Merkillisen symmetrisesti ruudutetut
kirjopikarililjat lumoavat ensimmäisten joukossa
pihamme kesäkukkien kavalkadissa.
Ne ovatkin jotenkin aivan erityisiä.
Muita tulppaaneja odotellessa
voin ihailla vaikkapa tätä herkän roosaa yksilöä.
Ensimmäinen valkoinen narsissi on
jo puhjennut kukkaan. Se on vallan ihana.
Pikkusydän, Dicentra,
olisi kannattanut alunperin
istuttaa ihan vaan jonnekin nurmikolle,
koska sen kukinto kestää vain hetken,
se ei pahastu vaikka sen kukinnan jälkeen
leikkaa ja viimeisin mutta ei vähäisin syy
on että se on erittäin herkkä ja kova leviämään...
Nyt sitä on kukkapenkissä
kaikkialla...
Yksi viime vuoden orvokeista.
Ne säilyvät ihmeen sitkeästi elossa selviten
jopa talvesta.
Jostain blogista luin, että keväällä ostetut orvokit
on kukinnan jälkeen tapana heittää tunkiolle!
Kauhiaa tuhlaamista!
Ikinä en ole heittänyt orvokkeja pois kesken kasvukauden,
vaan kun ne venähtävät jossain vaiheessa pitkiksi,
leikkaan ne alas, ja kohta ne kukkivat jälleen entistä ehompina.
Ne voi myös istuttaa johonkin syysasetelmaan,
koska orvokki kestää erinomaisen hyvin pakkasta.
Syksyllä ne kannattaa siirtää maahan kasvamaan
jos haluaa niiden säilyvän seuraavaksi kevääksi.
Yrttipenkissä on tarjolla jo ruohosipulia
ja suolaheinää.
Suolaheinäni ovat
ihan luonnonmukaisia.
Ne on siirretty juuripaakkuineen muualta
pihasta kasvamaan erityispaikkaansa.
Keitto ei maistu keitolta ilman lipstikkaa.
Tämän yrtin alut olen aikoinaan saanut
Mamaltani.
Hänen kesäpihallaan kasvi kasvaa
minun mittaisekseni. Meidän pihalla
yrtti kasvaa hieman lyhemmäksi. =)
Minulla ei ole niitä multasormia...
Ensimmäiset lemmikit kurkistelevat maailmaa.
Lemmikeille talvi oli kova. Niiden alkuja oli vielä syksyllä
ihan ruhtinaallisesti mutta vähäluminen talvi taisi
palelluttaa tuhannet alut...
En älynnyt lapioida lisää lunta
kukkapenkkien päälle... =/
Nyt lemmikki on pihallamme
melkoinen harvinaisuus.
Tässä nyt kuitenkin sekä vaaleanpunainen että
vaaleansininen älä unohda minua- kukka.
