Syreeni

Syringa vulgaris

Sieltä se kukka jo pilkistää! 

Syreenit (Syringa) ovat öljypuukasveihin (Oleaceae) kuuluva puuvartinen kasvisuku, 

joka on kotoisin Euroopasta ja Aasiasta. 

Lajeja on parikymmentä, joiden lisäksi on hybridejä.

Suomessa syreenit eivät ole luonnonvaraisia, mutta istutettuna tavallisin laji on pihasyreeni 

(Syringa vulgaris), jonka kukat ovat yleensä tyypillisen liilan väriset tai valkeat. 

Venäjän kielessä tunnetaan jopa väri сиреневый (syreeninvärinen), 

englannin tai alun perin turkin lilac on myös värin nimitys. 

Lisäksi näkee hybridejä sekä unkarinsyreeniä (Syringa josikaea).

Syreenit kasvavat suunnilleen 4–5 metriä korkeiksi monirunkoisiksi pensaiksi. 

Lehdet ovat vastakkaiset, suikeat, tasalaitaiset. Kukat ovat noin senttimetrin läpimittaiset. 

Pensaat kukkivat yleensä kesäkuussa. Kukkien tuoksu on voimakas, miellyttävä. (Wikipedia) 

Puun käyttöalueita ovat muun muassa jousien kaaret, soitinrakentaminen, 

puunkaiverrus ja puukonkahvat. 

Unkarinsyreeni ei ole aivan yhtä kovaa kuin pihasyreeni. 

Tieteellinen nimi on johdettu kreikan sanasta syrinx, joka tarkoittaa onttoa putkea: 

nuorimmat versot saattavat olla jonkin verran onttoja. 

Niistä on tehty menneinä aikoina pillejä ja huiluja. (Wikipedia)

Saisinpa pihan syreeninkukkien tuoksun 

tänne esille! Varsinkin iltaisin tuoksu on ihana. 

Tässä  nyt on tällainen tavallinen syreeninkukkaversio, 

mutta vielä upeampia ovat ne kerrattukukkaiset. Ah.

Kieloja ja kerrattuja syreenejä

Kielot tuoksuvat
samaan aikaa syreenien kanssa,
tontin toisella laidalla,
jossa niitä kasvaa

mattomaisena muodostelmana ojansivussa.

Siispä saappaat jalkaan, ojan ylitys, kyykistys

ja kohta hyppysissäni oli muutama tuoksuva hento

kellokukka.

Jo muutamasta kielonvarresta leviää lähitilaan hurmaava

jäljittelemätön tuoksu. Vaikka hajuvesiteollisuus on

kuinka yrittänyt tuottaa keinotekoisesti tämän kukan

parfyymia, ei se koskaan ole kuitenkaan 
täysin onnistunut.

Teollinen ei ole sama
kuin luomu,
tässäkään asiassa. 

Tämä valkoinen 
kerrattukukkainen
 syreeni ei juuri tuoksu. 
Se on vaan
- yksinkertaisesti -
tajuttoman kaunis.

KERRATTU
on muuten se oikea sanamuoto,
eikä mikään kerrottu! =) 
Tässä tapauksessa voisi myös puhua
kerrannaisesta kukinnosta.



Valkoinen syreeni sopii erityisen hyvin
kielojen hienostuneeksi kavaljeeriksi
samaan somaan kimppuun.

Tämä on joku niin vanha lajike,
etten löydä sille edes nimeä. 

Ihmeellistä kun akileijakin kukkii 
jo nyt toukokuussa?! Siispä sitäkin
poimin tähän herkkään kimppuuni.

Samoin päivänliljat yrittävät jo tehdä
kukkia? Uskomatonta!
Testaan aukeavatko niiden nuput
maljakossa.


Joku sanoi, on ihanaa kun näin keväällä 
kukkii kaikki. Minusta se on hieman
sydäntämuljauttavan huolestuttavaa,
jos kaikki nyt tosiaan kukkii
että mitä sitten luonnossa ihaillaan
myöhemmin kesällä, elo- ja syyskuussa...

Pioneissanikin on jo nuput.
Ihan merkillistä! 
Yleensä ne ovat parhaimmillaan
heinäkuun alussa, mutta Suomen kesän
rytmi on jotenkin muuttunut.

Eurooppalaiseksi, ehkä?

Toiseen kimppuun keräsin
kielojen lisäksi lemmikkejä

ja angervon oksia.

Kukkakimpun ei tarvitse olla suuri.

Tuoksu on ihana mutta niin vahva, 

että jätin kimpun terassin pöydälle.

Vanha ristipistoruusuliina on kirppislöytö vuosien
takaa ja ruukunsuojus on virolaiselta kirpputorilta
Pärnun reissulta viime kesältä.



Ihanaa elää jälleen
tätä aikaa vuodesta
kun kukkakimppuja 
voi kerätä 
ihan pihalta. 




Ps: Harmi kun en muistanut kuvata syreeninkukkia
kun ne olivat komeimmillaan.
Kukka muistuttaa
mme lemoinea.
Suurempi ja ihanampi kukinto
kuin Moskovan kaunotar- syreenissä.