Translate

30.6.2021

Pian ollaankin jo heinäkuussa

 

 

 


 Unikkopeltojen ihana punaisuus ilahduttaa teitä pitkin ajellessa niin, että on pakko toisinaan pysähtyä kuvaamaan. Näissä kuvissa on kyseessä viljapellot joiden reunuksilla kasvoi unikkoa, mutta on täällä silmäin ilona ihan oikeita unikkopeltojakin. Joskus unikon seurana kasvaa mm hernettä.

 






Kyläkauppatie on näin kaunis.





Merta tietenkin pitää välillä käydä ihailemassa, mutta talviturkkia ei ole kadotettu vieläkään. Meri on tuon ruovikon takana. Vettä on pitkälti vain 30 cm ja pitää kahlata kauas, että pääsisi uimaan.


Perhoskausikin on jo meneillään...






Muiden puutarhoja on tullut ihailtua, kun omaa ei vielä ole olemassa...

Lilium marthagonin eli varjoliljan tosin kuvasin ojasta. Sepä olikin puutarhakarkulainen. Ihana penkkojen siistijä ei ollut sitä niittänyt. 





Omassa pihassa kasvaa mm villiä karhunvadelmaa... 


Tässä sinisessä pellossa kasvaa Viron kansalliskukkaa, ruiskaunokkia. 



 

Virossa kasvaa 39 erilaista kämmekkää ja Saarenmaallakin niitä on 36 erilaista... Meidän pihassakin kasvaa muutamia. Ainakin neljää erilaista, näin äkkiä tarkasteltuna. Erään kukinta jo meni ja erään kukintaa odotellaan. Kämmekät ovat koko Virossa rauhoitettuja.




Oman pihan kukkia ovat mm nämä punasävyiset orvokit. 

 


Pelargonejahan tietenkin pitää aina kesäisin olla!




Kuressaaren piispanlinnan linnakissaa Kaktustakin olemme toistamiseen käyneet katsomassa, mutta tällä kertaa se oli kiukkuinen ja yritti jopa purra. Selkeästi punkit kiusasivat sitä ja se yritti peruuttaa itsensä jalkani päälle että punkit siirtyisivät minuun...




Tässä muutamia Kuressaaren kaupunginpuiston ihanalle tuoksuvaisia ruusuja. Ihan kuin lapsuudenkodin vaaleanpunainen ruusupensas navetansillan kupeessa, josta joskus nipistin ruusun vesilasiin omaan huoneeseeni tuoksumaan...


 

Taimikaupoissakin olen käynyt kuolaamassa, mutta vielä ei voi ostaa mitään kun ei ole niille paikkaa. Pitää ensin mm polttaa kaadettujen puiden risut pois... Helteellä niitä ei todellakaan polteta keskellä pihaa. Pitänee siis odotella syksyä tai peräti talvea niiden kanssa. Seuraavaksi pitää raivata pois pähkinäpuiden versot, ja aidata ns puutarha-alue, hirvien ja peurojen vuoksi, sitten vasta sinne alueelle voi istuttaa hedelmäpuita tehdä kukkapenkkejä, kasvimaata ja rakentaa kasvihuoneen... 

Huoh. 



Se haave siirtynee ensi kesään,
mutta onpa jotakin mitä odottaa.





Muhun saarellakin käväisimme, bongasimme (ohimennen) Sikke Sumarin B&B-paikka NamiNamasten ja Saarenmaan valssin syntymäpaikan. Valssi on tehty runoon, joka kertoo talkootansseista, ei suinkaan mistään juhannustansseista, vaikka jotkut tuntuvat niin luulevan. 





Juhannus oli ja meni. Sekä virolaisten että suomalaisten. Minun oikea nilkkani tulehtui ihmeellisesti ja Kuressaaren sairaalakin tuli tutuksi. Ensin epäiltiin punkin puremasta tullutta borrelioosia, onhan minussa ollut kiinni jo 7 punkkia! Niitä täällä riittää! Hanissa on ollut kiinni jo 10 punkkia! 

