Tämä lintunen luritteli meidät tervetulleiksi
katsomaan mitä autiopihalle kuuluu. Jos
klikkaat hakusanaa Autiotalo, voit nähdä
millaisia rakennuksia vuosia sitten tällä
pihalla olikaan...
klikkaat hakusanaa Autiotalo, voit nähdä
millaisia rakennuksia vuosia sitten tällä
pihalla olikaan...
Pysähdyimme jättikuusen luo ja ihailimme
pihan rauhaa, sieltä täältä pilkistäviä
akileijoja, puistokaunokkeja, unikkoja ja
ihania ruusuja.
Päätin tulla syksyllä keräämään
siemeniä akileijoista,
- jos asumme silloin vielä täällä.
Niitä oli pihalla monen värisinä.
Korkeastakin heinikosta akileijat
pistivät päänsä esiin,
kohti aurinkoa.
Villiruusuko tämä lienee?
Autiopihan vaaleanpunaiset
ruusut olivat
miltei jo kukkineet.
Onneksi pääsin tuoksuttelemaan
näitä loppuja ihanuuksia.
Unikot kallistelivat pitkien varsiensa
varassa nojaillen tuulen mukaan
itään, länteen,
pohjoiseen ja etelään.
Tämäkin oli tehnyt
melkoisen koukeroisen
varren ja jättimäisen kukinnon.
Jossain kerrottiin ihan hiljattain että
päivänliljoja voi syödä.
Itse olen kuitenkin oppinut
sen olevan myrkyllinen kukka.
Ei nyt ihan kaikkea
sentään tarvii
laittaa suuhunsa.
Syö salaattia vaan.
En söisi.
Mie vaan ihailen.
Autiopihan luonto
on alkanut ottaa
oman
tilansa takaisin...
Nokkoset olivat miun pituisia...
Tuolla täytyi pitää varansa
sortseilla kävellessä.
Ojanpientareella soivat sinikellot.
Lapsena niitä kaikkia
sanottiin kissankelloiksi.
Tämä nyt kuitenkin on harakankello,
Campanula patula, muinaistulokas.
Kissankellot ovat sellaisia vaaleansinisiä,
umpiokelloja ja niitä on jopa viisi eri alalajia: niittykissankello,
tunturikissankello, lapinkissankello sekä metsäkissankello
ja pohjankissankello.
Ja se jättimäinen kellokasvi luonnossa on
kurjenkello.
Onpa niistä kurjista tykätty kun niiden mukaan
on paljon kukkiakin nimetty...
On ainakin kurjenpolvea,
kurjenmiekkaa,
kurjenkelloa ja
kurjenjalkaa...
Onko vielä muuta?
