Pionirakkautta

 

 

Jo kauan, kauan sitten, 

rakastuin lapsuudenkodin 

pihan upeisiin pioninkukkiin. 

Ovat ne sellaisia pihan kuninkaallisia.  

 

💗

Kun aikoinaan Hanin kanssa 

hankimme rintamamiestalon 

 melkein typötyhjällä pihalla, 

ostin heti pihaan pionien juurakoita. 

Hankin niitä vuosi vuodelta lisää. 

Niinpä minulla olikin lopulta 10 komean pionin 

penkkirivi. Rakastin niiden muhkeita kukkia, 

niiden tuoksua ja värejä. 

 💗

 

 

Olisin halunnut napata mukaani pioneja 

hääkimpuksikin, kun heinäkuun 11.s 

kahdeksan vuotta sitten menimme 

maistraattiin Hanin kanssa ja 

nuoriso piti meille kivan hääpäivän 

Lahden Launeen perhepuistossa, 

mutta ajattelin, että kimppua heittäessä 

kukat hajoisivat, niin en sitten ottanut niitä,

vaan hankin vaaleanpunaisen ruusukimpun. 

 

En muistanut, että olisin voinut tehdä pienen 

ns heittokimpun jostain kestävämmistä kukista. 

-Nunnukka-tytär muuten sai sen kimpun silloin... 

 

💗

Kun päätimme sitten muuttaa pois talostamme,

 oli vaikeinta luopua pihan kaikista istutuksista; 

puista pensaista, kukista 

ja erityisesti juuri niistä rakkaista pioneista... 

 

Tulevan omistajaperheen rouva sanoi 

 pihaa katsellessaan, talon kuntotutkimusta tehtäessä, 

 miten pihan kasveja pitää vähentää 

koska heillä on niin paljon kissoja...? 

En kyllä ymmärtänyt 

miten niillä asioilla voisi olla yhteys. 

Mitään catiota ei ole kyllä näkynyt siellä pihalla, 

- olen kuullut monesti talon ohi ajavalta tuttavalta... 

 

Enkä älynnyt napata pioneja mukaani... 

  No en tosin tulevaan kerrostaloyksiöömme, 

mutta vaikka Mamin mökkipihaan. 

Annoin hänen mökilleen kyllä muita kasveja, pihastamme

mm: veljeni meille häälahjaksi antamat syyshortensiat

sekä Hanin hankkimat nelimetriset viiniköynnökset, 

köynnöshortensian, jouluruusun, tuoksuvan laventelin ja jotain 

muutakin...  Siellä ne varmasti nyt kukoistavat...   

💗

Pionien kaipuusta syntyi tämä runokin:

Minulla on niin ikävä
erästä pientä puutarhaa
jonka omistavat nyt muut
Jota hoitavat uudet kädet
Astelevat toisten askeleet

Kävin siellä eilen unessani
poimimassa sylillisen pioneja
joita kannoin mukanani
jotka tuoksuivat tutulle
Ja niin rakkaille

Lähikukkakaupan kassalla
oli kukkakimppuja kympillä
Vein ne onnellisena kotiini
ja niitä nuuskuttelin
Hoidin puutarhaikävääni

Ehkä ensi yönä unissaní
maljakon luokse vaellan
Aamulla kimppu sylissäni
terälehtiä tyynylläni
vuoteestani heräilen

- Una Reinman

Mutta... 

vanhan kotimme ohi taannoin ajellessamme 

purskahdin itkuun, koska minulle rakas 

pionipenkki oli kadonnut!!!  

- Sen koommin en ole halunnut 

että ajettaisi entisen kotitalon ohi... =/ 

(Mamille mentäessä se talo on matkan varrella,
mutta voimme ajella pidempääkin reittiä toista kautta...)

 

💔

  

Olisipa olemassa jokin paikka, mihin voisi

sijoittaa rakkaita kasveja tilapäisesti jos joutuu 

muuttamaan muualle. 