Mutta olen luultavasti sitten kovastikin allerginen kumille, eli en voi  enää varmaan pitää kumisaappaita...! Niiden käyttöaika kohdallani tuli teknisen tiensä päähän. Esikoinen suosittelikin minua hankkimaan kokomuoviset kevytsaappaat. Kortisonivoidetta ja antihistamiinia kehiin... Ja pitää vältellä kumisia esineitä.






Kävimme katsomassa Pyhän Jaakobin kirkkoa, jonka alttarilla oli ihanasti pioninkukkia, saarnastuolissa taivaansininen katto, jossa lentelee valkoinen kyyhkynen ja kynttilät reippaasti puupenkkien päädyissä kiinni... 





Paikallisia makeita mansikoita on tullut maiskuteltua. Tässä niitä gluteenittomien lettujen kera. Niiden paisto grillissä oli muutes melkein liian kuumaa puuhaa helteellä...









21.6.2021

Kesäpäivänseisaus

 

 

 


 


"Kesäpäivänseisauksessa Maa on Aurinkoa kiertävällä radallaan sellaisessa vaiheessa, että pohjoisnapa Maan kallistumisen vuoksi on lähimmillään Aurinkoa."

/Tieteen kuvalehti 


Varmaan helteetkin tuli tästä, huh! 


Jo huomenna aurinko nousee 

minuutin myöhemmin... 


*****




20.6.2021

Luonnonkukkien päivä

  

 


 

Yhteispohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään sunnuntaina 20.6.2021. Teemalajina on keltakurjenmiekka, Iris pseudacorus. Päivän kunniaksi järjestetään erilaisia kasviretkiä ympäri Suomea.



PS:

Blogini oli jäähyllä vähän aikaa, mutta sain niin paljon viestejä, jopa hyvin  huolestuneita, siitä, mitä ihmettä on tapahtunut ja useissa pyydettiin blogia takaisin, joten täällä tämä nyt jälleen on... =) 


 


En kyllä tiedä miksi, koska ei minulla ole muotia, uutuuksia, ei hileitä eikä biletystä täällä blogissani.



Mutta lämmin ja suuri kiitos teille, jotka viestittelitte.

Halauksin Una







 

 

10.6.2021

Auringonpimennyspäivä

 

 

 


 

 

Tänään on auringonpimennys.... 

Osittainen sellainen, kun kuu lipuu aurigon edestä... 

Älä katso koskaan aurinkoa paljain silmin.
Älä myöskään kuvaa sitä suoraan millään laitteella. 




Ohessa Tähtitieteellisen Ursa:n ohje,
Auringon tarkkaileminen turvallisesti:

"Aurinkoa, sen suunnalla tapahtuvia ilmiöitä (kuten Venuksen tai Merkuriuksen ylikulkuja) tai auringonpimennyksiä tarkkaillessa on muistettava, että Auringon säteily on haitaksi suojaamattomalle silmälle. Auringon infrapuna- eli lämpösäteily aiheuttaa vaurioita verkkokalvolla jo muutamassa sekunnissa. Näön heikkenemisen kuitenkin huomaa vasta muutaman tunnin kuluttua Auringon tarkkailusta. Mikäli Aurinkoa on tarkkailtu suojatta pitempään kuin joitakin sekunteja, syntyy pysyviä vaurioita.

Huom! Koska aiheesta liikkuu tasaisesti joitain väärinkäsityksiä, sanottakoon tässä vielä että auringonpimennyksen aikana on aivan turvallista liikkua ulkona ja lapset voi päästää päiväkodeissa ja kouluissa normaalisti ulos. Auringosta ei lähde mitään poikkeuksellisen haitallista säteilyä pimennyksen aikana, vaan varoitukset koskevat sitä että Aurinkoon ei pidä koskaan katsoa suoraan, pimennystä tai ei, eikä erityisesti kiikareilla tai kaukoputkilla.

