Näytetään tekstit, joissa on tunniste joutsen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joutsen. Näytä kaikki tekstit

5.5.2021

Ja joutsenella jo pesä

 








Melkein hengittämättä hiippailin kaukaa kaislikon takaa
kuvaamaan joutsenpariskunnan rauhaa,
poistuen sitten yhtä hiljaa
kuin olin kaislojen taakse saapunutkin,
etten häiritsisi heitä... 
 
 
 



30.10.2020

Joutsenbongausviikonloppu

 





Joutsenbongaus on BirdLife Suomen järjestämä ja organisoima tapahtuma, jossa tehdään lokakuun viimeisen viikonlopun aikana havaintoja joutsenista. Tapahtuman aikana kerätään tietoa syysmuutolla olevien, Suomessa levähtävien joutsenten määrästä ja kerääntymisalueista. Samalla on kerätty tietoa myös muuta tietoa, muun muassa, joutsenille vaarallisista sähköjohdoista.

Laulujoutsen on Suomen kansallislintu. Laji oli häviämässä Suomesta 1950 -luvulla, mutta onneksi siitä tuli lopulta suomalsen luonnonsuojelun menestystarina. Nykyään Suomessa arviodaan pesivän laulujoutsenia noin 10 000 paria. Tämän menestystarinan soisi jatkuvan tulevaisuudessa, jotta voimme nähdä tämän kauniin linnun piirtyvän Suomen sinitaivaalle, ei vain bongausviikonloppuna, vaan aina ajankohtaisia luontopäiviä viettäessämme.



Joutsenbongausviikonloppua on vietetty syksystä 2012 lähtien.

 

 







19.10.2020

Mökkielämää


 








Koska mökkimme sijaitsee saarella, on meri aina lähellä. Tässä villien ruusujen kiulukoita ja joutsenia lähirannalla.






Lokakuussa saamme ihailla kahdesti täysikuuta, sekä kuun alussa että ihan lopussa. 

Tässä alkukuun loppukuu... 










Laitoin daalian juurakon, (alelaarista kesäkuussa ostamani) liian myöhään multiin ja se heräsi eloon vasta syyskuun lopulla ja avasi ensimmäisen kukkansa vasta lokakuussa... Se ehti avata mökillä, jonne sen veimme, kaikkiaan kolme kukkaa. Se jäi sinne iloisena pinkkinä väriläiskänä kukkimaan.





Pihapiirissä asustaa paljon lintuja. Muunmuassa näitä suloisia punarintoja, mustarastaita, närhi ja metsikössä korppeja.



 

 

Tässä pieni peukaloinen. 

Ihana uusi tuttavuus. 

Voisikohan takapihalta löytynyt pienen pieni linnunpesä olla hänen? 











 

Tällainen on meidän mökkimme Haltijametsän keskellä... 

Yläkerrassa meillä ei ole vielä edes sänkyjä, vain patjat lattialla. Mies ajatteli itse tehdä meille sängyt. 






Puun tuoksu on ihana ja saunan löylyt lempeät...



Yksinkertaista mutta hyvin rakasta. 
 
 

 

PS:

 

Juu, olen lyhentänyt verhotkin kuvanoton jälkeen jossain vaiheessa kun mies teki etätöitä mökillä ja minä hengittelin raikasta meri-ilmaa varastoon sieluuni... 





4.8.2020

Lintutuokio





Joutsenen poikaset ovat vielä kovin pieniä... 






  Kattohaikaroiden poikaset alkavat olla jo vanhempiensa kokoisia...







Nämä haukkakuvat ovat kahdesta eri linnusta, vaikka molemmat paalilla istuvatkin.

Ylempi on eri lintu kuin kolmen alakuvan lentoon lähtenyt lintu...  





















 Hanhet ja kurjet kokoontuvat jo pelloille... 
Onko nillä jo muutto etelään mielessään? 














22.4.2020

Rakas kansallislintumme






Siellä, mistä joutsenet 
keväisin lähtevät lentämään 
kohti pohjoista, sanovat 
paikalliset ihmiset surullisina, 
- Meidän joutsenemme lähtevät. 

Täällä, missä linnut pesivät, 
me sanomme syksyisin surullisina
 samoista linnuista 
- Meidän joutsenemme lähtevät. 

Mutta nyt meidän valkoiset, 
yhteiset lintumme 
ovat saapuneet takaisin.





