Vielä ehdin syyskuulle...

Palelee...

SYKSY on saapunut...

♥  Kynttilänliekit lämmittävät iltaisin valollaan. ♥

Lahjacalluna.

Mäkimeirami/oregano jaksaa yhä kukkia ja kukoistaa.

Ruusupapu heräsi vasta kukkimaan.

Kosmoksen hehkua.

Sokerimaissikokeiluni...

Tomaatit yrittävät vääntää satoa viimeiseen asti...

Lobelia on antanut jo kaikkensa tälle kesälle.

♥  Maman neulomat, uudet, ihanan pitkät villasukat ovat jo tarpeen... ♥ 

Ilahduttavaa postia

Janskulasta ilmaantui tällainen suloinen & ihanan ilahduttava, miulle jopa ansaitsematonkin palkinto!
Kaunis kiitos Janskulaan niijauksen sekä lentosuukkosten kera! 

Olen ollut viime aikoina varsin huono bloginpitäjä ja -kommentoija, koska tämä meidän remonttimme on vienyt suurimman osan hereilläolotunneista...

Mukaansa tämän sinisen neitosen saa
siis ken haluaa,
nimmarinsa jättämällä... =)

Iso nälkä

Muistatko Hänet? 

Hän on käynyt napostelemassa aivan kaikki pihan
auringonkukkien kukkapohjien siemenet... =) 

Uutispätkässä lisää suloisia oravia. =) 

Nyt ne loppuivat

Sinisievikit nimittäin. Viimeiset kukat nököttävät maljakossaan enkeliin nojaten... 

Lauantaiaamuna

...kuvasin hiukset hapsottaen aamuauringossa remppakeittiössämme edellisenä iltana keittiön savuhormin päälle lääppimääni tiilitasoitetta... Vähän on yhä epätasaista, mutta kerta kerran jälkeen se paranee... 

PS: Sunnuntaikuva samasta paikasta. 
PS: Voin näin keskiviikkona 28.9.2011 kertoa että näkymä on taas erilainen.
En sitten jättänytkään noita tiiliä näkyville... =) 

Pakinaperjantain aiheena oli evakkous...

On tosiaan kokemusta evakkoudesta, joka johtui hometalosta,
12 vuoden takaa. Sitä aikaa muistelee tuo runoni...

Homepakolaisia on keskuudessamme koko ajan...

Mutta...
hokasin pari päivää sitten istuttaneeni taas särkyneitä sydämiä pihaan.
Pihaan tämän uuden kotimme, jossa myös on jotakin vikaa...

Oravia siellä sun täällä

-What? 

-Minustako puhutaan?

-Om nom nom, mää ihan VÄHÄN 

maistelin näitä auringonkukkia...

-Ja tästäkin NAAM ihan pikkuisen vaan...

-Ei kun en se minä ollut! 

Se auringonkukansiemenien syöjä meni tuonne päin!

-Minä olen täällä ollut IHAN kiltisti. 

Nih!

-Joku muu täällä on riehunut... 

Kuka lienee... =)

-No kun siinä tuijotat niin mie kiipeän sitten koivuun.

-Mihinkähän sitä nyt tästä lähtisi?

Ah, masukin on nyt niin mukavasti täynnä...

-Ehkä kiipeän korkeammalle ettet enää katsele. 

Heippa sitten!
Näkyillään huomenna!

Tämä viliskantti oli eilen pihan syyskukkakoristeissa mellastamassa. Sille maistuivat auringonkukansiemenet erittäin hyvin. Jopa niin hyvin, että sen vierailun huomattuani heitin kokonaan ne reppanat kukkaravat pois ja vaihdoin niiden tilalle puupyttyyn tuon saamani callunan.

<3<3<3<3 

Mamani kesämökillä puolestaan asustaa ihanan hassu ja kesyhkö orava. (hänestä minulla ei valitettavasti ole kuvaa joten joudutte kuvittelemaan seuraavan tarinan kuvituksen pihamme oravan avulla)
Maman orava on oppinut kerjäämään pähkinöitä. Se tulee ihan liki, juoksee pitkin housunpuntteja ja pitkin selkää ja käy katsomassa läheltä naamaa, ja käsiä, onko siellä kenties piilossa pähkinöitä.

