Laitumia

Laitumilla eletään vapaan   

onnellista kesäaikaa. 

Kahvijäätelöä, kirjoja ja hevosia

Tänään saa liputtaa jos haluaa, 

koska on Suomenhevosen päivä.

Suomenhevosen kantakirja on nyt 112 vuotias.

Suomenhevonen on hevosrotu, jolla on sekä ratsu- että työhevosominaisuuksia ja vaikutusta. Se on ainoa täysin Suomessa kehitetty hevosrotu, jota kutsutaan englanniksi joskus nimityksellä Finnish Universal (suomalainen yleishevonen), sillä sen katsotaan sopivan liki kaikkiin hevosen käyttötarkoituksiin Suomessa: maatalous- ja metsätöihin, raviurheiluun, ratsastukseen ja vikellykseen. Suomenhevonen valittiin vuonna 2007 Suomen viralliseksi kansallishevosroduksi.
Suomenhevosta pidetään yhtenä maailman nopeimmista ja monipuolisimmista kylmäveriroduista, vaikka rodun luokittelu aidoksi kylmäveriseksi on kiistanalaista. Eri lähteiden mukaan suomenhevonen voidaan luokitella kevyeksi kylmäveriseksi, raskaaksi lämminveriseksi tai yleishevoseksi. Suomessa rotua ei kuitenkaan koskaan pidetä lämminverisenä.
Suomenhevosen kantakirja jakautuu neljään jalostussuuntaan, jotka pyrkivät kehittämään rotua eri tyyppeinä: raskaanpuoleisena työhevosena, kevyenä ravurina, monipuolisena ratsuhevosena sekä sopusuhtaisen pienenä pienhevosena. Jalostussuunnille yhteinen rotumääritelmä määrittelee suomenhevosen voimakkaaksi, monipuoliseksi ja miellyttäväluonteiseksi. Rodun keskikorkeus on 155 senttimetriä ja tyypillisin väritys on rautias, usein liinakko valkoisin merkein. 

Hautalöytöjen perusteella hevosia on ollut Suomen alueella jo keskirautakaudella, mutta näiden hevosten alkuperää ei tunneta. Suomenhevonen ja sitä edeltänyt suomalainen maatiaishevoskanta oli kuitenkin Suomen ainoa hevosrotu vuosisatojen ajan, joten Suomen hevoshistoria on ylipäätään miltei sama kuin suomenhevosen historia. Ensimmäiset asiakirjamerkinnät suomalaisesta hevosesta ovat 1300-luvun vaihteesta. 1500-luvulta alkaen on tietoja monien ulkomaisten lämmin- ja puoliverirotujen vaikutuksesta, jonka tuloksena oli kookkaampi ja paremmin ratsuksi soveltuva suomenhevonen. Rodun kantakirja perustettiin vuonna 1907. Suomen maatalouden koneellistuttua ja suomalaisen ratsuväen jalkauduttua 1900-luvun jälkipuoliskolla suomenhevoskanta romahti yli 400 000 hevosesta alle 20 000:een. Rotu kuitenkin säilyi perinteisen raviurheilukäytön ja myöhemmin myös monipuolisten ratsuominaisuuksiensa ansiosta.

