Uusin Anna-lehti kertoo sanasta marras: "Sana marras on alun perin tarkoittanut kuoleman kielissä olevaa tai juuri kuollutta ihmistä. Martaat ovat kansanperinteessä voineet tarkoittaa myös kuoleman ennusmerkkejä. Marraskuu viittaa nimenä kuolemaan. Se on kuukausi jolloin luonto on martaa eli melkein kuollut ja asettautuu talviuneen. Toisaalta marraskuuta on pidetty myös kuukautena, jolloin martaat eli vainajat ovat liikkeellä. " T.L.
Vanha kansahan sanoo, että ihmisiä kuoleekin eniten juuri marraskuussa... Minuakin niin väsyttää...
Kannattaa pitää tuhdit kengät niin lätäköissä kastu eivät... Tämä on taas tätä niin kuraista aikaa.
Jos syöt omenan päivässä siinä ON taikaa. Ja onhan jalkaan ja etsitty ne villasukat. Ja kaappiin varattu hunajaa c-vitamiinipurnukka ja Carmolis-yrttitipat? Jalat kuivina ja pää kylmänä pärjää päivänsä.
Vuosi sitten emme aamulla uskoneet silmiämme. Maisema oli NIIN valkoinen. Nyt se on vain vetinen...
...ja tiputteli tahallaan isoina pläjäyksinä vettä pellille, kuin kuupanlorauksin saunankiukaalle, niin että sisäisen kelloni ollessa sekaisin se vähäinenkin yöuni siinä metelissä pakeni.
Ihan kuin tuo syksypuukin yrittäisi ulos tuosta kuvan asettamista rajoista... Tahtoen poksauttaa kaikki oksat viuhtomaan näyttöpäätteen ulkopuolelle, vetäen kaiken mahdollisen pöydältä mukanaan. Miun kahvimukini, hiireni, hiirenjumppamattoni, purkkapussini ja tuon laskupinoni... -Sen se voisikin napata ja heittää pihalle sateeseen kastumaan. =)
Olisipa mukavaa jos ei tänään tarvitsisi mennä mihinkään, saisin syventyä virkkaamaan, mutta kun tarvii lähteä...
Tällaisella hetkellä on hyvä muistella
...millaista oli ihan muutama kuukausi sitten tuossa parvekkeella, kun miun ihana ruusunikukoisti. Niistä tunnelmista syntyy hyvä, vahva, sielua vahvistava kontrasti.
Miksi miun tekee mieli jäätelöä aina kun näen tuon alemman ruusukuvani? Mascarponejäätelöä ...
Tänään oli SE ilta, jolloin Mamin kanssa olimme
Vesa-Matti Loirin konsertissa!!!
Hymy paistaa naamallani yhä vieläkin...
Pitkästä aikaa olikin ihan juhlaa, oikeasti pukeutua
juhlavasti, laittaa villit kutrit nutturalle ja istua
oikeassa konsertissa ja vain kuunnella ja nauttia.
Tosin tunnelma oli jotenkin haikea, kappalevalintoja
myöten. Loiri heitti hirtehisesti, ensimmäisiksi
sanoikseen lavalle saavuttuaan:
-En sattunut kuolemaan vielä eilen niin tulin
tänään vetämään keikan.
Nuo neljä muusikkoa eläytyivät joka ikiseen nuottiin
ja saivat yleisön hiiskumattoman hiljaisiksi ihan
viho viimeisiin sointuihin asti. Sitten hurjat aplodit.
Edessäni istunut mies otti häpeämättömästi -aika
siistejä- digikuvia. Mun kamera oli kiltisti olkalaukussa.
Se paikattu. Sillä mtn kuvia ois saanutkaan.
Olikin ollut tarkoitus, että Miihkali oisi ottanut
miusta ja Mamista kuvan ennen lähtöä, mutta
oli liian pimeää, sille kameralle... Miihkalin
oma kamera ei ole vielä palannut takuuhuollosta.
Värit höyryisellä lavalla vaihtelivat liilasta
punaiseen, siniseen ja kellertävään niin, että
Loirin omat kasvot olivat koko ajan vähiten
valossa ja muut muusikot enemmän valokeiloissa.
