Nimipäivät

 

 

 

 

 

Nimipäiviä vietetään enää harvoin. 

Kun olin lapsi, meille piipahti vieraita aina kun oli 

jonkun perheenjäsenen nimipäivä. 

Ja meiltä piipahdettiin muiden nimipäivillä. 

Jossain vaiheessa se sitten loppui... 

 

Aika aikaansa kutakin? 

 

Nimipäivän vietto juontaa juurensa keskiaikaisesta pyhimyskalenterista. Sekä katolinen että ortodoksinen kirkko nimesivät kalenteriin pyhimysten muistopäiviä, usein joko heidän syntymä- tai kuolinpäiviensä mukaan, ja nimipäivät vakiintuivat osaksi suomalaista arkielämää jo 1300-luvulla. Nimipäivät olivat tärkeitä vuodenkulun merkkipäiviä; niiden mukaan ajoitettiin vuotuiset työt, kuten kylvö, sadonkorjuu, teurastus ja niin edelleen. Reformaatio karsi luterilaisesta kirkosta suuren osan katolisista perinteistä, mutta nimipäivien vietto oli niin vakiintunut käytäntö, että se jäi elämään.

Erioikeus almanakan julkaisemiseen oli yliopistolla, jonka kansanalmanakka ilmestyi suomenkielisenä vuodesta 1705. 1800-luvulle tultaessa nimipäiväkalenteria alettiin täydentää myös ei-kristillisperäisillä nimillä.

Suomenkielisen väestön etunimistö suomalaistui kansallisuus- ja suomalaisuusaatteen myötä melko perinpohjaisesti vuosien 1880–1930 aikana. Omakieliset tai suomalaistetut etunimet tulivat esille etenkin Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882. Suurimmat muutokset yliopiston nimipäiväkalenteriin tehtiin vuosina 1890, 1908, 1929 ja 1950. 

 

Vuonna 1929 tehtiin erityisen suuria muutoksia, jotka muuttivat selvästi suomalaisen ja suomenruotsalaisen kalenterin nimipäiviä. Tuolloin aikaisemmin yhteissuomalainen nimipäiväkalenteri eriytettiin suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen versioon. Suomalaisesta nimipäiväkalenterista poistettiin varsin suuri joukko ruotsinkielisiksi katsottuja nimiä, mutta ne jäivät yleisesti suomenruotsalaiseen nimipäiväkalenteriin. Poistettujen nimien tilalle otettiin vielä suurempi määrä uusia ja varsinkin omakielisiksi katsottuja nimiä. Tällöin almanakkaan otettiin joukko sellaisiakin muinaissuomalaisia nimiä, jotka eivät olleet tulleet uudestaan käyttöön, mutta jotka tällä tavoin pyrittiin elvyttämään.

Nimipäiväkalenteriin lisätään nimiä nykyisin yleisyysperiaatteen mukaan. Aikaisemmin nimellä täytyi olla tuhatkunta kantajaa, vuodesta 2010 alkaen noin viisisataa. Nimipäiväkalenteriin otetaan uusia nimiä nykyisin viiden vuoden välein, seuraavan kerran vuonna 2025.

Jos henkilön nimeä ei ole nimipäiväkalenterissa, juhlapäivä voidaan kiinnittää itse sopivaan ajankohtaan tai nimipäiväjuhlat voi järjestää toisen tai kolmannen etunimen päivänä. Myös suomalaiset etunimet -sivusto koostaa omaa nimipäiväluetteloa nimistä, joita ei edellä mainituista luetteloista löydy. 

Yliopistolla on tekijänoikeus omaan nimipäiväluetteloonsa, eikä kilpailevia nimipäiväluetteloita ole toistaiseksi tullut. On julkaistu myös kalentereita, joissa on lueteltu yleisimpiä lemmikkieläinten nimiä. 

 
Nimipäiväsankari saa usein ottaa vastaan onnitteluja nimipäivän johdosta. 1950-luvun Emännän tietokirjassa kehotetaan nimipäivän viettäjää varustautumaan vastaanottamaan onnittelijoita esimerkiksi kahvitarjoilulla. Työpaikoilla tällainen käytäntö elää vahvasti esimerkiksi Ranskassa ja Puolassa. 