Ursasta saa pimennyksen katseluun tarkoitettuja laseja joiden hinta on 3,50 €. Niissä on pahvikehysten väliin sijoitettu erityistä aurinkosuodinkalvoa, jotka päästävät lävitseen sadastuhannesosan Auringosta tulevasta säteilystä. Lasien pisin sallittu yhtäjaksoinen katseluaika on 3 minuuttia kerrallaan. Tämän jälkeen on pidettävä vähintään 30 sekunnin tauko. Saman asian ajavan pimennysmaskin voi askarrella itsekin aurinkosuodinkalvosta, mutta mikään satunnainen hopeanvärinen materiaali ei aja samaa asiaa. Jos taloudesta löytyy jo pimennyslasit aiempien pimennysten ajalta, on syytä tarkistaa, ettei niihin ole tullut reikiä tai taitoksia, joiden kohdalta kalvon pinnoite on vaurioitunut.

Yksi parhaista suojista on hitsarinlasi numero 14. Se läpäisee vain muutaman miljoonasosan näkyvästä valosta ja pari sadastuhannesosaa infrapunaisesta valosta. Myöskään tällä lasilla Aurinkoa ei tule tarkkailla pidempään kuin muutaman minuutin kerrallaan. Yleisölle on aikaisempina vuosina myyty myös hitsarinlaseja 9, 10 ja 11, jotka eivät täytä yllämainittuja vaatimuksia. Vaaleampien hitsaajanlasien käyttö päällekkäin ei ole turvallista, esim. kahden tummuudeltaan 8 olevan hitsaajanlasin yhteistummuus ei ole 16. Hitsarinlasienlasien tai vanhanaikaisen mustavalkofilminkään kanssa Aurinkoa ei tule tarkkailla kuin muutaman minuutin ajan kerrallaan silmien kuumenemisen vuoksi.

Muita riittämättömiä ja silmälle vaarallisia suojia ovat mm. mustaksi valotetut ja kehitetyt värifilmit, uudenaikaiset mustavalkofilmit tai röntgenfilmit. Ne himmentävät auringon näkyvän valon, mutta päästävät lävitseen lähes kaiken lämpösäteilyn. Omatekoisina suojina käytettyjen CD- ja DVD-levyjen metallipitoisuus vaihtelee paljon ja on useimmiten riittämätön, eikä niitä ei voi turvallisesti käyttää auringonpimennyksen katselemiseen.

Mikäli käytössä on kaukoputki, okulaarista tulevan kuvan voi heijastaa levylle. Okulaarissa ei saa olla linssien kiinnitykseen käytettävää kittiä, sillä se sulaa kuumuudessa. Kaukoputken valmistajan ohjeet auringon tarkkailusta kannattaa myös lukea. Okulaariin ei saa katsoa, ellei kaukoputken eteen ole asetettu laadukasta suodinta tai suodatinkalvoa. Suodatinkalvolla voi suojata myös kiikarit ja kameroiden herkän optiikan. Halpojen kaukoputkien mukana saattaa tulla okulaariin ruuvattavia suotimia, mutta ne eivät yleensä ole turvallisia. Myös kitittömiä okulaareja käyttäessä kaukoputki on suunnattava muutaman minuutin katselun jälkeen pois Auringosta, sillä kaukoputken muutkin osat lämpenevät pian vaarallisen kuumiksi.

Kuuta ja kuunpimennyksiä voi sen sijaan tarkkailla turvallisesti paljain silmin." /Tähtitieteellinen yhdistys Ursa



 Muista myös aurinkosuojavoide... 

 

Minusta olisi mukavaa jos joka kesäpäivä

 aurinko olisi välillä pilvien takana. 

