolelta. Aloitetaan valkovuokoista, vaikkei se kevään ensimmäinen vuokko olekaan joka maasta nousee mieliämme ilahduttamaan. Valkovuokot kukkivat viikkotolkulla teiden pientareilla, puiden alla ja mökkitontillakin ilahduttavana paljoutena.
Mukulaleinikki kasvaa myös melkein mattona siellä täällä, auringonkeltaisin pienin kukkasin.
Tässä toinen keltainen kukka, keltavuokko. Sen kohtasin elämäni ensimmäistä kertaa ikinä. Voin kertoa päivämääränkin koska sen kohtasin, se oli 26.4.2021, eli menomatkalla mökille viikkoja sitten. Ojassa kasvoi tätä ja pyysin Hania pysäyttämään auton (tuttua hänelle) jotta näkisin mikä kukka se oli ja kun menin katsomaan, tämä keltainen vuokko oikein tuoksui keväälle ja ihanalle!
Saarella kasvaa mattona myös keltavuokkoa. Usein sitä kasvaa valkovuokkojen seurana.
Kevään ensimmäinen perhonenkin tuli sattumalta kuvattua, kuvatessani keltavuokkomerta puiden alla.
Sinivuokkohan se aloittaa varsinaisesti vuokkokauden. Niitäkin löytyi ilokseni, jopa tontiltamme. Se on ehkä kaikkein rakkain vuokko minulle, koska se varsinaisesti tuo kevään...
Kevät teki huhtikuussa vaivihkaa tuloaan meidän haltijametsäämme...
Siellä täällä metsissäkin oli sulamisvesien aikaansaamia lammikoita...
Toukokuussa kevät oikein purskahti esiin ja yhtäkkiä kaikki oli ihanan vihreää ja alkoi rentukoiden aikakausi.
Kattohaikarat pesivät tutuilla pesillään...
Kattohaikara
(Ciconia ciconia) on kattohaikaroiden heimoon kuuluva lintulaji.
Suuressa osassa Eurooppaa kattohaikaraan suhtaudutaan myötämielisesti,
ja paikoin haikaraa pidetään jopa hyvän onnen tuojana.
Nykyisen
nimensä mukaisesti kattohaikara pesii usein katoilla. Kansanperinteessä
niiden kerrotaan tuovan ihmisille vauvoja silkkinyyteissä.
Linnusta on käytetty aiemmin myös viron kielestä johdettua nimitystä valkea tuonenkurki. /Wikipedia
Tämä
koputteli pihassa vuosia nököttäneen puupinon takana. Kävelin lähemmäs
nähdäkseni kuka siellä riehuu ja yhtäkkiä punainen pää nousi pinon
takaa, näki mut ja kiljaisi! Sitten lintu lensi lähipuihin ja alkoi
nakuttamaan niitä. Mie kipitin sisälle hakemaan kameraani ja se antoi
miun olla aika lähellä kuvaamassa puuhiaan, kunnes lensi pois.
Palokärki
(Dryocopus martius) on isokokoinen, peloton tikkalaji, johon liittyy
paljon kansanperinnettä: sanotaan, että kuolema vierailee talossa, jonka
pihaan palokärki asettuu. (kuvattu mökkipihassa...)
Palokärjen
pituus on noin 45–50 cm, ja sen paino on noin 300–400 g. Palokärjen
höyhenpeite on hiilenmusta. Koiraalla päälaki on punainen, naaraalla on
punaista vain takaraivossa. Sysimustaa, variksenkokoista palokärkeä ei
Suomessa voi sekoittaa muihin lintulajeihin. Sen lento on syväaaltoista,
ja se ääntelee ahkerasti ja kuuluvasti ympäri vuoden.
Palokärki
suosii vanhoja havumetsiä, mutta pesii myös varttuneissa
talousmetsissä. Reviiri saattaa olla hyvin laaja, joskus useita
neliökilometrejä. Kelvollisen reviirin vaatimuksena on hevos- ja
kekomuurahaisten runsaus. Palokärki pesii puuhun hakkaamaansa koloon.