Loiri istui silmät kiinni korkealla jakkarallaan
ja eläytyi täydellisesti. Lauloi yksinäisyydestä,
ikävästä, naisenkaipuusta, erosta, elämästä...
He soittivat kipaleita mm Ivalo-levyltä.
Ja uutta ja vanhaa, tuttua ja vieraita sekaisin.
Heitä, poismenneitäkin, kuulimme paljon
Loirin suulla, huilulla ja huuliharpullakin.
-Juicea, Kirkaa ja Akia... Kunnioitukseksi.
Ja se Akin Koti-ikävä kipale sai miun kyyneleet
valloilleen niin, että kastelin ensin poskeni,
leukani ja kaulani ja vasta kaulalta uskalsin
pyyhkiä niitä pois, varovasti niiskuttaen.
Sanotaan että Sibeliustalossa on niin mahtava
akustiikka, että esiintyjät kuulevat mitä yleisössä
puhutaan. Siispä piti niiskuttaakin ihan hiljaa...
"mihin ikinä meen
se tarttuu takinliepeeseen
en pysty pakenemaan
melankoliaa..."
(Kitaransa kanssa Loirin kokoonpanossa soitti ja
ryhmän kappaleet sovitti, aikoinaan Sirkesalon
kanssa soitellut Hannu Pikkarainen.)
Mami tökkäsi miulle tukon talouspaperia, jolla
sain kuivattua naamani, leukani ja kaulani.
Nenusta puhumattakaan.
-Olenko mää liian herkkä ihminen?
Kukaan miun kanssa enää lähde mihinkään,
kun elokuvissakin mä nauran paikoissa, joissa
muut ei naura, tai itken kuin vesiputous...
Tai sitten en uskalla katsoa lainkaan,
esimerkiksi luontodokkaria jossa joku
isompi syö jonkun pienemmän... yäks.
Herra maestron laulu parani loppua kohden
ja kun he viimein tulivat kaikki kumartamaan
mie spontaanisti nousin pystyyn taputtamaan
ja tajusin sivusilmällä, ettei KUKAAN muu
näyttänyt nousseen ylös!! Miksei???
-Ja Mami kiskoi mua puseron helmasta alas.
Miksei yleisö reagoinut reippaammin?
Siitä on niin kauan, kun olen viimeksi ollut
konsertissa...
Istuivatko silloin ennenkin kaikki kuin kirkossa?
Minusta se olisi ollut esiintyjien kunnioitusta
hiukan hurrata ja vislata ja nousta seisomaan
taputtamaan...
Miun teki mieli tehdä niin!
Olisiko järkkäri tullut poistamaan miut
paikalta? ;D
Olenko aivan metsässä? Vaiko metsästä?
Taputimme heidät esiin uudelleen ja vielä kerran
he esittivät ainutlaatuista musiikkiaan.
Ja nyt en enää kehdannut nousta, mutta
ainakin taputin korkealta.
Niin korkealta, että olisin voinut ilman halki
koskettaa esiintyjiä.
Tosin siihen olisi ollut mahdollisuus sitten
ulkonakin, koska koko ryhmä oli tupakalla
Sibeliustalon seinustalla, ja vain muutama
fani oli kerääntynyt juttelemaan heille.
Voi miksi meillä ei ollut edes yhtä ruusua?
Mie kiskoin Mamia lähemmäs, että hän olisi
voinut henkilökohtaisesti kiittää idoliaan
konsertista, mutta Mami kiskoi itsensä ujona
pois, vaikka hän oli tätä päivää odottanut,
kuin nousevaa aurinkoa.
Mie olin kerrankin rohkea, ja menin seisomaan
metrin päähän Loirista ja sain sanottua
kiitos konsertista, ja sain ihanan,
ihan poikamaisen hymyn vastaukseksi. =)
Ai niin, ja toimitin sen ison korkkikranssin sinne
henkilökunnalle. Järkkärit katsoivat hiukka ihmeissään
kun vein sitä käsissäni, sellofaaniin pakattuna aulan poikki.
