Iloista talvenhyvästelypäivää!
Huomenna alkaa kevät. 🐦
Sormet toistensa lomassa
selkäni takana piilossa
mä vaikka vannon
eräänä päivänä kuulleeni
jo kevään kutsun
-Una Reinman
Iloista talvenhyvästelypäivää!
Huomenna alkaa kevät. 🐦
Sormet toistensa lomassa
selkäni takana piilossa
mä vaikka vannon
eräänä päivänä kuulleeni
jo kevään kutsun
-Una Reinman
Tänään on suomalaisen ruokakulttuurin sekä
Ruisleivän päivä
Täysjyväleipä sisältää paljon kuitua ja on hyvä proteiinin, folaatin ja
raudan lähde. Kasviproteiinin lisääminen on suositeltavaa sekä
terveydellisistä että ympäristösyistä. Täysjyväviljan tärkeimpiä
lähteitä ovat erilaiset ruisleivät, puurot ja sekaleivät. Riittävä
saanti pienentää riskiä sairastua moniin kansansairauksiimme, kuten
tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonisairauksiin sekä
suolistosyöpiin. Sen on myös todettu olevan avuksi painonhallinnassa.
Tänään vietetään myös
Kansainvälistä
Harvinaisten sairauksien päivää
"Päivää vietetään maailmanlaajuisesti joka vuosi helmikuun viimeisenä päivänä. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta harvinaisista sairauksista ja vammaryhmistä ja näihin liittyvistä haasteista.
Harvinaissairauksia tunnetaan maailmassa kaiken kaikkiaan arviolta 6 000 – 8 000. Määrä lisääntyy jatkuvasti, kun lääketieteen kehittyminen auttaa tunnistamaan uusia sairauksia ja erottamaan jo tunnetuista uusia alamuotoja.
Joka vuosi löydetään kymmeniä uusia harvinaissairauksia.
Harvinaisia sairauksia sairastavia tai harvinaisiin vammaryhmiin kuuluvia arvioidaan yleisesti olevan
6 – 8 % väestöstä. Suomessa jokin harvinaissairaus tai vamma on siten
noin 300 000 ihmisellä ja Euroopan tasolla noin 30 miljoonalla
ihmisellä. Vaikka yksittäinen sairaus voi olla harvinainen, on
harvinaissairaiden kokonaismäärä merkittävä. Koko maailmassa
harvinaissairaiden lukumääräksi arvioidaan 300 miljoonaa.
Suomessa sairaus katsotaan harvinaiseksi kun sitä sairastaa enintään viisi henkilöä 10 000:ta asukasta kohden.
Useimmiten harvinaissairaudet ovat perimään liittyviä."
**************
Lisäksi tänään on
sekä suomalaisen kulttuurin päivä
Kalevalan päivää vietetään 28. helmikuuta, koska Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version, niin sanotun Vanhan Kalevalan esipuheen 28. helmikuuta 1835.
Teos ilmestyi painosta saman vuoden lopulla.
/ Wikipedia
***************
Laskiainen perinteisesti hyvästelee pitkän,pimeän talven
ja alamme vihdoin elää kevättä.Ennen vanhaan oli tapana huutaa mäkeälaskiessa "Liukasta laskiaista".
Saksasta tämä makea sämpylä - sittemmin pulla -levisi myöhemmin muihin maihin keskiajallamuuttoliikkeen ja kauppiaiden ansioista.
Hernekeittoa on puolestaan syöty jo antiikin aikaan. Kreikkalaiset ja roomalaiset viljelivät herneitä viimeistään noin 500–400 eaa.Tuona aikakautena Ateenan kaduilla myytiin kuumaa hernekeittoa.
Sekään ei laskiaisena ulkoilua haittaa, vaikkei aurinkokaan paistaisi...
Laskiaisen ulkoilupalkinto:
Laskiaispullien kanssa sopii
tietenkin tosisuklainen kuuma kaakao.