Lajin
pääasiallista ravintoa ovat hyönteiset, joita palokärki etsii ennen
kaikkea lahovaurioisista ja kuolleista puista. Palokärki saalistaa
ainakin mäntypuupistiäisiä (Sirex noctilio), sinipuupistiäisiä (Sirex
juvencus), jättipuupistiäisiä (Urocerus gigas), porapuupistiäisiä (Xeris
spectrum) ja Sirex cyaneus -pistiäisiä.[5] Palokärki kaivelee myös
muurahaiskekoja, joista se syö sekä muurahaisia että niiden toukkia.
Joskus se syö myös marjoja. /Wikipedia
Joka pellolla käyskentelee ainakin kaksi kurkea, jos ei enemmänkin. Ne ovat yleensä niin arkoja lintuja että jos pysäyttää auton tien sivuun, kurjet ottavat siivet alleen ja lentävät muualle. Tämä yksilö käänsi vain pyrstönsä meille...
Kurki (Grus grus) on kurkilintujen lahkoon kuuluva lintulaji.
Kurjen
pituus on 96–120 cm ja siipien kärkiväli 180–222 cm. Kurjen äänet ovat
raikuvan voimakkaita. Poikaset ja nuoret linnut vinkuvat korkealla ja
kuuluvalla äänellä.
Kurjet muodostavat elinikäisen parisuhteen.
Ne alkavat pesiä vasta 4–6-vuotiaina. Pesä rakennetaan usein suon tai
ruoikon vaikeapääsyisimpään kolkkaan. Pesä on laajahko keko ruohoja,
sammalia, oksia ja muita kasvinosia. Pariskunta rakentaa pesän yhdessä.
Muninta alkaa Etelä-Suomessa usein jo huhtikuussa, mutta kylminä keväinä
vasta toukokuussa. Munia on yksi tai kaksi, pohjaväriltään vihertäviä
tai ruskehtavia tummin laikuin. Molemmat puolisot hautovat yhteensä yli 4
viikkoa. Poikaset ovat pesäjättöisiä ja osaavat jo hyvin pieninä uida
ja juosta lujaa. Ne oppivat lentämään 2,5 kuukauden ikäisinä. Poikasen
kerjuuääni on hyvin korkea ja kauas kantava. (Juu, tiedetään. Lähimetsässä huutelevat aamuöisin...)
Kurjet ovat kaikkiruokaisia. Ne syövät sammakoita, jyrsijöitä, kalaa, linnunpoikasia, mutta myös viljaa, perunoita ja marjoja. /Wikipedia
Nämä näkymät ovat jostakin ajoreittiemme varrelta valkovuokkoaikaan.
Hän on yksi mökkipihan mustiksista. Ne ovat ihania!
Yhdellä
mustarastaspariskunnalla oli pesäkin pihassa. Voi olla että muillakin,
mutta yhden pesän me kompostin viereisestä pihakuusesta bongasimme.
Samoin kyyhkysellä oli viereisessä kuusessa pesä.
Kesänaapurimme. =)
Voikukat kukkivat sitten, kun viimeisetkin vuokot ovat kukkineet.
Tästä välistä meinasivat unohtua nämä keltaisten keväesikoiden kookkaat kukinnot, joita joissakin paikoissa kasvaa aivan hurjan ihanasti.
Seuraavaksi kukkaan puhkesivat keltaiset onnenpensaat, mutta niistä en saanut yhtään onnistunutta kuvaa. Tuomia on saarella myös hyvin paljon, ja sen huomaa juuri keväisin kun ne puhkeavat valkoiseen kukkapilveen, ja se tuoksu...
Meidän tontillakin on muutama tuomi.
Istutin syksyllä narsisseja kakkoskodin pihaan, (niistä lisää myöhemmin) koska jo silloin havaitsimme pihassa peuroja, joten piti keksiä peurankestäviä kevätkukkijoita, mutta näin kaupungilla ihania tulppaanejakin.
Tällainen ihana kauppa-auton pysäkki ilahdutti erään viikonlopun ajelulla meitä.
Sen läheisyydessä kasvoi omenapuita, silloin vielä nuppusina.
Omenapuita on mm villeinä teiden varsilla, kun joku on joskus heittänyt omenan siemenrangan tienpieleen...
.jpeg)
