-
On ihmeellistä...
katsella jotain kaunista
niin läheltä
että alkaa hengästyttää...
U.R.
-
Translate
30.1.2009
29.1.2009
Lähtijät
-
Aina ikkunaan jään
tai pihalle katsomaan
Lähtijälle vilkuttamaan
On monia jotka eivät
katsoneet taakseen koskaan
Una Reinman
Runotorstain haasteeseen.
Aina ikkunaan jään
tai pihalle katsomaan
Lähtijälle vilkuttamaan
On monia jotka eivät
katsoneet taakseen koskaan
Una Reinman
Runotorstain haasteeseen.
Valo saapuu
28.1.2009
26.1.2009
Astiat
25.1.2009
All you need is...
--------------------------------------
Tuo kipale soi tv:ssa parhaillaan kun koko
maan katseet ovat kaupungissamme. =)
Nunnukan opettaja laulaa Kuorosodassa mukana
joten tytär on silmä tarkkana ja jännittää opettajan
kuoron puolesta. Paikan päälle hän ei halunnut
mennä katsomaan.
Paikallislehti Etlari uutisoi kisaa seuraavana päivänä.
Miun silmäni lepäävät joissakin noissa omissa,
viime viikon kuvaräpsyissäni.

Esineet
24.1.2009
Silmäniloja
------------------------------
Katossa roikkui jättimäisiä kattokruunuja
ja pienempiä hempeämpiä tiffany-lamppuja.
Montako silmäniloa
sinä näet pihallasi tänä
viikonloppuna?
Samasta aiheesta muuten on kirjoittanut
Marja-Leena blogissaan Muista leikkiä.
Tunniste: Antiikkikaupassa

23.1.2009
Auringon kanssa kilpaa-päivä
------------------------------------
Olin tänään aamuauringon kanssa
yhtaikaa Tuusulassa. Siellähän oli lunta
melkein enemmän kuin täällä hiukan
(n: 90 km) pohjoisemmassa.
Paikallisissa marketeissa myyjät tervehtivät
ja juttelivat, mikä tuntui tosi mukavalle. =)
Muistan kyllä, kun joskus asuin puoli vuotta
tuossa kaupungissa, miten välittömiä ihmiset
siellä olivat.
Piipahdin puodissa nimeltä Sisustus Mirello,
jossa ihailin melkein ihan kaikkea mitä siellä
oli myynnissä. Piparipurkkeja, pehmonalleja,
lasisia kynttilälyhtyjä, pikku hyllykköjä...
On se hyvä ettei ollut rahaa mukana.
Se olisi mennyt tuohon kauppaan. =)
Kaupan ulkopuolella (ainoa mitä kehtasin kuvata)
oli tuollaisia kynnysmattoja myytävänä.
Nekin olivat aika mainioita. ;D
Kuva tienpäältä.
Mäntsälässä huoltoasemalla kahvit
ja vielä vessakäynti tuollaisessa paikassa. =D
Nyt se aurinko onkin jo laskenut ja miun pitäisi
kai syödäkin jotakin. Kahvikupillinen ja 1 Da-capo
eivät tunnu riittävän tämän päivän ateriaksi.
(Huoltoaseman tiskissä oli monta metriä hienoja
täytettyjä sämpylöitä, mutta ei yhtään gluteenitonta.)
Jauhelihakastike ja perunat odottelevatkin tosin
jo armeijapoikaa, joka on viikon metsäleirin
jälkeen takuulla nälissään ja väsy.
Olisipa nyt sauna...

