Seikkailua Milanossa

Menimme Milanoon paikallisjunalla Tapaninpäivänä 

ja junassa oli vain muutaman ulkomaalainen 

matkustaja meidän lisäksemme. 

Kaikki kunnon italialaisethan lähtevät joulunviettoon 

ja kaupungit tyhjenevät, niin kuin olemme 

jo muilla matkoillamme huomioineet.

Vaelsimme melkein tyhjiä suurkaupungin katuja 

ristiin rastiin ja kaikkialla olivat kaupat ja kahvilat 

kiinni ja ihmisiä vain harvakseen. 

Kaikki kaupunkiin jääneet ihmiset olivatkin 

täällä Galleria Vittorio Emanuele II:lla. 

 Milanolaiset ovat kattaneet kävelykadun lasilla 

jo 1800-luvulla ja meillä Suomessa 

ei tällaista osata 2000-luvullakaan. 

Gallerian kaunis kuusi oli jo joulukuvissa 

mutta ei kai haittaa jos se vielä täällä vilahtaa? 

Kun astuu ulos toisesta päästä Galleriaa, 

ollaankin jo Duomon aukiolla.  

Täällä Duomo di Milanon ympärillä oli 

myös runsaasti ihmisiä. 

Varmaankin lähinnä turisteja... 

Duomon lähellä oli myös jonkinlaisia myyntikojuja joista 

bongasin tällaisen. Hani ei antanut minun mennä kysymään 

onko siellä kopissa ketään suomalaista. 

Yhtään muuta tätä kieltä puhuvia 
emme nimittäin nähneet emmekä kuulleet 

koko matkan aikana.  

 Vittorio Emanuele II:n patsas sijaitsee 

myös Duomon aukiolla. 

Kyyhkyset olivat valloittaneet sen 

ja patsaan jalustan. 

 

 

 Koetin kuvata Duomon patsaita. 

Meidän piti mennä sen katolle kuvaamaan mutta 

väkimäärä yllätti enkä enää halunnutkaan Duomon katolle... 

Sääkin oli aika harmaa kuvauksen kannalta.  

Joku kovin iholle pyrkivä koetti päästä lähelle 

minua kun kuvasin Duomoa... Hani 

valppaana alkoi lähennellä sitä lähentelijää, 

ja selvisimme säikähdyksellä. 

 Milanolaisen kahvilan wc, eli missä on italialaisten wc-hygienia!!!??? 

 

Minun Mr Crohnini ilmoitteli välillä olemassaolostaan, koska täältä ei meinaa löytyä mistään mm gluteenittomia tuotteita, ja oli ihan pakko alkaa etsimään vessaa Milanosta jossa kaikki oli joulun ajan kiinni!!!!

 

Tuntui mahdottomalta! Sattumalta viimein kaiken toivon heittäneenä miltei törmäsimme avoinna avoinna olleeseen pizzeria-kahvilan tyyppisen paikan terassille, lähellä Duomoa, josta meidät kiskottiin sisälle, vietiin yläkertaan istumaan ja tuotiin ruokalista eteen, vaikka ilmoitimme että tahtoisimme vain jotain juotavaa.

Mies tilasi meille kaksi tavallista kahvia ja vesipullon ja minä sain kysyttyä missä olisi vessa. 

 

 

No, WC löytyi... =( Ruskeaa haisevaa löllöä lattialla pöntön ympärillä johon kengät jämähtävät kiinni, vessapaperi lojui siellä lattian mömmössä, vessanrinkiä ei ollut, (niin kuin ei ollut Comojärven kahvilassakaan!) valoja ei tullut, ja jos onnistut jotain saamaan tuollaisessa paikassa aikaan, (crohn kyllä pelästyi tässä vaiheessa) ei ollut myöskään saippuaa, eikä mitään mihin käsiä olisi kuivannut...!

Miten upeissa kahviloissa voi olla niin järkyttävän kammottavan eläimelliset saniteettitilat? (oo, taitaa eläimilläkin olla puhtaampaa, anteeksi!) Crohnin kanssa ei saisi saada mitään pöpöjä, vatsatauteja jne... Eli puhtaus on tärkeää. No, sitä ei täällä ole, missään yleisövessoissa!!! Kauheaa!  Onneksi takintaskussa oli hätätilanteita varten wc-paperia.

Kiskoin käsilaukusta esiin heti desinfiointipyyhkeitä kun tuolta (kylmän) manalan kaltaisesta paikasta pääsin. Tuntui, ettei käsiä saanut puhtaaksi millään vaikka en ollut koskenut kuin ovenkahvaan ja omituiseen WC-pöntön vetokahvaan... Siinäkin oli liikaa... Ihme etteivät kaikki ole sairaita kun WC:t ovat näin alkeellisia! Ei silti, eikoinaan Madeiran reissullamme kohtasimme samanlaisia saastaisia yleisvessoja ilman ovia ja wc-rinkejä... =/ Hyi! 

