Kekriä on vietetty Suomessa jo ennen 1000-lukua. Sitä juhlittiin peltoja ja karjaa turvanneen maanhaltija Kekrin kunniaksi. Juhlapäivällä ei alkujaan ollut vakinaista kalenteriin sidottua ajankohtaa, vaan se määräytyi kulloisenakin vuonna maatalon syystoimien loppumisen mukaan, alkaen 29. syyskuuta ja päättyen pyhäinpäivään, joka ajoittuu 31. lokakuuta – 6. marraskuuta.
Naurislyhty, saunominen, pitopöytä ja kokkotulet
Naurislyhty, saunominen, pitopöytä ja kokkotulet
Ennenvanhaan ajateltiin kekristä alkavan uuden sato - ja karjavuoden sekä talviajan. Karja tuotiin kekrinä laitumilta sisälle ja osa teurastettiin talven varalle. Oli myös se aika vuodesta, kun isännät kutsuivat torpparinsa juhlimaan.
Kekrin juhlinta alkoi yleensä jo aamulla kekrisaunalla, jotta vainajien haamuille ja tontuillekin jäi aikaa kylpeä. Vasta heidän jälkeensä saunoi talon väki.
Kekrinä syötiin ja juotiin mahdollisimman paljon. Uskottiin, että yltäkylläinen kekripöytä takasi hyvän sadon ja karjaonnea myös seuraavalle vuodelle. Ruokaa piti olla tarjolla koko päivän ja yön, eikä pöytää siivottu välillä. Pitopöydässä saattoi olla uutisviljaleipää, uutispuuroa, kalaa, makkaroita, viiliä, piimää, veri- ja sisälmysruokia, kekri - eli lihapyöryköitä, joita oli jatkettu esimerkiksi punajuurella.
Nauriilla oli ennen suomalaisille merkittävä asema, joka kesti vuosisatoja, ennen kuin peruna syrjäytti sen. Kekriä juhliessa oli tapana tehdä lyhtykin nauriista. Naurislyhty antoi kuitenkin valoa kitsaasti ja siksi sitä kutsuttiin osuvasti kitupiikiksi.
Lammaspaisti oli tyypillinen kekriruoka, jota syötiin maanhaltijan kunniaksi ja syömään kutsuttiin suvun vainajatkin. Siksi pöytään katettiin kippo tai lautanen heillekin. Ruokaa vietiin myös talon haltijoille, navetta- ja riihitontuille.
Kekrinä laulettiin, leikittiin ja tanssittiinPerinteinen kekriolut oli suomalaisessa kansanperinteessä sadonkorjuujuhlan kruunu ja se valmistettiin aina oman talon tuoreesta uuden sadon viljasta. Kyseessä oli käytännössä saman tyyppinen perinnejuoma kuin muinaissuomalainen sahti.
Olut tehtiin uutisohrasta, toisinaan sekaan laitettiin ruista. Koska kyseessä oli vuoden suurin juhla, maltaissa ei säästelty, vaan oluesta tehtiin tarkoituksella hyvin vahvaa, sakeaa ja ravitsevaa. Juoman maustamiseen ja säilyvyyden parantamiseen käytettiin oman humalasalon humalaa tai luonnonyrttejä, kuten suopursua. Olut pantiin alulle hyvissä ajoin viikkoja ennen juhlaa ja sen annettiin käydä ja tekeytyä kaikessa rauhassa tynnyreissä. Juhlapäivänä oluen laatu määritti talon isännän maineen: mitä sakeampaa ja vahvempaa olut oli, sitä parempaa onnea ja satoa odotettiin seuraavalle vuodelle.
Kekrinä juotiin tukevasti, ja tämä tapa oli eräänlainen viljauhri. Kun satoa käytettiin huoletta, ajateltiin olevan lupa odottaa hyvää satoa seuraavanakin vuonna. Liikaa ei siltikään sopinut humaltua. Jos seuraavana kesänä vilja oli lakoontunut, tiedettiin että isäntä oli sammunut humalluttuaan liikaa kekrinä.
Koska kekrin käsitettiin merkitsevän vuoden vaihtumista, liittyi siihen usein erilaisten enteiden ja tulevaisuuden ennustamista samaan tapaan kuin nykyisin uuteenvuoteen. Uusi vuosi oli siirtymätila, ja ajatuksena oli, että tulevaisuuskin oli silloin ennustettavissa tai jopa muokattavissa. Kekrinä valettiin tinaa ja ennustettiin siitä tulevaa, polteltiin kokkoa sekä päivän lopuksi kekripukki. Se oli oljista, heinästä, ohrasta tai kauraoljesta vuohipukin muotoon sommiteltu teos. Pukin polttaminen oli vanha tapa muuttaa mennyt vuosi tuhkaksi, pitää levottomat tai pahat henget loitolla ja toivottaa onnea tulevalle vuodelle.
Oli tapana, että talon isäntä jakoi palkollisille lahjoja, esimerkiksi vaatetarvikkeita. Piiat ja rengit saivat lisäksi kekristä alkavan, viikon mittaisen vapaan ja voivat lähteä vierailemaan kotiseudulleen. Osa palvelusväestä saattoi lomailla ja jatkaa sen jälkeen töitä silloisessa työpaikassa, osa vaihtoi työpaikkaa.
