Näytetään tekstit, joissa on tunniste #puut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #puut. Näytä kaikki tekstit

26.9.2026

Puita & sadonkorjuukuu






 

Puuntaimen istutus 

 

🌳 Valitse oikea ajankohta ja taimi 

Astiataimia voi istuttaa koko kasvukauden maan ollessa sula. Syysistutus onnistuu loistavasti aina lokakuun puolelle saakka, kun puun kasvu on rauhoittunut ja lehdet jo ovat tai ovat alkamassa kellastua.  

🌳 Sijainti ja etäisyys 

 Isojen puiden istuttamista suositellaan vähintään viiden metrin päähän tontin rajasta. Talon perustusten läheisyyteen (alle 3–5 metriä) istuttamista tulee välttää mahdollisten kosteus- ja juuririskien vuoksi. 

🌳 Istutusohjeet 

Kaiva taimelle kuoppa, joka on kaksi kertaa juuripaakkua leveämpi ja syvempi. Kastele taimi hyvin ennen istutusta ja tiivistä maa sen ympärille kevyesti polkemalla, jotta juuret saavat hyvän kosketuksen multaan. 

🌳 Taimivalinnat 

Jos kaipaat pihaan nopeasti kasvavaa puuta, voit harkita esimerkiksi tuomea, tuomipihlajaa, koivua tai koristekirsikkaa (kuvassa).

🌳  Puun päivää vietetään  sunnuntaina, 27. syyskuuta. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota puiden ja metsien merkitykseen ja suojeluun. 

Tänä teemapäivänä yksilöitä ja yhteisöjä kehotetaan myös istuttamaan puita. Syksyllä haihdunta on vähäisempää ja maaperässä on luonnostaan hyvin kosteutta, jolloin puu ehtii juurtua ennen talven tuloa. 

 

 

  


🌳 Puita voi kasvattaa myös siemenistä. Muun muassa omenapuun, koivun, tammen (kuvassa), hevoskastanjan, männyn, kuusen, kirsikkapuun jne voi kasvattaa ulos itse siemenestä alkaen. Tökkäät vaan multapurnukkaan ja muistat kastella. Sisätiloihin voit istuttaa multaan vaikkapa sitruunan, mandariinin tai appelsiinin tai Johanneksen leipäpuun siemenen...  
🌳 Puita voi kasvattaa myös oksapistokkaista, esimerkkinä terijoensalava, koripaju, (pajut yleensäkin), aprikoosipuu, paratiisiomenapuu jne... 

- Kaikista näistä on kokemusta. 💚

 

 

* Tässä kuussa paras istutuskausi olisi ollut jo aikavälillä 12. - 25.9. mutta voithan ostaa puun taimen jo valmiiksi, sillä tämän vuoden viimeinen istutusjakso on 11. - 25.10. 
Silloin voi myös istuttaa ne ensi kevään tulppaanit ja muut sipulikukat.  








Syyskuun täysikuun hetkikin on 26.9. klo 19:49. Tätä täysikuuta on kutsuttu nimillä sadonkorjuukuu, Harvest Moon, maissikuu, Corn Moon tai Full Corn Moon sekä hedelmäkuu, Fruit Moon. 

 

Näihin aikoihin on usein syysmyrskyjä.  
Autolautta Estonian uppoamisesta tulee 28.9 jo 32 vuotta...  
 
 
 
 
 
 
Viherlassila
Stora Enso 
Wikipedia  
Stadissa.fi  
Suomi.fi
Martat 
 


27.9.2025

Puun päivä

   







Parasta maapallolle olisi, jos ihmiset istuttaisivat puita! Paljon puita! Jopa ilmaston lämpeneminen voitaisiin saada hallintaan!
Esimerkiksi niihin valtaisiin etelän monokulttuurioliivipuistikoihin pitäisi antaa kasvaa MYÖS ruohoa ja muita PUITA, niin hiilijalanjälki pienenisi ja niissä kuumissa maissa lämpötilat alkaisivat alentua inhimillisemmäksi ja hekin saisivat pilviä ja sateita ja heidän maailmansa normalisoituisi!

 

 

🌳 Mutta mennään me metsään. Tai puistoon. Jo pelkkä puiden katseleminen tekee ihmisistä onnellisempia, luovempia ja vähemmän stressaantuneita.

 

🌳Puun päivä on vuosipäivä, jolloin yksilöitä ja yhteisöjä kehotetaan istuttamaan puita. Suomessa puun päivä on 27. syyskuuta Vesan päivänä. Päivän tarkoitus on kiinnittää huomiota puiden ja metsien merkitykseen ja suojeluun. /Wikipedia 

 

🌳Hoida, vaali ja suojele puita. 

🌳Istuta joku uusi puu. 

🌳 Laita linnunpönttöjä puihin. 

🌳Tunnista puita. 

🌳 Kosketa puita ja maadoitu
(mutta ei ukonilmalla!)


 

 Puun istutusohje: 

 
🌳 Valitse puu, joka sopii kasvuolosuhteisiin ja on kooltaan sopiva istutuspaikalle. 