Rotumääritelmän mukaan suomenhevonen on monipuolinen ja -käyttöinen, keskikokoinen ja tukevarakenteinen hevonen. Ihanteellinen suomenhevonen on monipuolinen, helposti käsiteltävä hevonen, jossa yhdistyvät voima, ketteryys, nopeus ja kestävyys. Suomenhevonen on eloisa, luotettava ja valpas. Rotumääritelmän mukaan luonteessa on tavoiteltavaa ”rehellisyys”; yhteistyöhalukkuus, tottelevaisuus ja into työskennellä. Suomenhevonen on kestävä, terveydeltään hyvä ja yleensä pitkäikäinen. Rotumääritelmän mukaan suomenhevosen pää on kuiva ja profiililtaan suora, ei pitkä tai kupera; korvat ovat sopivan etäällä toisistaan ja lyhyet. Kaulan tulisi olla hyvänmuotoinen, ei joutsenkaulamainen. Rungon tulisi olla pitkänpuoleinen, mutta pyöreämuotoinen ja sopusuhtainen. Lanteen ei tulisi olla tasainen tai hännän kiinnittyä liian ylös. Suomenhevoset ovat lihaksikkaita, ja niillä on hyvä luusto, vankat kuivat jalat sekä vahvat kaviot.
Rodun yleisin väritys on rautias, mutta muutkin värit hyväksytään. Suomenhevosilla on yleensä tuuheat jouhet, ja vuohiskarvat ovat hieman pitkät. Rodun keskikorkeus on 155 cm. Ponikokoisia eli alle 148 cm korkeita suomenhevosia jalostetaan erillisenä alatyyppinään.
Suomenhevosen askellajit ovat säännölliset ja joustavat sekä suhteellisen matalat ja vakaat. Rotu on kylmäveriseksi nopea. Se tunnetaan hyvänä ravaajana, ja sitä käytetään Suomessa raviurheilussa.

Hevosten alkuperää Suomen alueella on selitetty monilla erilaisilla hypoteeseilla. Alkuperäisestä villihevoskannasta ei ole todisteita, eikä vaikuta todennäköiseltä, että sellaista olisi koskaan edes ollut, koska merkittäviä määriä kesyhevosia tuotiin Suomen alueelle jo aivan varhaisessa vaiheessa. Todennäköisimmin suomenhevonen polveutuu pohjoiseurooppalaisesta kesyhevosesta Suomesta löydetyiden esineiden perusteella hevosten pito näkyy kuolainten ja viskarien muodossa kansainvaellusajalta lähtien. Vanhimmat Suomesta löydetyt kuolaimet on ajoitettu vuosien 400 - 550 jaa. välille. Kuolaimet yleistyvät löytöaineistoissa 600-luvulta lähtien. Kuitenkin jo pronssikauden haudoista tunnetaan hevosten hampaita, joskaan niitä ei ole voitu ajoittaa. Kielentutkijat pitävät myös mahdollisena, että jo pronssikaudella on osattu ratsastaa germaanisen lainasanan "ratsas" pohjalta.
Erään teorian mukaan pohjoiseurooppalaista kantaa oleva hevostyyppi tuli lännestä viikinkien mukana läntiseen Suomeen viikinkiajalla, noin 800–1050 jaa. Toisen pääteorian mukaan hevosen toivat etelästä ja kaakosta saapuneet ihmiset, joilla olisi ollut mukanaan mongolialaista alkuperää olleita, Uralin ja Volgan alueilla pidemmälle kehittyneitä hevosia. Kummatkin teoriat saattavat pitää paikkansa, sillä Suomessa säilyivät pitkän aikaa selvästi eroavat itäinen ja läntinen hevostyyppi. Suomalais-virolainen suomen- ja eestinhevosten geeniperimää selvittänyt tutkimusryhmä tiedotti 2014 tutkimustuloksenaan, että suomenhevosen lähimmät geneettiset sukulaiset ovat eestinhevonen, Arkangelin alueelta kotoisin oleva mezeninhevonen, siperialainen jakutianhevonen sekä mongolianhevonen.