Kekri vai kepponen
Kekriin liittyi tavallisesti 12 päivää kestänyt aika, jolloin ei tehty työtä enempää kuin oli välttämätöntä. Etenkään sellaisia töitä ei saanut tehdä, joista kuuluisi kovaa ääntä, niin kuin puiden hakkaamista.
Kekrin toisena päivänä lähdettiin kiertämään kyliä seurueilla, joissa oli naamioituneita hahmoja jotka halusivat taloista syötävää tai varsinkin juotavaa. Heidän asusteissaan oli olkia, turkkeja ja tuohinaamareita. Jos he eivät saaneet kestitystä, esimerkiksi olutta, he tekivät jonkinlaisen kepposen talolle.
Kulkueen merkittävin hahmo oli tuohinaamioinen kekripukki, sarvekas ja pelottavan näköiseksi tarkoitettu olento. Kekripukki voitiin pukea niin, että karhuntaljan (tms) alla käveli kaksi miestä kauhat sarvina ja pitkä varsiluuta häntänä. Pukki vieraili usein vielä nuutinpäivänäkin, jolloin sitä kutsuttiin nuuttipukiksi.
Kun kekri alkoi muuttua
Vaan kirkkopa ei hyväksynyt pakanalliseksi katsottua kekrin viettoa. Niinpä piispantarkastuksessa vuonna 1729 annettiin papistolle kehotus "saada seurakuntaa luopumaan taikuudesta”. Vaan eivätpä tainneet sisukkaat suomalaiset ymmärtää, mitä ne papit ruotsiksi kirkoissa paasasivat.
Kekri juhlana alkoi liittyä vainajien muistelemiseen 1800-luvulla. Sanaa kekri onkin käytetty myös Pyhäinpäivän nimityksenä. Varsinainen kekri oli silti 1900-luvulla itä-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Kainuussa vielä suuri juhla.
Kun 1920-luvulla Suomeen tuli yleinen oppivelvollisuus, joulun suosio alkoi kasvaa. Monet näkivät koulussa ensimmäistä kertaa joulupukin sekä joulukuusen ja siellä jaettiin joulukortteja ja pieniä joululahjoja ja laulettiin joululauluja. Koko joulun idea opittiin koulusta ja silloin viimeistään kekri unohtui.
Kekri oli kaikkien juhlien esiäiti
Kekri oli kaikkien juhlien esiäiti
Melkein kaikki entiseen suomalaisten vuoden suurimpaan juhlaan liittyneet tavat ja perinteet ovat myöhemmin siirtyneet muihin juhlapyhiin.
Sanalla kekri on muitakin merkityksiä, kuten myöhään syksyllä kylvetty ruis, aave tai mörkö. Karjalan kielessä kekri-sanana merkitsee "pelätiksi pukeutunutta ihmistä".
Nykyajan kekri
Nykykekriä viettävät keskiaikaharrastajat jne. Kekriperinteitä voi hyvin soveltaa myös urbaaniin ja moderniin kaupunkielämään. Kekri voi olla yksikertainen tai juhlava.
Sytytä kynttilät ja kaikenlaisia valoja pimeyden keskelle. Sauno pitkän kaavan mukaan. Heitä löylyt ensin suvun vainajille ja mene itse lauteille vasta sitten.
Kokoa ystävät, perhe, naapurit jne yhteisen pöydän ääreen. Tarjoa sesongin mukaisia juureksia, järven ja metsän antimia, hedelmiä, leipää ja muita leivonnaisia.
Tai pitäkää nyyttikekrit. Kukin tuo tullessaan jotakin. Kekrin ideanahan on juurikin yhteisöllisyys.
Voitte herättää naamioitumisperinteen henkiin järjestämällä teemajuhlat. Tehkää kotoisia kekritaikoja ja ennustuksia. Kokeilkaa mehiläisvahavalantaa, kurkistakaa peiliin tulevan puolison toivossa tai tehkää ennustuksia korteilla.
MehiläisvahavalantaMehiläisvaha sulatetaan vesihauteessa, esimerkiksi metallisessa desin mitassa tai emalimukissa.
Sulanut vaha kipataan nopeasti kylmään veteen. (Hitaasti lorottamalla se muodostaa vain kalvon veden pinnalle.)
Valun voi käyttää uudelleen – vaha on ikuista. /MT
💛
- Ja muista kattaa pöytään symbolinen ylimääräinen lautanen menneille sukupolville.
💛
Aiemmin aiheesta:
Lisätietoa, reseptejä jne löydät mm näistä lähteistä:
Elävän perinnön wikiluettelo
Kekri.fi-sivusto
Satokausikalenteri
Sadonkorjuujuhla
Maaseudun tulevaisuus
Suomalaisen kirjallisuuden seura
Wikipedia
Yle
Satokausikalenteri
Sadonkorjuujuhla
Maaseudun tulevaisuus
Suomalaisen kirjallisuuden seura
Wikipedia
Yle