🌳 Istutusajankohta kannattaa valita kasvilajin mukaan. Astiataimia voi istuttaa koko sulan maan ajan, kun taas paljasjuuriset taimet istutetaan keväällä tai syksyllä lepotilassa. /Puutarha.net.

🌳 Varmista, että istutuspaikalla on tarpeeksi tilaa puun juurille ja latvalle. 
🌳 Kaiva isutuskuoppa, joka on riittävän syvä ja leveä puun juuripaakulle. 
🌳 Poista taimesta mahdolliset istutusastiat ja avaa juuripaakkua tarvittaessa. Aseta taimi kuoppaan ja täytä se mullalla.
🌳 Tarvittaessa tue puu tukikepeillä, jotta se ei kaadu tuulessa. 
🌳 Kastele puuta istutuksen jälkeen ja tarvittaessa lannoita. 
🌳 Levitä juurelle katetta, mikä vähentää kasteluntarvetta ja auttaa puuta juurtumaan paremmi, /Kekkilä.fi. 

🌳 Istutusvirheitä on hyvä välttää, kuten istuttamalla liian syvälle tai jättämällä juuripaakku kuivumaan, /Puutarha.net. 

🌳 Istuttamalla puun voit vähentää hiilidioksidia ilmakehästä ja saat happea vastineeksi. /Viherlassila. 

🌳 Huomioi naapurit ja rakennukset, jotta puu ei kasva liian lähelle ja aiheuta ongelmia. /Siuntion kunta.

 



🌳🌳🌳🌳🌳 

 

 



#💚 #🌳#puunpäivä #istutapuu #puut #hugatree #ilovetrees #puunhalaaja #puutovattärkeitä #lempipuuni #puupersoona #puita #istutapuuilmastonmuutostavastaan #lisääpuitakaupunkeihin #sanoeipuuttomuudelle




24.8.2025

10-vuotias Puunhalausviikko 25.- 31.8. 2025







🌲 Vaikka nyt on puunhalausviikko, puita ei silti tarvitse kiirehtiä halailemaan juuri nyt! Ajankohdan voi jokainen päättää itse. Puita voi halata esimerkiksi juoksulenkillä, sieniretkellä tai kiireisen työpäivän päätteeksi.
🌲Etsi lähiympäristöstäsi puu, josta pidät. Se voi olla itsessään kaunis, tehdä vehreydellään
paikasta viihtyisämmän, se voi olla pieni tai suuri, vanha tai nuori, kuten halaajansakin.
🌲Puita voi halata kaupungissa, maalla tai metsässä, joko yksin, kaverin kanssa tai isommallakin porukalla. 
🌲Järjestä pihapiknik perheen tai ystävien kesken
🌲 Pidä työpalaveri puistossa
🌲Vie koulun oppilaat, päiväkotilapset tai harrastusryhmäsi lähimetsään
🌲Tutki ympäristön puita ja pohdi, millaisia persoonia ne ovat ja mitä ekosysteemipalveluja ne tuottavat 

🌲Kokeile, ylttääkö kätesi puunrungon ympäri 
🌲Nojaa puuhun - halaa sitä 
🌲 Jos puu on vankka, kiipeä siihen ja istahda oksalle 
🌲Ota kaverikin mukaan, niin voitte ottaa kuvat toisistanne. Jaa kuvasi somessa tunnisteella #puunhalausviikko ja #puupersoona.
 Puunhalausviikon Instagram-tilillä @puunhalausviikko julkaistaan otoksia viikon tunnelmista. 

 


Tutustu Puunhalausviikon päivittyvään sivustoon sekä tarinoihin. 

Puunhalausviikko on osa 30.8.2025 vietettävän Suomen Luonnon päivän tapahtumia.  


Puunhalausviikon järjestävät
Viherympäristöliitto, 
Maa- ja kotitalousnaiset,
Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry,
Kaupunginpuutarhurien Seura ry,
Puutarhaliitto ry
ja Helsingin yliopisto. 



#💚 #🌳#halaapuuta #puunhalausviikko #puut #treehugger #hugatree #ilovetrees #puunhalaaja
#puutovattärkeitä #lempipuuni #puupersoona #puita #istutapuuilmastonmuutostavastaan #lisääpuitakaupunkeihin #sanoeipuuttomuudelle 

🌲🌳 🌲🌳 🌲🌳 🌲🌳 🌲 
 





 







25.8.2024

Puita voi halata koska tahansa

 

 

 




🌳Valtakunnallinen puunhalausviikko on 26.8.-1.9.2024  

Puita ei silti tarvitse halailla juuri nyt! 


🌳"Ajankohdan voi jokainen päättää itse. 

Puita voi halata esimerkiksi juoksulenkillä, 

sieniretkellä tai kiireisen työpäivän päätteeksi. 


🌳Etsi lähiympäristöstäsi puu, josta pidät.

Se voi olla itsessään kaunis, tehdä vehreydellään 

paikasta viihtyisämmän, se voi olla pieni tai suuri, 

vanha tai nuori, kuten halaajansakin. 


