Marrasmetsä

Taikametsää talvella.

Vaikka lauantai oli harmaa, 

ei se haitannut retkeämme 

metsään ja suolle.

Sinne vaan 

metsäpolun alkuun 

ja mars matkaan! 

Kaikkialla oli aika paljon lunta. 

Onneksi muutkin ovat käyttäneet 

polkua niin emme eksyneet 

vieraille poluille. 

Metsä oli tarunomainen 
lumisine 

puunoksineen.

Etenimme polulla varovasti ettemme 

pudottaisi oksilta kauniita lumikekoja.

Luminen metsä oli kuin 

suuresti rakastamani 

Rudolf Koivun piirroksista 

tai Disneyn elokuvista. 

Koko ajan suorastaan odotin 

puiden suojasta hypähtävän polulle

oravia, kettuja, bambeja ja hirviä. 

Mutta polulle ilmaantui vain 

eräs mies joka käveli meitä 

vastaan polkua toiseen suuntaan. 

Emme nähneet muita eläimiä 

kuin muutamia tiaisia korkealla 

kuusten latvuksissa. 

Jossain narahteli närhi 

vähemmän kaunista huutoaan. 

Jonkin pienen peuran, 

sekä metsämyyrien tai hiirien 

jälkiä me näimme kyllä. 

Polunvarren hangella näkyi myös 

miten ison linnun siiveniskut 

ja suuret kynnet 

olivat jonkin pienen vipeltäjän 

viimeinen tuntuma metsään. 

Olikin oiva hetki 

tehdä metsäretki 

jos ensi viikolla 

lumi sulaa 

ja sadekausi palaa. 

Sillä kumisaappaissa 

ja sadetakissa 

ei ole ollenkaan 

niin kivaa 

kuin pikkupakkasessa 

lämpimässä asussa, 

kaakaota termospullossa 

ja suklaata taskussa. 

Samaa metsää tuolla: https://hallatar.blogspot.fi/2016/06/itikoiden-syotavana.html

ja tuolla: https://hallatar.blogspot.fi/2016/06/mita-muuta-luonnosta-nyt-loytyy.html

tuolla: https://hallatar.blogspot.fi/2016/06/oravanmarja.html

kuin myös tuolla: https://hallatar.blogspot.fi/2016/06/oman-maan-mansikkaa-muun-maan-juolukkaa.html

sekä erityisesti täällä: https://hallatar.blogspot.fi/2016/06/taikametsaa-taikasuon-ymparilla.html

Teemapäivissä huomenna
14.11. 2016 vietetään Diabetespäivää. 
 

Terassi talviseksi

Kipein sydämin katkoin kukkalaatikoista 
kaikki upeat pelargonit. 

Otin kyllä talteen kukkia 
sekä komeita latvuksia, 

jotka tökkäsin veteen juurtumaan.

Onneksi jo elokuussa nostin 
yhden jokaista lajia pelargoneja 
sisälle talvetukseen, enempää 
ei ikkunalaudoille niitä mahdu... 

Asettelin tyhjiin kukkalaatikoihin 
läheiseltä frisbeegolfradalta 
ihan kunnan virkamiehen luvalla 

radan siivouksesta syntyneiden 
hakkuujätteiden kasoista 
hakemiamme havuoksia. 

Löysin joulukoristelaatikoista pihavaloja, 

asettelin niitä kukkalaatikoihin 

havuoksien sekaan, valaisemaan
talvista pimeää maailmaa. 

Muita kukkia ei talvinen terassi tarvitse. 

Havuoksat ovat kuin pala metsää
terassilla. 

Viimeiset pelargonikukat 
tältä kesältä. 

Ensilumikin 
satoi toissaviikolla. 

Kuvatessani lumisadetta ja pikkuista kuusta, 

ilmestyi sen taakse utelias talitintti. 

Keittiön ikkunanäkymiä terassille. 
Yksi valkoinen perhoskämmekkä 

lopettelee kukintaansa ja 
toinen - valkoinen - voisi kukkia 
vaikkapa joulun maissa, jos hyvin käy. 