********
Laskiaisena hyvästellään pimein talvi ja aletaan odottaa kevättä.
Paastonaikaa on vietetty 600-luvulta saakka valmistautumisena pääsiäiseen. Ennen sen alkua on katolisissa maissa keskiajalta saakka vietetty karnevaaleja ("carne vale", jäähyväiset lihalle).
Pohjois-Euroopan laskiaista vietetään samaan aikaan kuin Etelä-Euroopan paastoa edeltäviä karnevaaleja. Monet laskiais- ja karnevaaliperinteistä ovat peräisin pakanallisista juhlista, kuten roomalaisten pidoista Bacchuksen kunniaksi sekä lähestyvän kevään, hedelmällisyyden ja uuden elämän juhlinnasta.
Monet laskiaismenoista ovat luultavasti peräisin vanhasta työnjuhlasta, jolloin naiset lopettivat pellavien, hamppujen ja villojen muokkaamisen ja kehräämisen langoiksi.
Laskiaisperinteistä elävät mäenlaskun ja jääkelkkojen tapaiset huvit.
Reformaation myötä paaston noudattaminen jäi suomalaisilta pois, mutta monet uskomukset ja kiellot pysyivät kansan mielissä.
Laskiaisen tienoille sijoittuu muinaiseurooppalainen vuodenvaihde, minkä vuoksi siihen on liittynyt kansanuskomuksia ja taikoja;
- Työt piti lopettaa hyvissä ajoin iltapäivällä, jotta työt olisivat joutuneet hyvin koko vuoden.
- Saunaan täytyi mennä päivänvalossa ja siellä oli oltava ääneti.
- Ruuan piti olla ennen kaikkea rasvaista. Mitä enemmän rasva kiilteli sormissa ja suupielissä, sitä paremmin lypsivät lehmät ja siat lihoivat.
- Rasvaisia sormia ei saanut pyyhkiä, vaan rasvan piti antaa kulua itsekseen pois. Tämä takasi hyvän viikatteen käsittelykyvyn. Sormennuolija saisi sirpeistä haavoja.
- Kun ruokien annettiin olla pöydässä koko päivän, se takasi runsauden koko vuodeksi.
Laskiaisena syötiin tukevasti liharuokaa, koska lihaa sai syödä seuraavan kerran vasta paaston jälkeen pääsiäisenä.
Perinteisiä laskiaisruokia olivat rasvarieska ja liharokka. Rasvarieska oli ohrajauhoista tehtyä leipää, jota oli höystetty sianihralla. Liharokka oli keitetty herneistä ja rukiinjyvistä ja höystetty siansorkilla tai sian päällä. Keittoa kutsuttiin myös sorkkarokaksi.
Laskiaispullat alkoivat yleistyä 1800-luvulla.
- Wikipedia
Suomen Unicef on Ukrainassa auttamassa ja suojelemassa lapsia. Ukrainan lapsia voi auttaa Unicefin kautta: tekstaamalla UKRAINA20 numeroon 16110. Tämä vastaa 20 euron lahjoitusta.
Punaisen Ristin kautta voi antaa tukensa lahjoittamalla katastrofirahastoon. Lahjoituksen voi tehdä netin kautta lomakkeella sivulla https://www.punainenristi.fi/lahjoita/katastrofirahasto/
tekstiviestillä SPR numeroon 16499. Tämä vastaa 15 euron lahjoitusta.
Kirkon Ulkomaanavun kautta voit lahjoittaa hätäapua ukrainalaisille perheille. Käytännössä apu on esimerkiksi ruoka-apua, lämmikkeitä ja muita perustarvikkeita.
Lahjoituksen voi tehdälomakkeella osoitteessa https://www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/ukrainan-sota/
Pelastakaa Lapset -järjestö antaa hätäapua alueille, joissa sitä kulloinkin tarvitaan eniten, esimerkiksi Ukrainaan.
