Hupsuna hortensioihin

Hydrangea paniculata Pinky Winky 

oli aluksi limenvärinen, ennen kuin 

vaaleni ja nyt sen kukkien reunukset 

jo hieman punertavat.

Hydrangea paniculata Magical candle 

on tehnyt valtavan muhkeita kukkaterttuja.

Senkin kukat jo punertavat. 
Yöt ovat olleet jo niin viileitä. 

Nämä kaksi komeaa edellämainittua hortensiaa

sain esikoiselta äitienpäivälahjoiksi. 

Ne olivat alkukesän terassin puolella 

mutta nyt saapuneet kovat tuulet kaatoivat 

jo ne kumoon kertaalleen ja siksi ne piti siirtää 

portaikon puolelle turvaan senkertaiselta 

tuulelta, joka tietenkin ensi kerralla tuulee 

erilailla, suoraan portaisiin, mutta sitten tartun 

jälleen ruukkuihin ja vien hortensiat turvaan. 

Tuuli ehti jo tehdä tuhoja... 
 

Sinisen ruukun tarinaa... 

Jo neljä vuotta sitten veljeltä häälahjaksi 
saatu Hydrangea paniculata Grandiflora 

piti kaivaa pihasta kukkaruukkuun 

turvaan rusakoilta, jotka söivät jo 

sen kaverin kokonaan... =(

Terassilla tämäkin on hieman tointunut 

talttahampaiden hyökkäyksiltä. 

 Nyt kaikki kolme ihanaa hortensiaa pitäisi 

istuttaa kiireesti pihamaalle, että ne juurtuisivat, 
ja kestäisivät ensi talven, 
hyvin rusakoilta suojattuina.

Jäniskevennys

Kaikki kasvit joita ei oltu talveksi suojattu verkoilla, 

ovat tuhoeläinvaarassa. Näissä kuvissa pari pahaa
tuhoeläintä puutarhan kannalta.

Erityisesti olen harmissani 

hortensioiden kohtalosta. Ne oli verkotettu, 

mutta lienevät niin jäniksille maistuvaa herkkua 

että joka ikinen latvus oli siltiverkkoa kasveihin kinni
tassuilla painamalla pureskeltu poikki 

ja ainakin toinen hortensia on nyt mennyttä.
Toinen on pelastettu ruukkuun kasvamaan. 

Niille kelpaavat valitettavasti vähän kaikki:
 hedelmäpuut, pensasruusujen piikkiset varret,
terijoensalavan alut, pajut, vaahterat, tammen alut,
sipulikukat, erityisesti tulppaanit, orapihlaja,
pensasangervot, jne...

Tiistaina aamupäivällä bongasin jälleen pihanperältä
 nämä kaksi hassusti yhdessä hengailevaa rusakkoa.
Ovat kuin ihmekaksoset: minne toinen menee,
sinne menee pian toinenkin.

 Ne ovat ihan erottamattomat ja aika uskaliaasti liikuskelevat 

päiväsaikaan. Kaverin seura luo kait turvallisuudentunteen? 

Pääsiäisenä Hani kuvasi nämä
tuholaiset naapuritehtaan pihalla.
Olen nimennyt ne Reikäkorvaksi koska
toisen vasemmasta korvasta puuttuu pala)
ja Mulkosilmäksi.
Syyn kyllä huomaa...

Hani kertoi työmatkallaan nähneensä keskellä 
päivää seitsemän jättikokoista rusakkoa
pellolla kaikessa rauhassa köllöttelemässä.
Kauhiata. Miten paljon ne saavatkaan
tuhoa aikaan. 

Vaikka ne näkivät minut eivät juuri välittäneet puuhistani 

tuon taivaallista vaan keskittyivät putsaamaan turkkiaan hiekkapolulla, 

noudattaen sanatonta parityöskentelyä, 

toisen tarkkaillessa länteen ja toisen itään. 

Ne käyttivät karheaa hiekkaa avukseen,

pyöriessään ja kelliessään välillä pihapolun hiekassa, 

jotta talviturkin rippeet irtoaisivat pois kutittamasta. 

Vaikka samoille pupujussikoille on välillä taputeltu käsiä jotta ne
poistuisivat jonnekin muualle popsimasta tulppaanin alkuja
ja pensasaidannetta, ne eivät nyt muistaneet
juosta lainkaan karkuun. 