Nykypäiviin saakka on säilynyt kannatusta teorialla, jonka mukaan suomalainen hevonen polveutuisi suomalaisugrilaisten kansojen kanssa Volgan alueelta ja keski-Venäjältä kulkeutuneista hevosista. Teorian esittivät 1700-luvun lopulla luonnonhistorioitsija Pehr Adrian Gadd, ja 1880-luvulla Johan Reinhold Aspelin teoksessaan Suomalaisen hevosen kotoperäisyydestä.
Agronomi Axel Alfthan (1862–1934) ja eläinlääkäri Kaarle Gummerus (1875–1928) esittivät idästä tulleen hevoskannan jakautuneen myöhemmin itäsuomalaiseksi ja keskisuomalaiseksi tyypeiksi, ja että nämä muunnokset olisivat säilyneet tunnistettavissa jopa 1900-luvun vaihteeseen asti. Väitettä tukevia valokuvia on: ajan pieni karjalainen tyyppi oli kulmikas ja tukeva ja sillä oli selväpiirteinen säkä, lyhyt kaula ja kookas pää. Hämäläinen pikkuhevonen puolestaan oli ”jalompi”, ja sillä oli pidempi runko, kevyempi kaula ja hienopiirteisempi pää.
1900-luvun alkupuolella englantilainen J. C. Edward ja norjalainen S. Petersen ehdottivat, että Suomessa ja muilla Suomenlahden rannan alueilla olisi joskus elänyt niin sanottu ”keltainen poni”. Myöhempi kansatieteilijä Kustaa Vilkuna (1902–1980) tuki tätä ajatusta, ja esitti ”virolais-suomalais-karjalaisen ponin” polveutuvan pienestä metsähevosesta, joka olisi ollut laajalti levinnyt Suomenlahden ympärysalueilla.
Suomen muinaishautalöydöissä esiintyy hevosvarusteita keskiseltä rautakaudelta alkaen. Suomenhevosen kantamuodosta uskotaan polveutuvan myös eestinhevosen, norjalaisen pohjanhevosen, ruotsalaisen gotlanninrussin, Arkangelin alueen mezeninhevosen sekä liettualaisen zemaitukasin.^[18]
Jossain vaiheessa historiaa Suomen länsiosien hevoskantoihin sekoittui Suomenlahden eteläpuolen hevosainesta, mistä johtuen läntisestä hevostyypistä tuli kookkaampi ja maa- ja metsätöihin paremmin soveltuva. Alkuperäisen läntisen tyypin piirteet kuitenkin säilyivät ulkomaisista vaikutteista huolimatta ja vaikka vieraita piirteitä voitiinkin havaita hevosissa vielä kauan. Myöhemmin keskiajalla tähän jo aiemmin sekoitettuun hevoskantaan risteytettiin keskieurooppalaisia suurempia hevosia. Ulkomaalaisia hevosia tuotiin Suomeen myös sotaretkien yhteydessä, ja niitä hankittiin kartanoihin ajokäyttöön. Keskieurooppalaisten ja suomalaisten hevosten jälkeläiset olivat suomalaisia vanhempiaan kookkaampia, ja soveltuivat maataloustöihin entistäkin paremmin.
Varhaisin tunnettu suomalaista hevoskauppaa koskeva asiakirja on vuodelta 1299, jolloin paavi Gregorius IX moitti kirjeessään Gotlannin kauppiaille näiden tapaa myydä hevosia Suomen pakanoille. Suomalaisten hevosten taso lienee sittemmin parantunut, koska hevoskaupasta tuli myöhemmin vientivoittoista. Esimerkiksi eräässä venäläisessä aikakirjassa mainitaan ”Tamma-Karjala” ilmeisesti viitaten maineikkaaseen hevoskasvatusalueeseen. Myöhemmin 1500-luvulla Olaus Magnus mainitsi silloisten suomalaisten käyttämien hevosten hyvän laadun. Niinkin varhain kuin vuonna 1347 Ruotsin kuningas Maunu IV katsoi välttämättömäksi rajoittaa hevosten vientiä Karjalasta. Vuonna 1520 Kustaa Vaasa havaitsi suomalaisten vievän hevosia laivalasteittain Lyypekkiin, ja kielsi moisen kaupankäynnin ja kielsi alle 7-vuotiaitten hevosten myynnin.

