Tekstit

Näytetään tunnisteella croissantti merkityt tekstit.

Etätyön hauskuuksia ja vähän croissanttejakin

Kuva
    Perjantaina, 29.1. on Pidä hauskaa töissä päivä. Ainakin etätöissä sellainen saattaisi olla ihan minimalistisesti mahdollista, vaikkapa hassun asun kanssa, tai hupsun kampauksen, kenties? - Sitä kameraahan ei ole pakko pitää (etäpalavereissakaan) auki, ihan oikeasti! Riittää kun mikrofoni on silloin auki ja äänesi kuuluu. Joskus kamerassa olo on jopa ahdistavaa tai hankalaa näinä aikoina, kun jopa koko perhe saattaa olla koronan vuoksi niissä samoissa tiloissa... -Se mikrofonikin kannattaa mykistää  silloin, kun et itse ole äänessä. Työkaverisi eivät ehkä arvosta taaperosi lelujen hakkaamista, uhmaitkuja tai puolison höpötystä omissa kuulokkeissaan. Jopa sinun niiskuttava nenusi voi tuntua etäpalavereissa ikävältä ajatusten häiriötekijältä työkaverisi korvissa. Siispä mykistä, blurraa, piilota yksityiselämäsi ja tee samalla ahkerasti töitä. Siinäpä pandemiatyöskentelyn haasteita kerrakseen.   Ja nyt sitten pitäisi pitää vielä hauskaakin...     PS: lisä...

Kuinka croissant syntyi

Kuva
Siitä on olemassa monia tarinoita, mm eräs vuodelta 1683, jolloin  turkkilaiset piirittivät itävaltalaista Wienin kaupunkia. Turkkilaiset yrittivät päiväkausia valloittaa kaupunkia, mutteivät  onnistuneet, joten hyökkääjät päättivät kaivaa tunneleita kaupungin alle.  Wieniläiset leipurit, joka työskentelivät kellareissa, kuulivat kaivamisäänet ja hälyttivät armeijan ja heidän valppautensa pelasti kaupungin. Turkkilaiset ajettiin pois. Leipurit leipoivat lisäksi leivän, joka oli puolikuun muotoinen, kuvaten siten turkkilaisia, eli Ottomaanien valtakuntaa. Kaupunkilaiset saattoivat siitä lähtien aamuisin syödä kahvin kanssa tuon tuoreen leivonnaisen, hävittäen  hus-pois loppurippeetkin vihollisista.  - Niistä jäi jäljelle  korkeintaan muruja pöydälle! Yli sata vuotta myöhemmin, Marie Antoinette otti leivonnaisen käyttöön ranskassa, ja alkoi kutsua sitä croissantiksi, puolikuuksi...  ...

Croissanttipäivä

Kuva
Voisarvi eli kroisantti (ransk. croissant ) on yleensä puolikuun muotoon leivottu leivonnainen. Se tehdään lehtevästä voitaikinasta perinteisesti kaulimalla taikina ympyräksi, jakamalla sektoreiksi ja kiertämällä sektori löysälle rullalle reunasta keskustaa kohti. Voisarvia syödään sellaisenaan, voin tai marmeladin kera tai täytettyinä esimerkiksi juustolla, salaatilla tai katkaravuilla.  Tänään on Croissanttipäivä .    Ranskalainen aamiainen sisältää usein  croissantin ja kupin kahvia.  Voisarven reseptin kerrotaan tulleen Ranskaan  Marie-Antoinetten  leipurin mukana Itävallasta.  -Wikipedia Croissantit   30-40 kpl  5 dl maitoa ¾ dl sokeria 2 tl suolaa 1 tuorehiivapala (50 g)  14-15 dl vehnäjauhoja 2 kananmunaa 300 g voita  Sekoita kylmään maitoon sokeri, suola ja murennettu hiiva.  Lisää noin lit...