 

Hellepäivänä parasta onkin tuo kuvan 

hetki, kun puut viimein antavat varjoaan... 

 

 






6.6.2021

Mökillä

 




Ostin tänään talon 
Ajattelin laittaa sen vuokralle
Ihan ilmaiseksi saavat asua
mutta ilahtuisin
jos kävisivät laulamassa
joskus minulle 
 
-Una Reinman 
 
Kirjoitin tuon FB:iin 14.5.2021
Kakkoskodin maisemissa on paljon ihania lintuja!  



Sadepäivän puuhia...






Pyykkipojat on kätevää viedä mukanaan näin 

pyykkinarulle pyykkien kanssa...





Tuommoinen varastomökki jo rakentui kakkoskodin pihamaalle... Hanin on pakko hieman aina rakentaa... =)

Siitä puuttuu tuossa kuvassa vielä harmaata puuöljyä sieltä täältä ja rappuset, jne... 

 

Puuliiteri olisi seuraavaksi tulossa...




Polttopuitakin olisi tulossa...  

 

Saimme vihdoin metsurin kiinni, joka tuli kaverinsa kanssa kaatamaan pihasta pois muutamia puita. Vanhimmat niistä olivat yli 130-vuotiaita. Nuo lepät piti kaataa siksi koska punkit viihtyvät niissä, kuten ne viihtyvät pähkinäpensaissakin, joita myöskin on tontilla ja sen rajoilla paljon... Ja niitä punkkejakin on todella paljon... 
Minussakin on kaksi sellaista ollut kiinni jo tänä alkukesänä...





Vaikka suojasimme syksyllä istuttamamme omenapuun verkolla, se syötiin latvastaan, sillä tontilla hiippailee myös hirviä... =(
Hra Hirvelle ei ollut suoritus eikä mikään syödä verkon yläpuolelta omenapuusta pois latvuksia... Nyyh...

 

Onneksi omenapuussa sentään henki pihisee. 






Mökillä ei ole kummoista keittiötä, mutta onneksi voi aina grillata. Sadepäivänäkin...

 

- Ja kantaa sitten ruuat sisälle syötäviksi.



Niinpä...





Hani tekee joka arkipäivä etätöitään mökin yläkerrassa ja minä puuhailen täällä alakerrassa...
Tuo pöytä on kyllä miulle (ja sohvallaistujille) ihan liian korkea... Pitää vähän sahata sen jalkoja lyhyemmäksi...



Sadepäivän puuhia nämäkin... 

Kalenteri toimii myös päiväkirjana.




Viime syksynä istutin mökin ympärille 100 narsissia. Tiesin että täällä on peuroja, joten nämä valikoituivat sipulikukiksi, koska peurat eivät kuulemma tykkää näistä. Eikä puput. Eikä myyrät...

 

Joku oli kuitenkin hieman verottanut näitä koska ihan sataa kukkaa ei ole ilmaantunut esiin. Nuo tasetinkaltaiset vaaleat tuoksuvat mielettömän ihanalle! Arvaa onko kukkien nimet tallessa? No ei... Nämä ovat mökin ekat kukat. Ikinä.

 




Jo yksikin kukka sai aikaan ihanan tuoksun vesilasissa...



...kunnes tuli aika leikata ne alas, koska etanat ja kotilot (niitäkin täällä on!!) valitettavasti kiinnostuivat niistä ihan liikaa... 



Viimeiset narsissit maljakossaan 

ja minä olen ottanut melkein selfien! 

Kääks!






Oman pihan kuusenkerkistä keräsin osan talteen...


 

Teen niistä jälleen kuusenkerkkäyskänlääkettä. 

Kuukauden päästä se on jo valmista. 

 

**************




Teemapäivissä vietetään tänään valtakunnallista Kummipäivää

Olet onnekas jos sinulla on kummi, tai sinä itse olet saanut kunnian päästä jonkun ihanan kummiksi.