Järjestelmällisen jalostuksen alku

Aikaisin hevosten vientiä Suomeen koskeva asiakirja on vuodelta 1229. Ruotsin vallan aikana suomalaiseen hevoskantaan todennäköisesti vaikuttivat Suomen ratsuväen täydennykseksi hankkimat ja sotasaaliiksi ottamat hevoset. Ensimmäiset merkittävät suunnitelmalliset yritykset parantaa hevoskantaa Suomessa jalostusvalinnalla tapahtuivat 1500-luvulla, jolloin hevosjalostuksesta innostunut Kustaa Vaasa perusti tammakartanoita eli hevossiittoloita maatilojensa yhteyteen Länsi-Suomessa. Hän tuotatti Ruotsiin ja todennäköisesti myös Suomeen suurempia hevosia Keski-Euroopasta ja erityisesti Friisinmaalta. Tuotuja hevosia pidettiin kuninkaankartanoissa paikallisten tammanomistajien käytettävissä. Kirjeessään vuodelta 1556 Kustaa Vaasa mainitsee Suomessa olleen 231 tällaista jalostushevosta. Ei kuitenkaan tiedetä, olivatko ne tuontieläimiä vai sellaisten ruotsalaisia jälkeläisiä. Friisiläisoriita käytettiin Suomessa 1500-luvun alkupuolella suurentamaan paikallisen hevosen kokoa, ja niiden käyttö kuninkaankartanoissa jatkui 1650-luvulle asti.
Kustaa Vaasa myös toteutti laajoja uudistuksia ratsuväessään. Raskaan ratsuväen menetettyä merkityksensä myöhäiskeskiajalla kevyt ratsuväki oli nousemassa tärkeäksi, mikä vaikutti hevosjalostuksen suuntaan. Vuonna 1550 Vaasa määräsi siittolakartanoita perustettavaksi kuninkaankartanoiden yhteyteen ei vain Ruotsissa vaan myös Suomen jokaisessa kunnassa. Näiden siittoloiden oli kunkin määrä käsittää 20 tammaa ja joitakin oriita, ja hevosissa tuli olla sekä Ruotsin-tuonteja että suomalaisia yksilöitä. Vaasa myös tuotatti Pohjanmeren rantojen maista tammoja – todennäköisimmin friisiläistyyppisiä. Hänen tavoitteenaan oli suurentaa suomalaisen hevostyypin kokoa ja massaa. Hänen seuraajansa Eerik XIV kielsi suomalaisten hevosten maastaviennin, mikä osoittaa jalostustavoitteiden täyttyneen ja kielii Suomen tärkeydestä hevoskasvatusalueena. Siittolakartanot pysyivät toiminnassa vain noin sadan vuoden ajan Vaasa-suvun alaisena kunnes ohjelma rappeutui. Viimeinen siittolakartanoista suljettiin Porissa vuonna 1651, ja kruununoriit ja -tammat siirrettiin Gotlantiin.

 

Hevoset olivat keskeinen voimavara Suomen armeijalle talvisodassa (1939–1940) ja jatkosodassa (1941–1944). Armeijan hallussa oli vain harvoja autoja, joten sen pääasiallinen kulkuneuvo olivat kymmenettuhannet hevoset. Hevoset oli määrätty hevos- ja ajoneuvoreserviin vuonna 1922 alkaneessa ohjelmassa. Suomenhevosrodun säilyvyyden turvaamiseksi reserviin ei otettu oriita tai tiineitä, imettäviä tai kantakirjattuja tammoja. Kaikki reservihevoset pysyivät sodankin aikana omistajiensa laillisena omaisuutena, ja ne merkittiin tunnistusta varten. Kaikki hevoset pyrittiin palauttamaan omistajilleen tai ilmoittamaan kuolleiksi. Ohjelma onnistui säilyttämään rodun, ja Suomen hevoskanta palasi sotia edeltäneeseen 380 000 eläimeen jo vuonna 1945.
Suomen armeijan sotasaaliina saamien venäläisten hevosten suuri määrä uhkasi suomenhevosen rotupuhtautta: monet venäläishevoset olivat oriita, eikä ihmisiä juuri voitu estää antamasta niiden sekaantua suomenhevosiin. Käytännön ja poliittisista syistä Neuvostoliitto ei suostunut ottamaan hevosiaan takaisin osana Suomen valtavia sotakorvauksia. Suomenhevoset kuitenkin kelpasivat maksuksi, ja vuosina 1947 ja 1948 Venäjälle vietiin yhteensä 18 000 suomenhevosta. Parhaita yksilöitä ei tarjottu, ja aikalaistodistajien mukaan moni komea mutta muuten kelvoton eläin päätyi Venäjälle. ^/Wikipedia: Suomenhevonen

Tiesitkö että tänään on myös Kahvijäätelön ikioma päivä! 