 
Kaksi outoa kahvia oli saapunut sillä aikaa pöytäämme!!!???? Pikkuruinen kuppi, jossa tilkka jotain ikävän harmaata puuroa, ei maitoa, ja isompi kuppi 1/3 täynnä vaaleanruskeaa jotakin, ei maitoa. Sekä 1,5 litran pullo vettä? Jonkun muun tilausko?

Mies lähti puolestaan etsimään WC:tä vaikka pelottelin häntä... Miehillä on ykköshätäkin helpompi kuin meillä naisilla. Itse koetin saada kysyttyä tarjoilijalta, oliko tämä muka meidän tilaus? Nyökkäys. Koetinpa saada sitten meille turhaan maitoa kahveihin tai mitä ne nyt olivatkin mutta tarjoilija vaan näytti käsimerkein alakertaa?
Pitäisikö kupit kantaa alakertaan? Naistarjoilija toi samalla pöytäämme tarjottimen jossa oli muutama kuivuneen näköinen palanen jotakin leivonnaista.
- Tiramisua, hän suositteli suutaa suipistellen ja sitruunatorttua ja jätti ne meidän pöytäämme, ja lasitkin saimme vedelle. Maitoa ei kuulunut...
Joimme siis lasikaupalla sitä pullovettä ja maistoimme leivonnaisia. Kumpikin niistä oli paremmat päivänsä nähnyt ja mie vaan siemaisin makua lusikasta ja Hanikaan ei kauaa niitä lusikoinut. Meillä oli pääasiana ollut se wc. Misut ja tortut tulivat pöytäämme tilaamatta ja yllätyksenä.

Lähdimme alakertaan, jossa menimme tiskille jossa oli jo jonossa äänekkäitä asiakkaita jonkin konfliktin kanssa. Saimme oman kuittimme ja kauhistuimme! Lasku oli ihan järkyttävä! Kävi ilmi että paikka laskutti mm jo siitä että istuimme sisällä tuoleihin. 

- Teki mieli mennä ja hakea ne tuolit mukaansa, koska me taisimme juuri maksaa ne.

Jonkin aikaa poispäin kalliista kamalasta vessapaikasta käveltyämme näimme kerjäläisen joka puhui englantia. Hani vastasi hänelle ettei meillä ole enää rahaa kun läheinen ravintola ryösti meidät. Kerjäinen puhkesi välittömään nauruun. Ehkä hän oli muiltakin kuullut samaa. 

Kotona Hani otti selville, että tuohon paikkaan oli moni muukin varsin tyytymätön. Pitäisi aina siis reissullakin, ennen ruokapaikkaankin menoa, katsoa Googlesta.

- Google tietää kaiken, niin kuin majapaikkamme omistajanainen tokaisi.  

 

Myöhemmin pyysin majapaikkamme emäntää fb-ystäväkseni ja hänkin nauroi katketakseen meidän Milanolaisravintola (tai mikä lie se nyt oli) kokemustamme... =/ 

Minusta se oli kammottavaa. 

Milano jouluna 2017.

Vielä joulunakin voit 
löytää punaisia ruusuja  
Francesco Hayezin patsaan 
jalustan luota.

 Katunäkymiä... 

Liian (naur) lyhyet housut ovat siis ensi kesänä 

miesten muotia. Niitä (ha-ha-ha) risahousujakin 

näkyi paljon katukuvassa...

- Ne ovat kyllä järkyttäviä. 

Mainonta voi olla kaikesta huolimatta 

hyvinkin laadukasta...

Tätä kuusta piti kuvata mennen 

tullen kun se vaihtoi väriä. 

Nyt se on violetti.

Nyt se vaaleanpunainen, jne... 

Katujen ylellisiä joulukoristeita. 

Joulukatu Milanolaiseen tyyliin.

Erään jyhkeän, jopa 
pelottavan näköisen oven 
koristelua Milanon joltakin kadulta. 

Onko hän enkeli 

vai paholainen? 

Paikallinen sähkökaappi 
on saanut hienon asun. 

Seinäkoristeita.  

Ennen kuin tuli pimeää, 

me lähdimme paikallisjunalla 

pois. En siis nähnyt jouluvaloja 
loistossaan. 

Seuraavan kerran saavuimme 

Milanoon poislähtöpäivänämme, 
suoraan autonvuokraamoon 
kentän laidalle. 

Opel corsa oli ihan ok auto. 
Sopivan pieni kulku-
neuvo mm Lago di comon 
kapealle rantatielle. =)

Vihreitä papukaijoja

Jatketaan reissutarinaa sopivasti lintuteemalla. =)

Barcelonassa asui ja lenteli ihan oikeita 
vihreitä papukaijoja! 

