Lauantaiaamuna lähdimme ajelemaan jonnekin
ja itse oikeastaan olin siinä vaiheessa varsin
tietämätön matkakohteestamme.
Menomatkalla piipahdimme ensin kahvilla
Valkealassa tässä ihastuttavassa
kahvila-sisustuspuoti Kaarnasydämessä.
Kuvassa Hanin porkkanakakkupala.
Siellä olisi ollut myynnissä kaikkea ihanaa sisustuksellista,
mutta hinnat valitettavasti yli miun kipurajani.
Siispä tyydyin vain ihailemaan niitä kaikkia ihanuuksia.
Nuo ylimmän kuvan sydämelliset
lyhdytkin olivat tosi suloisia.
oli kovasti muitakin vaeltajia.
Sinne yllätysreissumme sitten johti.
Aamupäivällä oli todella kaunis sääkin.
Olin pakannut marjaämpäreitä mukaamme,
mutta niitä ei sitten
tarvittukaan ja minä
olin ihan väärin pukeutunut sinne paikkaan.
Minulla oli kangaskengät jalassa
ja kumisaappaat autossa.
Repoveden metsä oli kaunis,
sammalmattoineen ja puunrunkoineen.
Vastarannan kalliot näyttivät jyrkänuhkeilta ja kunnioitettavilta.
Lossilla pääsi yli järvensalmen, käsivoimin.
Onneksi oli herrasmiehiä mukana
jotka kävivät töihin heti lossille astuttuamme.
Metsän kauneus on sen hiljaisuus.
Itselläni oli vaan niin huonot kengät,
ettei vaeltelusta tullut kovin pitkäaikaista.
Jos olisin tiennyt minne päädymme,
olisin pakannut vaelluskengät autoon mukaan. =)
Woikosken kaasutehtaan koski kuohusi kotimatkalla.
Ihastuin tuohon koskenpartaan kivitaloon...
Meillä oli eväitä mukanamme joita ampiaisetkin
valitettavasti tahtoivat myös maistella ja niinpä istuskelumme
huovalla rantakalliolla, jäi tosi lyhyeksi piknikiksi.
(Ulkonasyöminen kävi lyhyeksi myös Lahdessa
Sinuhen leipomon lounaskahvilassa tässä eräänä päivänä.)
Ovat nuo kaikki lentävät ötökät tosi nälkäisiä, koska kaikki
mesikukat ovat suurinpiirtein jo kukkineet. Nälkä ajaa ötökän
jopa istumaan ihmisen eväsleivälle...
ja leipähän lentää silloin kauas,
piknik-viltti ravistellaan
ja ihmiset juoksevat autolleen
ajaen tiehensä...
Heinola sattui olemaan kotimatkan varrella
joten menimme katsomaan onko Jaakko-papukaija Lintutarhalla
vielä saunaan menoa kehottelemassa, mutta ei löytynyt
koko papukaijaa? Mitä sille on tapahtunut?
Löytyi vaan valkoinen papukaija Kaija,
jota lapset tuntuivat kutsuvan Kaija Koo:ksi
ja utelias, mutta selkeästi strrrrressaantunut koputtelija Otto-kakadu,
(oli repinyt itsestään hirrrrrveästi höyheniä yksinäisyydessään...)
jonka olisin huolinut heti mukaani, komea Julli-korppi,
joka tuijotti katolla vaeltavia puluja, hassu harmaahaikara
ja monta muuta nokallista eläintä.
Seikkailusta se tämäkin kävi. =)
Olen aina ollut sellainen omanlaiseni erityisherkkä introvertti & erakko. Rakastan hiljaisuutta, balladeja, elokuvia, hyviä kirjoja, puita, perhosia ja kukkia, sekä mustarastaan laulua, auringonlaskuja, iltaruskoja, kuuta ja tähtitaivasta, kahvin tuoksua, kokkaamista omille rakkaille, sateen ropinaa, tuulen tuoksua pyykeissä ja aamukastetta. Omaan jonkinlaista vaeltajan verta suonissani, sillä en malta jäädä paikoilleni pitkäksi aikaa. Olen kirjoittanut runoja ja tarinoita jo ihan pikkutytöstä saakka. Betonisessa kaupungissa näännyn, mutta luonnon rauhassa herään eloon. Siellä voin jälleen hengittää. Luonto on ollut aina paras ystäväni. Tällä hetkellä talvinen asuinpaikka on Suomi ja kesällä Eesti.