- Käy sä lepäämään 

niin mä vahdin... 

Ehkä ne eivät uskoneet minkään uhkaavan niitä 

minun suunnaltani?

Tämän ainoan kerran en niitä hätyytellyt,
mutta muulloin hätistän ne pois pihasta
syömästä kaikkea mahdollista.
Ne kun eivät kiltisti popsi pelkkiä
voikukanlehtiä...
 

Aikansa levättyään ne lähtivät yhdessä
jatkamaan matkaansa

kauniissa kevätsäässä. 

Ehkä pupujussikat todellisuudessa 
himoitsivat lintulaudalta 
tipahtaneita auringonkukansiemeniä, 
joita käyvät napsimassa hampaisiinsa maassa 
laiskasti lintukopin alla maaten... 

Huomasin myöhemmin että pari uutta tulppaania oli 

jälleen kadonnut pihalta verkottamattomasta paikasta.

Niiden, joiden avautumista olin kuvattavaksi odotellut. 

Kukat olivat niin sanotusti kadonneet parempiin suihin...

Lumipäiviä

Maanantaina Lumi vietti nimipäiväänsä ja lunta tupruttikin todella runsaasti. 

Sitä oli satanut jo ennen kuutta niin paljon, että jouduimme aamuvarhain lumitöihin, 

jotta automies pääsisi pihasta ajotielle sen valkoisen korkean vallin toiselle puolelle.

Muutamaa tuntia myöhemmin olin uudemman kerran pihaa
kolaamassa lumesta tyhjemmäksi ja jälleen siellä tien vieressäkin,
kun piti ajatella postiljooniakin, jotta hän pääsisi postilaatikollemme.

Meilläpäin postiautoissa on oikeanpuoleinen ohjaus,
ja auton pitää päästä laatikon viereen,
jotta postiljooni ylettyy laatikon kanteen.

Muutamaa tuntia myöhemmin oli lähetti tuomassa Hanille pakettia,
joten ei kun haalarit takaisin päälle ja pihalle lumikolan kimppuun,
ja jälleen sen auran jälleen heittämän vallin pariin.

Lintulaudat pitää puhdistaa aina lumisateen jälkeen,
että lintuset löytävät jälleen ruokaa.

Myös polku pitää tallata uudelleen kasvihuoneelle ja takaisin,
jotta villikissa pääsee kasvariin jänisten heinäpaalien suojaan,
jos tahtoo.
 
Heinäpaaleja asetellaan pystyyn pitkin pihaa,
nojailemaan mm puunrunkoihin, näkyville paikoille, 
jotta jänikset jättäisivät hedelmäpuu-babyt rauhaan. 

Toistaiseksi heinäruokinta on auttanutki, 

eikä pihasta tänä talvena ole syöty jänisten toimesta
kuin gojimarjapensas, mutta sen oksat olisivat joka tapauksessa
paleltuneet. Niin sille on muinakin talvina käynyt.

Goji on liian eksoottinen lajike kasvuvyöhyke kolmoselle. 
Kyllä se jälleen versoo uudet varret, mutta jäänee pelkäksi
kukkapenkkiä hieman suojaavaksi viherkasviksi.
Olkoon siis sellainen ihan suosiolla. 

Toki nuoret hedelmäpuut on verkotettu sekä myyrien
että jänisten varalta, mutta joitakin pensaita jää pakosti
aina myös verkottamatta. Siksi heinäpaalit, ettei pupuille tule
mieleen syödä niitä pensaita. =) 

Illalla piti vielä kertaalleen käydä kolaamassa
 se ihme valkoinen valli, joka ilmestyy pyytämättä
pihatien päähän portille vähän väliä.



Ja aivan samoin on kyllä kulunut tämä
tiistaipäiväkin. 

Välillä on ollut ihan pakko ihailla
tätä talven ihmemaata.
Ei se lumi mihinkään vähään aikaan katoa.

Tänään sama lumikolashow jatkui ennen aamukuutta...

Sipulisatoa

Nostin keväällä kaikki vanhat tulppaanit pois penkeistään 

ja niitä tulikin monta astiallista. 

Kuivasin niitä varsineen kesän ajan pihamökissä. 

Tässä eräänä päivänä kävin läpi sipulit ja siivosin ne istutuskuntoon. 

Nyt sipulit odottavat paperipusseissaan uutta istutuspaikkaa, 

ja kanaverkkoa ympärilleen f-linnun varalta....