Lahjoituksen voi tehdä: netissä osoitteessa https://www.pelastakaalapset.fi/ajankohtaista/kampanjat/humanitaarinen-apu/
Soittamalla lahjoituspuhelimeen 0600 03365 (20,11 € + pvm)
Fida tukee hätäavulla Ukrainaa paikallisten kumppaniseurakuntien kautta toimittamalla esimerkiksi ruokaa, suojaa, lämmikettä ja hygieniatarvikkeita tarvitseville. Apua toimitetaan paikallisten kumppaniseurakuntien ja humanitaaristen järjestöjen kautta.
Fidan kautta voi auttaa Ukrainaa
Netissä lomakkeella https://www.fida.info/lahjoita/lahjoita-katastrofiapuun/
MobilePaylla numeroon numeroon 46003
tekstiviestillä FIDA10 numeroon 16155
Ukrainan taloutta voit tukea valitsemalla ukrainalaisia tuotteita kaupassa.
K-ruokakauppojen valikoimista löytyy noin 50 ukrainalaista tuotetta, kertoo Keskon tavarakaupan johtaja Harri Hovi.
Valikoimista löytyviä ukrainalaisia tuotteita on esimerkiksi:
Nezhin-tuotemerkin säilykkeinä myytävät Kasvispata ratatouille, Kesäkurpitsapyree ja Munakoisosalaatti
Auringonkukkaöljyä ja hunajaa, muun muassa K-Menu kiteinen hunaja sekä Jakobsens-auringonkukkahunaja
/Iltalehti
***********
Tämä kuvan patsas on tullut meille jo tutuksi, mutta kuka hän on?
Ukrainan pääkaupungin Kiovan itsenäisyydenaukiolla seisoo naishahmon patsas, jolla on käsissään oksa. Hän on Berehynia, ukrainaksi: Береги́ня.
Nykyaikaisessa ukrainalaisessa kulttuurissa Berehyniaa kuvataan usein muinaiseksi jumalattareksi - kodin suojelijaksi, äitiyden, naiseuden suojelijaksi.
Berehynia pitää käsissään Virunbumin ( ukrainaksi kalynan) oksaa. Kasvi on ukrainalaisille hyvin symbolinen ja tärkeä kasvi.
Mainintoja kasvista löytyy ukrainalaisesta kansanperinteestä, lauluista, koristetaiteesta, ukrainalaisista koruompeluksista ja runoudesta.
Legendan mukaan kalyna yhdistettiin maailmankaikkeuden syntymiseen.
Valkokukkaisesta, punaisia marjoja tekevästä kalynasta voi tehdä mm siirappia ja teetä.
Patsas pystytettiin vuonna 2001. Patsasta kannattelee marmoripylväs. Monumentin korkeus on yhteensä 61 metriä.
Ruotsinsuomalaisten päivä / ruotsinsuomalaisuuden päivä on 24. helmikuuta vietettävä merkkipäivä.Sitä on vietetty ensimmäistä kertaa vuonna 2011, eli tämä on 11.s vuosi.Päivän tarkoituksena on juhlistaa ruotsinsuomalaisten vähemmistön olemassaoloa sekä herättää valtaväestön kiinnostus ruotsinsuomalaisia kohtaan.
Ruotsinsuomalaisilla on erityinen keltasiniristilippukin, mutta se on niin kamala, että laitoin tähän Suomen lipun. Miksi hekin eivät saisi käyttää sitä?
Eikö jokainen muualla asuva suomalainen ole aina sydämeltään suomalainen?
💙🤍
Koska multapurnukat valloittavat keittiön pöytää, harjoittelin jo eräänä päivänä millaista olisi juoda kahvinsa sohvan ääressä, kahvikuppi jakkaralla.
Kiitos!
Kuorta myöten ihana ylläri!
Itsekin laitoin muutaman ystiskortin maailmalle.
- Niitä, joissa on runon perässä nimeni,
joita löytyy Karton korttitelineestä...
Olinko hassu ihan aivan???
💗
💗
PS
Sellainen kuin Insinööriviikko, olisi
21.-27.2.2022