Antiikkikaupassa
--------------------------------------------
Ovesta sisään astuttuamme
näimme vanhoja ajansyömiä
ja lempeästi kuluneita ihanuuksia.
Suuria vaatekaappeja.
Kirjoituspöytiä.
Divaaneja.
Tuoleja.
Muistoja käsityötaidon kulta-ajoilta.
Tunniste: Antiikkikaupassa
Ovesta sisään astuttuamme
näimme vanhoja ajansyömiä
ja lempeästi kuluneita ihanuuksia.
Suuria vaatekaappeja.
Kirjoituspöytiä.
Divaaneja.
Tuoleja.
Muistoja käsityötaidon kulta-ajoilta.
Tunniste: Antiikkikaupassa
22.1.2009
Takuuaika?
---------------
Jos palauttaa kauppaan, sanotaanko vaikka vedenkeittimen, joka on ostettu lokakuussa -07 ja siinä oli 24 kk takuuaika ja saa uuden keittimen tilalle, sekä sen uuden keittimen kuitin (piti maksaa hiukan erotusta) mutta vanhan vedenkeittimen takuulapun, niin menikö kauppa oikein? Takuu menee kuulemma sen alkuperäisen tuotteen mukaan, joten sen uuden keittimen takuu meneekin umpeen jo tämän vuoden lokakuussa. Onko näin?

21.1.2009
Dry clean only
--------------------------------
No höh. Mistä asti kaulaliinoissa on
lukenut: Dry clean only?
Keräsin pesukoneeseen tummia pyykkejä
ja nappasin Nunnukan pipon, hanskat ja
kaulaliinan koneen täytteeksi mukaan.
Ajattelin yllättää tytön iloisesti aamulla
raikkailla asusteilla, mutta yllätyinkin itse.
Se villakaulaliina oli kutistunut pesussa ja
huovuttunut paikka paikoin kiinni itseensä!
Ja tietty vasta silloin kurkistin mitä siinä
pesumerkissä lukee.
Yritin höyrysilityksellä parannella huivia
mutta taisi se pilalle mennä... =/ En pidä silitys-
raudoista. Miulla on niihin jonkinlainen kammo,
sillä olen yksivuotiaana polttanut käteni pahasti
sellaisella. Sähly olen ollut siis aina...
Mut... pitäisiköhän mun siirtyä harrastamaan
huovutustöitä?
Tyttären ensisanoja on aikoinaan ollut:
- Äiti, älä laula!
Nyt hän voi lisätä siihen listaan:
- Äläkä pese mun villavaatteita!

Mustavalkoista
---------------------------------
Minusta oli erittäin huvittavaa, kun meiliini
saapui mainos kevään trendivaatteista.
Meillä kun trendejä ei ole pystytty koskaan
noudattamaan.
Miun kevään trendini on paeta luontoon
niin usein kuin mahdollista, haistelemaan
luonnollisia tuulia.
Jokin syvä kevätväsymyskin
on kai minuun iskenyt.