Sellainen kasvien sijoituskoti, 

josta voisi noutaa ne aarteet joskus 

jonnekin uuteen pihaan... 

Ja sinä, joka ostat talon jossa on puutarha, 

ja ajattelet jostain kasvista, että et pidä siitä vaan 

haluat eroon siitä, mitäpä jos kysyisit siltä talon

edelliseltä omistajalta, haluaisiko HÄN se 

kasvin itselleen!!???

 

- Olen minä täällä mökilläkin

katsellut pioneja sillä silmällä... 

Ehkäpä hyvinkin täälläkin on 

ainakin muutama ihana 

Marilynin mekko joskus kukassa...

 💗

 

Koko heinäkuu on muutes

 muovivapaa kuukausi.

 #PlasticFreeJuly

Tämä on vakava asia, 

sillä muovi on vaarallinen 

ja vaikea jäte. 

Heinäkuu on myös jäätelökuukausi, 

#IceCreamMonth 

sekä vesivärimaalauskuukausi

#WatercolorMonth
#WorldWatercolorMonth 

 Minullakin on täällä mökillä vesivärit, 

puuvärit, jne ja kartonkia mukanani, mutta 

ulkona on ollut niin paljon tehtävää, etten 

ole vielä ehtinyt niillä piirrellä enkä maalailla. 

Mutta jospa ne sateet nyt alkaisivat, 

niin olisi aikaa jopa maalata sisätiloissa... 

Heinäkuun alku 1. - 7.7.2022 

on myös käsin kirjoitetun kirjeen arvostusviikkoa

#WriteaLetterAppreciationWeek 

 

Pitääkin ilahduttaa ainakin yhtä ihanaa 

joka saattaisi tykätä miun 

käsinkirjoittamastani kirjeestä, 

jolta itsekin sain hiljattain sellaisen...

 

💗

 

 

Kruunupäitä

Kun pioninkukat kuihtuvat, niistä jää

jäljelle tällaiset kruunut.

Älä koskaan leikkaa liikaa

pioninkukkia pensaista, koska se

voi vaikuttaa seuraavan vuoden kukintaan.

Toki saat niitä ottaa leikkokukiksikin

mutta kohtuudella. Vain muutama per

pionipuska.

Kun kruunut ovat tummuneet

voit ottaa niistä siemeniä,

istuttaa ne reiällisiin laatikoihin ja merkitä

minkä nimisiä pioneja ne ovat

ja jättää ne talveksi ulos kylmäkäsittelyyn 

ja katso lähtevätkö keväällä itämään... 

Pionin kasvatus siemenestä on 

kyllä hidasta, mutta aikanaan palkitsevaa. 

 Olen istuttanut myös suurikukkaisia liljoja 

pionipenkkiin, että syksymmällä 

siinäkin penkissä yhä joku kukka 

kukkisi, kun pionit ovat vain 

vihreitä lehtiä ja varsia. 

Viimeiset pionit

Tämä postaus on jäähyväinen 

tämän kesän pioneille. 

Rikkaat, rakkaat pionit ovat 

lakanneet kukkimasta. 

Viimeisinkin on kukkinut 

ja nyt kukkapaljoudesta on jäljellä vain 

varret ja komeat vihreät lehdet. 

Aika aikaa kutakin, 

vai kuinka se vanha sanonta 

menikään? 

Ne kukkivat ihanasti koko heinäkuun ajan!  

Ajattele, neljä viikkoa ihania pioneja! 

Ah! 

Kiitos pionit. 

Olitte hurmaavia, 

kuten olette aina! 

Ensi kesää odotellessa 

voin ihailla kuvia... 

 

 

On tullut pionien aika loistaa

Saan sielulleni voimaa 
näistä kukkien täyttämistä päivistä. 

Pitkä pioninkukkien odotuksenikin 
on nyt viimein ihanasti palkittu.