Luulivatko, että vien korkkikranssin Loirille? =)
Ruusuja hän olisi ansainnut. He kaikki...
- Kiitos Teille kaikille tästä illasta.
Toivottavasti muualla Suomessa yleisö osaa
ottaa Teidät innostuneemmin vastaan, kuin
nämä lahtelaiset jäärät...
Edit 26.10:
Miulla on isot kassit
(ei mitkään pussit) silmieni alla
kun illalla itkin tuolla konsertissa.
Miulle itkeminen aiheuttaa
aivan luumumaiset turvonneet silmät.
Ja yleensä migreeninkin...
Nyt on vain migreenin kumua...
Ja ne ostoskassit silmien alla.
Mutta sekin oli silti onnea;
Kuunnella eilistä musiikkia paikan päällä
vaikka se olikin niin haikeaa
että mie ja moni muukin pyyhimme
kyyneliämme...
On hyvä välillä itkeä onnesta.
Surusta saa liikaa itkeä muutenkin.
Edit:
Kuuntelen usein tätä...
En juuri pidä Eppu Normaalin kipaleista
mutta tuo Loirin ja yhtyeensä esitys oli koskettava...
Ja lemmestä, eikäkun mukista tuli mieleeni kuvata oma lempimukini.
Soon kirpparilta löytynyt lumiukkomuki, josta kaikki maistuu paremmalle kuin muista mukeista. Soon kookas kupponen. Se sopii käyttöön niin kesällä kuin talvella. Jouluna kuin juhannuksenakin. Jouluhan voi olla esillä joka päivä.
Muki kuvaa vähän minuakin: pihalla kuin lumiukko. =)
Harmikseni kuvio alkaa suukkoni kohdalta jo hiukan kulua pois... Jospa jossain toinen samanlainen muki ois...?
Tiedättehän vitsin, jossa pariskunta sai monen tyttövauvan jälkeen jälleen tytön, ei taaskaan poikaa ja kastoivat lapsen nimellä Unelma Sirpa Leena? =)
Mun meiliini tuli hetki sitten postia:
"Kiitos mielenkiinnostasi hakiessasi xxx-koulutukseen. Hakemuksia tuli useita kymmeniä, ja kurssille valittiin 12 henkilöä. Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun.
Hyvää syystalvea toivottaen, xxx"
No ei sit... Ruttasin koko hakemuspaperin... Se pääsee voimalaitoksen energiaksi. =)
PS: Mutta mie sain myöhemmin postia, että yhdelle toiselle kurssille miut olis hyväksytty. Tosin ilman työllistymislupausta. Mutta onhan tämäkin jo jotain. Ja todellista haavettani lähempänä kuin tuo kurssi jolle minnuu ei kelpuutettu. =)
Kulhossa sammalta, puolukan varsia ja oikeita villejä metsän kanervia. Jos muistat suojasäällä kastella silloin tällöin asetelmaa, se kestää kevääseen saakka.
.T
Tai voit koota kanaverkosta ja sammalesta pehmosydämen piristämään arkea.
Ulkona on enää +1 aste ja yöksi luvattu jopa -6 astetta pakkasta. Vielä lauantaina kelloköynnöksen liilaksi muuttunut kukka ihastutti suloisuudellaan. Kuinkahan se pärjää ensi yön?
Tuolla se parvekkeen nurkassa yksin joutuu kylmät yöt kokemaan.
Ja entäs he kaikki asunnottomat elävät olennot? Kuinka he lämmittelevät?
Tuo möykky järven toisella puolen metsän takana ja oikeasti vielä valtatienkin eteläisellä puolella on Oululaisen leipomo viljasiiloineen. Siis nykyisin yksi Fazer-leipomoista. Miten lie alunperin sen nimeksi näin etelä-Suomessa saatettiin antaa Oululainen? =)
Leipomon kohdalla tuoksuu ihanasti leivälle. Se tuoksu tunkeutuu jopa autoon, ohi ajellessa.