Suomessa lapset saavat usein nimipäivänään pieniä lahjoja. Suomen lisäksi samaan tapaan nimipäivää on vietetty viime aikoina vain Ruotsissa, joskin Norjassa on perinteen palaaminen kasvussa. /Wikipedia

 

Mitenkähän tämän seuraavan viikon
nimipäiväsankarittaret? 

- Saavatkohan he onnitteluja, kakkua,
kukkia ja lahjuksia? =)

Naistenviikosta olen kirjoittanut aiemminkin. 

 

Mätäkuukin ehtii alkaa  

naistenviikon lopulla, eli 23.7. 2022 

 

 

 

Naistenviikolla sataa aina

Sateen tuoksu
 
  johtuu tutkimusten mukaan siitä 
- ei kovin romanttisesta seikasta - 
että bakteerit kastuvat, 
mutta minä
pidän silti sateen tuoksusta 
ja kaipaan sitä juuri nyt.


Superhelle saisi jo riittää... 

Nyt olisi -asiasta toiseen-
luvassa lukemattomia nimipäiväkahveja ja 

-kakkuja, koska sattuu olemaan ajanjakso, jolloin 

kalenterissa on viikon ajan vain naisten nimiä. 

Tällä viikolla juhlitaan Riikkaa, Saaraa, Mariaa, 

Markettaa, Johannaa, Leenaa, Oilia, Kristiinaa  
ja Tiinaa lukemattomine nimimuunnoksineen. 

Harmilista ettei nimipäiviä vietetä enää yhtä innokkaasti
kuin ennen, jolloin nimipäivä oli hyvä syy poiketa
kahveelle, vaikkapa kukkapuskan kanssa.

Entisaikaan naistenviikolla seurattiin erityisen tarkasti säätä, sillä viikko ajoittuu heinäntekoaikaan. Vanha kansa sanoi ettei naistenviikko ei mene ilman sadetta, sillä naiset ovat kovia itkemään.

Syy sateeseen laitettiin kunkin nimipäivänviettäjän tiliin, 

ja syntyi kaikenlaisia sanalaskuja, esimerkiksi "Mataleena itköö mielellään" 

tai "Reeta pissii pirahuttaa". Syynä käsitykseen naistenviikon sateisuudesta 

lienee se, että heinäkuun loppupuolisko on tyypillisesti sateista aikaa. 

Otsikon Naistenviikolla sataa aina, on 

todennut monesti oma mummoni 

sekä äiti-mamani. 

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan täysin poutaisia naistenviikkoja on 

keskimäärin kerran 10 vuodessa ja saman verran on naistenviikkoja, 

jolloin sataa kuutena tai kaikkina seitsemänä päivänä. Tyypillisintä on, 

että naistenviikolla sataa kolmena tai neljänä päivänä. 

Pidätkö enemmän juustokakusta 

kuin täytekakusta? 

Itse tykkään ehkä enemmän 

kunnon täytekakusta.

Asiasta ihan toiseen, 

tänään on myöskin Nelson Mandelan -päivä. 
On 100 vuotta hänen syntymästään.

Naistenviikko ja sateet?

Kuvan tyyppinen nakukakku 
löytyy minun leipomanani 
tuon toisen blogini sivulta. =) 
 

^{Nimipäiviä ei enää vietetä samalla lailla niin kuin ennen,} 

^{kakkukahvien merkeissä, kukkakimpuin onnitellen.}  

^{Välttämättä kukaan ei nykyään edes 
muista lainkaan nimipäivääsi,} 

^{mikäli nimesi edes löytyy almanakasta,} 

^{vaikka viettäisimme jopa paljon mieluummin} 

^{juurikin nimipäivää eikä syntymäpäivää.} 

Naistenviikko on seitsemän päivän ajanjakso 18.–24. heinäkuuta, jolloin suomalaisessa almanakassa on vain naisten nimiä: 

18.7.  Riikka
19.7.  Sari, Saara, Sara, Salli, Salla
20.7.  Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21.7.  Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, sekä Joanna
22.7.  Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23.7.  Olga, Oili
24.7.  Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

Onnittelut teille kaikille! 