-Hei, älä syö sitä samaa...?

-Ota hei oma.

-No ok, anna pusu niin saat tuon puupalan.
Muisk!

-Hehee, huijasin!
-Senkin!

Kaijat elävät sovussa muiden kanssa. 

Täällä ne tarkenevat elää vapaina. 

Ne pesivät sotkuisissa pesissä niin puistoissa
kuin ihan katujenkin läheisydessä. 

Eksoottiset linnut ovat myös hyvin kovaäänisiä, 

jota ääntä en valitettavasti iloksenne tähän saa! =D

Miksi ihmeessä mieheni oli koko ajan huolissaan kamerani
muistikortin riittämättömyydestä, kun satuin bongaamaan
lintuja...? ;D

Mielikuvituksellinen puisto

Piparkakkutalo 

on tässä mutta missä ovat Hannu ja Kerttu? 

Tai olihan tuolla varmasti ihmisvilinässä useitakin 

Hanskeja ja Kerttusia tuonakin päivänä.

Kyseessä on toinen yli 100 vuotta sitten
valmistuneen Güellin puiston piparkakkumaisista rakennuksista.
Puiston suunnitteli Barcelonan kuuluisa katalonialaisarkkitehti A. Gaudi. 

Kaupunki on syystäkin hyvin ylpeä tästä miehestä, ja joka paikassa
törmää johonkin asiaan, joka kantaa Gaudin nimeä.

Tänne laajaan puutarhaan ei ole huonojalkaisilla 

mitään asiaa. Raput oli tehty ihmeen pitkäjalkaisille. 

Täälläkään emme menneet sisälle minnekään rakennuksiin
koska jo puutarhan kakkososaan joutui maksamaan ja odottamaan
väestöryntäyksen vuoksi muutaman tunnin ennen kuin sinne osaan pääsi.

En edes halunnut tietää, mitä sisäänpääsy olisi
rakennuksiin maksanut. Se pieni reissubudjetti nääs... =) 

 Puiston polut houkuttelivat välillä 

katsomaan löytyykö kukkia, 

ja löytyihän sieltä. 

Kukista postaan vähän myöhemmin.

 

Kiipeilyä ja taas kiipeilyä.
Nuoriso lauloi paikan korkeimmalla
kahdella ristillä merkityllä kohdalla.
Se oli kaunista ja kuului kauas! <3 


Tämä alue oli ilmaista puutarhaa, 
nyt siirrytään maksulliselle puolelle:

Onneksi välillä voi pysähtyä kuuntelemaan mustarastaita 

ja ihailla kukkia tai jotain aivan muuta. 

Nämä suoraan maaperään pala palalta kaivetut 

ja paloista jälleen muuratut kaariholvit olivat kuin tarua. 

Kaaret jatkuvat ja jatkuvat ja niiden koko on kolossaalinen! Kuinkahan 

monta vuotta näiden kymmenien kaarien rakentamiseen oli mennyt? 

Suunnittelijalla on todellakin ollut mieletön mielikuvitus!
Pylväät näyttävät pysyvän pystyssä pelkällä pyhällä hengellä.

Tässä laajassa puistossa on vähän kaikkea... =) 

Ihmisiä oli toisinaan ihan liikaa... 

Joskus salaa toivoin olevani ihan kahdestaan 

Hanin kanssa tuolla...kin. =) 

Olisin muun muassa saanut paremmin kuvattua 

tämän mosaiikkisalamanterin. 

Harvemmin kuvaan ihmisiä, mutta näissä kohteissa heitä 

tupsahti ihan väkisin kuviini vaikka kuinka yritin odottaa 

hetkeä, jolloin ihmisiä olisi kameran linssissä vähemmän
tai ei ollenkaan.

Joskus ihmisetkin ovat kuvauksellisia, 

kuten tässä kuvassa nämä naiset. <3 

Mosaiikkikoristelluin kaarevin kaitein varustettu aukio.
Yleensä sieltä näkee Barcelonan mutta nyt savusumu 
peitti kaupungin...

Aukio oli alunperin suunniteltu markkinatoriksi mutta
se ei sellaisena saavuttanut suosiota.
Aukion penkilliset kaarevat reunukset alhaaltapäin kuvattuina.

Mosaiikkikaideaukiota kannattelevat mahtavat pylväät 

alapuolelta... Joku ennätti siihenkin kuvaan liittää oman nenänsä.

Pylväiden mosaiikkia...
-ja jonkun selfiekeppi... ;D

Mosaiikin ja muratin peittämillä kaiteilla sai istua
ja hiukan lepuuttaa jalkojaan. 

On ihan merkillistä 
miten joku on voinut 
sekä suunnitella 
että tehdä 
yli 100 vuotta sitten 
jotain näin modernia...! 



Tänään on Maailman astmapäivä.