Kuulu näyttelijä Oskari Katajisto on kertonut, että hän "meinasi lapsena kuolla eräänä päivänä nälkään" äitinsä lähdettyä töihin (tms) tämän sanottua että "ota sitten kaapista sitä Oululaisen leipää." Pikku-Oskari tavasi leipäpussista nälän yllätettyä Gululainen, (siltä se teksti miustaki yhä näyttää) eikä siis uskaltanut ottaa yhtään leipää siitä pussista. Äidin palattua kotiin pikku-Oskari kertoi että hänellä oli kamala nälkä, kun "eihän kaapissa ollut Oululaisen leipää oli vain Gululaista"... =) Voi ressua!
Olen ollut joskus lähettityttönä paikassa, jossa Oskarin mukava, ja pojastaan- syystäkin- ylpeä äiti oli töissä. =) Joskus yhä törmäämme jossain ja hän ensimmäiseksi muistelee meillä joskus, kauan sitten maalla lapsuudenkotona olleita dalmatiankoiria ihailua äänessään... =) Toiseksi hän kysyy, edelleen ihailua äänessään, olenko nähnyt hänen poikansa näytelmiä. Niitä en valitettavasti ole vieläkään livenä nähnyt. Teeveestä tosin jotain Oskarin esityksiä kyllä...
-Niin, suo anteeksi Oskari kun tällai sinuttelen. Äitisi vaan teki siut niin tutuksi aikanaan, vuoden verran samassa työpaikassa oltuamme. =)
BTW: Mun omista ylpeydenaiheista ja tv:stä tuli mieleeni; Onkos joku kenties heittämässä pois vanhaa pientä telkkaria? Esikoinen tarvisi pleikkarille telkan...
Maman luona kaktukset ovat aloittaneet valtaisan kukkimisensa. =) Ikkunalaudan ujo naispatsaskin on saanut yhden kukan kainaloonsa, kuin eksoottiseksi koristeeksi. =)
"Tänä hämmennyksestä hämmennykseen ajelehtivana yönä en löydä vieraita mantereita, en kesytä villejä eläimiä, en laske uhman kruunu päässäni verkkojani myrskyyn
Niin kuin lempeät laineet koskettavat rannan arkaa otsaa, niin minä toivon että joku minuakin
Että olisin hiljainen ranta johon laine varoen saapuu"
Nunnukan paras ystävä esimerkiksi ei vietä syyslomaa ihan kotonurkissa... Kuva Nunnukan moniosaisesta kortista ystävälle jossa Nunnukka itse alakulmassa oikealla. Ystävä on jo lämpöisessä. Perillä lomareissulla. =)
Valokuvatorstain haaste oli saaste. Tämän allaolevan auton bongasimme viime maaliskuussa. Auton ovi oli raollaan. Ulkopuolella luki suurin kirjaimin PIZZALÄHETTI.
"Itsetuntosi on alakanttiin... ... mutta riittävä. Tee jotain, jossa on vaikeaa epäonnistua. Vessan pesemisestäkin voi saada hienoja onnistumisen kokemuksia."
Olin odottanut ja pelännyt ettei kelloköynnökseni, Cobaea scandens, ehdi tehdä yhtään kukkaa kylmän hyytämistä pehmonupuistaan. Toisten kelloköynnökset kukkivat jo kesä-heinäkuussa. Mutta tämän aloittelijan köynnös oli hidas...
Tänään se vihdoinkin avasi ensimmäisen kukkansa. Jos nyt pakkaset saapuvat, kukka jää myös ainoaksi avoimeksi kelloksi...
Harmi kun köynnös on niin tiukasti parvekkeen seinissä kiinni, ettei sitä voi siirtää sisätiloihin. -Viihtyisikö se sisällä?
Edit: Ihmettelin kauppareissullani, mitä bongariporukka tiirailee kaukoputkilla lähellä Sibeliustaloa. En kehdannut mennä kysymään. Kurkistin äsken BirdLife Suomen sivuilta, jotta Töyhtökiuruahan he olivat pällistelleet... =)
.E
Lisäys 17.10.2007: Kukan väri oli yöllä muuttunut hennon liilaksi. =) Se ei siis ollutkaan eilen vielä ihan valmis...