Nam! Kahvijogurttikin on ihanaa. =)

On myös Älä viivytele-päivä  ja Lue kirja -päivä. 
Kirjoja voi lukea näinkin... 
Tai jopa kuunnella mutta ei se silloin ole 
mielestäni kirjan lukemista...

Rinkeleitä ja hevosia

Nyt olisi sellainen kuin Rinkelipäivä. 

Jotkut tykkää, toiset taas ei. 

Kun olin lapsi, Mama osti usein 

Lahden torilta markkinapäivänä 

(eli joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona) 

Viipurin rinkelin. Lapsena pidin siitä 

hassusta mausta... 

Nykyään ihmettelen itseäni, 

mitä ihmettä olenkaan pitänyt 

hyvänä makuna. Niin se 
makukin muuttuu! =D 

Halaa australialaista -päiväkin olisi... 

En vaan tunne ketään aussia... 

Tänään on myöskin
 Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden 
vuosipäivä sekä Richterin asteikon päivä. 

Auta hevosta -päivä on niinikään tänään. 

Itse en vieläkään ole päässyt hevoskammostani... 

Ne tuntuvat lisäksi vaistoavan sen, 

jos joku pelkää niitä... 

Joskus vielä (ehkä) menen hevostallille 

ja pakotan itseni koskettamaan hevosta. 

Ehkä joskus uskaltaudun ratsastamaankin... 

Ehkä... 
- Kääk... 


Ai niin, vaikka tuntuu hassulta 
niin tänään on myös 
Oksennuspallojen arvostuspäivä. =D

Lokakuun toinen viikonloppu

Tässä hieman sumuisia näkymiä lähiseuduilta viime viikonlopulta. 

Ihana mustarastas kierteli omenapuiden 

viimeisten omenien kimpussa. 

Sain siitä kuvan napattua sen istuttua 

yhteen lehdettömään puuhun... 

Ihan liian pian kaikki puut 

ovat lehdettömiä...

Suomenhevosen päivä

Hautalöytöjen perusteella hevosia on ollut Suomen alueella jo keskirautakaudella, mutta näiden hevosten alkuperää ei tunneta. Suomenhevonen ja sitä edeltänyt suomalainen maatiaishevoskanta oli kuitenkin Suomen ainoa hevosrotu vuosisatojen ajan, joten Suomen hevoshistoria on ylipäätään miltei sama kuin suomenhevosen historia. 

Ensimmäiset asiakirjamerkinnät suomalaisesta hevosesta ovat 1300-luvun vaihteesta. 1500-luvulta alkaen on tietoja monien ulkomaisten lämmin- ja puoliverirotujen vaikutuksesta, jonka tuloksena oli kookkaampi ja paremmin ratsuksi soveltuva suomenhevonen. Rodun kantakirja perustettiin vuonna 1907. 

Suomen maatalouden koneellistuttua ja suomalaisen ratsuväen jalkauduttua 1900-luvun jälkipuoliskolla suomenhevoskanta romahti yli 400 000 hevosesta alle 20 000:een. Rotu kuitenkin säilyi perinteisen raviurheilukäytön ja myöhemmin myös monipuolisten ratsunominaisuuksiensa ansiosta.  -WP-

Tänään on Suomenhevosen päivä, 

joka on samalla myös liputuspäivä. 

Älä viivyttele -päiväkin on tänään.