Kivettyneet vartijat
20.1.2009
Eräänä lumisena päivänä
-
Matkansa varrelta
saattaa löytää yllätyksiä.
Kuin toisesta maailmasta
putkahtaneita ajatuksia.
Pitää vain hieman poiketa
totutusta reitistä.
U.R.
Tunniste: Antiikkikaupassa.'''
Matkansa varrelta
saattaa löytää yllätyksiä.
Kuin toisesta maailmasta
putkahtaneita ajatuksia.
Pitää vain hieman poiketa
totutusta reitistä.
U.R.
Tunniste: Antiikkikaupassa.'''
19.1.2009
Etuajassa
-
Keltainen kaktus innostui kukkimaan
etelänpuoleisella ikkunalla.
Eikö se tiedä
ettei pääsiäinen ole täällä vielä.
UR
Keltainen kaktus innostui kukkimaan
etelänpuoleisella ikkunalla.
Eikö se tiedä
ettei pääsiäinen ole täällä vielä.
UR
18.1.2009
Pikkupakkasta luvassa
-
Toivottavasti yksi poikaseni pysyy terveenä
ensi viikon, armeijan metsäleirillä...
-
Toivottavasti yksi poikaseni pysyy terveenä
ensi viikon, armeijan metsäleirillä...
-
17.1.2009
Voitko kuvitella?
-
Jotkut pelkäävät metsiä ja luontoa?
Keskellä päivää.
Lumi peittää
ikään kuin suurin valkoisin hansikkain
kuusten oksia piiloon pakkaselta...
UR
Jotkut pelkäävät metsiä ja luontoa?
Keskellä päivää.
Lumi peittää
ikään kuin suurin valkoisin hansikkain
kuusten oksia piiloon pakkaselta...
UR
16.1.2009
Jäljet
-
Joku on tästä lähtenyt
Eikä ole samaa tietä
takaisin koskaan palannut
UR
Edit:
15.1.2009 kävimme leffassa rakkaan kanssa.
Itkin hänen paitansa taas märäksi.
Olkapäältä vain... =)
-
Joku on tästä lähtenyt
Eikä ole samaa tietä
takaisin koskaan palannut
UR
Edit:
15.1.2009 kävimme leffassa rakkaan kanssa.
Itkin hänen paitansa taas märäksi.
Olkapäältä vain... =)
-
14.1.2009
Ikävä jotakin
-
Elävien sanojen maailmassa
on liian vähän hiljaisuutta
Pää meinaa pakahtua
informaatiovilinässä
Välillä murheissansa
täytyy kävellä metsässä
Hiljaisia lauseita etsimässä
Todellisuutta ihailemassa
Kuusten tuoksua nuuhkimassa
Eikä oikeassa maailmassa
löydä enää eläviä sanoja
Una Reinman
PS: Laitoin sitten koko runon tähän...
-
Elävien sanojen maailmassa
on liian vähän hiljaisuutta
Pää meinaa pakahtua
informaatiovilinässä
Välillä murheissansa
täytyy kävellä metsässä
Hiljaisia lauseita etsimässä
Todellisuutta ihailemassa
Kuusten tuoksua nuuhkimassa
Eikä oikeassa maailmassa
löydä enää eläviä sanoja
Una Reinman
PS: Laitoin sitten koko runon tähän...
-
12.1.2009
Hollolan Hollywood
-
Siellä se on, tien päässä.
Kartanon idyllinen tie on hieman päässyt
metsittymään...
Kas, kun kukaan ei osta itselleen tätä paikkaa,
joka on tuttu mm useista mustavalkoelokuvista?
Edit 13.1.2009:
Kas vain. =)
Tämän seuraavan päivän paikallislehtiuutinen
kertookin, että se on eilen vihdoin myyty.
Mikä sattuma, että nyt juuri ihmettelin autioitumista. =)
Muuan pankkiiri osti sen 1,2 miljoonalla eurolla.
Vuoden päästä kartano ja näyttelytilat avataan yleisölle...

Sekunteja viikonlopulta
-
Sillä sekuntejahan me yleensä vaan
näitä ohikulkevia maisemia silmäillään.
Ei edes minuutteja.
Ellei sitten silmä lepää
jossain pidempään...
Kaikki on pysähtynyt...
Paikoilleen jäätynyt...
Tätäkään ei kai sitten enää tarvita?
-
Sillä sekuntejahan me yleensä vaan
näitä ohikulkevia maisemia silmäillään.
Ei edes minuutteja.
Ellei sitten silmä lepää
jossain pidempään...
Kaikki on pysähtynyt...
Paikoilleen jäätynyt...
Tätäkään ei kai sitten enää tarvita?
-
11.1.2009
Halitesti
-
Anna lähetti minulle halitestin
jota hiukan muokkasin.
Näin viikon alkajaisiksi
lähetän maailmalle haleja,
nappaa niistä omasi:
*Hali* *Hali* *Hali* *Hali* *Hali*
*Hali* *Hali* *Hali* *Hali* *Hali*
*Hali* *Hali* *Hali* *Hali* *Hali*
*Hali* *Hali* *Hali* *Hali**
Halin & oman testin saat kommentoimalla. =)
Montako halia saan itse takaisin?