On aina iloinen keväänmerkki 
kun kauniit, rohkeat ja uljaat 
lintumme saapuvat eteläisistä 
maista takaisin Suomeen.  

Sehän on niiden lintujen kotimaa, 
missä ne pesivät ja kasvattavat 
poikasensa...








Jos olet turvassa 
on helppo uneen unohtua 
Uni antaa voimia 


-Una Reinman



















15.4.2018

Kevääntuojia







Lahden Kariniemenmäeltä Lanupuistosta  
ne ensimmäiset sinivuokot jälleen 
löytyivät, tutusta paikasta. 

Päivä oli lämmin tänään sunnuntaina 
ja niin oli lauantainakin. 
Autoon sai mies vaihdettua kesärenkaat 
ja terassikalusteetkin on pesty. 

Kevääntaika saa 
tehdä tuloaan. 







Tämä laulujoutsenpariskunta on kuvattu jo 
viikko sitten, 8.4 mutta kuva oli jäänyt unholaan 
kameraani. 

Tänään joutsenia lepäili mm eräällä 
pellolla Lahdessa, mutta niitä 
oli jo niin iso kuvaajaporukka 
kuvaamassa että me ajoimme ohi. 

Pari kurkipariskuntaa näkyi Herralan puolella 
sekä hanhia, jotka lensivät aurassa, joka 
muistutti nuolta, joka osoitti kaakkoon. =) 

8.4. olemme bonganneet myös rastaita eräällä 
pellolla ja äsken huomasin kuvia katsellessani, 
että rastaiden seurana 
jo silloin oli muutama västäräkki. 

Västäräkkejä saapui pihaan eilen, 14.4.
ja peippo pari päivää aiemmin, 
eli 12.4. Punarinta ilmestyi 10.4. ja 
mustarastas tosiaan jo maaliskuun puolella. 
Ah, kevät.

9.1.2018

Vanhan sillan alla






Reissullamme oli enimmäkseen aurinkoisia 
päiviä, mutta muutama harmaa päiväkin 
mahtui joukkoon. 

Eräänä päivänä menimme hieman kauemmaksi 
Addajoelle, ajellen sen yli kulkevaa vanhaa siltaa 
pitkin joen toiselle puolelle ja vaelsimme sitten 
kävellen sateisen usvaisena päivänä parin sadan 
metrin kaltevan pudotuksen alas joen rantaan. 

Sillan alapuolella, 
yksikaistaisen autotien alla 
omassa kehikossaan, 
kulkee myös junan rata. 



Näimme alhaalta päin, 
kuinka juna puksutti 
hitaasti sillan päästä päähän. 







Rinne joen varrella on paikoin 
aikamoisen jyrkkä. 






Suojelus ei ole pahitteeksi 
joten pyhimyksiä tarvitaan. 
Ainakin heille, jotka hirmuista 
vauhtia menivät joenvartta 
polkupyörineen alas! 




 Parempi katsoa 
kuin katua. =) 




Joella on 
vanha vesivoimalaitos 
kanavineen.




Voimalaitoksen nurkilla 
kuvattua... 







Voimalaitoksen vesikanavia 
jotka kahlitsevat hetkeksi 
virran vesimassat.








Tässä joki on jo taas vapaa 
kulkemaan.






 Taas tapasimme joutsenet! 
Niillä oli seuralainenkin. 






 Koko ajan ne 
piiloutuivat paparazzilta, 
ollen syövinään... =D 


No joo, joo, söivät 
ne oikeastikin... 






Sorsakaverikin näytti 
miten se tekee puolisukelluksen.  




Ihana punarinta piilotteli milloin voimalan, 
milloin joen rehevän kasvillisuuden seassa 
ja lauleskeli kesäisesti meille.  














Riippapelargonit eivät juuri nyt kuki, 
mutta muutaman kuukauden päästä kyllä. 



Puiden lehdetkin saapuvat pian 
takaisin ja talvi on selätetty. 

Siihen saakka muratit 
saavat hoitaa lehtivihreyden. 




Joku on tästä kerännyt sopivasti 
jouluksi villit viikunat. 
Pari viimeistä ei ole 
enää ehtinyt kypsyä. 




Täältäkin olisi saanut 
oreganoa muurin kupeesta. 




Mehikasvit tekivät
sumusta vettä. 

Aika taikureita.