 🌳Puunhalausviikon tarkoituksena on osoittaa, että arvostamme ympäristömme monipuolisia viheralueita, kuten metsiä, puistoja ja luontopolkuja.


 🌳Puunhalausviikon sivustolta löydät toimintavinkkejä puunhalausviikon viettoon sekä tietoa puiden merkityksistä ja hyödyistä."


🌳Teksti: Suomen luonnon päivä

- Viherympäristöliitto

- Maa- ja kotitalousnaiset










#puunhalausviikko
#halaapuuta
#luonnonpäivä
#liputanluonnolle
#hughthetree 
#natureheals 
#ilovetrees 
#forest 
#forrest 
#luontoparantaa
 #luontolohduttaa 
 #menemetsään
 #muistahengittää 
#hengitä




🌳

💚








16.5.2024

Rakasta puita, pelasta maapallo










Tänään on Arvosta puita-, 
tai pikemminkin
#LoveATreeDay
#🌳

"Puut ovat tärkeitä maapallon elämän olemassaololle ja monimuotoisuudelle sekä maapallon ekologian ylläpitämiselle. Niiden juurijärjestelmä varastoi hiilidioksidia, siirtää vettä ja tuottaa happea. Puut auttavat eroosion hallinnassa, säästävät vettä ja estävät tulvia. Maaperän orgaaninen aines koostuu puiden jäänteistä, jotka kierrättävät ravinteita, kuten typpeä, hiiltä ja happea. Tämän lisäksi puut antavat meille varjoa." /Checkiday

"Puut viilentävät asuinalueitamme varjollaan, tarjoavat koteja villieläimille ja puhdistavat ilmaa suodattamalla epäpuhtauksia. Lisäksi niiden luonnollinen kauneus tuo rauhan ja hyvinvoinnin tunteen niille, jotka huomaavat hetken.

Teemapäivä on osa laajempaa kansallista Rakasta puita -viikkoa, joka rohkaisee ihmisiä pohtimaan puiden kauneutta ja etuja.

Teemapäivän tavoitteena on rohkaista kaikkia näkemään puut olennaisena osana terveellistä ympäristöä ja jokapäiväistä elämäämme.
Sen tavoitteena on innostaa yksilöitä ja yhteisöjä istuttamaan lisää puita ja suojelemaan olemassa olevia puita.

Tällaisilla tietoisuuden lisäämistoimilla pyritään torjumaan kaupungistumisen ja metsäkadon kielteisiä vaikutuksia."/DOTY


 

Kuinka tätä teema 
-päivää vietetään? 


🌳Halaa puuta.
🌳Kiipeä puuhun.
🌳Kastele puuta.
🌳Tunnista puu.
🌳Leikkaa pihapuusta pois kuivat kohdat.
🌳Ripusta linnunpönttö puuhun.
🌳Ja erityisesti: Istuta puu."




Jos haluat ehkäistä
ilmastonmuutosta
- istuta puita

 


"Puiden istuttaminen on pieni vaiva istuttajalle, mutta sen merkitys tulevaisuuteen on suuri. 
Metsä toimii noin sadan vuoden ajan hiilinieluna eli kasvaessaan puut sitovat ilmakehästä hiilidioksidia, joka on ilmastonmuutoksen suurin aiheuttaja. Jokainen istutettu puu hidastaa ilmastonmuutosta tehokkaasti.

Tällä hetkellä tutkimukset kertovat, että maapallon ilmasto on lämmennyt liki asteen verran 1800-luvun lopun jälkeen. Mannerjäätiköt ovat pienentyneet, valtamerten pinta noussut ja vesi on lämmennyt. Monilla alueilla rankkasateet ovat lisääntyneet ja toisaalta ankarat kuivuuskaudet ovat pidentyneet.

Tällaisten muutosten äärellä omat mahdollisuudet vaikuttaa tuntuvat helposti pieniltä. Puiden istuttaminen on konkreettinen keino taistella ilmastonmuutosta vastaan.

Luken raportin mukaan yksi taimi sitoo elinkaarensa aikana 594 kg hiilidioksidia. Omaa hiilijalanjälkeä voi arvioida esimerkiksi Sitran elämäntapalaskurilla."  /Kannamme huolta ilmastosta ja ympäristöstä/Notkia





Nyt on sopiva aika 
istuttaa uusia puita 








Minä rakastan puita 
Rakastan nuoria puita 
Rakastan vanhoja puita 
Rakastan kukkaan puhkeavia puita 
Rakastan vihreän vehreitä puita 
Rakastan lehdettömiä puita 
Rakastan lumisia puita 

Ei puita 
voi olla rakastamatta 

-Una Reinman 





 🌱🌿💚🌳💚🌿🌱




PS: 

Mökille on tänäkin keväänä 
 istutettu jo kolme, ei vaan neljä uutta puuta! 

+ Siemenistä kasvattamani hevoskastanjat odottavat ruukuissaan istutusta!