Se tykkää Mamasta, pikkuveljestäni ja papasta, ja tahtoo olla mukana kaikissa mökkipihan puuhailuissa. Se juoksee vierellä kuin koira, vilkaisten välillä Mamaan, kun hän menee hakemaan Kurrelle sisältä pähkinöitä.
Kurre on jo oppinut menemään itsekin istuskelemaan etujalat masun päällä portaille odottamaan, josko joku sieltä sisältä toisi herkkuja hänelle. Sisätiloihinkin se tulisi mutta sinne sitä ei lasketa ettei se saisi ihan pakokauhua siellä ja sekoittaisi kaikkia paikkoja. Ulkovessaankin se haluaa mukaan, ja yrittää keksiä ahtaimmatkin koloset, joista se pääsisi mukaan sinnekin, tarkistamaan, ettei siellä vaan salaa joku söisi pähkinöitä vaikka...!

Se piilottaa saamansa pähkinät salamana ja pian palaa hakemaan uusia pähkinöitä sen näköisenä, masuaan hieroen, kuin ei olisi moneen viikkoon saanut ruokaa. Hassu, ihana otus. =)


Toisessa blogissa lisää oravia...
Yhden tällaisen söpöläisen jouduin hautaamaankin ihan vähän aikaa sitten... =( 

Koivu alkaa pukeutua syksyyn

Kosmos

...näät sammalet myllätyt...

 ...ja tällaisia...

Miun mielestäni sienet haisevat pahalle. Kaipa se johtuu siitä, että olen herkistynyt homesienien rihmastojen hajulle. Sieni kuin sieni. Miun vatsanikaan ei kestä sieniä, ei ole koskaan kestänyt. Lapsena en uskaltanut sanoa ääneen etten syö sieniä. Olisivat vaan pitäneet ronkelina. Aikuisena olen sitten saanutkin kuulla olevani moninkertainen ruokavammainen. =)

Miksi Mauri Antero laulaa sateessa?

Valokuvatorstaissa aiheena on M.A.Numminen.  

Kyseinen herrasmies ei ole mielestäni todellakaan osannut ikinä laulaa 

ja mietinkin, miksi hän silti haluaa laulaa. 

Ehkä syy sateessa laulamiseen on tämä: 

Hän on löytänyt tämän kärpässienimetsän... 

Oli muuten ihan satumaisen näköinen metsä. =) 

Hallaa...

Ruusuinen haaste...

Toisessa blogissa... 

Joskus...

Pihan kukkaset uhkaavat loppua...

Viimeisiä kukkia melkein viedään... 

Tai siis sisälle tuodaan... 

Hämärää...

Aurinko ei valaise enää kovin paljoa
Siksi tarvitaankin keinovaloa
Vaan keinovalon sammutuksen jäljiltä
maailma on vielä enemmän pimeänä

-Una Reinman- 

Nyt

Se on saapunut...

Syksy ja sateet 

ovat saapuneet... 

Uusi

Itse olen ihastunut paprikan uusiin nuppuihin, mutta kaikille eivät tällaiset uutuudet riitä...

Uutta uuden perään
ihminen ympärilleen hamuaa,
vanhan elämän roskiin upottaa.
Uusi auto pihalla loistaa.
Vain uutuutta kodin sisustus olla saa.
Uudet vaatteet päällänsä hohtaa.
Kengät uutuuttaan jalkaa puristaa.
Mutta se on vaan onnea,
jos kärsii hiukan tuskaa
kaikesta siitä uudesta,
naapureita rassaavasta,
köyhiä sukulaisia kiusaavasta.
-Antakaa mulle jotain uutta,
leikin huumassani onnellista 
tavarataivaaseen kadonnutta!

Una Reinman

Vuoden takaisia tunnelmia...

Voimaannuttavaa

Dahlian hurmaa. 

Punainen väri antaa voimia.

Uskothan? =)

PS: Suurin dahlian kukka oli n: 27 cm läpimitaltaan,
ja seuraava kokokin n: 21cm.
Olivat fantastisen upeita kukkia. =)