Nämä runsaat vesisateet ovat
saaneet luonnon muhkean reheväksi.
En muista kesää jolloin olisi ollut näin
vihreänvehreää ja kaikki kasvit hyvinvoipia.
Vaikka joku ihmisistä ei sateesta pitäisi
niin luonto rakastaa sitä. Aina.
Vesi on kaiken elämän perusedellytys.

Kahdeksas päivä heinäkuuta aukesi 
yksi nuppupallo kukaksi 
ja siitä se 

sitten lähtikin kukoistamaan 
koko pionipalleroiden 
uusi uhkeampi elämä. 

Avoimien kukkien 
ilotulitusmainen vyöry 

on samalla juhlavaa ja 

kutkuttavan ihanaa. 

Hädintuskin maltan 
tähän aikaan vuodesta 
edes nukkuakaan! 

Aamulla ennen naapurin 
kukonlaulua on jo oltava usein 
pihamaalla katselemassa 
mitä muuta uutta ihanaa 
kesä on tuonut tullessaan. 

Kyllä näitä 
silkkimäisiä kukkia taas 

niin jo ehdinkin kaivata 

ja odottaa sekä hekumoida 

niiden ihanasta tuoksusta. 

Rakastan pioneja! 

Ne ovat niin hurmaavia!

Pionissa on lempeä 

ja hienostunut tuoksu. 

Niissä on nuppuja vielä paljon, paljon... 

Pihamme pionipenkissä 
on yhteensä 10 pionia. 

Niistä on tänä kesänä kukassa 
kuusi pionipuskaa.

Ne loput neljä on istutettu niin 

hiljattain etteivät ne vielä kuki. 

Joskus pionin kukkimista saa odottaa vuosia. 

Eikä pioni pidä siitä että sen juuriin kosketaan. 

Siksi se loukkaantuu istuttamisesta ja 

varsinkin siirtämisestäkin niin että 

nikottelee vuosia.

Ihan pikkusen hirvittää nuo 

hassut pihamme variksenpoikaset 

jotka viihtyvät pionien läheisyydessä 

kuin vartioiden niitä. 

Ne syövät pois pioneita vaivanneita 

muurahaisia kasveista, kukista ja 

mullasta kasvien alta. 

Samalla ne kaivelevat kyllä 

multaakin, tehden itselleen 

mukavia makuupaikkoja. 

Se lämmin multa siinä 

ympärillä tuntuu varmaan 

pesän lämmöltä. 

Nautiskelkoon. 

Itse linnut ovat niin 

rohkeita ja hauskoja 

seurattavia etten ala niitä 

ajamaan pois pionien läheisyydestä. 

Joka aamu aukeaa uusia kukkia. 

Keskellä penkkiä on vanha päivänvarjo 

suojaamassa hieman sekä auringolta 

että liialliselta sateelta, sillä vaikka 

sade on tärkeää, pisarat saattavat tiputtaa 

pioneista terälehdet ennen aikojaan. 

Päivänvarjo on kuin pionien 

salainen kauneudenhoitoväline. =) 

Voi että ne ovatkin kauniita! 

Tällä luonnon kauneuden ylitsepursuavalla 

hetkisellä pärjään taas pitkän aikaa. 

Minä lupaan...

Olen raaskinut vain muutaman 

kukan poimia ja tuoda sisälle 

iloksemme. 

Tuntuu että pionin kukka 

kestää paljon kauemmin omassa 

varressaan pihalla kukkiessaan kuin 

taitettuna pois muiden kauniiden kukkien 

joukosta sisätiloihin nostettuna. 

Silti ihan hieman pitää ruokkia 

oman sielunsa kauneudenkaipuuta 

tämän ihanuuden terälehtiä 

maljakossa ihailemalla... 

Ei vieläkään pioneja

Lapsuudenkodissani Mama ojensi puutarhan pioneista 

 tehdyn kimpun minulle aina nimipäiväaamuna. 