Ausseja, rinkeleitä ja hevosia

Tänään vietetään

Vie lapsesi työpaikallesi -päivää, 

Auta hevosta -päivää, 

Halaa australialaista -päivää, 

sekä Rinkelipäivää. 

Tänään on myöskin 
Tšernobylin 
ydinvoimalaonnettomuuden 
vuosipäivä.

Tšernobylin onnettomuus oli tähän mennessä kaikkien 
aikojen vakavin ja tuhoisin ydinvoimalaonnettomuus. 
Onnettomuus tapahtui lauantaina 26. huhtikuuta 
1986 Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa 
Tšernobylin ydinvoimalaitoksessa lähellä 
Prypjatin kaupunkia. 
-Wikipedia- 

Ylläoleva kuva on Tšernobyliläisestä  
huvipuistosta joka piti avata 1.5.1986, 
mutta onnettomuuden ja koko 
kaupungin evakuoinnin vuoksi sitä 
ei koskaan avattu. 




Tänään on myös 
Richterin asteikon päivä. 

Maailman tekijänoikeuspäivää 
vietetään tänään muualla maailmassa, 
mutta meillä Suomessa sitä 
vietetään ylihuomenna.  

Lumen maa

Sunnuntaina oli kaunis päivä, 

se tämän vuoden toinen aurinkoinen 

sellainen. Se oli ihan liian ihana 

sisätiloissa vietettäväksi. 

Lämpökerrasto vaan alle, 
villaa ja toppavaatetta päälle 
ja eikun menoksi. 

Ajelimme katsomaan miltä 

Huovilan puistossa näyttää talvella. 

Ja siellähän näytti kauniilta. 

Täällä kesäkuvia aiemmista 
käynneistämme... 

Maalaisidylli nukkui kylmän lumipeittonsa 

alla ja kaikki näytti hartaan kauniilta. 

Kuinkahan monta piikaa näissä 

luhtiaitoissa on joskus kesiään viettänyt? 

Puistotie odottaa kevättä...

Ruususauna on kesällä koivujen 

takana piilossa. 

Pakkanen oli piirrellyt 

aikansa kuluksi kukkia 

ikkunaruutuihin. 

Jospa sekin salaa 

rakastaa kesäaikaa? 
Josko senkin niveliä 
kylmyys kolottaa? 

Puistossa ei ole talvisin 

toimintaa emmekä mekään 

päässeet kuin päätietä 

edestakaisin jonkin matkaa 

hyytävässä tuulessa. 

Tässä ikkunassa pakkanen on 

selvästi koettanut kukkaketoa 

piirustaa. Kauniisti tuo punamulta 

on hirsiseinistä harmaantunut. 

Ruusumuurien takana 

nukuttiin talviunta 

tuulelta suojassa. 

Kylläpä ruusut olivatkin kasvaneet 
hurjasti sitten viime näkemän! 

Kahvikaan ei ollut nyt kuumana. 
Kylmä viima ajoi meidätkin 
takaisin autolle. 

Punatulkku lauleli haikeasti 

jossain kuusen oksien piilossa. 

Poispäin ajellessamme 

ohitimme hiljakseen ajaen 

pari ratsukkoa. 

Kirkonkylä jäi taakse. 

Lehtipuissa kimalsi jäätimantteja 

niin houkuttelevasti, että niitä 

oli pakko pysähtyä ihailemaan. 

Kaikenlaisia taloja ja latoja 

maa päällään kantaa. 

Olisiko tämä sitä 

romuromantiikkaa? 

Samassa kettu juoksi tien yli 

ja katosi metsään. 

Ehdin hädintuskin 

napata siitä pikaräpsyn 

auton ikkunan läpi 

ennen kuin se katosi. 

Jättimäiset kuuset veivät 

hetkeksi auringovalon, 

niin kuin ne tekevät kyllä 

kesälläkin. 

Kuusimetsässä on 

helteelläkin viileää. 

Havupuiden jälkeen 

jäätimantein koristellut 

lehtipuut hurmasivat jälleen.