Naistenviikko alkoi muotoutua keskiajalla, kun samalla viikolla vietettiin kahden pyhimyksen, Pyhän Maria Magdalenan ja Kristina-neitsyen merkkipäivää. Myöhemmin samalle viikolle tuli myös muita naisten merkkipäiviä: 1600-luvulla Saara ja myöhemmin Marketta. Olga tuli 1868 Apollinaarin tilalle. 

Vuonna 1929 Fredrikin tilalle tuli Riika ja Rieti, 

jotka syrjäytti vuonna 1950 Riikka. 

Entisaikaan naistenviikolla säätä seurattiin erityisen tarkkaan, sillä se ajoittuu heinäntekoaikaan. Vanhan kansan mukaan naistenviikko ei mene ilman sadetta, sillä naiset ovat kovia itkemään. Sateisuutta kuvataan monilla sananparsilla. Syy sateeseen laitettiin kunkin nimipäivänviettäjän tiliin, ja syntyi kaikenlaisia sanalaskuja, esimerkiksi "Mataleena itköö mielellään" tai "Reeta pissii pirahuttaa". Syynä käsitykseen naistenviikon sateisuudesta lienee se, että heinäkuun loppupuolisko on tyypillisesti sateista aikaa. 

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan täysin poutaisia naistenviikkoja on keskimäärin kerran 10 vuodessa ja saman verran on naistenviikkoja, jolloin sataa kuutena tai kaikkina seitsemänä päivänä. Tyypillisintä on, että naistenviikolla sataa kolmena tai neljänä päivänä.

^-Wikipedia- 

Selma-Mummoni aina sanoi, että 

jos naistenviikolla sataa, 

sataa seitsemän viikkoa...

Ei vieläkään pioneja

Lapsuudenkodissani Mama ojensi puutarhan pioneista 

 tehdyn kimpun minulle aina nimipäiväaamuna. 

Päivä oli talvella olevaa syntymäpäivääkin 
tärkeämpi ja ihanampi, olihan se 

keskellä kesää ja vieläpä mansikka-aikana. 

Yleensä Mama teki mansikkakakun nimipäiväkseni 

ja kutsuin ystäviä kakulle. Jatkoin myöhemmin 
lapsuudenkodista pois muutettuani kakkuperinnettä 
itse. Tietenkin mansikkakermakakulla. 

Ennen muuten nimipäiville mentiin 
kyllä ihan ilman kutsuakin.

Nyt ei juuri kukaan enää vietä nimipäiviä.

 Perinteeksi tullut nimpparimansikkakakun 

leipominenkin on jäänyt... Hani kun ei niin välitä 

makeasta eikä varsinkaan kermavaahdosta 

joka minun mielestäni on täytekakussa se must. 

Sokerikuorrute ja voikreemi taas ovat 

ehdottomasti ihan oh-no-no-no! 

Pionikimpun olisin kyllä mielelläni nähnyt 

ilonani olohuoneen pöydällä, vaan ne ovat yhä 

pampulamaisina nuppuina pihallamme. 

Eilen kurkistelin niitä ja yksi punainen näytti 

hieman jo siltä että se saattaisi aueta 

jos onni olisi myötä, ihan näinä päivinä. 

Tarvittaisiin vain hieman aurinkoa. 

En tiedä onko lapsuudenkodin pihamaalla enää 

 ihania vanhoja pioneja, joista nimipäiväkimppuperinne 

alkoi. Lapsuudenkoti on moneen kertaan vaihtanut  

omistajaa ja uusilla omistajilla on aina valta muuttaa 

pihansa miljöötä. 

Tietä pitkin entisen kodin ohi ajamalla 

ei voi nähdä kukkapenkkejä... 

 Kuvituksena menneiden kesien pioninkukkia.