Päivä oli talvella olevaa syntymäpäivääkin 
tärkeämpi ja ihanampi, olihan se 

keskellä kesää ja vieläpä mansikka-aikana. 

Yleensä Mama teki mansikkakakun nimipäiväkseni 

ja kutsuin ystäviä kakulle. Jatkoin myöhemmin 
lapsuudenkodista pois muutettuani kakkuperinnettä 
itse. Tietenkin mansikkakermakakulla. 

Ennen muuten nimipäiville mentiin 
kyllä ihan ilman kutsuakin.

Nyt ei juuri kukaan enää vietä nimipäiviä.

 Perinteeksi tullut nimpparimansikkakakun 

leipominenkin on jäänyt... Hani kun ei niin välitä 

makeasta eikä varsinkaan kermavaahdosta 

joka minun mielestäni on täytekakussa se must. 

Sokerikuorrute ja voikreemi taas ovat 

ehdottomasti ihan oh-no-no-no! 

Pionikimpun olisin kyllä mielelläni nähnyt 

ilonani olohuoneen pöydällä, vaan ne ovat yhä 

pampulamaisina nuppuina pihallamme. 

Eilen kurkistelin niitä ja yksi punainen näytti 

hieman jo siltä että se saattaisi aueta 

jos onni olisi myötä, ihan näinä päivinä. 

Tarvittaisiin vain hieman aurinkoa. 

En tiedä onko lapsuudenkodin pihamaalla enää 

 ihania vanhoja pioneja, joista nimipäiväkimppuperinne 

alkoi. Lapsuudenkoti on moneen kertaan vaihtanut  

omistajaa ja uusilla omistajilla on aina valta muuttaa 

pihansa miljöötä. 

Tietä pitkin entisen kodin ohi ajamalla 

ei voi nähdä kukkapenkkejä... 

 Kuvituksena menneiden kesien pioninkukkia.

Viimeinen pioni maljakossa

Nämä ihanuudet, mun aarteeni, alkoivat tänä kesänä kukkia todella aikaisin! 

Mutta nyt niiden kukinta-aika on auttamattomasti päättynyt ja viimeinen 

kukka on poimittu maljakkoon, pois sateen jaloista.  

Taustalla äiti-Mamani ruusukankaalla uudelleen 

päällystämä vanha nojatuoli. Pöytä on Hanin tekemä.

 Tällaisesta näkymästä pionirakkaus joka kesä alkaa: 

ensin on palleroita ja sitten jättimäisiä kukintoja. 

 Tämä vaaleanpunainen Sarah Bernhardt -pioni 

tuoksuukin lisäksi aivan ihastuttavalle. 

Hurmaavammalle je lempeämmälle 

kuin miltei kaikki hajuvedet joita 

olen nuuhkinut.

 Ja niin pallerot aukeavat 

ja kaikki hetkessä hurmaavat... 

Pari ensimmäistä auennutta 

yksilöä juomalasissa 

aulan portaikossa... 

...olohuoneessa... 

Kesäkuun lopulla sade 

kaatoi pioninkukat kohti maata. Niinpä 

suoritin pelastusoperaation ja keräsin niitä turvaan

valtaisan sylillisen ja noin suuren maljakon puuttuessa 

maljakkokokoelmistani laitoin kukat ämpäriin, 

joka tuli kukista likipitäen täyteen. 

Nostin kukkuraisen kukkaämpärin terassin pöydälle 

jossa se houkutteli luokseen kaikkia 

lentäviä hyönteisiä. 

Toivoin kamalasti että joku 

piipahtaisi kyläilemään 

ja näkisi tuon mahtavan 

sylillisen pioneja... 

Unelma puutarhasta säilyy aina. 

Vaikka en saakaan puutarhaa mukaani 

seuraavaan kotiimme, tuo kirpputorilta 

löytämäni peltipurkki lähtee kyllä kanssamme.  

10 kpl pionipenkki jää ilahduttamaan 

tänne jotakuta muuta...