Rauhaisaa sunnuntaita
-
Hollolan kirkon hautausmaalla
oli huurua ja koleaa kylmyyttä.
Jäinen kaipaajien penkki odotti tyhjänä.
Koillisseinä huokui huurussa
harmaata häijyä jäisyyttä.
Hivenen kaakon puolelle kurkistaessamme
näimme auringon vaikutuksen.
Maailma ikään kuin kirkastui.
Aurinko sulatti tervatulta
mustalta lämmenneeltä katolta
vauhdilla pois lunta,
joka valui maahan vesinoroina.
Lämpimät säteet sulattivat huurua,
pikkuhiljaa.
Kivi ja tiili kerrallaan.
Kirkko ei olekaan niin harmaa
kun se lämpenee...
Lounais-seinämän komea ovi oli
jo ympäristöstään aivan sulana.
Ikkunat kurkistelivat...
...paksujen seiniensä keskeltä.
Jäästä vapaana helotti
myös seinän yläosa,
kuin mosaiikkina.
Sitä katsellessa unohti,
että nyt on ihan täysi talvi.
Kun jatkoi kierrosta kirkon ympäri
oli jälleen harmaata...
Ja idästä
verhon takaa
nousee uusi aamu
Huomisen jäätä sulattamaan
(Una Reinman)

10.1.2009
Sinisiä ajatuksia
-
Hetki vielä joulua
ilahduttamassa talvea.
-
Hetki vielä joulua
ilahduttamassa talvea.
-
9.1.2009
Niinpä
Joulu on ohi, ja vasta nyt löysin sen miun teippirullani!
Kaikkien paketit tuli teipattua leveällä pakkausteipillä,
tosin läpinäkyvällä, kun se pahuksen iso kapea teippirulla katosi.
Se rulla, jonka ostin kirjakaupasta samalla kun ostin tyttärelle
joululahjaksi hänen salaa toivomansa Lohikäärmeen hoito- ja
kasvatusoppaan, ja kultaista lahjapaperia... =)
Teippi löytyi äsken jääkaapin päältä, kun kaappia siivosin.
Mitä ihmettä se siellä...
Ehkä olen etsinyt teippi kädessäni jääkaapin päällä olevasta
(juu, meillä on ihan pikkuruinen jääkaappi upotettuna kaapiston
sisälle) kaapista jotakin ja laskenut sitten teipin siihen jääkaapin
kannelle. En ole enää nähnyt teippiä kun olen siirtänyt pois tuolin
jääkaapin edestä. Noh, teippiä aina tarvitaan.

8.1.2009
Unessa jossain muualla
-
Kävelin kujaa
Pitkää
Jatkuvaa
Päämäärättä
Olin onnellinen
Ilmaa
oli helppo hengittää
Sää oli sopiva
Tuuli lempeä
Kuului puhetta
Naurua
Tunsin sikarin
ruuan
meren ja
suolan tuoksun
Kujan päässä
odotti valo
-Una Reinman-
-
Kävelin kujaa
Pitkää
Jatkuvaa
Päämäärättä
Olin onnellinen
Ilmaa
oli helppo hengittää
Sää oli sopiva
Tuuli lempeä
Kuului puhetta
Naurua
Tunsin sikarin
ruuan
meren ja
suolan tuoksun
Kujan päässä
odotti valo
-Una Reinman-
-
7.1.2009
Tätä päivää kuvaamaan...
-
...sopii hyvin tuo huuruinen puunsilmu.
Pilkahdus valoa ja kevättä oli ihan selvästi havaittavissa.
Ihan niin kuin tuossa Hanin joskus ottamassa kuvassa.
Oma pokkari oli laukussa päivän reissussa, mutta se
taisi jähmettyä kylmästä. Tiaiset lauloivat muutes
jo varsin keväisesti pakkasessa.
Päivän motto:
Ulos pitää muistaa laittaa tarpeeksi suuret jalkineet
joihin mahtuvat villasukat jalkoja lämmittämään.
Eikä saa uskoa aamulla pakkasmittaria, joka on
parvekkeen ovien vieressä, jos on edellisenä iltana
unohtanut ulomman parvekkeenoven auki...