Violetti perhoskämmekkä 
teki yhden kukkaputken ja alkoi 
availla ihania kukkiaan.

Viron reissulta ostin yhden kukkimattoman lisää. 

Pidän salaa peukkuja että saisin senkin joskus 

kukkaan. Laulan ja juttelen kukille yksinäisinä 

päivinäni ja ne ihan kuin nyökkäilee... =P 

Terassin iltavalaistusta. 

Virolaisessa mäntymetsässä

Metsä on paikka 

jossa ei tarvita sanoja. 

Metsä rauhoittaa hiljaisuudellaan 

ja  olemassaolollaan. 

Keräsin mäntyjen alta 

käpyjä. Tuolla ne vielä 

lojuvat keittiön jääkaapin 

päällä kuivumassa. 

Taikametsää taikasuon ympärillä

Teimme kävelylenkin pienehkön suon ympäri eräänä iltana 

kun ei ollut muutakaan tekemistä.

Reissu oli ihana, vai mitä sanot näkymistä?

Ihan epätodellista. =)

Hymyilin itsekseni 
moneen kertaan 
sille miten kauniita 

näkymiä suon 
reunamilla olikaan. 

Tupasvillatkin hurmasivat.

Lapsena niitä piti keräillä pomppien soilla sinne tänne 

jotta talveksi saisi niitä kimppuina kotiin
jotain hyllynreunaa maljakossa sulostuttamaan.

Hyttyset yrittivät piirittää ja piikitellä meitä heti kun 

kävelyvauhtimme pysähtyi ottaaksemme kuvia. 

Kyllä suomalainen metsä voikin olla kaunis ja tunnelmallinen. 

Pitkospuita pitkin pääsee
kipittelemään kuivempaan paikkaan. 

Tänne haluan taivaltamaan 
vielä monesti uudestaan. 

Otetaan seuraavalla kerralla 
termospulloon kahvia mukaan... 

Vielä vilkaisu metsään

.

Aivan sama on sitten kesä tai talvi, 

onko se Suomessa 

vai jossain muualla, 

metsä rauhoittaa aina. 

Rauhoittava vaikutus tuntuu

kuvienkin välityksellä. 

Marjojen ja sienten poiminta on 

terapeuttista. 

Metsä houkuttaa 

aina uudelleen ja uudelleen 

luokseen... 

Kaikki vuodenajat ovat rakkaita 

ja erilaisia. 

Vaellat sitten yksin, 

kaverin, perheen tai vaikka 

koiran kanssa, 

on metsä ihana.

Metsässä vaeltaminen 

alentaa verenpainetta.

Metsä alentaa sydämensykettäsi. 

Puut parantavat silti 

haluat tai et. 

Puut vievät mielipahan 

ja jopa päänsäryn.

...mutta älä putoa kameran kanssa suohon 

tai ojaan... =P

Varaa mukaasi suklaata 

ja juotavaa ja ehkä eväsleivät.

Tai paina vaan pääsi sammalen 

pehmeyteen, lepää 

 ja uneksi...

Muista ettei mitään 

roskia saa jättää metsään. 

Kanna kaikki pois 

minkä olet mukanasi tuonutkin. 

Metsä kiittää. 

Samaa metsää tuolla: https://hallatar.blogspot.fi/2016/06/itikoiden-syotavana.html

ja tuolla: https://hallatar.blogspot.fi/2016/06/mita-muuta-luonnosta-nyt-loytyy.html

tuolla: https://hallatar.blogspot.fi/2016/06/oravanmarja.html

kuin myös tuolla: https://hallatar.blogspot.fi/2016/06/oman-maan-mansikkaa-muun-maan-juolukkaa.html

sekä erityisesti täällä:

 https://hallatar.blogspot.fi/2016/06/taikametsaa-taikasuon-ymparilla.html

PS: Pienikin metsä voi olla rakas...

Millainen 

on sinun 

rakas 

metsäsi? 

.