Täytyy todeta vielä, että vain tämä yksi uros-yksilö on 

tuhoajalintu... 

Muut f-linnut eivät onneksi 

ole päässeet kukkasipulien makuun.

Nälkäisiä puutarhatuholaisia

Vaikka yrittää kovasti nyhjätä 

tyhjästä pihasta puutarhaa, 

on se askare joskus täynnä esteitä. 

Jänikset olivat sitten kuitenkin pureskelleet poskeensa terijoensalavien alut, joihin edellisenä talvena eivät koskeneet ja mie ehdin tuudittautua hyvänolontunteeseen ja hyväuskoisuuteen. Myös ainokaisen ja muutenkin kovanonnen gojimarjani olivat puput pistelleet poskeensa, koska en ollut käärinyt ihan koko pensasta syksyllä verkkoon vaan vain osittain... Olivat nousseet takajaoilleen ja pureskelleet pensaan latvuksia yläosista, missä vajaamittainen verkkoni ei enää suojaa suonut. Kaksi kolmasosaa kovanonnenpensaasta on kadoksissa. Se ei raukka koskaan ole vielä ehtinyt tehdä edes niitä kauan kaipaamiani marjoja. Uusimmista siemenluetteloista tosin luin, että se ei edes menesty Suomen talvissa ja se pitäisi roudata syksyllä kellariin tms viileään paikkaan talvehtimaan...

Jänikset, söivät täysin kadoksiin myös siemenistä kasvattamani viisi pientä tammenalkua. Niin ikään kovasti kärsi nelivuotias omenapuu, siemenestä itse kasvatettu, vaikka se oli verkotettu, se syötiin nysäksi, varmaankin nojaamalla verkkoon... Alkavat tulla oveliksi nuo ristihuuliset.

Samoin ihanat mehikasvit katosivat talvella ihan täysin, kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan, mutta tässä tapauksessa syyllinen voi olla myös maamyyrä, joita on ilmaantunut talven aikana tontille. Ja mie kun niin metsästin niitä mehikasveja viime kesänä ja olin niin onnellinen niistä parista mehiruususta...

Maman syksyllä miulle antamia pensaita joita istutin aidanteeksi, puput olivat myös verottaneet surettavan raskaasti. Maman mökillä paikalliset puput eivät olleet niitä pensaita syöneet, mutta meidän pihallamme on talviöisin oikein pupubileet, joissa pistellään porukalla poskeen kaikki mahdollinen masuntäytteeksi sopiva...

Tulppaanien ja krookusten sipulit puolestaan edelleen syö ilkeä suuri fasaani, käyden kaivamassa aina jostain päin kukkasipuleitani ja hakaten niistä pois keskustan jättäen lopun ruhjotun sipulin kuin kaatuneen soturin nurmikollemme... Mur.

Ainoa iloni tuholaisten suhteen on, että koska Etelä-Suomessa oli todella vähäluminen talvi, taisivat ne riivatun kotiloetanat menehtyä? Toivon niin, sillä viime kesänä niitä oli aivan hirvittävästi! Niitä oli mennyt pihakalusteiden varastoonkin ja niiden vaeltelu oli liannut kalusteet ällöttäviksi. Pitänee testata kalusteisiin miekkosen uutta lelua eli painepesuria. Samalla laitteella voinee pestä varovasti kasvihuoneen katon, vesitynnörit, mattoja, roskapöntöt, jaa niin ja auton.

Pitääkö muuten siis ihan kaikki kasvit kääriä syksyisin verkkoihin? Vai pystyttää tosi korkea verkkoaita koko pihan ympärille? Vai onko olemassa jokin muu keino karkottaa kaiken istuttamani kimpusta näitä kaikkiruokaisia nälkäisiä loikkijoita, maanalaisia käytäviä kaivelevia jyrsijöitä ja pahaäänisiä nokkavia angry-lintusia? Sähköaita? Jokin pahanhajuinen litku? Taika? Loitsu? Jauhe?
Vai vaikuttavatko karkotinäänilaitteet oikeasti?

Mutta en haluaisi karkottaa pihaltamme pikkulintuja,
Ville-varista, oravia enkä sitä kettua,
jonka jäljet nähdessäni aina ilostun...

.•♥•.¸¸.•♥•.¸¸.•♥•.