Jälkiruuaksi suklaansuloa
-
-
En tehnyt käsitöitä eilen, ellei Mud Cakea lasketa
sellaiseksi. Se maistui muhevalta, vaikka unohdin
siitä loppujen lopuksi yhden ainesosan jopa kokonaan
poiskin. Nimittäin veden...
Miltähän kakku olisi maistunut jos olisin sen desilitran
mittaan unohtuneen vesitipankin siihen taikinaan
muistanut sekoittaa? Huomasin veden vasta kun
nostin kakun jo uuninpellille... =)
Ohje: tuolla sivulla.

6.1.2009
Joulupuu on varastossa
-
Kaikki kuusenkoristeet on kerätty laatikoihin ja ne
laatikot laitettu säilöön suureen pahvilaatikkoon
odottamaan seuraavaa joulua. Hieman etuajassa.
Sinne samaan laatikkoon pääsevät aina myös
kauneimmat lahjarusetit, ensin näyttäydyttyään
kuusen oksilla muiden koristeiden kanssa aatto-
illasta asti. Se on sellainen hissukseen syntynyt
tapa. Niin kuin sekin, että joka joulu pitää ostaa
ainakin yksi uusi joulukuusenkoriste, vaikka ei
olisi kuusesta tietoakaan. =)
Ne lahjarusetit, kuten kauneimmat, siihen samaan
isoon koristuslaatikkoon päätyvät lahjapaperitkin
pääsevät ensi jouluna kaunistamaan jonkun muun
lahjapakettia. Kierrätystä tämäkin ja jo lapsuudesta
periytynyt rutiini. Kauniita papereita ei saa rikkoa
lahjaa avatessa. =)
Joulu ja kuusi olivat kauniita...
Nyt vaan oli jo tullut aika kerätä joulu pois.
Tai jätin mie jotain ihan pientä esille,
niinkus enkeleitä ja lumiukkoja,
muistuttamaan jouluntaika-ajasta.
Kynttilät tietenkin palavat edelleen tuikku-
kipoissaan. Oli sitten talvi tai kesä.

Pakkaspäiväkävelyllä
-
Ei kannata kuunnella kännykästä
tunnin ajan radiota kuulokkeilla,
vaikka olisi kuinka kaunis talvinen
maailma edessä jota ihailla. =)
Akku loppuu siinä huvissa. Mutta
kuulin sellaisella reissulla yhtenä
päivänä tämän kipaleen joka jäi
mieleeni niin, että piti etsiä se
kotona netistä...
Niin, kai se on jo vanha kipale,
mutta kun mie en koskaan juur
radiota kuuntele niin tämäkin on
jäänyt miulle tuntemattomaksi.
-Vai kuulemattomaksi?
Nyt kun sen kuulin niin se kolahti.
Pitää varmaan ruveta kuuntelemaan
oikeasti radiokanavia, eikä vain niitä
omia tallennettuja suosikkejaan?
-
Ei kannata kuunnella kännykästä
tunnin ajan radiota kuulokkeilla,
vaikka olisi kuinka kaunis talvinen
maailma edessä jota ihailla. =)
Akku loppuu siinä huvissa. Mutta
kuulin sellaisella reissulla yhtenä
päivänä tämän kipaleen joka jäi
mieleeni niin, että piti etsiä se
kotona netistä...
Niin, kai se on jo vanha kipale,
mutta kun mie en koskaan juur
radiota kuuntele niin tämäkin on
jäänyt miulle tuntemattomaksi.
-Vai kuulemattomaksi?
Nyt kun sen kuulin niin se kolahti.
Pitää varmaan ruveta kuuntelemaan
oikeasti radiokanavia, eikä vain niitä
omia tallennettuja suosikkejaan?
-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)